Kansanvalta

Lainaus sivulta www.itsenaisyyspuolue.fi

Kansanvalta alennustilassa
31.5.2006

Kansanvalta, demokratia on juhlapuheissa korkeassa kurssissa.

Käytännössä kansanvalta on alennustilassa. Tämä ilmenee mm. niin, että suurin osa kansalaisista kokee, ettei voi vaikuttaa valtiollisiin asioihin.


Näkyvä esimerkki kansanvallan alennustilasta on se, että vaikka ylin valta Suomessa kuuluu maamme perustuslain mukaan Suomen kansalle, on se eduskunnan päätöksellä siirretty EU:n elimille kaikissa niissä asioissa, jotka EU ottaa päätettäväkseen. Eduskunta ja hallitus, joiden tulisi palvella kansaa, ovat tehneet perustuslain vastaisia ja kansanvaltaa halveksivia päätöksiä. Eduskunnan 2/3 enemmistön päätös Suomen EU-liitoksesta ja markan vaihtaminen euroksi ilman eduskunnan säätämää lakia ovat räikeimmät esimerkit tästä. Puolustukseksi ei riitä EU-jäsenyydestä neuvoa-antaneen kansanäänestyksen tulos, joka saatiin aikaan kansalaisia nenästä vetämällä.


Edustuksellinen demokratia on ymmärretty pahasti väärin, jos luullaan, että se antaa eduskunnalle oikeuden luovuttaa pois kansalle kuuluvaa ja vaalien välissä eduskunnan käytössä olevaa valtaa.


Nyt hallitus ja eduskunta aikovat ratifioida uuden EU:n liittovaltioperustuslain, vaikka yli 70 prosenttia suomalaisista ei sitä halua (Sunnuntaisuomalaisen gallup 23.4.-06).


Hedelmistään puu tunnetaan. Demokratiaa on sen lyhyen historian aikana viljelty, koska se on tuottanut hyviä hedelmiä, hyvinvointia ja tasa-arvoa.


Ellei puu tuota hyviä hedelmiä, sitä ei jakseta kastella. Nyt kun demokratia on muutettu näennäiseksi ja siitä on tullut suuren rahan pikku apulainen, kansalaisten kiinnostus yhteisiin asioihin on romahtanut.


Monien mielessä demokratia on myös muuttunut arkipäiväiseksi ja itsestäänselvyydeksi. Demokratia-käsitteen sisältö ei jaksa kiinnostaa.


Yhteiskunnallinen eriarvoisuus kasvaa voimakkaasti kun ns. markkinavoimat säätelevät yhteiskuntaa eikä päinvastoin. Edessämme on yhteiskunnallinen ja poliittinen kriisi ja muutos, sillä kansalaiset eivät loputtomiin siedä kansanvallan alasajoa.


Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aamuteeveekolomosessa Lauri Karhuvaaralla oli eduskuna-asioista tiedemies haastateltavana.Karhuvaara toi esiin "pahana"Kekkosen ja yya-ajan eduskuntaa kaventavana" ja vyörytti esiin EU:n hyötyjä. Niitä sitten oli kai seuraavia:ei kovin kovalla äänellä sanoi tieteilijä, että EU on tuonut...säädäntötyötä....ja vapautta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alennustilassa kirjoitti:

Lainaus sivulta www.itsenaisyyspuolue.fi

Kansanvalta alennustilassa
31.5.2006

Kansanvalta, demokratia on juhlapuheissa korkeassa kurssissa.

Käytännössä kansanvalta on alennustilassa. Tämä ilmenee mm. niin, että suurin osa kansalaisista kokee, ettei voi vaikuttaa valtiollisiin asioihin.


Näkyvä esimerkki kansanvallan alennustilasta on se, että vaikka ylin valta Suomessa kuuluu maamme perustuslain mukaan Suomen kansalle, on se eduskunnan päätöksellä siirretty EU:n elimille kaikissa niissä asioissa, jotka EU ottaa päätettäväkseen. Eduskunta ja hallitus, joiden tulisi palvella kansaa, ovat tehneet perustuslain vastaisia ja kansanvaltaa halveksivia päätöksiä. Eduskunnan 2/3 enemmistön päätös Suomen EU-liitoksesta ja markan vaihtaminen euroksi ilman eduskunnan säätämää lakia ovat räikeimmät esimerkit tästä. Puolustukseksi ei riitä EU-jäsenyydestä neuvoa-antaneen kansanäänestyksen tulos, joka saatiin aikaan kansalaisia nenästä vetämällä.


Edustuksellinen demokratia on ymmärretty pahasti väärin, jos luullaan, että se antaa eduskunnalle oikeuden luovuttaa pois kansalle kuuluvaa ja vaalien välissä eduskunnan käytössä olevaa valtaa.


Nyt hallitus ja eduskunta aikovat ratifioida uuden EU:n liittovaltioperustuslain, vaikka yli 70 prosenttia suomalaisista ei sitä halua (Sunnuntaisuomalaisen gallup 23.4.-06).


Hedelmistään puu tunnetaan. Demokratiaa on sen lyhyen historian aikana viljelty, koska se on tuottanut hyviä hedelmiä, hyvinvointia ja tasa-arvoa.


Ellei puu tuota hyviä hedelmiä, sitä ei jakseta kastella. Nyt kun demokratia on muutettu näennäiseksi ja siitä on tullut suuren rahan pikku apulainen, kansalaisten kiinnostus yhteisiin asioihin on romahtanut.


Monien mielessä demokratia on myös muuttunut arkipäiväiseksi ja itsestäänselvyydeksi. Demokratia-käsitteen sisältö ei jaksa kiinnostaa.


Yhteiskunnallinen eriarvoisuus kasvaa voimakkaasti kun ns. markkinavoimat säätelevät yhteiskuntaa eikä päinvastoin. Edessämme on yhteiskunnallinen ja poliittinen kriisi ja muutos, sillä kansalaiset eivät loputtomiin siedä kansanvallan alasajoa.


Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu