Radio City & Sävelradio JATKAA!

Olen sitä mieltä että jos radiokanavat muuten toimivat hyvin, on täysin sananvapauden rajoittamista kieltää heiltä toimilupa.

Ehdotankin että Radio City ja Sävelradio jatkavat toimintaansa viranomaisten pelleilystä huolimatta: Kansalaisten luvalla.

Saanemme sitten autenttista videokuvaa kun punakaarti hyökkää ja tuhoaa mikseripöydät ja vangitsee demokratian sekä vapauden radioäänet!

Elämme nyt Stalinin aikoja.
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiko se ollu just tuo Erkon valkokaarti joka ne luvat vei?

Äänestä
  • Erkon PUNAkaarti, tarkoittanet?

    Äänestä

Päästetään nainen "valtaan" ja logiikka ei toimi enään.

seuraava ote on lainaus

"Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen kompasteli omiin jalkoihinsa perustellessaan radiokanavien toimilupia keskiviikkona. Huovinen jakoi vasemmalla kädellä ja otti oikealla, ja molemmilla samoin perustein. Sanoma-WSOY palkittiin kahdella uudella kanavalla. Huovisen mukaan yhden yhtiön yhtä kanavaa on vaikea saada kannattavaksi. Samaan aikaan ministeriö ei myöntänyt lupaa toiselle Suomen Uutisradion, siis MTV3:n, kanavista. Ministeriön oikullisuutta korostaa se, että Sävelradio sai nykyisen lupansa vasta vuosi sitten. Sävelradio tyrmättiin, koska Huovisen mukaan iskelmämusiikin hoitavat paikalliset kanavat. Lisäksi Sanoma-WSOY:n Rock FM ja Lady FM tarjosivat ”monipuolisimmat ohjelmaideat”. Miehisen Rock FM:n ideaa tavanomaisempaa on vaikea keksiä, ja tuskinpa Lady FM:kään pelkän aatteen voimalla toimii. Ylipäänsä sopii kysyä, mihin tarvitaan sukupuolijakoon perustuvia kanavia, kun yhteiskunta muutoin pyrkii tasan päinvastaiseen suuntaan."

Ja naisen logiikka on yksinkertaistako????

Ja Erkon kaartillahan on tapana dumpata hinnat pohjaan jotta kilpailujat tippuvat heti, vaikka omat putiikit tekisivätkin tappiota muutamat vuodet. Veikkaan että parissa vuodessa meillä ei ole kuin muutama ei-YLE kanavaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*PRESS* kirjoitti:

Olen sitä mieltä että jos radiokanavat muuten toimivat hyvin, on täysin sananvapauden rajoittamista kieltää heiltä toimilupa.

Ehdotankin että Radio City ja Sävelradio jatkavat toimintaansa viranomaisten pelleilystä huolimatta: Kansalaisten luvalla.

Saanemme sitten autenttista videokuvaa kun punakaarti hyökkää ja tuhoaa mikseripöydät ja vangitsee demokratian sekä vapauden radioäänet!

Elämme nyt Stalinin aikoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu