hei

koulusta löytyy ainakin taho joka voi auttaa löytämään apua.Itse en oikein psykiatreihin ja sen sellaisiin usko mutta varmasti niistä on joillekkin apua.Meillä on aina puhuttu rehellisesti kaikesta tottakai sellaisella kielellä minkä lapsi ymmärtää.Esim. kolme vuotiaalle ei voi sanoa että isi on alkoholisti ja sen takia parantolassa...Paremmin lapsi käsittää sen että isi otti liikaa kaljaa ja on nyt lääkärissä.Turha lapselle on ainakaan valehdella mistään koska pienestä koostaan huolimatta eivät ole tyhmiä!Anna lapsen surra, mutta ole tukena koko ajan äläkä surkuttele itse asiaa...Tottakai pitää saada itsekkin surra, jos esimerkiksi puoliso on kuollut, mutta jos ei jaksa niin kysyy apua vaikka sieltä neuvolasta.Lapsi oppii suhtautumaan suruun vanhempiensa käytöksen perusteella.Teini-ikäiset ovat asia erikseen.Heillä masennus voi johtaa itsensä tai muiden vahingoittamiseen jos ei ole mitään muuta reittiä purkaa tunteitaan.Tässä tilanteessa kääntyisin koulun puoleen ja hakisin mahdollisimman pian ulkopuolista apua.Kokemusta on omasta nuoruudesta jossa pois kotoa muuttaminen (ei lopullisesti) pelasti paljon.