Lipponen pääosassa

On tulossa merkittävät juhlat. Suomalainen demokratia täyttää sata vuotta. On hienoa, että näin merkittäviä juhlia Johtaa "Paras vertaistensa joukossa": Paavo Lipponen.

Hän on suomalaisen parlamentarismin ja sotien jälkeisen aikamme merkittävin demokraatti, jonka viitoittamalla tiellä Suomi etenee vääjäämättömästi kohti Euroopan ja Naton ydintä, vaikka, äänestäjäkunnan (osan) naiviuden takia, vauhti vaihtelee ja jarrumiehet pääsevät heittelemään kapuloita historian pyörän lahjomattomiin rattaisiin.

Suomalainen satavuotinen parlamentarismi tavallaan kiteytyy hienosti Puhemies Paavo Lipposen persoonassa. Hän on sisällissodan hävinneen poliittisen osapuolen henkinen perillinen, joka kuitenkin arvostaa kaikkea sitä, mikä on hyvä suomalaiselle ja demokratialle. Niitä ovat mm. Neuvostoliitosta saavutettujen voittojen arvottaminen, Neuvostoliiton ja sen myötäjuoksijoiden mädännäisyyden tunnustaminen ja "Kaveria ei jätetä"- sloganin sisäistäminen käsittämään myös yhteiskunnallisen kehityksen.

Keskusta joutuu näissä bileissä sivummalle, mikä oikein onkin.
32814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

..meille veronmaksajille nuo Lipposen järjestämät juhlat no meneehän ne herrojen perseeseen eikä meillä ole valitus oikeutta.
Tahtoopa köyhä jotain niin heti on raha pula.

Äänestä
  • Tulevissa eduskuntavaaleissa annat äänesi Hakasen tai Vanhasen listalle, niin manna valuu hakematta köyhän suuhun.

    Äänestä

Paavo Lipponen vertasi itseään Moosekseen hidaspuheisuutensa vuoksi. Vielä paremmin hän vertautuu Moosekseen eräästä toisesta syystä:

Mooses johdatti kansansa pois Egyptin orjuudesta. Paavo "Mooses" Lipponen johdatti Suomen lopullisesti pois siitä orjuuden kaltaisesta tilasta, johon kolme koota - Kekkonen, kepu ja K-linja - olivat meidät saattaneet. Toki K-linjaan kuulumaton K eli Koivisto teki jo hyvän esityön ja Paavolla oli hyvä tuki A:sta eli Ahtisaaresta.

Mooseksen johtamat israelilaiset saivat olla 40 vuotta Siinain erämaassa ennnen kuin saavuttivat Luvatun Maan, johon Mooses itse ei koskaan päässyt. Paavo sai tehtävänsä valmiiksi paljon nopeammin, vaikka Luvattu Maa - hänen visionsa - jäi häneltäkin saavuttamatta, ja nyt siitä on jopa etäännytty. Mutta toivottavasti Paavo saa elää niin kauan, että näkee, miten Joosua - kuka hän lieneekään - vielä kansamme parhaaksi toteuttaa Paavon suuren näyn!

Äänestä
  • En ole viime aikoina lukenut Raamattua, mutta muistelen Mooseksen eläneen hyvinkin vanhaksi. Jotkut tiedemiehet ovat jopa epäilleet Mooseksen ikätiedon todenperäisyyttä.

    Toisaalta Fidel Castron henkilääkäri ennustaa tämän elävän 140-vuotiaaksi, joten meidän mooseksemme voisi mahdollisesti yltää sataseen. Mooses C.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    En ole viime aikoina lukenut Raamattua, mutta muistelen Mooseksen eläneen hyvinkin vanhaksi. Jotkut tiedemiehet ovat jopa epäilleet Mooseksen ikätiedon todenperäisyyttä.

    Toisaalta Fidel Castron henkilääkäri ennustaa tämän elävän 140-vuotiaaksi, joten meidän mooseksemme voisi mahdollisesti yltää sataseen. Mooses C.

    Vanhaksi Mooses eli, mutta ei hän koskaan sinne luvattuun maahan päässyt. Hän oli kerran epäillyt Herran lupausta, ja Herra oli sanonut hänelle: "kansani johdatan luvattuun maahan, mutta sinä et sinne koskaan pääse" - noin muistinvaraisesti kerrottuna.

    Hän sai kyllä katsella luvattua maata Kuolleen meren takaa Nebon vuorelta, nykyisen Jordanian alueelta, mutta kuoli pian sen jälkeen ja hänet haudsattiin sinne.

    Minulla oli onni elää 15 kuukautta Vanhan Testamentin maisemissa Siinailla, ja paljon luin siellä Raamattua ja lähes kaikki siinä mainitut ja myöhemmin paikallistetut paikat kolusin. Nebon vuorella kävin tosin vasta muutamaa vuotta myöhemmin Golanilla palvellessani.

    Jotain olen kertonut noista asioista muistelmissanikin, joista laitan tähän pari pätkää, kun tämä on tämän päivän ainoa puheenvuoroni täällä:

    - - -

    Siinailla tehtiin myös alueellisia retkiä. Suosittu kohde oli eteläisen Siinain keskivuoristossa sijaitseva Raamatun kymmenen käskyn antopaikka, Hoorebin vuori (eli Mooseksen vuori, arabiaksi Jebel Musa) ja sen juurella oleva egyptiläisen pyhimyksen, Pyhän Katariinan mukaan nimetty vuonna 527 perustettu Santa Katarinan ortodoksinen luostari. Minäkin tein sen retken helmikuussa 1978. Röykytimme kuorma-autolla sata kilometriä Wadi Feiranin solaa noudattelevaa tieuraa, ja olimme perille päästyämme pölyn kuorruttamia kummituksia.

    Hieman puhdistauduttuamme tutustuimme luostariin ja sen arvokkaisiin käsikirjoituskokoelmiin ja muuhun. Näimme huoneen, jonka lattiaa peitti yli metrin kerros entisten munkkien pääkalloja muistuttamassa niiden äärellä rukoilevia munkkeja maallisen elämän katoavuudesta.
    Leiriydyimme luostarin muurien ulkopuolelle erämaan laidalle, söimme ja levähdimme jonkin aikaa. Lähdimme klo 03.00 aikaan pimeässä kiipeämään vuoren huipulle. Sotilaspappimme oli matkan johtajana ja oppaana. Matkaa leiristämme huipulle oli kai vain 10-12 kilometriä, mutta korkeuseroa oli lähes puolitoista kilometriä (huippu on lähes 2300 metriä merenpinnasta ja luostari noin kilometrin korkeudella). Niinpä matkaan varattiin aikaa 4 tuntia, jotta ehtisimme perille juuri auringonnousun aikaan. Nousu oli rankka. Joku joukostamme purnasi, että ”kyllä se Jumala oli varsinainen simputtaja, kun määräsi vanhan miehen (Mooseksen) tänne käskynjaolle”.

    Vaiva palkittiin perille päästyämme, kun näimme nousevan auringon säteiden kiipeävän vuorille niitä valaisten. Näky oli vaikuttava! Vuorella on juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pienet kappelit. Yllätykseksemme vuorella oli jo suuri ranskalaisten pyhiinvaeltajien joukko, vanhoja ihmisiä, jotka olivat nousseet vuorelle kaksi vuorokautta rinteellä välillä yöpyen. Laskeuduimme alas suorempaa, paljon jyrkempää, kallioon portaiksi hakattua reittiä. Reitin varrella on lähde, jolla profeetta Elia oleskeli Jumalan ilmestyessä hänelle ”hiljaisessa tuulen hyminässä” (1.Kun 19:12).

    - - -

    Raamatun, nimenomaan Vanhan testamentin ja sieltäkin lähinnä toisen Mooseksen kirjan (Exoduksen) tapahtumat ovat läsnä Siinailla. Hoorebin vuoresta jo kerroin. Sinne ja Santa Katarinan luostariin johtava laakso, Wadi Feiran, on täynnä tapahtumapaikkoja: on kallio, josta Mooses iski vettä sauvallaan, on tamariskipuuryhmä, jossa satoi mannaa taivaasta, on kapea vuorisola, jossa hebrealaiset voittivat amalekialaiset, on paasi, jonka päälle Aaron pystytti kultaisen vasikan ja luostarin muurien sisäpuolella on edelleen pensas siinä, missä aikanaan pensas paloi kulumatta. Meidän alueellamme oli Wadi Karandal, Raamatun Eelim, keidas, jossa oli ”kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä palmupuuta” (2.Moos.15:27) ja meistä pohjoiseen Suezin lahdella Kaislameri, jossa vedet jakautuivat israelilaisten kulkea ja sulkeutuivat egyptiläiset hukuttaakseen. Ei näille millekään ole kirjoitettua aitoustodistusta, mutta nehän ovatkin uskon asioita.

    Minä luin Siinailla ollessani paljon Raamattua, varsinkin Vanhaa testamenttia ja Mooseksen kirjat luin järjestelmällisesti kaikki läpi. Raamattu oli aina yöpöydälläni ja lähes joka ilta luin siitä ainakin jonkun kappaleen. Minulle Raamatun tapahtumat rupesivat elämään noissa maisemissa, tapahtumien ”paikan päällä” aivan uudella tavalla.

    - - -

    Golanillahan elimme sitten Uuden Testamentin maisemissa, jotka myös hyvin tarkkaan kolusin silloin, mutta se on taas eri juttu, sanoisi Kipling!

    Hyvää yötä!

    Äänestä

Paavo Lipponen on eduskunnan satavuotisjuhlissa pääosassa siksi, että hän on eduskunnan puhemies. Ellei Lipponen olisi puhemies, seremoniamestarina toimisi kuka tahansa, joka hänen sijastaan tehtävään oli valittu.

Kansa, media ja eduskunta itsekin puhuvat todella eduskunnan, eikä esimerkiksi kansanvallan, 100-vuotisjuhlista. Niinpä huomispäivän seremoniat kulkevat tv-ohjelmatiedoissa nimillä Eduskunnan 100-vuotisjuhlakonsertti, Eduskunta 100 vuotta - juhlajumalanpalvelus, Eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunto.

Juhlaohjelmien nimiä ja sitä, ettei yhteenkään ole kutsuttu tavallisia kansalaisia, kansa pitää itsensä halveksuntana ja personoi tuon halveksunnan seremoniamestari Lipposeen. Samoin sen, että kansalta eduskunnan juhliin kelpaa ainoastaan kuuden miljoonan verorasite, joka uppoaa maailman kalleimpina viineinä, shamppanjoina ja konjakkeina "kansan edustajien" suuhun ja sieltä päähän.

Mitä enemmän Paavo Lipponen on esillä, sitä paremmin kansa huomaa etuoikeutettujen juhlien yhteydessä, kuka heistä katsoo olevansa "Paras vertaistensa joukossa". Paavo Lipponen.

Äänestä
  • Eduskunta on Kansa pienoiskoossa. Koska eduskunta on asiallisestikin otos kansasta, pitää kansanedustajien tietenkin juhlia myös Kansan puolesta. Kaikki spontaanit riemunilmaisut demokratian puolesta ovat tietysti hauskoja ja toivottavia, mutta Eduskunnan Juhlissa on kyse edustuksellisen demokratian riemuvoitosta.

    Jos rahanmeno harmittaa, pääministeriltä voisi kysellä hänen lentojensa ja majoitustensa taloudellisesta mielekkyydestä. Eduskunnan Juhlan pitää olla arvokas. Silloin hassataan euroja.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Eduskunta on Kansa pienoiskoossa. Koska eduskunta on asiallisestikin otos kansasta, pitää kansanedustajien tietenkin juhlia myös Kansan puolesta. Kaikki spontaanit riemunilmaisut demokratian puolesta ovat tietysti hauskoja ja toivottavia, mutta Eduskunnan Juhlissa on kyse edustuksellisen demokratian riemuvoitosta.

    Jos rahanmeno harmittaa, pääministeriltä voisi kysellä hänen lentojensa ja majoitustensa taloudellisesta mielekkyydestä. Eduskunnan Juhlan pitää olla arvokas. Silloin hassataan euroja.

    Noinhan Paavo Lipponen asian juuri perusteleekin, että kun eduskunta maiskuttaa hanhenmaksapalleroita ja kalleinta shamppanjaa, koko kansa pääsee osallisiksi noista herkuista.

    Mutta ei tuo oikein demokratian ajatukseen sovi. Keiltäs kansanedustajat ovat saaneet valtansa?

    Noista juhlakuluista olisi riittänyt jokaiselle kansalaiselle jaettavaksi jokin lahja eurolla, vaikkapa keskaripullo. Kansa olisi kuitenkin ollut tyytyväisempi johonkin yhteiseen hyvään.

    No, Lipposen piikkiinhän kansan harmistus juhlintatavasta menee, mikä taas ei harmita minua.

    Äänestä

  • Pystyyn kuollut kirjoitti:

    Kansanedustajien eduissa ei ole kadehtimisen aihetta, koska normaali, nuhteeton suomalainen voi aina asettaa itsensä demokratian palvelukseen. Sinäkin voit ruveta ehdokkaaksi, jos jokin puolue tai vastaava uskoo sinuun. Äkkiä ehdokkaaksi jonnekin, tai mikä parempi, perustat ikioman puolueen ajamaan mädännäisyyden alas.

    Eduskuntaan pääsee bimboja ja homoja. Eivät ne kyllä kansaa edusta.

    Äänestä

  • että saisi julkisuutta kirjoitti:

    Eduskuntaan pääsee bimboja ja homoja. Eivät ne kyllä kansaa edusta.

    Kuka niitä sinne äänestää?

    Äänestä

miksi tunget Keskustan palstalle? Jos haluat mielipiteellesi suurempaa julkisuutta, mene toki SDP:n palstalle.

Äänestä
  • Demarit ovat niin järkeviä ja harmaita, ettei siellä saa mitään ahaa-elämyksiä.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Demarit ovat niin järkeviä ja harmaita, ettei siellä saa mitään ahaa-elämyksiä.

    ...vai järkeviä no pimeitä kyllä.

    Äänestä

  • Kanerva kirjoitti:

    ...vai järkeviä no pimeitä kyllä.

    SDP - sankariksi nostaa tämä nimimerkki "Individi" raihnaisen huru-ukon.

    Onhan siellä nuortakin polvea, kuten Osku, joka taitaa olla kohta nelikymppinen.

    Että sellainen persliike.

    Äänestä

  • toinen jalka haudassa kirjoitti:

    SDP - sankariksi nostaa tämä nimimerkki "Individi" raihnaisen huru-ukon.

    Onhan siellä nuortakin polvea, kuten Osku, joka taitaa olla kohta nelikymppinen.

    Että sellainen persliike.

    Ja Osku on lisäksi liian kärsimätön. Nuori mies (40v.) ei malta vaan rähisee. Kyllä Osku vielä oppii.

    Äänestä

  • liian nuori kirjoitti:

    Ja Osku on lisäksi liian kärsimätön. Nuori mies (40v.) ei malta vaan rähisee. Kyllä Osku vielä oppii.

    Osku on alle nelikymppinen. Henkisesti hän kuuluisi joko vasemmistoliittoon tai kepuun.

    Äänestä

päivittäin ja asiakkaille valehdellaan tuotteista.

Lisäksi myydään vanhaa päivän hinnoilla vaikka 'parasta ennen' päivä meni jo..

Kauppias Paavo pokkuroi sinne minne ei demokratian kannalta pitäisi.

Äänestä
  • Kyllä Iso-Britannia ja USA ovat edelleenkin demokratian eturintamassa. Impivaaralaiset aina peljästyvät, kun ryhdytään..

    Katso Väyrystä, Ahoa, Jäätteenmäkeä, Vanhasta.. Surkeaa sakkia.

    Äänestä

Välillä nimittäin jouduin käyttämään toisen tuolla vastatessani Jaballe.

Haluan vain sanoa, että olet tehnyt hyvän avauksen huomionarvoisesta aiheesta ja saanut siihen myös monia hyviä, näkemystäsi tukevia vastineita, joihin ilomielin yhdyn!

Tämä nyt on VARMASTI viimeinen esiintymiseni tänään, joten hyvää yötä!

Äänestä
  • Itse ajattelin, että nimettömänä ja nimellisenä antamasi vastineet olivat ainoat "tukevat mielipiteet". Muuhan oli sitten kepun älymystön tajunnan virtaa. Hyvää yötä.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Itse ajattelin, että nimettömänä ja nimellisenä antamasi vastineet olivat ainoat "tukevat mielipiteet". Muuhan oli sitten kepun älymystön tajunnan virtaa. Hyvää yötä.

    Eipä näkynyt kapitunaria kun patsas menehtyneille YK-sotilaille paljastettiin.

    Parempi niin.

    Äänestä

  • Nyt tulkitsin oikein.

    Äänestä

  • vielä poissa? kirjoitti:

    Eipä näkynyt kapitunaria kun patsas menehtyneille YK-sotilaille paljastettiin.

    Parempi niin.

    Ja älä huoli, ensi viikon perjantaista alkaen joutunen pysymään poissa pitempään, sillä tuskin viitisin tänne vierailta koneilta tulla. Ja ainakin toivon lähiviikkoina ja kuukausinakin minulla olevan jopa kiinnostavampaa elämänsisältöä. Mikäli sellaista voi olla olemassa.

    Kyllä minä olin siellä muistomerkin paljastamistilaisuudessa, sininen baretti päässä ja prenikat rinnassa. Jopa välähdin MTV3:n uutislähetyksessä. Ja puristin puolustusministeri Kääriäisen kättä ja esittäydyin hänelle. Pesin kyllä käteni heti kotiin palattuani.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Nyt tulkitsin oikein.

    ...ja löin jalkaani:

    >> Haluan vain sanoa, että olet tehnyt hyvän avauksen huomionarvoisesta aiheesta ja saanut siihen myös monia hyviä, näkemystäsi tukevia vastineita

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Ja älä huoli, ensi viikon perjantaista alkaen joutunen pysymään poissa pitempään, sillä tuskin viitisin tänne vierailta koneilta tulla. Ja ainakin toivon lähiviikkoina ja kuukausinakin minulla olevan jopa kiinnostavampaa elämänsisältöä. Mikäli sellaista voi olla olemassa.

    Kyllä minä olin siellä muistomerkin paljastamistilaisuudessa, sininen baretti päässä ja prenikat rinnassa. Jopa välähdin MTV3:n uutislähetyksessä. Ja puristin puolustusministeri Kääriäisen kättä ja esittäydyin hänelle. Pesin kyllä käteni heti kotiin palattuani.

    jota jatkuvasti toitotat, on todella mautonta huumoria. Jos todella olisit halunnut protestoida, olisi ollut miehekästä olla kättelemättä. Mutta kieltämättä sinä harrastat myös tyylitömiä alapään huumoria käsitteleviä renkutuksia. Eli tällainen upseeri ja herrasmiees.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Ja älä huoli, ensi viikon perjantaista alkaen joutunen pysymään poissa pitempään, sillä tuskin viitisin tänne vierailta koneilta tulla. Ja ainakin toivon lähiviikkoina ja kuukausinakin minulla olevan jopa kiinnostavampaa elämänsisältöä. Mikäli sellaista voi olla olemassa.

    Kyllä minä olin siellä muistomerkin paljastamistilaisuudessa, sininen baretti päässä ja prenikat rinnassa. Jopa välähdin MTV3:n uutislähetyksessä. Ja puristin puolustusministeri Kääriäisen kättä ja esittäydyin hänelle. Pesin kyllä käteni heti kotiin palattuani.

    "Ja puristin puolustusministeri Kääriäisen kättä ja esittäydyin hänelle. Pesin kyllä käteni heti kotiin palattuani."
    ------------------------
    ...kai huomasit, että Kääriäinen veti kumihanskat käteensä, kun huomasi sinun haluavan kätellä.

    Äänestä

Suomalaista poliittista eliittiä, tätä demokratiamme parasta edustajistoa voisi hyvin kuvata kertomalla esim.

- että yksi ministeri yritti kerran koplata omat ja valtion rahat, eikä maan korkein laillisuusvalvoja oikeuskansleri nähnyt ensin hänen tekemisissään mitään kyseenalaista, ja maan ylin johto, siis presidentti, puolusti häntä vielä kun hänen piti jättää paikkansa ministerinä,

- että Lipposta edeltänyt rouva puhemies tuli kuuluisaksi vesisänkytarinoidensa ansiosta ja romahdutti koko poliittisen arvovaltansa, kun erehtyi presidenttiehdokkaaksi ja paljasti täydellisen typeryytensä

- että nykyisen puhemiehen menneisyydessä on pahanhajuinen tunkio, jonka penkominen saattaisi vallan mahdollisesti lennättää hänetkin valtakunnanoikeuden eteen, mutta tämän tunkion penkominen on tehty mahdottomaksi

Joten varsinaista juhlimisen aihetta tässä poliittisessa instituutiossamme tuskin on. elämme ihan tyypillisessä poliittisen eliitin ja sisäpiirien hallitsemassa näennäisdemokratiassa, jossa millään mittarilla ei havaita korruptiota, koska hyvävelisysteemit ovat käytäntöihin niin sisäänrakentuneita, ettei rikoksia edes havaita rikoksina.

Äänestä
  • ... siellä juhlassa. Ihan naurettavaa, pönäkkä äijä puhumassa Rakkaudesta ihan pokkana.

    Äänestä

  • just puhuu... kirjoitti:

    ... siellä juhlassa. Ihan naurettavaa, pönäkkä äijä puhumassa Rakkaudesta ihan pokkana.

    ... johtaa eduskunnan juhlaistuntoa. Lehterillä näkyy olevan ent. presidentti Koivisto, joka omaa arvostelukyvyttömyyttään ja rahatalouteen hurahtaneena romautti maan talouden ja sai aikaan itsenäisyyden ajan syvimmän ja vaikutuksiltaan ikuisesti jatkuvan laman. Hänen vieressään on loppuunkulahtaneen näköinen ent. kansakoulunopettaja Ahtisaari, joka voitti presidentivaalitaistelussa E.Rehnin lupaamalla kansalle että lamasta noustaan ja köyhät saa taas osansa.

    Hohoijaa. Huonosti menee tässä maassa. Herrat puhuu hienoja ja juhlii. "Suomi on maailman kärkimaa." Kyllä nyt kaikkien pitäisi olla onnellisia ja tyytyväisiä.

    Äänestä

Olishan se Paavollakin mukavampaa, jos tietäisi mitä kannattaa. Ennen pressan vaaleja Paavo pelkäsi, että Niinistö vie Suomen NATOon.

Ehkä se sopisikin Paavolle itselleen parhaiten, että se joka Suomen vie NATOon on juuri Paavo I Suuri itse omassa persoonassaan ilman mitään kansanäänestyksiä.

Äänestä

Kirjoittaisitko yhtä ylistävästi, jos juhlamenoja virkansa puolesta johtava eduskunnan puhemies olisi Ilkka Kanerva?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

individi kirjoitti:

On tulossa merkittävät juhlat. Suomalainen demokratia täyttää sata vuotta. On hienoa, että näin merkittäviä juhlia Johtaa "Paras vertaistensa joukossa": Paavo Lipponen.

Hän on suomalaisen parlamentarismin ja sotien jälkeisen aikamme merkittävin demokraatti, jonka viitoittamalla tiellä Suomi etenee vääjäämättömästi kohti Euroopan ja Naton ydintä, vaikka, äänestäjäkunnan (osan) naiviuden takia, vauhti vaihtelee ja jarrumiehet pääsevät heittelemään kapuloita historian pyörän lahjomattomiin rattaisiin.

Suomalainen satavuotinen parlamentarismi tavallaan kiteytyy hienosti Puhemies Paavo Lipposen persoonassa. Hän on sisällissodan hävinneen poliittisen osapuolen henkinen perillinen, joka kuitenkin arvostaa kaikkea sitä, mikä on hyvä suomalaiselle ja demokratialle. Niitä ovat mm. Neuvostoliitosta saavutettujen voittojen arvottaminen, Neuvostoliiton ja sen myötäjuoksijoiden mädännäisyyden tunnustaminen ja "Kaveria ei jätetä"- sloganin sisäistäminen käsittämään myös yhteiskunnallisen kehityksen.

Keskusta joutuu näissä bileissä sivummalle, mikä oikein onkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu