Kauhean ihana

tai oikeammin en ole ihastunut vaa RAKASTUNUT, jalat alta vei, konkreettisesti, siitä asti vapissut ihan omituisesti ja sydän alaa puristaa ja tuntuu ettei ole maailmassa sellaista mikä voisi estää tätä tai mitään. Yök ja plääh ku kuulostaa omaankin korvaan ällöttävältä mut näin se vaan on.

Minullekin on käynyt noin. En halua vältellä, voin tavata aivan normaalisti. Sydän rinnassa vaan jyskyttää silloin tuhatta ja sataa, mutta sen voi onneksi salata. (: Rakastan silti omaa kumppaniani ja haluan olla hänen kanssaan, ihastus on tullut ja luotan että meneekin jossain vaiheessa..

Ihastuin viimeksi tuossa pari kuukautta sitten toiseen naiseen. Onneksi oli sellainen tapaus ettei tapaa päivittäin.

Päätin etten tee asialle mitään ja onneksi ihastus oli hiipunut kun hänet seuraavan kerran näin (noin kuukausi sitten). Muuten olisi voinut tulla houkutuksia... :)

Meninpä suoraapäätä päättömästi rakastumaan.Ja kun meitsi paneutuu aina 100%:sti kaikkeen niin tietäähän sen mitä siitäkin seurasi,järki lähti pipan alta,eikä se niin ollen ole tuonut mitään hyvää tullessaan tähän päivään mennessä.Loppuisi jo koko älyttömyys.

Ensikertalainen kun olen, niin olen hämmentynyt, mutta tunteet ovat vahvoja tuohon toiseen.
Ensin sitä yritti vaan vihellellä, että eipä tässä mittää ja kyllähän tämä tästä ohi mennee.
Vaan eipä ole niin käynyt ja en ole tuota toista edes nähnyt Kunnolla aikoihin.
Sydän huokaa ja kaipaa lähelle sanoinkuvaamattoman paljon.
Ihan itteekin pelottaa.
Vaikka ei pelotakaan, on yllättävän rohkeakin olo. *huok*

Itse olen ollut naimisissa pitkästi toistakymmentä vuotta ja ihastumisia on sattunut joitakin tuona aikana. Eiköhän se ole ihan normaalia, että arjen keskellä ihastuu hetkeksi, vaikka se oma kumppani kaikkein tärkein onkin. Itse olen aina ihastumisistani selvinnyt ennenpitkää järjen avulla ja saanut taas tunteenikin raiteilleen. Ei varmaankaan ole "tuomittavaa" ihastua silloin tällöin... tärkeää on että antaa itselleen aikaa miettiä asioita pohjamutia myöten, eikä ryntää tämän uuden ihastuksen perään pää kolmantena jalkana. Itse olen ainakin tullut aina siihen tulokseen, että kyllä se oma kuitenkin on paras =)

Jos ihastuminen on lievää ja ohimenevää, niin en todellakaan tiedä, mitä tämä on, mitä minulla on meneillään. Ensimmäinen kerta kymmenvuotisen avioliiton aikana ja tuntuu, että hajoan tähän tunteeseen. Tuota toista en pysty täysin välttelemään, vaikka emme päivittäin tapaakaan ja ajatuksissa hän on koko ajan. Suhde oman mieheni kanssa ei ole ihan terveellä pohjalla ollut enää vähään aikaan ja ehkäpä siksi tämä tunne on kiinni tiukemmassa kuin muuten olisi. Kuitenkaan en voi edes kuvitella tulevaisuutta muun kuin oman mieheni kanssa... Aika ahdistavaa.

Mutta vastaus kysymykseen. Aluksi yritin tavata mahdollisimman paljon, sitten syyllisyyden taakan alla yritin vältellä mahdollisimman paljon ja nyt taas on tultu pisteeseen, että nautin joka hetkestä tuon toisen kanssa. YRITÄN käyttäytyä normaalisti, sillä näitä tunteita ei esitellä kenellekään, en ole edes varma, onko tämä ihminen tajunnut ne... Luultavasti, koska yhteys välillämme tuntuu vahvalta. Tykyttävä sydän ja herkässä oleva hymy paljastavat pelottavan paljon yrityksistä huolimatta.

kaksi vuottahan siinä meni, mutta onneksi nuo tunteet on alkaneet jo hiipumaan enkä myöskään tehnyt asialle isompia, vaan sain pidettyä pääni kylmänä, vaikka yöunet monesti menikin asiaa puidessa.

Mutta vastaus on sekäettä: Toista haluaisi nähdä koko ajan ja samalla taas ei haluaisi nähdä missään eikä milloin..aika rikki sitä itsensä vaan saa tuollaisessa vuoristoradassa, mitä ei kuitenkaan järjellä pysty kontrolloimaan.