Kirkonpolttajat kuunnelleet lordia!

hy_tone

Kuulin että ennen porvoon kirkkopaloa nämä tuhopolttajat olisivat kuunnelleet yhdessä lordin hard rock hallelujan. Tiesin ettei tästä euroviisuvoitosta seuraa hyvää, suomen nuoriso turmeltuu tästä saatananpalvontamusiikista.Olin suomen finaalin jälkeen sitä mieltä että Metsäkedon lähdettäminen euroviisuihin olisi ollut parempi ratkaisu.Onko suomen voitontahto tosiaan niin suuri että menemme pilaamaan koko maan maineen kisoissa, no saimmehan me voiton, mutta silti maamme imago ei parantaunut Euroopassa, päinvastoin.
Minua ainakin nyt kaduttaisi,jos olisin antanut ääneni tälle saatananpalvonta bändille.

35

2899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ville-84

      Luin itse juuri äsken aiheesta luotettavalta foorumilta, foorumin mukaan Putansuu olisi kieltäytynt puhumasta asiasta koska ei halua enää itselleen lisää negatiivista julkisuutta. Onko kukaan kuullut muuta aiheeseen liittyvää?

    • Pöyristynyt

      Onko mieleesi yhtään tullut, miltä Metsäkedon naama olisi näyttänytr Seiskan kannessa. Varmasti lehti olisi jo konkurssissa. Nythän sillä sentään on edes pientä toivoa jäljellä.

    • siis

      Okei, okei, määkin olen kännissä. Et oo ainoo.

    • Spete

      että poijat oli kuunnellunna sitä hard rock hallejata ennen polttojaan, nimittäin nuin pari viikkua sitte kun tuli ne euroviisut sieltä telekkarista. Kyllä ne poijat varmaan oli sillon siellä telekkarin ääresä tapittamassa.

      • naapuri

        asun näiden poikien naapurissa ja meno oli eläimellistä kyllä lordin voiton jälkeen.Soitin melkein poliisit paikalle.

      • naapurisi
        naapuri kirjoitti:

        asun näiden poikien naapurissa ja meno oli eläimellistä kyllä lordin voiton jälkeen.Soitin melkein poliisit paikalle.

        Just´joo. Se olin minä kun soitin poliisit. Ainoastaan sen takia kun pieksit jälleen vaimoasi, ja lapsesi tulivat turvaan meille.

    • Raastupaan rikollinen

      Herjaavasta viestistäsi on ilmoitettu asianomaisille tahoille.
      § (9.6.2000/531) Kunnianloukkaus. Joka

      esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
      muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
      on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

      Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

      Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

      10 § (9.6.2000/531) Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

      rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
      aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
      ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    • ---

      Minäkin kuuntelin Hard Rock Hallelujahin samana päivänä eikä täälläpäin mitään kirkkoa palanut. Jos tuo kirkonpoltto liittyy jotenkin Lordiin niin se johutui siitä että tietyt piirit alkoivat syyttelemään Lordia saatanapalvonnasta ja oikein mainostivat saatanpalvontaa. Tottakai joku känninen höyrypää huomaa hyvän tilanteen saada kunnolla mainetta ja omat tekoset tv-uutisiin.

      • asdsafdd

        Lordi on nykyään vastuussa kaikesta pahasta mitä suomessa tapahtuu.. En usko että Mr. Lordi halusi tätä syyttelyä.

      • 40-luvulla
        asdsafdd kirjoitti:

        Lordi on nykyään vastuussa kaikesta pahasta mitä suomessa tapahtuu.. En usko että Mr. Lordi halusi tätä syyttelyä.

        Saksa on syytön eiköhän se lordi oman kotikyläsäkin polttanut, turha niitä saksalaisia syyttää, Lordi on syyllinen kaikkeen, se pahan alku ja juuri.. Onko näin?

      • rovaniemellä ensikeikalla...
        40-luvulla kirjoitti:

        Saksa on syytön eiköhän se lordi oman kotikyläsäkin polttanut, turha niitä saksalaisia syyttää, Lordi on syyllinen kaikkeen, se pahan alku ja juuri.. Onko näin?

        lordilla oli suuri pyro show jo 40-luvulla....
        2000 luvulla vieläkin suurempi sitä odotetaan pelokkaana :/

      • suomessa?
        asdsafdd kirjoitti:

        Lordi on nykyään vastuussa kaikesta pahasta mitä suomessa tapahtuu.. En usko että Mr. Lordi halusi tätä syyttelyä.

        nnojaa...

    • esitin mielestäni kysymyksen asiallisesti, toki toin mukaan myös omia mielipiteitäni, mutta olisin vain halunnut saada varmistuksen tietoihini.

      • selkeä

        § (9.6.2000/531) Kunnianloukkaus. Joka

        esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
        muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
        on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

        Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

        Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

        10 § (9.6.2000/531) Törkeä kunnianloukkaus. Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

        rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
        aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
        ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

      • selkeä kirjoitti:

        eikö voi sanoa suoraan että onko tässä jutussa perää vai ei? sitä täältä lähinnä tulin kyselemään koska kaverini päivällä puhui että näin olisi, eikö suomenmaassa saa edes kysyä vai pitääkö uskoa kaikki mitä sanotaan ?

      • aikuishevari

        Lordi ei ole saatananpalvontabändi (se kirjoitetaan yhteen siis).

        Minä kuuntelin Hard Rock Hallelujah'in viimeksi tänä aamuna, mutta Turun Tuomiokirkko ei savua.

        Varo muuten oikeasti, mitä täällä jatkossa kirjoitat. Herjaus on herjaus ja siitä voi joutua syytteeseen.

      • aikuishevari kirjoitti:

        no okei, tuo "saatananpalvontabändi" on melkein jo synonyymi tuolle lordille, mutta kun kuulin tuon jutun niin ajattelin täältä kysyä.. en uskonu että porukka aivan näin vakavasti asian ottaisi...

      • SE ON SALAISUUS
        hy_tone kirjoitti:

        no okei, tuo "saatananpalvontabändi" on melkein jo synonyymi tuolle lordille, mutta kun kuulin tuon jutun niin ajattelin täältä kysyä.. en uskonu että porukka aivan näin vakavasti asian ottaisi...

        ÄLKÄÄ KYSELKÖ TÄÄLÄ LIIKOJA TUO 7 PÄIVÄÄ IHMINEN ON TÄÄLÄ LAKIKIRJAN KANSSA LAKIA LUKEMASSA.

      • :-) :-)
        hy_tone kirjoitti:

        eikö voi sanoa suoraan että onko tässä jutussa perää vai ei? sitä täältä lähinnä tulin kyselemään koska kaverini päivällä puhui että näin olisi, eikö suomenmaassa saa edes kysyä vai pitääkö uskoa kaikki mitä sanotaan ?

        Ja pupu meni heti pöksyyn :-)

      • Laardix

        Tuohan oli pelkkää toteamusta koko tekstisi. Ei mitään kysymystä.

    • pepe

      ei lordin kuuntelu saatananpalvojaa tee
      eikä lordi mikään saatananpalvonta bändi ole

    • :öö:

      Entä jos ne ketkä kirkon polttivat olisivat kertoneet olleensa matkalla lavatansseista kotiin ja saivat humalassa päähänpiston polttaa kirkko. Olisitko kysellyt täällä että onko asialla yhteyksiä Marita Taavitsaiseen tai Simo Silmuun? Lordin kappaleissa ei yhtään sen enempää kehotata kirkkojen polttoon tai muuhunkaan rikolliseen kuin suomalaisissa iskelmäkappaleissa.

      • :))

        Hyvä löytö...

    • Keinoemoksi?

      Jätkähän vetää meitä ihan 6-0.

      Yllättävän fiksua provoa 17-vuotiaalta. Haluan adoptoida sut.

    • meininkiä
      • Kumiankka

        Näin hevillä meiningillä kannattaa kytkeytyä suoraan Imatran Voimaan.

    • PROVO...............

      Hei, kannattaako tuoho PROVOON kenenkään tarttua?

      • trullanlei

        Lopettakaa toi provo ja trollisanan käyttö mä en ees ymmärrä,mitä ne tarkottaa ja ne kyllä ärsyttää!

    • provoilla

      Täällä pyörii ihan tarpeeksi hihhuleita, jotka ovat oikeasti tuota mieltä. Ei naurata tuollainen.

    • Harri Veijonen

      HV: Ei Lordi polttanut kirkkoa, mutta oli kuin varastanut sanani saatanalliseen käyttöönsä ja Saatanasta olisivat kaikki mainitut teot ja samalla 666 ajan alkamisen merkkejä.

      Uutisia päivittäin:
      http://wwnet.fi/users/veijone/

      PEDON PÄIVÄ

      Skepsiksessä on keskusteltu luvusta 666 ja kaikki vähäkin oikeanlaiset tekstit on poistettu. Jo etukäteen oli sensuroitu artikkeli Aamulehteen perjantaina 2. 6. 2006 otsikolla "Pedon päivä tehostaa kirkkojen valvontaa."

      Aamulehden "Totuus" on yhtä petollista valhetta kuin on jäänyt skeptikkojen keskustelufoorumille. "Peto onkin suuri väärinkäsitys", on Aamulehdessä väliotsikkona. Siantuntijana siellä teatterimies Seppo Heinola Anne Heinosen kirjoittamassa artikkelissa. Siinä kirkon työntekijöiden haastatteluista voi päästä siihen käsitykseen, että syyllinen kirkkojen polttoon onkin oikea profeetta. "Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikköä Pekka Niemeä harmittaa, että päivä on edes nostettu esiin." Eiväthän pedon ystävät, helvettiin menijät pidä siitä, että heitä varoitetaan vieläpä niin pikkutarkasti kuin maailman paras profeetta tekee! Saisivat mainita nimenikin: Harri Veijonen!
      HV 4. 6. 2006

      66 MINUUTTIA ENNEN

      Kiitos varoituksestasi päivään 26. 5. 2006!
      Lukija kiittää ja kertoo miten on huomannut, että niinkuin 8. 10. 2005 maanjäristyksen tiesin niin myös 26. 5. 2006 maanjäristys saattoi olla minuutilleenkin ennaltatiedettävissä: Järistys tsunamialueella tapahtui 26. päivä 66 minuuttia ennen vuorokauden vaihtumista: http://earthquake.usgs.gov/eqcenter/recenteqsww/Quakes/usneb6.php: Friday, May 26, 2006 at 22:53:58 (UTC) = Coordinated Universal Time Saturday, May 27, 2006 at 5:53:58 AM.
      HV 4. 6. 2006

      KIRKONPOLTTAJAT 6 6 6

      6. 6. 2006 on jo lähellä. Ennaltatiedetysti 26. 5. 2006 antoi esijäristystä Jaavalla. Kotinsa menettäneitä on 666.000. Suomessa 666:n läheisyys ilmeni Porvoon Tuomiokirkon tuhopolttona kello kahden aikaan yöllä maanantaina 29. 5. 2006.
      Sivuni Prinsessa Diana ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkon poltto vuodelta 1997: "Prinsessa Dianan kohtalo ja Ev.lut. kirkon poltto ovat viimeisiä Jumalan varoituksia siitä, että aivan pian tämä toteutuu: Kuninkaan portto poltetaan ja kuolee, mutta Kristuksen morsian pelastetaan tulevasta vihasta, kun he sanovat: nytpä Jerusalemissakin rauha!"
      Vuonna 1999 tallenne http://wwnet.fi/users/veijone/kirkonpolttajat.htm. Sama Evrekassa tänään http://www.eniro.se/query?what=web&kl=&q=kirkonpolttajat sisältää mm. linkin "Porvoon poliisi otti kiinni epäillyt kirkonpolttajat". Kolme 18-20 vuotiasta joukossa yksi nainen. Olinhan vuonna 2000 kirjoittanut: "Jo yksi kirkko on tällä välin poltettu ja varmasti lisää on tulossa, vaikka tässä neuvonkin pitämään kirkoissa aseistetut vartijat." Kirkkojen vartiointia ilmoitetaan lisättävän vasta nyt kun Porvoon jo meni. Vuoden 2000 uutistani Kirkonpolttajat ry lainasi omaksi sivukseen http://kirkonpolttajat.8m.com/christ.htm. Eli kahdessakin osoitteessa vakuutan: Kirkonpolttajilla on linkkejä ystäviinsä kuten "Vapaa-ajattelijain liitto. 666 on linkkisivunsa tunnus, ja he todella edustavat Ilmestyskirjan petoa, joka kirkot tulee polttamaan. Mitä mukana olosta pedon joukoissa seuraa, se ei näytä menevän perille, vaikka kuinka kirjoitan, että peto, todellinen kirkonpolttaja (Ilm 17:16), heitetään saman Ilmestyskirjan mukaan tuliseen järveen." HV 1. 6. 2006

      PS. Sivusto http://kirkonpolttajat.8m.com/christ.htm on juuri poistettu. Googlen välimuistissa se vielä löytyi. Taustamidiksi Route 66.mid

      MIELENKIINTOISTA KESKUSTELUA

      LORDI POLTTI KIRKON JA TAPPOI PROFESSORIN, AIHEUTTIKO EHKÄ INDONESIAN MAANJÄRISTYKSENKIN. Kirjoittanut: asdsafdd 2.6.2006 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124. HV: Ei Lordi polttanut kirkkoa, mutta oli kuin varastanut sanani saatanalliseen käyttöönsä ja Saatanasta olisivat kaikki mainitut teot ja samalla 666 ajan alkamisen merkkejä.

    • mediaa...

      Kuulin, että ennen makasiinipaloa nämä tuhopolttajat olisivat kuunnellet yhdessä tai erikseen median ja valtaklikin ohjeita; "näin mustamaalaat prekariaatin, ja muut kiusalliset viholliset" -luennon. Tiesin, ettei tästä median valtaanpäästämisestä seuraa hyvää, Suomen nuoriso turmeltuu tästä vasemmistopalvontamantrasta. Olin eduskuntavaalien jälkeen sitä mieltä, että Jäätteenmäen pitäminen olisi ollut parempi ratkaisu. Onko median vallanhimo tosiaan niin suuri, että menevät pilaamaan koko maan kaikin tavoin, no saimmepa anteeks-Vanhasen, mutta silti Eu:sta ei päästä irti, päinvastoin. Minua ainakin nyt kaduttaisi, jos olisin antanut ääneni tälle saatananpalvonta puolueelle, Sdp:lle tai rahani Sak:lle.

    • asdfgheweqr

      no eihän se nyt lordin vika ole :D

    • Pahis

      kuuntele tota ja sano onko lordi saatanan palvontaa http://www.youtube.com/watch?v=D1iK7oNSD5w&feature=related
      tai kato wikipediasta tieto tuosta herrasta
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Varg_Vikernes

      "Varg Vikernesin maailmankatsomus
      Vikernes kertoo käyttäneensä itsestään nimitystä satanisti lyhyen aikaa 1990-luvun alussa, mutta lähinnä shokeraamistarkoituksessa. Eräs kiistoista Aarsethin (Euronymous) kanssa johtui siitä, että Aarseth halusi Mayhemin musiikin olevan vieläkin saatanallisempaa, kun Vikernes taasen kannatti pakanallista filosofiaa. Vikernes näkee satanismin olevan liian riippuvainen kristinuskosta ja haluaa näin katkaista kaikki siteet kyseiseen uskontoon."
      (lainaus wikipediasta!)

    • KIRKOT_TUHKAKSI

      haista vittu, lordi on pelle homobändi, ei mikää satanisti. ime paskaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe