Vanhuksien "uudelleen" kuntoutus

Autoradio oli taas auki ja kuulin uudesta KELA:n keksinnöstä.
Koulutetaan 100 vuotiaatkin uudelleen kotikuntoisiksi. Mutta
yksinäisyyskin on epäkuntoisuutta.
Elämä on sellaista, että lapsena tarvitsemme toisten apua
selviytyäksemme elämän perusasioista. Sama asia kohtaa meitä taas
vanhuudessa. Tulemme heikoiksi ja aistimme eivät enää ole terävät.
Mutta sen lisäksi, että tarvitsemme apua taas perusasioissa tarvitsemme
apua myös uudelleen sosiaalisissa asioissa. Lapsi ei voi elää yksin,
mutta ei voi myöskään vanhus. Jos sinulla ei ole ketään elämässä, jonka
kanssa voit jakaa päivän tapahtumia tai kertoa tuntemuksiasi, mitä
arvoa elämällä on? Elämällä kun on vain merkitystä suhteessa toisiin
ihmisiin.
Elämä ei ole vain pystymistä nousemaan ylös ja käymään vessassa, ruoan
syömistä yksin oli sen tehnyt itse tai tuotu valmiina. KELAn
avustusmuotojen tulee olla riittävän monimuotoisia. Ihminen on
sosiaalinen eläin eikä meistä monikaan haluaisi edes kuolemassa olla
yksin. Elämä on vaikea yhtälö ja siihen harvoin löytyy täydellistä
vastausta. Voisiko vanhempamme asuakin yhdessä meidän kanssamme? Heille
voisi tuoda valmiin ruoan lastenkin luokse ja käydä päivällä antamassa
lääkkeet, mutta aamulla ja illalla olisi joku jolle kertoa, mitä on
tapahtunut päivän aikana tai mitä on miettinyt. Ihmisyys on aina
muuttuvia elämäntilanteita, jossa tulisi osata antaa ja vastaanottaa
apua, ja joissa joutuu luopumaan jostakin, vaikka vapaudestaan taas
uudelleen, voidakseen nukkua yönsä hyvin.

PS. Tosin kaikki ei sovi kaikille, sillä vanhuksiin kohdistuva
väkivalta on kauhea asia. Vanhuus saa meissä terävinä pintaan erilaiset
luonteenpiirteemme. Aggressiivisen puoliso vanhenee ja apua on vaikea
hakea, vaikka lääkäri näkee heti, että mustelmat ovat tulleet
lyönneistä. Myös oman vanhemman heikkeneminen voi tuoda pintaan
aggressioita tai lapsen alkoholin tai huumeiden käyttö tekee lapsesta
vanhemman taloudellisen riistäjän. Kyllä minä katson mielelläni
Tyttökultia, jospa meilläkin alettaisiin tukemaan vanhempien
henkilöiden vapaaehtoista kimppa-asumista. Tanskasta löytyisi kuulemma
malleja siihen.
0121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

VKJ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu