Isä on juonut aina..niin kauan kuin minä muistan eli koko ikäni. Äiti on sanonut, että isä on juonut jo nuorena paljon, mutta vain lisääntynyt ja lisääntynyt.
Ryyppyputkia on paljon silloin kärsii: työt, perhe, vapaa-aika. Alkoholisti on tosi rasittava ja kuluttaa muut perheenjäsenet ihan loppuun. Isä ei tunnu sitä tajuavan. Tuntuu, että mielessä ei olisi muu kuin HÄN ITSE.
Kaikki syntymäpäivät,joulut,vaput,pääsiäiset..jne kissanristijäiset on mennyt pilalle ryyppäämisen takia. En muista yhtäkään juhlapäivää,että hän olisi ollut selvinpäin. Kaikki juhlat ovat antaneet "syyn" ryyppäämiseen.
Joka arkipv menee vähintään mäyräkoira, viikonloppuisin kaksi koria ja joku vahvempi pullo. Tulot vanhemmilla on isommat kuin minulla ikänä ja kaikki häviää juomiseen.Laskuja ja lainoja pitäisi maksella, mutta rahat on aina loppu.Välillä ei riitä ruokaakaan.
Lapsena oli kamalaa hävetä omaa isää, koska ei kehdannut viedä kavereitakaan kotiin, kun kotona oli aina känniläinen odottamassa. Vaikka olisi ollut kuin hyvä ja iloinen pv aikaisemmin, mutta kotiin päästyä taas heräsi todellisuuteen. Halusi vain huoneeseen karkuun juoppoa isäänsä.
Lukiota käydessä isä ryyppäsi jakuvasti, kaikki koeviikot meni pilalle, kun isä soitti musiikkia täysillä, joten oli vaikeaa keskittyä.
Nykyään vihaan, inhoan omaa isää ja se on kamalaa. Rakastan äitiäni yli kaiken, mutta en voi käsittää kuinka hän kestää miehensä rinnalla vuodesta toiseen(yli 20v avioliitto takana).
Itse päätin jo teininä etten juoppoa miestä halua ja se päätös pitää. Haluan tulevaisuudessa omille lapsilleni onnellisen ja turvallisen lapsuuden.Ja ennen kaikkea itselle onnellisen elämän, ilman alkoholistia.
Nykyään saa vain pelokkaana odotella soittoa, sairaalasta tai ruumishuoneelta eli koska isälle on tapahtunut jotakin. Läheltä on liipannut monet kerran, milloin luitabmurtunut,sormet katkennut, ryövätty,viety putkaan/sairaalaan tms.En usko, että isä lopettaa ennen kuin on pakko eli, kun kuolee, makaa teholla tai tiedottomana jossain vanhustenlaitoksessa vaipat housuissa halvauksen jälkeen.
Hoitoihin isä ei suostu ikänä, enkä usko, että itsenäisesti yht`äkkiä lopettaa.Monet sukulaiset/tutut on jo kuollut ympäriltä juomiseen, eikä sekään hetkauta. Tuskin mikään.
En vain itse jaksais enää..kaikkeni oon yrittänyt, jotta lopettaisi. Äidin vuoksi täytyy kuitenkin pysyä yhteyksissä, jotta äidillä on edes joku johon turvautua.
Lapsenlapsiani en aio, koskaan viedä "mummolaan", koska en halua omien lapsien nähdä "vaariaan" humalassa riehumassa.
Kamalaa inhota omaa isää!!!
Ryyppyputkia on paljon silloin kärsii: työt, perhe, vapaa-aika. Alkoholisti on tosi rasittava ja kuluttaa muut perheenjäsenet ihan loppuun. Isä ei tunnu sitä tajuavan. Tuntuu, että mielessä ei olisi muu kuin HÄN ITSE.
Kaikki syntymäpäivät,joulut,vaput,pääsiäiset..jne kissanristijäiset on mennyt pilalle ryyppäämisen takia. En muista yhtäkään juhlapäivää,että hän olisi ollut selvinpäin. Kaikki juhlat ovat antaneet "syyn" ryyppäämiseen.
Joka arkipv menee vähintään mäyräkoira, viikonloppuisin kaksi koria ja joku vahvempi pullo. Tulot vanhemmilla on isommat kuin minulla ikänä ja kaikki häviää juomiseen.Laskuja ja lainoja pitäisi maksella, mutta rahat on aina loppu.Välillä ei riitä ruokaakaan.
Lapsena oli kamalaa hävetä omaa isää, koska ei kehdannut viedä kavereitakaan kotiin, kun kotona oli aina känniläinen odottamassa. Vaikka olisi ollut kuin hyvä ja iloinen pv aikaisemmin, mutta kotiin päästyä taas heräsi todellisuuteen. Halusi vain huoneeseen karkuun juoppoa isäänsä.
Lukiota käydessä isä ryyppäsi jakuvasti, kaikki koeviikot meni pilalle, kun isä soitti musiikkia täysillä, joten oli vaikeaa keskittyä.
Nykyään vihaan, inhoan omaa isää ja se on kamalaa. Rakastan äitiäni yli kaiken, mutta en voi käsittää kuinka hän kestää miehensä rinnalla vuodesta toiseen(yli 20v avioliitto takana).
Itse päätin jo teininä etten juoppoa miestä halua ja se päätös pitää. Haluan tulevaisuudessa omille lapsilleni onnellisen ja turvallisen lapsuuden.Ja ennen kaikkea itselle onnellisen elämän, ilman alkoholistia.
Nykyään saa vain pelokkaana odotella soittoa, sairaalasta tai ruumishuoneelta eli koska isälle on tapahtunut jotakin. Läheltä on liipannut monet kerran, milloin luitabmurtunut,sormet katkennut, ryövätty,viety putkaan/sairaalaan tms.En usko, että isä lopettaa ennen kuin on pakko eli, kun kuolee, makaa teholla tai tiedottomana jossain vanhustenlaitoksessa vaipat housuissa halvauksen jälkeen.
Hoitoihin isä ei suostu ikänä, enkä usko, että itsenäisesti yht`äkkiä lopettaa.Monet sukulaiset/tutut on jo kuollut ympäriltä juomiseen, eikä sekään hetkauta. Tuskin mikään.
En vain itse jaksais enää..kaikkeni oon yrittänyt, jotta lopettaisi. Äidin vuoksi täytyy kuitenkin pysyä yhteyksissä, jotta äidillä on edes joku johon turvautua.
Lapsenlapsiani en aio, koskaan viedä "mummolaan", koska en halua omien lapsien nähdä "vaariaan" humalassa riehumassa.
Kamalaa inhota omaa isää!!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ota ryyppy murheeseen.
Moro alkoholisti. Otas taas.
tuommoisia kirjoittaessasi.
Ei ole lainkaan kamalaa, että vihaat isääsi. Se on täysin luonnollinen tunne, varmasti tuntisit samoin jokaista ihmistä kohtaan, joka käyttäytyisi kuten isäsi. Parempi on, ettet kerää vihaa sisällesi, jolloin vahingoittaisit itseäsi. Anna itsellesi lupa vihata, äläkä tunne siitä syyllisyyttä. Huono omatunto saattaa kummuta lapsuudesta, jolloin jokainen lapsi on äärettömän lojaali vanhempiaan kohtaan ja antaa anteeksi pahimmatkin teot. Nyt olet aikuinen ihminen, sinulla on oma elämäsi ja oikeus omaan elämään. Saat valita, oletko päihdeongelmaisten kanssa tekemisissä vaiko et. Tosiasia on, että isäsi on päihderiippuvainen. Toisaalta se sairaus, eikä isäsi ole vastuussa sairastumisestaan, mutta hän on vastuussa paranemisestaan. Alkoholismi on myös tunne-elämän sairaus: millään muulla ei ole samaa merkitystä ja tärkeyttä kuin alkoholilla alkoholistille. Ei syyttä sanota "kuningas alkoholi". Alkoholi on ykkössijalla isäsi elämässä ja perhe, lapset, muut asiat tulevat kaukana, kaukana perässä. Varmaa on, ettet itsekkäämpää, itsekeskeisempää, kiittämättömämpää ihmistä tule tapaamaan kuin alkoholisti on. Älä siis odota häneltä epärealistisia asioita, ettet koe pettymystä. Tutkimusten mukaan vain noin 10-20 prosenttia alkoholisteista raitistuu. Voimia ja siunausta elämääsi! Pidä huolta itsestäsi, olet sen velkaa läheisillesi (ja itsellesi)!
Isäsi alkoholismi on jättänyt mieleesi trauman, mutta sen kanssa oppii elämään, ja siihen sopeutuu. Olet saattanut lapsena jopa syyllistää itsesi isäsi käytöksestä, mutta sinun tulee aina muistaa, että sinulla ei ole ollut osaa eikä arpaa isäsi turmiossa. Sen hän on hankkinut aivan itse, joten itse siitä myös tulee vastaamaan tavalla tai toisella. Eli sinä olet tilanteeseen aivan syytön.
Keskity omaan elämääsi. Isäsi kohtalon murehtiminen ei kannata, eikä auta mitään. Hän on tiensä valinnut. Valitse sinäkin omasi, ja käännät kärsimykset vahvuuksiksi.
Keskity nyt itsesi hoitamiseen, se on nyt kaikkein tärkeintä.
Sanoithan olevasi ihan loppu.
Tiedän, että helpompi on sanoa, ku toteuttaa toi itsesi hoitaminen, mutta et voi auttaa edes äitiäsi, jos itse palat loppuun.
Ota nyt vähän välimatkaa perheeseesi ja kerro äidillesi, et yrität koota ittes.
Mene vaikka työterveyslääkärille kertomaan huolistasi.Kerro hänelle, että haluat ammattiapua.
Hän varmaan ohjaa sinut esim psykologille, jonka luona voit käydä juttelemassa.
Ihmisen ei tarvi olla "hullu", jos käy psykologin juttusilla.
Siellä voi käydä ihan vaan juttelemassa omasta voinnistaan.
Voin kokemuksesta kertoa, että se auttaa, ku saa jollekkin purkaa oman sisimpänsä.
Muista, ettet ole vastuussa vanhemmistasi, miten he elämänsä elää.
Sinä vastaat omasta elämästäsi.
On helpottavaa saada se painolasti pois harteilta ja se viha, syyllisyys käsiteltyä.
Kun itse voit hyvin, voit ihan eritavalla suhtautua vanhempiesikin auttamiseen.
Ota rohkeesti "härkää sarvista"
Kuullostaa tutulta. Oma isani oli juuri samanlainen alkoholisti kuin sinunkin.
En koskaan uskaltanut kavereitani kotiin vieda kun ei tiennyt koskaan missa kunnossa kotiutuu vai tuleeko ollenkaan kotiin. Kun sain ajokortin muistan monet kerrat etsiskelleeni isaani mista milloinkin.
Muistan, kun paasin ylioppilaaksi niin han oli ollut juopporeissullaan taas kertaalleen useamman paivan. Loysin hanet kuitenkin jostain juoppolasta lakkiaisten edeltavana iltana ja vein naapuriin selviamaan ettei jo silloin kotona ollut mummini nakisi humalaista isaani. Aamulla sitten kotiutui mukamas tyoreissusta ja lakkiaisissa oli tarisevana,krapulaisena....nama on vaan niita pienia muistoja noilta ajoilta.
Nyt isani on ollut jo kymmenisen vuotta raittiina. Hanet on jopa nimetty tyopaikallaan muita alkoholiongelmaisia auttamaan. En olisi silloin koskaan uskonut, etta kaikki voisi paattya nain. Nyt elelee edelleen avioliitossa aidin kanssa kaikkien noiden kauheiden vuosienkin jalkeen. Olen jopa itse saanut apua omalta isaltani. Mina, joka vannoin etten olisi itse koskaan kayttanyt alkoholia huomasin olevani alkoholisti n. viitisen vuotta sitten.
Nyt olen ollut ilman alkoholia kohta vuoden. Minua helpotti suuresti kun pystyin asioista keskustelemaan isani kanssa. Kavimme viime kesana lapi vanhoja asioita ja se jotenkin auttoi minua. Olin mielessani syyttanyt hanta omasta juomisestani. Mutta eihan se hanen syytaan ollut, vaan itse siihen olin ajautunut. Syita alkoholistit hakevat aina mista milloinkin.
Kirjoitin taman siksi, etta halusin sinun tietavan, etta alkoholinkaytto voi myoskin loppua. Isani yritti silloin aikoinaan useaa eri keinoa ilman tuloksia. Ei kai silloin ollut viela tarpeeksi omaa tahtoa lopettaakseen.
Koeta kestaa, huolehdi itsestasi ja ole aitisi tukena. Tarvitsette tilanteessa toinen toisianne. Isallasi taytyy olla tarpeeksi omaa halua lopettaa, te muut ette sita hanen puolestaan voi tehda.
Isäni on aina ollut se sosiaalinen ja rempseä kaveri kaikille tyypeille. Hyvä jätkä ja asioiden hoitaja. Työmyyrä, työnarkomaani. Ja alkoholisti. Kaikki viikot painettiin duunia 12-15 tuntia päivässä, vähintään. Kun perjantaina työpaikan ovi kolahti kiinni, alkoi juominen joka kesti sunnuntai-iltaan asti.
Lapsena en isääni juuri siis selvinpäin nähnyt. Viikolla (selvänä) hän oli kiukkuinen, väsynyt ja kärtyinen ja huusi meille lapsille aina. Emme olisi saaneet olla olemassa, emme näkyä, emme kuulua.
Äitini oli hyvin masentunut 21 vuotta, mitä heidän liittonsa kesti. Sen olen näin jälkeenpäin ymmärtänyt. Kun olimme lapsia äiti oli ihan näkymätön hahmo, hiljainen ja sulkeutunut. Vailla omaa tahtoa. Joi itsekkin, kun ei isää muuten kestänyt. Kaikki on muuttunut heidän eronsa jälkeen; onneki äitini on saanut uuden elämän.
Mitä tämä on minulle tehnyt? Olen lapsenä jäänyt täysin vaille sitä perusturvallisuuden tunnetta, joka on kaikille ihan olennainen, että voisi "kasvaa suoraan". 6 vuotiaana aloin hiljaa mielessäni huolehtia perheen talousasioista, kun ei ollut rahaa maksaa laskuja. Muutuin maskotiksi, jolla ei ole omaa ääntä, ei tilaa, eikä mielipiteitä - hänen merkityksensä elämässä on hymyillä ja olla kiltti; tehdä muiden elämä mahdollisimman sujuvaksi. 14 vuotiaana menin yötöihin, jota isäni vaati. Lainatakseen minulta rahaa myöhemmin. En muista lapsena koskaan nukkuneeni kunnolla - valvoin ja kuuntelin pimeässä, onko kaikilla kaikki kunnossa ja milloin isä tulee kotiin. Sairastuin bulimiaan 16 vuotiaana ja vasta nyt 28 vuotiaana olen siitä parantunut. Olen juonut itsekkin liikaa, olen huorannut ilman maksua ja hakenut miesten hyväksyntää, jota en isältäni koskaan saanut. Olen etsinyt itseäni enemmän ja kauemmin, kuin kenellekään soisin. En ole edes tiennyt, millainen minun pitää naisena olla, koska en koskaan oikeen mitään naisen mallia saanut.
Surullista elämää. Liikaa kokemuksia. Alkoholismi on mitä suurimmassa määrin koko perheen sairaus; muut perheenjäsenet siitä enemmän kärsivät, kuin juoja itse. Esim isäni ei omasta mielestään ole koskaan juonut liikaa -ei ainakaan myönnä. Hän ei ole koskaan ollut hoidossa, hän ei ole koskaan pyytänyt/ saanut apua. Hän on mielestään mitä erinomaisin isä edelleen. Hän on aina työnsä hoitanut, vaikka joskus krapulassakin; sehän jo kertoo, ettei mitään ongelmaa voi olla!
Itsekieltäymys ja häpeä estää näkemästä sitä, että alkoholisti voi olla, vaikka ei olisi ojanpohjalla makaava pultsari! Alkoholisti voi olla ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen.
Kun osaat jäsennellä ajatuksesi ja tunteesi hyvin, niin kirjoitapa isällesi kirje, miten hänen alkoholinkäyttönsä on vaikuttanut lapsuuteesi, kehitykseesi, ja vaikuttaa vieläkin.
Kun olet avoimesti kirjoittanut sen kirjeen, huomaat miten mieli kevenee, olosi helpottuu, ja todennäköisesti avaa isäsi silmät näkemään tekojensa seurauksia.
...pieni tyttö. Hänen perheeseen kuului äiti, isä ja isoveli. Tyttö varttui ja aloitti koulun. Häntä kiusattiin koulussa heti eka luokasta lähtien. He muuttivat tytön ollessa 10v. Uusi koulu, uudet ystävät. Koulukiusaaminen alkoi uudessa koulussa jo heti samana päivänä. Isän alkoholin käyttö alkoi tuntua jo pienessä tytössä. Isän mustasukkaisuus ja väkivalta. Tyttö oppi henkiinjäämis taistelun ja elämänsä suorittamisen. Hän oppi, älä luota, älä puhu, älä tunne.
Nyt hän on aikuinen jo lähemmäs nelikymppinen. On perhe ja kaksi lasta ja avomies. Oma osake ja kaksi autoa, työpaikka ja menetetty lapsuus. Hän on kärsinyt masennusta ja opettanut lapsilleen tietämättään, tajuamattaan viidakon lait omasta nuoruudestaan eli älä luota, älä puhu, älä tunne. Hänen vanhempi poikansa on uskaltanut oirehtia sitä tuskaa minkä vanhemmat ovat hänelle tajuamattaan tuottaneet. Poika on ollut huostaanotettuna jo muutaman kerran, äidin pyynnöstä. Elämää on opeteltava elämään uudelleen. On opeteltava puhumaan, luottamaan ja tuntemaan. Surutyötä on tehtävä menetetystä lapsuudesta.
Tämä tyttö, nainen, se olen minä. Alkoholistin aikuinen lapsi ja läheisriippuvainen.
Jos tunnistat elämässäni sinulle jotain tuttua, tutustu aiheeseen nettisivuillani:
http://groups.msn.com/riippuvaiset/_whatsnew.msnw
mulla on molemmat alkoholisteja muuten samat tuntemukset.. ei ole helppoa.