LIIKUNTA- JA

Nokian liikunta- ja nuorisotoiminnan budjetin ylitys on hirveä (700000 €). Nokian Uutisista luettuani tuli sellainen tunne, että ei ole toiminnanjohtaja ajan tasalla ja vielä hän alkaa paikkaamaan vajetta.
Jäähallin toiminta on ollutkin aivan ilman kontrollia, sillä aamulla 6 aikoitin (talviaikaan) aukeaa ja illalla puolenyön aikoihin sulkeutuu.
Samoin on latuverkon kunnossapito ihan älyttömällä tasolla, sillä aamuvarhaisella latukone kirmaa pitkin kevyenliikenteen väyliä latutöihin ja samon iltamyöhään palaa jäähallin varikolle.
Henkilökuntaa on että päät kolisee, kuten näilläkin palstoilla on asiasta kirjoitettu.
Ja vielä kaiken huipuksi sellainen liikunta- ja nuorisotoimen johtaja alkaa yrittämään kulukarsintaa joka mielestäni pitäisi saada kenkää.
Sitten puhutaan monitoimihallin hankinnasta, jotta saadaan lisää kuluja.
MITÄ TEKEE LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA KUN TÄLLAISTA ILMENEE RAHANKÄYTÖSSÄ.
241074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

tapahtumat nielevät suuria summia järjestelyjen ylläpidosta, sillä silloin on myös kaupungin henkilökuntaa tekemässä kuluja aiheuttavia töitä kuten valmisteluja ja siivoamista jälkikäteen.
Samoin kaupunki avustaa niin Tapsantahteja kuin muitakin tapahtumia aikaisin. Kuluistahan pitää vastata kulujen aiheuttaja.
Jäähallillakin toimintaa on jollekin yrityksen työntekijöille (hyvin pieni porukka) ja kuitenkin kaupungin työntekijät pitää olla paikalla aamusta anivarhain ja illasta myöhään jopa puolilleöin.
Samoin aiheuttaa jäähallin henkilökunta pieniä kuluja esim. pesemällä niin omia kuin kaupungin autoja huoltorakennuksen edustalla (huom. lämpimällä vedellä) näistä pienistäkin karttuu vuoden mittaan aikanen Euro noro.
Toisiaan toiminnanjohtaja pitäisi kantaa vastuunsa budjetista, sillä näin on myös yksityisissä yrityksissäkin tehtävä. Ja se vastuunkanto tällaisissa tapauksissa voisi olla pyyhkeen heitto kehään eli lopputilin ottaminen.
Mutta kaupungin päällikötahohan saa vain todennäköisesti päänsilitystä.
Onko kaupungin virka- ja luottamushenkilöstö näin huonoilla matemaattisilla taidoilla varustettuja vai mistä johtuu päätön meno.
Vaaleissa on varmaan tarkistettava itsekunkin mitä edellytyksiä näillä valtuutetuilla on toimia jatkossa. Näin minä ainakin aion tehdä.

Äänestä
  • mennevät kulttuuritoimen budjetista?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    mennevät kulttuuritoimen budjetista?

    ovat nekin.

    Äänestä

  • veromarkkoja kirjoitti:

    ovat nekin.

    EUROJA (korjaan).

    Äänestä

  • voisi ihan hyvin lopettaa, sillä sehän on muuttunut pelkäksi kaupalliseksi tapahtumaksi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    mennevät kulttuuritoimen budjetista?

    Jäähallia käytetään Tapsantahdeissa ja vuokra on TODELLA nimellinen. Onko niin että liikuntatoimen pitäisi sponsoroida jotain kulttuuritapahtumaa?

    Äänestä

  • jusu kirjoitti:

    Jäähallia käytetään Tapsantahdeissa ja vuokra on TODELLA nimellinen. Onko niin että liikuntatoimen pitäisi sponsoroida jotain kulttuuritapahtumaa?

    sillä liikuntatoimella ei ole mitään velvollisuutta sponsoroida tuon tapaisia kemuja.

    Äänestä

nimittäin kaupungin veromarkat, sillä ei mikään ihme ,että lapsien ja vanhusten palveluihin ei riitä panostusta.
Veronkorotushan tietenkin antaa kuluerän jokaisen veronmaksajan talouteen.
Päättäjät missä jallu (älli) luuraa, kun tällaista pääsee tapahtumaan.

Äänestä

= nehän siellä liikuntatoimessa päsmäävät.

Olisiko paikallaan tarkastella mm. eduskunta- ja kunnallisvaaliehdokkaiden puhelimen (ym.) käyttöä henkilökohtaiseen vaalitoimintaan? Vähintäänkin ohjeistus siitä, että (kuntalaiasten rahoittamia) työnantajan välineitä ei saa käyttää vaalitoiminnassa, olisi kohtuullinen. Koskee toki koko kaupungin henkilöstöä, mutta muilta osastoilta tällaisesta käytännöstä aiempien vaalien yhteydessä ei minulla ole tietoa.

Äänestä
  • hallituksenkin puheenjohtaja demari.

    Äänestä

  • pitkätukkaisia jymäytetty kun noin suuri vaje on päässyt syntymään.

    Äänestä

  • puolueen edustajien välinpitämättömyytä, niin asia pitäisi korjata sillä muutenhan koko puolue leimautuu lillukanvarreksi.
    Tarttis tehrä jotain, kuten entinen Pressa sanoi.

    Äänestä

  • Lautakunta vastaa kaupungin liikunta- ja nuorisotoimesta, ellei toisin ole säädetty tai päätetty.

    Lautakunta johtaa ja valvoo alaisensa liikunta- ja nuorisokeskuksen toiminta-ajatuksen ja -suunnitelman toteuttamista.

    Kokoonpano 2005-2008
    Varsinaiset jäsenet:

    Janne Autero SDP
    Minna Hongisto SDP
    Tapio Pelvola SDP
    Mika Määttä VAS
    Kimmo Salonen VAS
    Aila Vaimare pj. VAS
    Kari Pansio vpj. KOK
    Jutta-Mari Andersin-Salenius KOK
    Virpi Karukka SKP

    Äänestä

  • jäsenet kirjoitti:

    Lautakunta vastaa kaupungin liikunta- ja nuorisotoimesta, ellei toisin ole säädetty tai päätetty.

    Lautakunta johtaa ja valvoo alaisensa liikunta- ja nuorisokeskuksen toiminta-ajatuksen ja -suunnitelman toteuttamista.

    Kokoonpano 2005-2008
    Varsinaiset jäsenet:

    Janne Autero SDP
    Minna Hongisto SDP
    Tapio Pelvola SDP
    Mika Määttä VAS
    Kimmo Salonen VAS
    Aila Vaimare pj. VAS
    Kari Pansio vpj. KOK
    Jutta-Mari Andersin-Salenius KOK
    Virpi Karukka SKP

    porukkaa Liikunta- ja nuorisolautakunnassa, tai ainakin paremmin perehtyä asioihin ennenkuin on myöhäistä.
    Jäähallillakin talviaikaa pienet porukat ovat aamuvarhaiselta ja samoin iltamyöhäälle mutta kuitenkin kaupungin työntekijät ovat joko vuorotyöläisenä tai ylityökorvaukseela töissä.
    Samoin viikonloppuina lauantaina ja sunnuntaina työntekijät lisäävä kuluja sunnuntai- ja ylityökorvauksien kautta.
    Pitäis otta ns. järki käteen ja katso asioita paremmin kannattavalta taholta, eli käyttökorvaukset suurenpia kun ylläpitokulutkin ovat suuremmat.
    Samoin pienemmällä porukalla kyllä asiat hoituvat yhtä hyvin, tietenkin luppo eli rollausaikaa ei jäisi yhtä paljon.
    Sitä luppoaikaa tuntuu olevan nykyisellä miehityksellä jäähalli- ja keskusurheilukentän tuntuu olevan todella paljon.

    Äänestä

  • jäsenet kirjoitti:

    Lautakunta vastaa kaupungin liikunta- ja nuorisotoimesta, ellei toisin ole säädetty tai päätetty.

    Lautakunta johtaa ja valvoo alaisensa liikunta- ja nuorisokeskuksen toiminta-ajatuksen ja -suunnitelman toteuttamista.

    Kokoonpano 2005-2008
    Varsinaiset jäsenet:

    Janne Autero SDP
    Minna Hongisto SDP
    Tapio Pelvola SDP
    Mika Määttä VAS
    Kimmo Salonen VAS
    Aila Vaimare pj. VAS
    Kari Pansio vpj. KOK
    Jutta-Mari Andersin-Salenius KOK
    Virpi Karukka SKP

    karannut käsistä ?

    Äänestä

  • jäsenet kirjoitti:

    Lautakunta vastaa kaupungin liikunta- ja nuorisotoimesta, ellei toisin ole säädetty tai päätetty.

    Lautakunta johtaa ja valvoo alaisensa liikunta- ja nuorisokeskuksen toiminta-ajatuksen ja -suunnitelman toteuttamista.

    Kokoonpano 2005-2008
    Varsinaiset jäsenet:

    Janne Autero SDP
    Minna Hongisto SDP
    Tapio Pelvola SDP
    Mika Määttä VAS
    Kimmo Salonen VAS
    Aila Vaimare pj. VAS
    Kari Pansio vpj. KOK
    Jutta-Mari Andersin-Salenius KOK
    Virpi Karukka SKP

    vähän opettelemista budjetin toteuttamisesta.

    Äänestä

riittävä korvaus kulujen kattamiseen olisi varmaan paikallaan, jotta toiminta saadaan kannattavaksi.
Palvelun tarvitsijat maksaisivat kulut, niinhän on sairaiden ja vanhuksienkin tehtävä.

Äänestä
  • hyvä ajatus, että käyttäjät kustantavat liikuntapaikkojen ylläpidon.
    Kannatan ajatusta lämpimästi.

    Äänestä

naapurikunnissa ovat AL:n mukaan seuraavat:

Kunta Liikuntatoimi €/asukas
Kansgasala 225970 € 8,42 €
Lempäälä 311600 € 17,76 €
Pirkkala 550584 € 36,69 €
Ylöjärvi 1963081 € 85,23 €
Nokia 2550374 € 86,09 €

Nuorisotoimi
Kangasala 448630 € 16,74 €
Lempäälä 427100 € 24,22 €
Pirkkala 261381 € 17,47 €
Ylöjärvi 811888 € 35,25 €
Nokia 1369195 € 46,22 €

Kuten ylläolevasta näkee, niin Nokialla kustannukset ovat todella karanneet käsistä.
Nuorisotoiminnalla liikuntatoimenjohtaja perusteli
kulujen suuruutta, mutta tästä näemme asian olevan
niin että liikuntapuoli se paisunut on.
Tulee mieleen, että rahoittaako Nokian kaupunki myös naapureidensa liikunnan tarvetta, kuten latuverkostoa, jäähallitoiminta ym.
Vääränlaista kunnianhimoa jos pitää saada Pirkanmaan parhaat ladut vai sen takia että maine säilyy.

Äänestä
  • Nyt ainakin tiedän mitä suuruusluokkaa Liikunta- ja nuorisotoimen menot ovat.
    Eivät näyttäneet olevan kovin mitättömiä.

    Äänestä

  • onpas rahaa heittää asvalttipinnoitteeseen jäähallin pihalle, mutta onhan sieltä tulossa Tapsan Tahdit joten mitä sitä rahaa pihistelemään.

    Äänestä

vaan asiohin on puututtava lujalla otteella ja itse näen tilanteen sellaisen, että liikuntatoimenjohtaja ei ole oikea henkilö selvittämään tilannetta.
Eihän hän ole tähänkään asti kyennyt hoitamaan, koska vajetta on tullut näin paljon.
Hän jos kukaan istuu pallilla jolta on näkyvyys joka asiaan toiminnan alueella.
Tilanteen pitäisi hoitaa sellainen taho jolla on asiantutemusta sekä puolueettomasti voi ottaa kantaa tilanteeseen.

Äänestä

LIIAN HYVÄ NOKIALAISILLE JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ KÄYTTÄÄ PALVELUITANNE.
KOROTTAKAA PASKIAISILLE HINTOJA JA HETI!

HLÖKUNTA VAIHTOON, EIVÄT OSAA TERVEHTIÄ TAI KIITTÄÄ YM. PASKAPORUKKAA.

Äänestä

Kun luin Nokia Uutisista mitä mieltä eri yhdistykset ovat kulujen leikkauksista, niin huomaa oman lehmän mötkköttävän ojassa.
Pitäisi yhteisten asioiden hoidossakin katsoa vähän laajemmalti, sillä karsimisen tarvetta näyttää olevan ja paljon.
Oli ikävää erään valtuutetun ottavan kantaa, että on vai 100.000 € vajetta. Eihän sitä vajetta saisi olla jos budjetti on laadittu.
Tällä tasollako valtuutetunkin asiantuntemus makaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NUORISOTOIMINTA kirjoitti:

Nokian liikunta- ja nuorisotoiminnan budjetin ylitys on hirveä (700000 €). Nokian Uutisista luettuani tuli sellainen tunne, että ei ole toiminnanjohtaja ajan tasalla ja vielä hän alkaa paikkaamaan vajetta.
Jäähallin toiminta on ollutkin aivan ilman kontrollia, sillä aamulla 6 aikoitin (talviaikaan) aukeaa ja illalla puolenyön aikoihin sulkeutuu.
Samoin on latuverkon kunnossapito ihan älyttömällä tasolla, sillä aamuvarhaisella latukone kirmaa pitkin kevyenliikenteen väyliä latutöihin ja samon iltamyöhään palaa jäähallin varikolle.
Henkilökuntaa on että päät kolisee, kuten näilläkin palstoilla on asiasta kirjoitettu.
Ja vielä kaiken huipuksi sellainen liikunta- ja nuorisotoimen johtaja alkaa yrittämään kulukarsintaa joka mielestäni pitäisi saada kenkää.
Sitten puhutaan monitoimihallin hankinnasta, jotta saadaan lisää kuluja.
MITÄ TEKEE LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA KUN TÄLLAISTA ILMENEE RAHANKÄYTÖSSÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu