Luin Allen Carr:in kirjan Stumppaa tähän!. Epäilyksistäni huolimatta olen ollut nyt neljä päivää polttamatta, joten kirja on jo tienannut itsensä.
Kirja on ensimmäinen, jonka avulla olen sisäistänyt tupakoinnin mielettömyyden. Kirjan kun lukee loppuun asti, halu tupakoida katoaa kuin itsestään (toki omaa halua lopettaa tarvitaan).
Olin hieman epäuskoinen kun luin alun hehkutuksia siitä, kuinka helppoa tupakoinnin lopettaminen on ja miten menetelmä tehoaa 95 % käyttäjistä. Mutta nyt tuntuu kuin hehkutukselle todella olisi katetta.
Olen aiemmin yrittänyt lopettaa purukumin, laastarin, hypnoosin ja vierotuskurssin avulla tuloksetta.
Nyt ei ole tehnyt mieli polttaa, vaikka tupakka pyöriikin ajatuksissa, on suhde siihen erilainen kuin aiemmin.
Jos harkitset tai aiot lopettaa tupakoinnin, suosittelen sijoittamaan n. 10€ ko. kirjaan. Kirja on helppolukuinen
Stumppaa tähän! -kirja
17
12464
Vastaukset
- kirjan
saa. Pitääkö tilata jostain?
- Nykyään Tupakoimaton
Itse ostin kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta.
Suosittelen ostamaan. Oli alle 20€ ja se on pieni hinta siitä mitä nykyään säästän. - nothstaste
Nykyään Tupakoimaton kirjoitti:
Itse ostin kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta.
Suosittelen ostamaan. Oli alle 20€ ja se on pieni hinta siitä mitä nykyään säästän.20 eurolla saa jo useamman tupakka-askin miksi ostaa tollanen hörhöjen kirja?
- Ei ole helppoa lopettaa, se on vain hauskaa!!
nothstaste kirjoitti:
20 eurolla saa jo useamman tupakka-askin miksi ostaa tollanen hörhöjen kirja?
28 (kaksikymmentäkahdeksan) vuotta tupakkaa ihan henkeen kiskoneena, (hyvät savut) ,voin kertoa että lopettminen oli , ei helppoa , vaan hauskaa. AINOA SYY OLLA LOPETTAMATTA TUPAKOINTI ON PELKO!! Niin että oletko oman elämäsi herra vai surkea tupakkayhtiön orja?
T: lue se kirja (stumppaa tähän) ja lopeta
- mattimallikas
Itse kuulun siihen 5 %:tiin joka ei onnistunut. kirjaa kun luin niin tuntu siltä että se on siinä ja tupakkaan en polta enää. mutta toisin kävi.
Nyt ajattelin käydä sen "viimeisen savukkeen" ja aloitan lukemaan sitä uudestaa!!!
itse ostin sen paikallisesta prismasta. kyllä niitä varmaan citymarketeissakin ja kirjakaupoissakin on. - Lopettaja
Mistä tuon kirjan voisi saada, kun se on loppuun myyty joka puolelta, eikä uutta painosta ole tullut!? Uuden painoksen olisi ilmeisesti pitänyt tulla maaliskuussa 2008, mutta eipä ole näkynyt. Ei näytä löytyvän mistään "käytettynäkään"!
- kato69
googleen kun kirjottelee niin löytyy...
- StumpattuonJApysyy
Itse olen ollut polttamatta 1v.3kk noin pyöreesti...ostin kirjan omaan tarkoitukseen, mutta olen sitä myös muille jakanut...kirjaa on tällä hetkellä lukenut 7 henkeä ja kaikki ovat lopettaneet. Joten prosentit ovat olleet ainakin minun kirjan osalta kohdillaan. Jos todella haluat lopettaa tupakoinnin -LUE TÄMÄ KIRJA, ja lopeta se roskan puolustaminen/tarpeellisuudesta paasaaminen- se ei todellakaan kuulu ihmisille millään lailla.(huom. allekirjoittanut puhuu kuin ei olisi koskaan polttanutkaan;) ilmeisesti kirjan aiheuttamaa tupakka vastaisuutta)...PS.ELÄMÄ ON IHANAA ILMAN TUPAKKAA..
- oona5
10 kuukautta polttamatta. Nyt luin ensimmäisen kerran tuon kirjan, ja siitä todella on apua tähän tupakanhimon kärvistelyyn joka on edelleen jatkunut. Nyt ei todella tee enää mieli tupakkaa missään tilanteessa.. ei edes lomamatkalla jossa ajattelin "viikoksi" tupakan jälleen sytyttää.. koska ne muutkin polttaa.. ja koska se tupakka niin kuuluu lomailuun, eihän sitä pysty nauttimaan mistään ilman sitä!!
Harmittaa kun en lukenut kirjaa aikaisemmin. Olisin pystynyt näistä 10 kuukaudestakin nauttimaan. No mutta nyt eteenpäin onnellisen raittiina! :) - jouluontaas1993
www.kalle.com ja löytyy!
- jouluontaas1993
jouluontaas1993 kirjoitti:
www.kalle.com ja löytyy!
toi on parempi harrastus kuin PASKA RÖÖKI!
- no smoke :)
Stumppaa tähän aivan huippu kirja!! Kirjan luettuani en ole savun savua vetässy ja ei ole tehnyt mielikään! Uskomatonta mutta totta,kirja sai tajuamaan tärkeän pointin ja sen jälkeen ei ole käynyt mielessäkään aloittaa uudelleen. :) Olen niin onnellinen että kuulin kirjasta ja suosittelen kaikille
- yes smoke :)
Itse luin kanssa kirjan, itse en onnistunut lopettamaan mutta kaveri onnistui. Mutta kyllä vaikutti paskalta kirjalta xd
- yli vuoden savuton
Kirja on muuten hyvä mutta minusta siinä on yksi ristiriita. Toisaalla sanotaan että "lopettaneen on turha odottaa tupakoimatonta oloa, sillä sellaista ei koskaan tule" ja taas toisaalla että "nikotiininhimo on merkki paranemisesta ja se loppuu kyllä aikanaan".
Itseä ainakin kiinostaa vielä yli vuoden savuttomuuden jälkeenkin, kumpi väittämistä on lähempänä totuutta?- Luin eikä auta minuu
Ihan pelle kirja Eiköhän "aivopesu" ja "tahdon voima" ole sama asia Itsellä ei ainakaan kirjalla mitään vaikutusta, vaikka kannesta kanteen luin kirjan, ja kyllä tupakoitsija tietää ne vaarat mitä siinä moneen kertaan toitotettiin, ja turhan jankkausta koko P***a
- Itsekin hämmästynyt
Luin kirjan 2011. Olin silloin polttanut 46 vuotta.
Nyt elokuussa 2014 tulee 3 vuotta ilman tupakkaa.
Kyllä se vaan näyttää toimiva jos ihminen ymmärtää lukemansa.- kcl5
Siinä mitään kirjoja tarvita, senku lopettaa kerrasta poikki vaan, yksinkertaista eikös.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55902- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759