Jaahas, jäisi sitten lukiokin käymättä jos nyt olisin siinä iässä. En nimittäin välittäisi pakollisesta psykologiasta, taika-uskojen aika ei ole ohi vaan vasta alkamassa kun psykologiasta tehtiin pakollinen lukioaine.
Tuon huomasin aikoinaan kun sen vahingossa aineeksi valitsin ja samantien lopetin kun jo silmäily oppikirjaan kertoi että samaa moskaa kuin uskonnotkin joutuu lukemaan, keksittyjä teorioita.
Ihminen yleensä muuttaa käyttäytymistään jatkuvasti tilanteiden mukaan. Sitä vain ei ole psykologeille ja oppikirjojen tekijöille kukaan vaivautunut kertomaan tai jos on, eivät ole sitä tajunneet.
Tuon huomasin aikoinaan kun sen vahingossa aineeksi valitsin ja samantien lopetin kun jo silmäily oppikirjaan kertoi että samaa moskaa kuin uskonnotkin joutuu lukemaan, keksittyjä teorioita.
Ihminen yleensä muuttaa käyttäytymistään jatkuvasti tilanteiden mukaan. Sitä vain ei ole psykologeille ja oppikirjojen tekijöille kukaan vaivautunut kertomaan tai jos on, eivät ole sitä tajunneet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei ainakaan ollut psykologia pakollinen aine lukiossa, että silleen..
ja sitten on, lehden mukaan.
psykologian nimissä vahingoitetaan eläimiä jotta opitaan kiduttamaan ihmisiäkin. sairasta. vaikkei lähellekään niin sairasta kuin psykiatria. terve ihminen ei toiselle erittäin vahingollisia, kiduttavia, tappavia lääkkeitä anna edes pyynnöstä, saati sitten pakosta.
totta!! pysykologit oksettaa ne ymmärtää ja ymmärtää yök sitä punkeaa löllötystyyliä kun ne plösöilee ja yrittää ymmärtää PYH!!!!!!!!!!!!!!!
vain tilastotieteeseen perustuva psykologia on validia!!!!
sitten parempi elää jossain skitsofreenisessä maailmassa, jos ei edes psykiatria olisi sinua hoitamassa?
Onhan se kyllä niin että tuon psykologian vois jättää niille keitä se todella kiinnosta.. Menivät kyllä metsään.
tuollaiset hulluksi kutsumiset.
joskus toimivat hyvinkin. asiassa ei ole mitään uutta, tunnettiin jo raamatun aikoina. siksi keksittiin jumalan sanoneen hulluksi kutsujan joutavan helvettiin.
www.antipsychiatry.org
www.psychnet-uk.com/psychiatry/antipsychiatry.htm
Jos kerran psykologiasta kaiken tiedät, niin kerro, missä oppiaineessa ei ole keksittyjä teorioita. Teoriat ovat ihmisen luomia malleja todellisuudesta. Täsmällisinä pidetyissä luonnontieteissä ja myös psykologiassa on asia näin.
ei siinä mitä sanotaan.
psykologian teorioita käytetään ihmisiä vastaan samalla kun valehdellaan heitä autettavan.
on tuos jotain perää. Psykologiassa on paljon hyvää, mutta sillä on liikaa valtaa, pelottavan paljon suorastaan, nykyajan maailmassa, liikaa luotetaan asiantuntijoiden sanaan vaikka todellisuudessa kaikki on monimutkaista, ihmisestä riippuvaa, ja teoriat vaihtuu.