Väitös: N-liitto käytti Suomea Pohjoismaiden ohjailuun
STT
Neuvostoliitto näki Suomen 1950-luvun lopulla välineenä vaikuttaa muihin Pohjoismaihin, katsoo tuore väitöstutkimus. Neuvostoliitto käytti Suomea Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyyden heikentämiseen ja Ruotsin liittoutumattomuuden vahvistamiseen.
Itäinen suurvalta pyrki esittämään Suomen mallimaana siitä, kuinka suhteet sen kanssa voi järjestää onnistuneesti. Voimakas puuttuminen Suomen politiikkaan aiheutti kuitenkin vastakkaisen reaktion ja säikäytti länsimaita.
Tutkija Aappo Kähösen mukaan Suomen ja Neuvostoliiton suhteet eivät olleet 1950-luvulla niin ystävälliset ja luottamukselliset kuin annettiin ymmärtää. Ne vakiintuivat seuraavalla vuosikymmenellä, kun Neuvostoliitto sai entistä enemmän vaikutusvaltaa Suomen politiikkaan.
Suhteet Neuvostoliittoon hoituivat pitkälti presidentti Urho Kekkosen kautta. Hallitus ja eduskunta eivät läheskään aina tienneet, mitä oli tekeillä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Rautkallio ja Lehtinen. Heh Heh. Aatteen punaamia tutkijoita.
http://www.ennenjanyt.net/3-01/ak.htm
http://www3.keskisuomalainen.net/servlet/page?_pageid=67&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&file=sahkeuutiset/4452055.html
STT:n uutinen oli kelvannut Laatikaisenkin lehteen.
Aikamoista Kekkosen vallan vähettelyä sanoa, että Kekkonen vain painosti. Juttuhan oli niin että Kekkonen hallitse Suomen ja Neuvostoliiton lisäksi myös useimpia puolueita Ruotsissa, Norjassa , Tanskassa ja jopa Islannissa. Myös Saksalaiset toimivat kiltisti Kekkosen määräysten mukaan. Puhumattakaan entisen itäblokin maista, jotka ns söivät Kekkosen kädestä.
"
Suhteet Neuvostoliittoon hoituivat pitkälti presidentti Urho Kekkosen kautta. Hallitus ja eduskunta eivät läheskään aina tienneet, mitä oli tekeillä.
"
Eihän tuossa ole mitään uutta.
Kaikki tietää, että Kekkonen puuhaili KGB:n edustajien kanssa omiaan ja kertoi vain, minkä katsoi voivansa suomalaisille kertoa keskusteluistaan KGB:n poikien kanssa.
Taas muistutan siitä kummallisuudesta, että noissa keskusteluissa ainoa suomalainen oli Kekkonen.
Uutinen on siinä, että NL käytti Kekkosta vaikuttaakseen Suomen sisäpolitiikan lisäksi myös ohjaillakseen muiden pohjoismaiden sisäisiä asioita.