Avauksen tarkoitus ei ole alkaa pohtia matemaattisia ongelmia, vaikka otsikko siihenkin voisi viitata. Pyrin löyhästi mietiskelemään ryhmäsidonnaisuutta ja massapsykologiaa. Sosiaalipsykologian tietoni ovat erittäin vajavaiset, joten kirjoitukseni on siltä osin avoimen altis asiantuntevalle kritiikille.
Kepu on mielstäni puolueena yksi esimerkki ryhmäsidonnaisuudesta ja tietynlaisen massapsykologian vaikutuksesta. Tämä näkyy siinä, että puolueen kannatus pysyy paikallisesti korkeana ja vakaana syrjäseuduilla. Tällaiseen ryhmäsidonnaisuuteen kuuluu vaihtoehdottomuus. Siinä mielessä se on sukua uskontojen joukkopsykologialle.
Kepulaisuudessa kaihdetaan yhä enemmän rationaalisuutta, mutta korostetaan abstraktia ryhmähenkisyyttä. Tälläkin palstalla kepulaiset harvoin ryhtyvät puolustamaan tai selittämään puolueen aatetta järkiperustein. Mieluummin vedotaan perinteisiin ja tunteenomaisiin selityksiin. Näitäkin useammin vedotaan yhteisiin uhkiin, mikä vahvistaa ryhmäsidoinnaisuutta. Varsinkin demareista on tehty puolueen kannattajille uhka, vähän samaan tapaan kuin Venäjästä Suomelle.
Tällaista ryhmäsidonnaisuutta esiintyy tietysti kaikissa puolueissa ja muissa ryhmissä. Silti se näyttäytyy voimakkaimpana siellä, missä rationaalisuuden sijaan tavoitteet asetetaan eneään tunnepohjalta. Kepulaisuutta pahempia esimerkkejä tässä suhteessa ovat olleet tietysti fasismi ja kommunismi. Niissäkin vedotaan ihmisiin tunnepitoisin mantroin, jossa korostetaan omaan ryhmään kuulumista ja sitä, kuinka ryhmään kuulumattomat ulkopuoliset muodostavat uhan ryhmän jäsenille ja sen tavoitteille. Natseille uhkana olivat juutalaiset, kommunistit ja kansainvälinen markkinatalous. Kommunisteille uhkia olivat kapitalismi ja sen ulkoiset ilmenemismuodot. Kepulaisille uhkana on kaikki se, mikä vaarantaa impivaaralisessa lintukodossa elämisen. Näiden puolueiden ja aatteiden identiteetti on jossain vaiheessa määräytynyt tällaisista uhista käsin.
Ihmisillä on paljon tarvetta irrationaalisuuden korostamiseen varsinkin silloin, kun rationaalinen maailma koetaan uhkana. Nyt tuon rationaalisen maailman uhat liittyvät anonyymin rahan valtaan ja taloudellisiin mekanismeihin kuten globaaliin markkinatalouteen. Näiden uhkien edessä käperrytään kokoon tai vastataan uhkiin väkivallalla tai aletaan korostaa irrationaalisia asioita. Muitakin näiden välimaastoon sijoittuvia reagointitapoja on.
Havaitsin jostain lehdestä, että isä Ambrosius (kuka hän sitten onkin) oli tyytyväinen Lordin saamaan suureen suosioon. Se oli uskonmiehen tulkinnan mukaan vastalause äärirationaalista elämäntapaa kohtaan ja merkki kaipuusta hengellisyyteen. Varmaan hän on tässä pitkälti oikeassa, siksi käsittämätön myös tämä ryhmäsidonnaisuuteen liittyvä käyttäytyminen on ollut. Olemme valmiit väittämään, että paska on herkullista, jos meidän paskamme voittaa muiden maiden sonnat. Tällä en viittaa suoranaisesti Lordiin, mutta luulen, ettei monikaan jaksaisi kuunnella porukkaa kovin pitkään pelkän musiikillisen nautinnon ilosta.
Kepulaisuudessa on kauan ollut myös irrationaalista hengennostatusta. Arvo Korsimo kehitti tätä varten aikoinaan toimivan maakuntaverkoston ja Jarmo Korhosta on pidetty välillä jopa uutena Korsimona. Hengennostatukseen kuuluu olennaisena osana arvojen esiinnostaminen. Tämä näkyi kovin selvästi esim. silloin, kun Esko Aho pyrki presidentiksi. Pyhät koveen hakatut arvot menivät rationaalisen ajattelun edelle. Ei ole ihme, että nuo arvot liittyivät vahvasti kristilliseen perinteeseen, joka ei uskontona myöskään nojaa rationaliteetteihin vaan arvoihin ja moraalikoodeihin, joiden järkevyyttä ei haluta koskaan kyseenalaistaa, koska sanassa sanotaan niin ja niin.
Joukko-oppia
6
383
Vastaukset
- individi
Tuli tuosta kirjoituksestasi mieleen Erik Allardtin muinoin kehittelemä nelikenttä, jonka avulla pyrittiin kuvailemaan yhteiskuntien tasapainoisuutta.
Nelikentässä vasen ylä- ja oikea alakulma edustivat tasapainoisia yhteiskuntia. Vasemman yläkulman yhteiskuntaa-kiinteyttävät tekijät olivat Allardtin mielestä: "Mekaaninen solidaarisuus. Suuri ennustettavuus yksityiskohtaisten ja ankarien normien takia."
Oikean alakulman yhteiskuntaa-kiinteyttävät tekijät olivat erilaisia: "Orgaaninen solidaarisuus. Suuri ennustettavuus, koska on olemassa sopimuksia, paljon sosiaalista vaihtoa ja suvaitsevaisuutta". - Huomioitsija
Ryhmäsidonnaisuutta voi käsitellä matematiikan alalajin geometrian avulla varsin helpollisesti.
Origo on x- ja y-aksellin leikkauspiste eli samalla koko ruudukon keskipiste. Keskustan (puolueen) voi ajatella sijaitsevan lähellä sitä.
Mitä kauemmas keskipisteestä mennään, sitä vaikeampaa on pitää ryhmää kasassa, koska origo on se piste, jonne kaikki luonnostaan kuuluvat, vetovoima on aina origoa kohti. Sen tähden äärivasemmisto ja äärioikeistossa ryhmäsidonnaisuutta tarvitaan enemmän kuin lähempänä keskustaa olevissa puolueissa.
Kokoomus on linjannut olevansa oikeistokeskustalainen puolue, vetovoima keskustaa kohti on siis tosiasia.
SDP:ssä ryhmäsidonnaisuus on edelleen hyvin tärkeää. Tästä ilosta osaksi päästäkseen rividemari mielellään luovuttaa omilla aivoillaan ajattelun itseään ylemmille. Viime kädessä SDP:ssä ei ole kuin yksi omilla aivoillaan ajattelija, loput ovat hännystelijöitä. Kunnon vasuriperinteiden mukaisesti kaikki demarit voivat kollektiivisesti muuttaa mieltään hetkessä, jos esiajattelija vaihtuu tai muuttaa mieltänsä.
Vasemmistoliitossa tulee aina kahtiajako, jos liikkeeseen pesiytyy kaksikin omilla aivoillaan ajattelevaa erimielistä. Ajattelijoiden määrä vasureissa on helppo laskea kuppikuntien määrästä.
p.s. Isä Ambrosius alias Risto Jääskeläinen on Helsingin metropoliitta, firmansa ortodoksinen kirkko. - heh
Tietosi sosiaalipsykologiasta ovat erittäin vajavaiset.
- JormaKKorhonen
Olen aina nähnyt, että olet paitsi hyvin tietorikas myös ajatteleva ja viisas mies, ja siksi olen ihmetellyt, että miksi eräissä asioissa - lähinnä vain noissa historiaamme ja turvallisuustarpeisiimme liittyvissä - olet joko juuttunut jollekin sivujuonteelle tai et ole ajatellut tarpeeksi pitkälle päästäksesi yhtä hyvään analyysiin kuin monessa muussa asiassa. Esimerkiksi tässä.
Ensilukemaltakin tuo puheenvuorosi esittäytyy niin merkittävänä, että otan sen talteen ja tutkin huomenna tai myöhemmin paremmalla ajalla. Nyt ikämiestä jo väsyttää ja yömyssykin on jo vedetty päähän.
Ortodoksinen piispa Ambrosius on muuten alkujaan luterilainen teologi Risto Jääskeläinen, jonka kanssa olen pari kertaa ollut Nurmeksen Kohtavaaran evankelisellä opistolla pidetyllä karjalaisen kulttuurin kurssilla. Opiston johtajana oli silloin Ambrosiuksen kurssitoveri Hgin yliopistosta Kyllikki Tiensuu, nykyinen Hgin yliopiston teologisen tiedekunnan dosentti.
(Menen muuten tänäkin kesänä mainitulle kurssille, numeroltaan jo 32, ja kurssin johtajana on Laajasalossa asuva Hietanen! Silvo Hietanen, myös Hgin yliopiston dosentteje, joka on toiminut myös Kadettikoulun opettajana. Ei liene sukua eräälle toiselle laajasalolaiselle Hietaselle!)
Hyvää yötä! - pankille
>> Ihmisillä on paljon tarvetta irrationaalisuuden korostamiseen varsinkin silloin, kun rationaalinen maailma koetaan uhkana. Nyt tuon rationaalisen maailman uhat liittyvät anonyymin rahan valtaan ja taloudellisiin mekanismeihin kuten globaaliin markkinatalouteen.
Käsitys, että anonyymin rahan valta ja globaalitalous edustaisivat rationaalisuutta, kun taas niiden kokeminen uhkaksi olisi irrationalismia, on kestämätön. Itse asiassa asiat ovat täydellisesti päinvastoin. Maailmassa ilmestyy tätänykyä noin kymmenen akateemista analyysia rahaohjasteisen globaalitalouden irrationaalisuudesta päivässä.En ole tästä eri mieltä. Tarkoitukseni oli ottaa tämä esimerkki ikään kuin kokemukselliselta tasolta. Talouselämä koetaan yleisesti yltiörationaaliseksi, vaikka siihen sisältyy paljonkin irrationaalisuutta kuten vaikkapa pörssikursseja heilutteleva joukkopsykologia.
Globalisaatiokehitykseen yms. vastataan osin kyllä ihan rationaalisin perustein, mutta suurelle osalle ihmisistä globalisaation uhat ovat täysin hämäriä. Näille ihmisille vastustamisesta tulee ennen muuta irrationaalinen tunnekokemus. Eläinaktivistit on muusta yhteydestä hyvä esimerkki siitä, kuinka irrationaalisin perustein viritetään jatkolankoja siihen, mihin rationaalisuus ei enää riitä.
Toki on niin, että rationaalisuuden ja irrationaliisuuden välinen ero on veteen piirretty viiva enkä lähde sitä tarkemmin analysoimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570