Olen elänyt huonon lapsuuden siinä valossa, että näin alkoholismia ja sitä kautta väkivaltaa, josta sain itsekin osakseni. Muutoksia tapahtui perhesuhteissa, mutta sen jälkeen sainkin osakseni henkistä väkivaltaa.... Pienenä jäin paljon yksin, pelkäsin... ja siitä lähtien olen aina pelännyt yksinoloa, pimeää jne.. (olen kohta 25v.)
Olen melkeimpä aina ajatellut että sairastan jotakin ja kuolen nuorena... se on ahistanut... viime vuosina se on ahistanut entistä enemmän...
Tänä vuonna minulle alkoi tulla fyysisiä oireita...huimausta, sydämen lisälyöntejä ja hengenahdistusta.... olen käynyt about 5 kertaa lääkärissä ja ainakin 3 kertaa verikokeissa, sydän filmissä 2 kertaa jne..
Eräänä yönä heräsin ja koin pienen säikähdyksen kun tunsin päässäni kipua...sydän alkoi takoa, sydämen syke oli n. 130, se ei loppunut, ajoin pyörällä sairaalaan. Ei ollut vikaa edelleenkään.
Joka päivä minua ahdistaa, tunnen olevani liian vanha, niin vanha että kohta kaikki sairaudet iskee... Pelkään kuolemaaa ja sairauksia niin että en pysty nauttimaan elämästä.
Nämä tunteet vaivaavat eniten juuri silloin kun olen yksin. Pelkään siis yksinoloa ja ahdistun siitä.
Huoh...
Olen melkeimpä aina ajatellut että sairastan jotakin ja kuolen nuorena... se on ahistanut... viime vuosina se on ahistanut entistä enemmän...
Tänä vuonna minulle alkoi tulla fyysisiä oireita...huimausta, sydämen lisälyöntejä ja hengenahdistusta.... olen käynyt about 5 kertaa lääkärissä ja ainakin 3 kertaa verikokeissa, sydän filmissä 2 kertaa jne..
Eräänä yönä heräsin ja koin pienen säikähdyksen kun tunsin päässäni kipua...sydän alkoi takoa, sydämen syke oli n. 130, se ei loppunut, ajoin pyörällä sairaalaan. Ei ollut vikaa edelleenkään.
Joka päivä minua ahdistaa, tunnen olevani liian vanha, niin vanha että kohta kaikki sairaudet iskee... Pelkään kuolemaaa ja sairauksia niin että en pysty nauttimaan elämästä.
Nämä tunteet vaivaavat eniten juuri silloin kun olen yksin. Pelkään siis yksinoloa ja ahdistun siitä.
Huoh...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on myös tuota pelkoa yksin olosta,en pysty nukkumaan pimeässä(vähintään oltava kesälläkin telkkari päällä),talvella jätän yöksi valot pääälle.Minulla on myös melko usein tuota sydämmentykytystä ja tuntuu ettei millään lopu,poelottaa niin kovasti ajatus kuolemasta että purkaantuu itkuna..Olo on ihan kamala ja olen vasta 17v.tyttö.Mitenkähän tulen pärjäämään elämässäni kun nyt kaikki uusi ja tulevaisuus jo pelottaa sydämmen paikoiltaan.Yksi aamu heräsin ihan normaalisti,käänsin päätäni tyynyllä ja poks!oikealta puolelta niskasta meni joku,Ihan hädissäni rupesin itkemään ja pelkäsin että jotain katkesi päästä ja että kuolen..Se on ihan hirvee tune kun ei pysty kontrolloimaan itseään!Käytätkö lääkkeitä noihin oloihin?Kuulostaisi ihan paniikkihäiriöltä,Se voi puheta stressistä,masennuksesta ym..
Moi Breath mullakin samoja oireita ku sulla ja olen vasta 16w. Haluaisin susta juttukaverin jos suinkin vaan suostut niin laita e-mailia osoitteeseen [email protected] jos yhtää huvittaa...mesekin löytyy
..Oon ravannu tuolla lääkärissä tiuhaan kaikenmaailman oireiden kanssa ja ihme etteivät ole itse alkaneet epäillä että voisi olla ihan henkisellä puolella nämä ongelmat... varmaan pitäis mennä lääkäriin seuraavan kerran siitä syystä että pelkään ja sitten vois päästä jonnekin terapiaan, mutta tuntuu että sekin on niin vaikeeta, että sais ittensä pyytämään apua.
Taas on tällä viikolla päivittäin tuntunu ettei voi hengittää ja kun hengittää syvään tai yrittää niin hypähtää tms... huh...
Nuo kuvaamasi tuntemukset/oireet viittaisivat paniikkikohtauksiin. Eräällä läheiselläni on tuo paniikkihäiriö ja paljon muitakin sairauksia.
Meillä on muuten vähän samankaltaiset taustat- itsekin olen kasvanut alkoholistiperheessä. Olen 24-vuotias nainen.Itselläni oli noin pari kolme vuotta sitten paniikkikohtaus.
Olin juonut useamman kupin vahvaa kahvia ja lähdin sitten kouluun. Istuin koulussa penkillä, kun alkoi huimata, tuntui etten saa henkeä ja tukehdun tai vähintäänkin pyörryn siihen paikkaan. Siinä sitten tuli tuttu opettaja vastaan, johon turvauduin. Hän näki ahdinkoni ja ohjasi mut terkkarille.
Sieltä sitten soitettiin isälleni, joka haki mut autolla pois. Hän totesi heti että kyseessä on paniikkikohtaus. En uskonut häntä(vaikka hän sairastaa ko. sairautta)
Terveyskeskuksessa mulle tehtiin mm,sydänfilmi, missä ei todettu mitään poikkeavaa.Lääkäri sitten antoi diagnoosinsa, joka oli paniikkikohtaus. Sain mukaan repsan, jossa määrättiin lääkettä tarvittaessa sydämentykytyksiin,.
Tuo kohtaustuli mulle vain kerran. Tosin jonkin aikaa niitä yritti tulla nukkumaan mennessä, mutta en päästänyt niitä ikään kuin päälle, kun selitin itselleni mielessäni ettei mulla ole hätää enkä ole esim ,tukehtumassa tms..
Sinun viestisi oli kuin sen olisin minä kirjoittanut. Tieten taustat on hieman erinlaiset, mutta samoja piirteitä löytyy, alkoholismia, vastuun kantamista nuorella iällä, yksin oloa jne. --> seurauksena masennusta, ahdistusta ja paniikkihäiriö. saan pahempia kohtauksia silloin tällöin. Suurimpanan ongelmana on jatkuva ahdistus ja kaikenlaiset pelot niin ja eätodellinen olo. Monesta oireesta on kärsitty... Sairauksien ja kuoleman palko on piinavaa, mutta minkäs teet. Itsellä on lääkitys ollut puoli vuotta. Tilanne on hieman helpottunut. En voi kutsua itseäni "normaaliksi"
Onko sinulla lääkitystä?
.....
Itselläni on ollut saman oloisia kokemuksia, mitä kerroit mm. pimeä peloittaa ja ahdistaa olla yksin . Minulla alkoi myös kauhealla kuoleman pelolla ja ajattelin, että kuolen varmasti nuorena . Minulla tuli usein illalla nukkumaan mentäessä tosi ahdistunut olo ja asiaa ei parantanut, kun mies nukahti viereen, eikä ymmärtänyt oloani. seuraavaksi alkoivat päivällä tulevat sekoamisen pelon tunteet ja pelkäsin, että verisuoni katkeaa päässäni. Kävin asiata muutamia kertoja lääkärissä ( ihan omalla terveyskeskus lääkärillä ). Aluksi sain xanoria, josta tuli tosi paha ja sekava olo.Kun kerroin asiasta lääkärilleni, hän määräsi sipramiliä, jota söinkin lähes neljä vuotta. Tuolloin minulla oli kaksi pientä lasta ja kun odotin kolmattamme, neuvolan lääkäri katsoi minun tarvitsevan lääkettä koko raskausajankin. Niin sitten söin sepramia(20mg/pv:ssä)ja nyt meillä on kolme tervettä poikaa. Tosin nuorimmainen oli pari päivää syntymän jälkeen lasten osastolla lämmittelemässä, kun sai vieroitusoireita lääkkeestäni. Nyt olen päässyt ns. normaaliin elämiseen kiinni ja olen tyytyväinen, että osasin hakea apua. silloin kyllä ajattelin , että olen tulossa hulluksi ja olen ihan sekopää.Asia oli niin vaikea, että pidin itseäni b-luokan kansalaisena. Tästä on kulunut jo lähes yhdeksän vuotta ja nyt olen lopettamassa päivittäistä lääkitystä. Jos et ole vielä hakeutunut omalle lääkärillesi keskustelemaan tilanteestasi, niin tee se pikaisesti. On turha kärsiä, kun apua on saatavana. PS. meitä kohtalotovereita on varmasti tosi paljon . Kaikkea hyvää sinulle ja hyvää kesää. On kiva kun on valoisat yöt!