Riisikattila on kiehunut jo monilla liesillä yli.
Kohta alkaa sisällissota.
Vennamolaiset olkaa tarkkana ja iskekää heikoimmalla hetkellä, puukkonne selkään.
Kohta alkaa sisällissota.
Vennamolaiset olkaa tarkkana ja iskekää heikoimmalla hetkellä, puukkonne selkään.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eilisestä kokouksesta ei suurennuslasillakaan löytynyt riisiä edes jyväsen vertaa. Kaikki hoitui hymyssä suin. Vanhawennamolaisia selkäänpuukottajia ei näkynyt.
Vanhawennamolaisilla näyttää olevan ongelmia, koska joutuvat jo rohkaisemaan kanssaeläjiään raukkamaiseen selkäänpuukottamiseen. Liekö nakkikattilassa nakit halkeilleet.
Hesan kopla katsoo vstustajiaan silmästä silmään.
Oliko taas kiva vastata omaan trolliin. Hehhehheh!
Hesan Koplan tiedonantajat ovat viestittäneet korviini, koplaa raastavasta valtataistelusta.
Eduskuntavaalien ehdokasasettelu on jo täydessä käynnissä ja kaikille halukkaille kiipijöille ei riitä paikkoja listalla.
Pudotuspeli on alkanut.
Tässäpä koplan aatteellinen yhtenäisyys punnitaan.
Monenlaista hanketta on liikkeellä.
Joku kärkkyy kulisseissa.
Lisäksi ääniä on jakamassa Sinivalkoiset-ryhmä keulakuvina Tony Halme ja Olavi Mäenpää.
Ei taida Sademiehellä Elannon vaalien 600 ääntä painaa mitään.Saati Kontulan pelle Kähärän räpistely.
vain stalinistilla puhdistuksilla ja junttauksella, sehän ovat itsekin myöntäneet ...
ovat heränneet, ja kauhukuvia koplan menestymisestä unessa nähneenä ovat aloittaneet marmatuksensa.
Lapsikullat, kopla on toiminnaltaan täysin yhtenäinen niin aatteellisesti kuin toiminnallisestikin. Koplassa ei riisi kiehu , toisin kuin vennamolaisessa savossa joka on palanut pohjaan jo ajat sitten.
Koplan ei tarvitse miettiä edes tuota ehdokas listaa, kun se on täysin avoin ja kaikkia halukkaita ei ole edes vielä kuultu. Koplan hallituksen jäsenistäkään kaikki ei edes asetu ehdolle, ja osa vielä miettii. Varmoja ehdolle asettujiakin toki on jo.Ja hyviä.
Halme, vaikka edustasi mitä ryhmää ei saa enää niitä ääniä joita sai vielä viime vaaleissa. Siitä hän on pitänyt itse huolen omilla edesottamuksillaan. Kopla ei kuitenkaan tule häntä asettamaan ehdokkaaksi.
"koplan hallituksen jäsenistä ei kaikki asetu ehdokkaaksi"
Eli Kontulan pelle Ari Kähärä on syrjäytetty.
Hieno päätös.
kuinka kopla yrittää ratsastaa toisten äänillä ...
Hevosmiehen unelmalle pitää antaa heti takapakkia, sillä kontulan Kennedy saattaa asettua hyvinkin ehdolle ja on jo melkein lupautunutkin. Syksy näyttää.
Puolue ansaitsee jotain tulevaisuuden toivoa ja siksi se tarvitsee kaltaisiani. Hallituksesta ehkä vain kaksi on varmasti poissa ehdokkuudesta.
Kenen ääniä joilla kopla ratsastaa tulette näkemään? Kuka haamu on sellainen jota tarvitaan.
on laskettu koplan aikaansaannoksiksi näilläkin palstoilla ...
joskus myös puoluekokouksessa?
tulet näkemään minut myös puoluekokouksessa ja viimeistään silloin toivon sinultakin korrektia lähestymistä ja aikuismaista keskustelua, sillä minä mielelläni kyllä keskustelen kaikkien sitä tahtovien kanssa.
Eipä ollut maakunnan miehiä vaalitelttailemassa kunnallisvaalien aikaan Helsingissä. Kopla ja Tony olivat ihan hyvässä yhteisymmärryksessä.
Jos kahdeksan ihmistä on kalastamassa, yksi ohjaa venettä, yksi hoitaa navigointia, yksi nostaa verkkoa, yksi irrottaa kaloja, yksi käyttää jääkonetta, yksi latoo kaloja ruumaan,
yksi huolehtii veneen huollosta ja yksi myy saaliin, niin kenelle katsotaan saalisrahojen kuuluvan?
Tony, enempää kuin muutkaan ei ole saaneet vielä ainuttakaan ääntä 2007 eduskuntavaaleissa.
2004 kunnallisvaaleissa toiset hesalaiset loi sen vähäisen uskottavuuden Tonyn ympärille, mikä
näkyi edes tuossa tuloksessa. Vielä mukana olevat ja joukosta jo poistuneet, loivat tuon perussuomalaisen uskottavuuden. Tonyn panos oli lähinnä tuo aikaisempi, vielä sotkematon julkisuus.
Itse tapahtumissa Tony seisoi itse kuin Samoalainen puujumala ja örähteli vastauksia. Kysyjät ja tonyn ympärillä pyörivät olivat pääsääntöisesti valmiiksi sekaisin ja keskustelun aiheena useimmiten, kuinka paljon poweria kussakin on tai joskus on ollut. Taso ja tyyliä suunnilleen. Töni heei...sä oot kovä kunti....hik hik anna nimmari....hik paljo nousee penkiltä, hik hik kyllä mäkin.....
Varsinaisiin asia kysymyksiin ei tarvinnut juuri vaivautua vastaamaa, kun sellaisia ei tuolta julkkikselta ei kukaan kysynyt. Jos joku kysyi, sai vastauksen joka ei vastanut kysymykseen.
pudotus reilusta 16000 vajaaseen 2500.n on aika
masentava merkki, eikä juuri toiveita herätä.
myöntävästi asetettuun kysymykseen.
"2004 kunnallisvaaleissa toiset hesalaiset loi sen vähäisen uskottavuuden Tonyn ympärille, mikä
näkyi edes tuossa tuloksessa"
Kiitos!
harteilla seisoi menestys jolla hesaan saatiin ensimmäinen persu valtuutettu. jos noita teltoilla tonyn kanssa seisoneita uusia kasvoja
ei olisi ollut, niin tony olisi ollut täysin yksin. Nyt sai sentään asia vastauksia asia kysymyksiin. tuo hormoonihirviö seurusteli lähinnä noiden alkoholistien ja pilleriveikkojen kanssa ja kuvautti niska tatuointiaan.
Hesan pojille ja tytöille toivon menestystä, mutta tuo "viikinki" menköön suohon.
sillä puoluekokouksissa on yleensä ollut tapana käyttäytyä korrektisti ...
Tonyn menettämiä ääniä taitaa Ari nykyään kalastaa.Kertoman mukaan ,tilipäivisin notkuu Kontulan räkälöissä.
hevosmiesten tietotoimiston uutisia. Vajaan 4.n kontulassa asutun vuoden aikana minua ei ole nähty kertaakaan kontulan räkälöissä tai muissakaan anniskelu paikoissa.
Minä kun en käy kapakoissa ollenkaan,sillä niissä on meteliä, juoppoja, savua ja taso on sellainen ettei innosta. Kunnon ravintola on asia erikseen kuten kämppi. Hyvä seura, kunnollinen miljöö, ja tasokas tarjoilu takaa viihtyvyyden. Tony ja kumppanit käyköön noissa kapakoissa.
ps. olet sinä uskottavan nimimerkin valinnut! ;D
Kun tuulettaa kunnolla,tulee raitista ilmaa-
ja vaaleihin taisteluhenkeä.
Hyvä Savo.
Suhonen tuntee sympatiaa aitoja perussuomalaisia kohtaan,heitä joissa on jäljellä "unohdetun kansan" vennamolaisuutta.
Ikävä vaan ,se on katoava ihmisrotu.