Mikähän prkl siinä on, etteivät suunnitelijat

asiakkaille taloja piirtäessään sen toteutuskustannuksia, joko eivät välitä tai sitten eivät tiedä. Mutta kysyisivä sitten neuvoja niiltä jotka niiden toteutuksista joutuvat tarjouksia tekemään. Vikahan korkeisiin kustannuksiin ei tietenkään ole suunnittelijassa vaan ahneissa toteuttajissa. Kuitenkin talon kustannukset määritellään suunnittelupöydällä, eikä toteutuksessa.
474363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

ylivoimaisesti suurin osa määräytyy sillä kellonlyömällä kun päätetään talon koko ja rakennuspaikka. Seuraavaksi linjalla onkin tilaajan ja arkkitehdin yhteisymmärrys siitä millaista taloa ja tasoa halutaan. Samoin talotekniikan taso ja määrä. Sen jälkeen vaikutusmahdollisuudet hintaan ovatkin jo paljon vähäisemmät.

Äänestä

Pitäkö aina rautalangasta.Määrätyillä asiolla on vaan määratty hinta,eli tarvikeet ja työ maksaa.Tarvikkeiden hintaan ei voi kovinpaljon vaikuttaa,no voi,mutta vaatii aikaa ja päätä.Suurin ongelma on aika,rakennuksen koko ja sijainti.Välillä huvittaa lueskella jonkun asioista yhtään tietämättömän kyselyjä kustannuksista ja kommenteja,että miks nii kallista.No jostainhan se "tieto" on hankittava!

Äänestä
  • Kyllä se vaan suunnitellessa määritellään ne kustannukset. Siinähän se määrittyy talon muoto, koko, sijainti jne. SIIS SUUNNITTELUSSA, noinko on vaikeaa ymmärtää.

    Äänestä

  • outo käsitys sinulla kirjoitti:

    Kyllä se vaan suunnitellessa määritellään ne kustannukset. Siinähän se määrittyy talon muoto, koko, sijainti jne. SIIS SUUNNITTELUSSA, noinko on vaikeaa ymmärtää.

    koon päättää tilaaja. Samoin rakentamispaikan eli hankkii tontin. Ja tilaaja päättää rakentamisajankohdan. Siis: suurimmat kustannukset päättää ja suunnittelee tilaaja. Logiikkasi mukaan suomalaiset tilaajat siis vähät välittävät omista toiveistaan. Mielenkiintoista.

    Äänestä

  • konnari, rakenne kirjoitti:

    joka talon rakentamiseen on käytettävissä. Hmmm .... mielenkiintoista ...... kuitenkin mainostavat olevansa alan ammattilaisia ..... näin ei siis kuitenkaan ole ?

    Äänestä

  • annetusta budjetista kirjoitti:

    on käsitys rakennuskustannuksista. Ainakin jokin haarukka. Lopulliseen hintaan vaikuttaa aivan liian monta tekijää että tarkkaa ennustusta voisi antaa. Ei kukaan voi. Jos tilaaja haluaa 200 m2 talon hintaan 500 €/m2, pitää siihen suunnittelijan kertoa että ei onnistu. Jos suunnittelija ei sitä tee, on tapahtunut virhe. Jos tilaaja haluaa silti jatkaa oman päänsä mukaan niin se on sitten hänen ongelmansa.

    tietoaan/käsitystään kustannuksista. Ja yksinkertaisesti kerro että nyt eivät mene yksiin halut ja varat. Eikös tuosta olisi kummallekin parempi jatkaa kohti toimivaa taloa. Jos asiakas kaikesta huolimatta vaan HALUAA, sen suunnittelija hänelle sitten piirtäköön kustannuksista riippumatta. Mutta en ymmärrä miten voi tulla sellaisina ylläreinä rakennuskustannukset, vaikka olisi asiakas "oikein" Raksystemsistä hakenut arvioita. Päin helvettiä ovat kustannustannusarviot useimmiten silti. Missä siis se vika on?

    Äänestä

  • annetusta budjetista kirjoitti:

    joka talon rakentamiseen on käytettävissä. Hmmm .... mielenkiintoista ...... kuitenkin mainostavat olevansa alan ammattilaisia ..... näin ei siis kuitenkaan ole ?

    eurolla. Ja luotimme häneen, kun hän kehui olleensa rakennusliikkeessä töissä ja siksi tietävänsä todellisen kustannustason. Rakennesuunnittelija piirsi taloomme kerrostalotasoiset salaojat ja kaikkea muutakin ekstraraudoitusta yms., joten hänen epävarmuutensa maksaa meille paljon ekstraa, kunv armuuden vuoksi tehdään sitä ja tätä.

    Äänestä

  • budjettimme 100.000 kirjoitti:

    kallista terästä teillä ja myöskin salaojaputkella on ihan kiitettävä metrihinta. Rakennesuunnittelijan kokemattomuus saattoi maksaa ylimääräistä, mutta kyllä ylityssumma koostuu aivan muualta, ellei jotain virhettä sattunut, jota olisi pitänyt jälkikäteen korjata.

    Äänestä

Toteutuskustannuksista vastaava "suunnittelija" on rakennuttajakonsultti. Mikäli rakentaja ei tällaista ole palkannut, vastaa hän itse kustannuksien seuraamisesta. Kustannuslaskentapalveluita voi tietenkin ostaa erillistä korvausta vastaan asiaa tuntevilta yrityksiltä, vaikka itse toimisikin rakennuttajana.

Äänestä
  • Eivät tunnu olevan kovinkaan monitaitoista poppoota nuo tosisuunnittelijat. Eivätkä tunnu oppivan edes kokemustensa pohjalta. Palkkaa sitä, ei kuulu ........ yleistä alalle näköjään. Syytä siis välttää suunnittelijoita jotka eivä ymmärrä kustannuksista mitää. Omista tietysti, kunhan saavat "suunnittelustaan" laskun aikaiseksi eikä asiakas kovin kriittisesti suhtaudu sen perusteisiin.

    Äänestä

  • taas palkattava kirjoitti:

    Eivät tunnu olevan kovinkaan monitaitoista poppoota nuo tosisuunnittelijat. Eivätkä tunnu oppivan edes kokemustensa pohjalta. Palkkaa sitä, ei kuulu ........ yleistä alalle näköjään. Syytä siis välttää suunnittelijoita jotka eivä ymmärrä kustannuksista mitää. Omista tietysti, kunhan saavat "suunnittelustaan" laskun aikaiseksi eikä asiakas kovin kriittisesti suhtaudu sen perusteisiin.

    Ainakin Osuuspankilla on suuntaa antava laskuri sivuillaan. Tarkempia rakennuskustannuksia se ei anna, kun ei mene yksityiskohtiin (kultaa vai messinkiä jne.)

    Kannattaa kuitenkin kokeilla tällä laskurilla sitä, kuinka sivun 2/4 (oman työn osuus) raksit vaikuttavat.

    Kolme ensimmäistä kohtaa ovat:

    "1. Projektin johto

    sisältää mm. projektin organisointia, suunnittelijoiden valinnan, suunnittelusopimukset, suunnittelijoiden ohjauksen, suunnitelmien tarkastamisen, suunnittelukokoukset, kustannusarvion teettämisen sekä aikataulun laatimisen.

    2. Rakentamisen valmistelu

    Rakentamisen valmistelu sisältää mm. urakkakilpailujen järjestämisen ja talopakettien kilpailuttamisen. Lisäksi rakentamisen valmisteluun sisältyy vastaavan työnjohtajan valinta, tarjousten vertailu, urakkaneuvottelut, rakennustarvikkeiden hankinta ja aikataulujen sopiminen, työmaan perustamisen organisointi sekä kustannusarvion ja aikataulujen täsmentäminen.

    3. Rakentamisen valvonta

    Rakentamisen valvonta sisältää mm. työmaavaiheiden työmaavalvonnan ja teknisen eli laadunvalvonnan. Lisäksi rakennuttajan valvontaan sisältyy muutossuunnitelmien laadinta ja piirustusten jakelu, urakkalaskujen tarkastus, kustannusten ja aikataulujen valvonta, työmaapäiväkirjan ja huoltokirjan laatiminen sekä vastaanottotarkastusten pitäminen."

    - Omakotitalon kustannuslaskuri, https://www.op.fi/op?valilehti=true&id=20104

    315 900 euroa muuttuu luvuksi 288 200 euroa, kun vaihtaa kolme ensimmäistä rastia kohdasta "ei lainkaan", kohtaan "kokonaan". (Pääkaupunkiseutu 200m2) Eli näiden työvaiheiden "arvoksi" lasketaan 27700€, joka on siis n. 10% koko rakennuksen kustannuksista.

    Nykyrakentaja saattaa haluta tehdä "hartiapankkia" nimenomaan näissä kohdissa, ellei varsinainen timpurintyö ole vahvaa ydinosaamista. On kuitenkin tärkeä muistaa, että rakennuttaminen ja valvonta ovat todellista ammattitaitoa vaativaa työtä. Lisäksi nimenomaan näissä tehtävissä voi tehdä virheitä, joiden vaikutukset kokonaiskustannuksiin ovat suurempia, kuin itse rakennuttamistyön arvo.

    Onnistunut rakennuttaminen ja suunnittelu saattavat säästää rahaa huomattavasti yli oman hintansa. Rakennus- ja maankäyttölain mukaisiin pääsuunnittelutehtäviin nämä eivät kuulu (ehkä tuota suunnitelmien tarkastamista lukuunottamatta, mutta ne kannattaa kyllä tarkastaa muidenkin), mutta osa tehtävistä on mahdollista neuvotella lisähinnasta pääsuunnittelijan tehtäviin kuuluvaksi. Kaikki pääsuunnittelijat eivät ole halukkaita tai edes kyvykkäitä osallistumaan tarkemman kustannusarvion tekemiseen tai työmaan organisointiin, vaan joutuisivat palkkaamaan alikonsultin näihin tehtäviin joka tapauksessa (Ja tämä nostaa hintaa suoraan rakentajalle).

    Äänestä

  • Pyhätehti kirjoitti:

    käytetty oikein "ammattiapua", niistä on määritetty budjetti johon on kykyä. MUTTA KUN NE PRKLEEN SUUNNITTELIJAT eivät sitten osaa suunnitella sitä taloa siihen budjettiin. Eivätkä edes kerro mitä pitää tehdä että se siihen sopisi. Siitä on kysymys. Siispä joko suunnittelijat eivät osaa tai halua sitä tehdä annettuun budjettiin. Selityksistä päätellen eivät osaa, eivätkä välitä asiasta koska ei ole heiltä pois. Suunnitelmansa kun ovat tehneet, ongelmahan on vain ja ainostaan asiakkaan.

    Äänestä

  • kartoitettu laskimilla ja kirjoitti:

    Muutamat luulevat, että talo kuin talo syntyy tonnilla/neliö.
    Netissä kun lukee niin.

    Taivuta noille rautalangasta, että helpommin lehmät lentävät.

    normaalisti suunnittelussa tehdään muutama kierros, jotta hanke saadaan LASKENNALLISESTI budjettiin.

    Rakennushankeeseen ryhtyvän pitää korjauttaa suunnitelmia siten, että hankkeen budjettiin mahdutaan. Ei tässä ole mitään epäselvää.

    KUKAAN SUUNNITTELIJOISTA EI VOI VASTATA siitä millaiseksi urakkatarjoukset muodostuvat. Siitä voivat vastata ainoastaan tarjouksen tekevät urakoitsijat.

    Jos joku voisi toteutuvat kustannukset etukäteen ennustaa, niin hänellä olisi myös valta heiluttaa maailmantaloutta. Osa kustannuksista kun määräytyy suhdannetekijöistä.

    Sitten kysyn vielä, että onko hankkeessa SUUNNITTELIJA, joka SUUNNITTELEE - vai PIIRTÄJÄ joka PIIRTÄÄ SINUN OHJEITTESI MUKAAN? Mikä mahtaa olla maksamasi korvaus ko. työstä?

    Äänestä

  • Tarjouslaskija kirjoitti:

    Muutamat luulevat, että talo kuin talo syntyy tonnilla/neliö.
    Netissä kun lukee niin.

    Taivuta noille rautalangasta, että helpommin lehmät lentävät.

    kun tälläisia palstaita lukee. Eikä niihin koskaan saa mitään selventävää ja yksilöidympää tietoa miten se oikein on onnistunut. Ai niin sehän olikin se urakoiden pilkkominen ja niiden kilpailutus, mieluiten niin pieniin ja hämäriin osiin että näyttää kivalta, eikä niitä sitten enää tosi asiassa kykene kukaan hallitsemaan eikä tiedä edes enää mitä on tullut hankittua ja miten. Se sitten vasta tuleekin maksamaan, mutta muistissa on säilynyt se anettu hinta, eikä todellinen. Poikkesi vähän aiheesta, mutta kyllä suunnittelijoiden pitää pystyä kertomaan asiakkaalle onko hänen haluamansa talo mitenkään sovitettavissa asiakkaan budjettiin. Ilman että on viellä tarvinnut ainoatakaan viivaa edes vetää. Ja jos ei pysty, paaskat sellainen mikään ammattilainen ole.

    Äänestä

  • arxitehti kirjoitti:

    normaalisti suunnittelussa tehdään muutama kierros, jotta hanke saadaan LASKENNALLISESTI budjettiin.

    Rakennushankeeseen ryhtyvän pitää korjauttaa suunnitelmia siten, että hankkeen budjettiin mahdutaan. Ei tässä ole mitään epäselvää.

    KUKAAN SUUNNITTELIJOISTA EI VOI VASTATA siitä millaiseksi urakkatarjoukset muodostuvat. Siitä voivat vastata ainoastaan tarjouksen tekevät urakoitsijat.

    Jos joku voisi toteutuvat kustannukset etukäteen ennustaa, niin hänellä olisi myös valta heiluttaa maailmantaloutta. Osa kustannuksista kun määräytyy suhdannetekijöistä.

    Sitten kysyn vielä, että onko hankkeessa SUUNNITTELIJA, joka SUUNNITTELEE - vai PIIRTÄJÄ joka PIIRTÄÄ SINUN OHJEITTESI MUKAAN? Mikä mahtaa olla maksamasi korvaus ko. työstä?

    suunnittelee ja missä kustannuksissa liikutaan toteutusten suhteen, on syytä siirtyä sille PIIRTELYLINJALLE. Ainoastaan todella eteviä ovat suunnittelija välttelemään vastuutaan, kuten kirjoituksesikin kertovat. Mitä ammattimaisuutta voi siis pientalonsa oikein SUUNNITTELIJALLA kuvansa teettänyt vaatia. Vaikka on annettu budjetti jossa on liikuttava.

    Äänestä

  • Jollei ole hajua mitä kirjoitti:

    talosi budjettisi mukaan.

    Äänestä

  • saa rakentamisen kustannuks... kirjoitti:

    kun tälläisia palstaita lukee. Eikä niihin koskaan saa mitään selventävää ja yksilöidympää tietoa miten se oikein on onnistunut. Ai niin sehän olikin se urakoiden pilkkominen ja niiden kilpailutus, mieluiten niin pieniin ja hämäriin osiin että näyttää kivalta, eikä niitä sitten enää tosi asiassa kykene kukaan hallitsemaan eikä tiedä edes enää mitä on tullut hankittua ja miten. Se sitten vasta tuleekin maksamaan, mutta muistissa on säilynyt se anettu hinta, eikä todellinen. Poikkesi vähän aiheesta, mutta kyllä suunnittelijoiden pitää pystyä kertomaan asiakkaalle onko hänen haluamansa talo mitenkään sovitettavissa asiakkaan budjettiin. Ilman että on viellä tarvinnut ainoatakaan viivaa edes vetää. Ja jos ei pysty, paaskat sellainen mikään ammattilainen ole.

    Sinä siis rakennutit talosi? Ja suunnittelija ei pysynyt annetussa budjetissa? Puhuitteko etukäteen laatutasosta?

    Tämä väittelyn lukeminen oikeastaan kertoo sen, miksi "maallikoiden" kanssa työskennellessä kannattaa olla todella varovainen. Rakennuksille EI ole olemassa mitään tarkkaa yksikköhintaa, että laitetaanpa nyt yksi tuollainen 180 000 €:n 140 m2 talo.

    Sinulle arvon rakennuttaja, suunnittelija ei ole kykene määrittelemään talon hintaa, kuin n. arviolla, jossa viisas suunnittelija pitää haarukan suurena, koska esim. sisustusta valittaessa valinnan varaa on paljon ja sitä myöten kustannuksissa myös tulee helposti muutoksia.

    Äänestä

  • varovainen kirjoitti:

    laatutasosta. Tuskin kukaan edellyttää talon suunnittelijalta tietoa, tai edes arviota pintamateriaaleista. Eikä niillä tuon kokoiseen taloon mitään huimaa budjettirepeämää saa aikaiseksi jos vähänkään järsellisissä vaihtoehdoissa pysyy. Lämmityksen- ja ilmanvaihdon suhteen taas pitäisi perusasiat olla mielessä sitä suunnitelmaa tehdessä. Totta kai sekin menee lopullisesti oman alan amattilaiselle joka sitten arpoo taas seuraavan ylityksen suuruuden. Vaikka nuo valinnat olisi etukäteen kerrottu suunnitelijoille. Mikä siis mättää. Selvästi kaikki koitetaan lyödä asiakkaan niskoille, mutta jos suunnittelijat eivät tiedä eivätkä ymmärrä oikein mistään mitään. Miksi pirussa sitten laskuttavat ammattilaisten palkkioita ja kehua repostelevat osaamisellaan. Jota ei sitten tunnu löytyvän kirveelläkään. selityksi selitysten perään. Niin mutku asiakas .... ei me voitu tietää ..... itsehän asiakas päättää jne...... Perkele pelkkää väistelyä koko psuunnittelu porukalta.

    Äänestä

  • Jollei ole hajua mitä kirjoitti:

    suunnittelee ja missä kustannuksissa liikutaan toteutusten suhteen, on syytä siirtyä sille PIIRTELYLINJALLE. Ainoastaan todella eteviä ovat suunnittelija välttelemään vastuutaan, kuten kirjoituksesikin kertovat. Mitä ammattimaisuutta voi siis pientalonsa oikein SUUNNITTELIJALLA kuvansa teettänyt vaatia. Vaikka on annettu budjetti jossa on liikuttava.

    Jos hankkeessasi on budjetti niin kannattanee seurata, että hanke menee budjettiin. Eikö?

    Jos ole hankkeesi rakennuttaja niin sinä vastaat siitä, että budjetti toteutuu. Kuka käskee hyväksymään liian kalliita suunnitelmia? Jo suunnittelusopimusta tehdessä voidaan sopia mekanismi, jolla hanke saadaan budjettiin. Onko sinulla kirjalliset sopimukset suunnittelusta? Entä rakentamisesta?

    Maailma hajoaa entistä kapeampiin osaamisen sektoreihin joka alalla, rakentaminen ei ole siitä mikään poikkeus. Lääkäreitäkin on joka lähtöön, silmä-, hammas-, kurkku-, nenä-, keuhko- ja kohta varmaan vasemman jalan varvaslääkärikin.

    budjettiin pitää saada talot toteutettua. Mutta jos se talo on alunalkaen suunniteltu budjetista ULOS, ei asialle ole paljoa enää tehtävissä, vai mitä? Suunnittelija ei ole siis osannut suunnitella sitä taloa budjettiin. Eihän ole niin kovin vaikeatajuinen juttu edes suunnitelijalle.

    Äänestä

  • Siitähän on kysymys että kirjoitti:

    "Kuten jo ylläkin totesin siitähän on kysymys että budjettiin pitää saada talot toteutettua. Mutta jos se talo on alunalkaen suunniteltu budjetista ULOS, ei asialle ole paljoa enää tehtävissä, vai mitä? Suunnittelija ei ole siis osannut suunnitella sitä taloa budjettiin. Eihän ole niin kovin vaikeatajuinen juttu edes suunnitelijalle."

    No niin no.

    Jos "se talo on alunalkaen suunniteltu budjetista ULOS" niin seuraavalla suunnittelukierroksella se painetaan takaisin budjettiin. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

    Miten teilläpäin tehdään taloja? Täälläpäin taloja suunnitellaan vaiheissa L0-T2 (L0, L1, L2, T1, T2). Sanooko edellinen mitään? Jokaisessa välissä (kun suunnitelma on olemassa voidaan) rakennuskustannukset tarkistaa. Rakentajalla on MONTA tilaisuutta tarkistaa kustannukset haluamikseen.

    Luulisi jo vähän hitaammankin saavan neljännellä kerralla kustannukset ns. "kohalleen".

    heh, sun kiukuttelu vaikuttaa jo kohtuullisen huvittavalta. Oletko sitä mieltä, että sinun toiminnassa ei ole ollut mitään vikaa?

    kerrotko, paljonko oli tarvittava neliömäärä, jonka suunnittelijalle annoit ja käytössä olevat eurot, voidaan porukalla katsoa, olisiko ollut edes mahdollista onnistua.
    Tuliko matkan varrella mitään yllätyksiä, esim. maankaivuissa?

    Äänestä

  • edetty klassiseen selitykseen kirjoitti:

    laatutasosta. Tuskin kukaan edellyttää talon suunnittelijalta tietoa, tai edes arviota pintamateriaaleista. Eikä niillä tuon kokoiseen taloon mitään huimaa budjettirepeämää saa aikaiseksi jos vähänkään järsellisissä vaihtoehdoissa pysyy. Lämmityksen- ja ilmanvaihdon suhteen taas pitäisi perusasiat olla mielessä sitä suunnitelmaa tehdessä. Totta kai sekin menee lopullisesti oman alan amattilaiselle joka sitten arpoo taas seuraavan ylityksen suuruuden. Vaikka nuo valinnat olisi etukäteen kerrottu suunnitelijoille. Mikä siis mättää. Selvästi kaikki koitetaan lyödä asiakkaan niskoille, mutta jos suunnittelijat eivät tiedä eivätkä ymmärrä oikein mistään mitään. Miksi pirussa sitten laskuttavat ammattilaisten palkkioita ja kehua repostelevat osaamisellaan. Jota ei sitten tunnu löytyvän kirveelläkään. selityksi selitysten perään. Niin mutku asiakas .... ei me voitu tietää ..... itsehän asiakas päättää jne...... Perkele pelkkää väistelyä koko psuunnittelu porukalta.

    sun mielestä ei ole mitään väliä budjetin kannalta ajatellen, valitseeko kylppäriin 10 euron laatat, vai 50 euron (kyse neliöhinnoista)? Tuleeko poreamme, suihkukaappi? Lattiamateriaali, 5 euron laminaatti, vai 50 euron parketti?

    Noilla ei ole budjettiin mitään väliä ja kaikki ovat järjellisiä vaihtoehtoja.. :)

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    pintamateriaaleista siinä mainitsinkin .... järki kun pysyy mukana, ja ettei pintamateriaaleista niin suurta lukua, koska kukaan tuskin olettaakaan että niistä olisi kustannustietoa. Poreamme taas on yleensä muuten huomioita .... vai mitä? suihkukaapin tulemisella tai tulematta jättämisellä ei todellakaan ole merkitystä budjetissa. Niin että seli ...seli...

    Äänestä

  • jasgdkhjgsljkh kirjoitti:

    heh, sun kiukuttelu vaikuttaa jo kohtuullisen huvittavalta. Oletko sitä mieltä, että sinun toiminnassa ei ole ollut mitään vikaa?

    kerrotko, paljonko oli tarvittava neliömäärä, jonka suunnittelijalle annoit ja käytössä olevat eurot, voidaan porukalla katsoa, olisiko ollut edes mahdollista onnistua.
    Tuliko matkan varrella mitään yllätyksiä, esim. maankaivuissa?

    maltaita kantaneet ammattimaisille suunnittelijoille, kuvia on tullut. Yllättävän harvoin kyllä mitään toteuttamiskelpoista. Mutta ihan kivat, ja helvetin kalliit luonnokset kyllä.

    Heh. suunnitelijan ei ole tuossa vaiheessa olla maatöistä, ne eivät ole olleet mitenkään talon suunnitteluun liitoksissa vaan pidetty erillään. Ja silti ei tunnu natsaavan.

    Äänestä

  • arxitehti kirjoitti:

    "Kuten jo ylläkin totesin siitähän on kysymys että budjettiin pitää saada talot toteutettua. Mutta jos se talo on alunalkaen suunniteltu budjetista ULOS, ei asialle ole paljoa enää tehtävissä, vai mitä? Suunnittelija ei ole siis osannut suunnitella sitä taloa budjettiin. Eihän ole niin kovin vaikeatajuinen juttu edes suunnitelijalle."

    No niin no.

    Jos "se talo on alunalkaen suunniteltu budjetista ULOS" niin seuraavalla suunnittelukierroksella se painetaan takaisin budjettiin. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

    Miten teilläpäin tehdään taloja? Täälläpäin taloja suunnitellaan vaiheissa L0-T2 (L0, L1, L2, T1, T2). Sanooko edellinen mitään? Jokaisessa välissä (kun suunnitelma on olemassa voidaan) rakennuskustannukset tarkistaa. Rakentajalla on MONTA tilaisuutta tarkistaa kustannukset haluamikseen.

    Luulisi jo vähän hitaammankin saavan neljännellä kerralla kustannukset ns. "kohalleen".

    kuukausi tolkulla pienetalon suunnittelussa, hallitsevat siis hommansa. Kyllä on noilla tosisuunnittelijoilla pallo pahasti hukassa. Piirretään yksi .... lasketaan mitä maksaa .... muutetaan ..... ja taas ...... ei helvetti, eihän tuon arpomisen jälkeen jää enää asiakkaalle mitään rakentaa.

    alkaa ammattilaisen kanssa arpomaan ja kokeilemaan mitä talo voisi maksaa. Ymmärrän kyllä hyvin nämä tyyppitalosympatiat ihmisillä.

    Äänestä

  • raasujen jotka ovat kirjoitti:

    maltaita kantaneet ammattimaisille suunnittelijoille, kuvia on tullut. Yllättävän harvoin kyllä mitään toteuttamiskelpoista. Mutta ihan kivat, ja helvetin kalliit luonnokset kyllä.

    Heh. suunnitelijan ei ole tuossa vaiheessa olla maatöistä, ne eivät ole olleet mitenkään talon suunnitteluun liitoksissa vaan pidetty erillään. Ja silti ei tunnu natsaavan.

    eli kyse on jonkun provosta vaan, onneksi olkoon, olet onnistunut herättämään palstan henkiin!!

    säälittävä kaveri, tähän ei sanoa kuin, että hanki elämä..

    Äänestä

  • fadhsduhs kirjoitti:

    eli kyse on jonkun provosta vaan, onneksi olkoon, olet onnistunut herättämään palstan henkiin!!

    säälittävä kaveri, tähän ei sanoa kuin, että hanki elämä..

    koettaa saada ne luomukset sitten toteutettua niihin budjetteihin. Siinähän sitten ihmetellään miksei onnistu. Eikä yleensä auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja käyttää niitä hienoja ja kalliita suunnitelmia luonnoksina. Ymmärtäisivatpä tulla edes vilauttamaan sitä ensimmäistä näkemystä, ennen kuin vievät asiaa pidemmälle sen suunnittelijan kanssa. Punakynällä saisi siinä vaiheessa ihmeitä aikaan kustannusten suhteen. Jos saisi suunnitelijan vaan ymmärtämään niiden merkityksen toteutuskustannusten suhteen.

    Äänestä

  • joiden ei tarvitse pelehtiä kirjoitti:

    kuukausi tolkulla pienetalon suunnittelussa, hallitsevat siis hommansa. Kyllä on noilla tosisuunnittelijoilla pallo pahasti hukassa. Piirretään yksi .... lasketaan mitä maksaa .... muutetaan ..... ja taas ...... ei helvetti, eihän tuon arpomisen jälkeen jää enää asiakkaalle mitään rakentaa.

    Esimerkinomaisesti:

    Näin nimenomaan mennään. Piirretään yksi hintahaarukassa 200000-300000 (suunnittelija), arvioidaan kustannuksia (rakennuttaja) ja seuraavat kuvat (suunn.) tarkentavat hinta-arviota (rakennuttaja) haarukkaan 220000-260000, pääkuvasarjassa (suunnittelija) tavoitellaan haarukkaa 220000-240000 ja urakoitsija valitaan (rakennuttaja) toteuttamaan hintaan 230000. Pienien yllätysten myötä (maatyöt?, halpa laminaatti loppu?, palotikkaat jäi pois budjetista?) hinta nousisi lisäkustannuksineen 235000:een, jolloin tarvittaessa karsitaan jotain ylimääräisiä hienouksia pois ellei ylitykseen ole varaa (suunnittelija ja rakennuttaja yhdessä) ja T2 sarjan (suunnittelija) mukaisilla kuvilla rakennetaan mökki valmiiksi hintaan 232000€.

    Äänestä

  • siitä selvittyään pitää kirjoitti:

    alkaa ammattilaisen kanssa arpomaan ja kokeilemaan mitä talo voisi maksaa. Ymmärrän kyllä hyvin nämä tyyppitalosympatiat ihmisillä.

    Mitä suunnittelu oikeastaan on? Onko kenelläkään mitään määritelmää "suunnittelulle"? Eikö kaikelle suunnittelulle ole olennaista se, että suunniteltaessa tehdään joitakin valintoja joita sitten voidaan muuttaa jos prosessissa myöhemmin löytyy jotakin syitä muuttamiselle?

    Suunnittelu on iterointia, erilaisten vaihtoehtojen testausta. Paperilla testaaminen on käsittääkseni ns. jonkin verran halevampaa kuin testaaminen 1:1 tontilla.

    Jos kerran yksi ainoa mahdollinen ratkaisu on jo olemassa tilaajan päässä - mitään muuta ei kannata edes harkita eikä testata. Siitä vaan itse piirtämään. Sehän käy niin että aloitetaan vasemmasta yläkulmasta ja lopetetaan oikeaan alakulmaan. Varsinkin kun on olemassa nämä tietokoneohjelmat ja niitäkin voi imuroida ilmaiseksi netistä.

    Onnea matkaan.

    Äänestä

  • Hommana vaan sattuu olemaan kirjoitti:

    koettaa saada ne luomukset sitten toteutettua niihin budjetteihin. Siinähän sitten ihmetellään miksei onnistu. Eikä yleensä auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja käyttää niitä hienoja ja kalliita suunnitelmia luonnoksina. Ymmärtäisivatpä tulla edes vilauttamaan sitä ensimmäistä näkemystä, ennen kuin vievät asiaa pidemmälle sen suunnittelijan kanssa. Punakynällä saisi siinä vaiheessa ihmeitä aikaan kustannusten suhteen. Jos saisi suunnitelijan vaan ymmärtämään niiden merkityksen toteutuskustannusten suhteen.

    Oivoivoivoi oioioi voi nyt sentään oioi.

    Äänestä

  • tältä kirjoitti:

    Oivoivoivoi oioioi voi nyt sentään oioi.

    kun joudutaan murskaamaan ne suunnittelijan piirtämät unelmat. Alkaa vaan vituttaa että on sellainen ammattiryhmä joka töpeksii, eikä ota vastuutaan mistää vaan siirtää sen aina seuraavalle. Pitävät kuitenkin kovinta meteliä kuinka tarpeellisia ja välttämättömiä ovat - paskanmarjat, saunan taakase ..... ja sitä rataa. Alkaisivat ehkä oppia, kun välillä tuuletettaisiin se perusteeton itseluottamus, joka nähtävästi istutetaan noissa alan opinahjoissa.

    Äänestä

  • arxitehti kirjoitti:

    Mitä suunnittelu oikeastaan on? Onko kenelläkään mitään määritelmää "suunnittelulle"? Eikö kaikelle suunnittelulle ole olennaista se, että suunniteltaessa tehdään joitakin valintoja joita sitten voidaan muuttaa jos prosessissa myöhemmin löytyy jotakin syitä muuttamiselle?

    Suunnittelu on iterointia, erilaisten vaihtoehtojen testausta. Paperilla testaaminen on käsittääkseni ns. jonkin verran halevampaa kuin testaaminen 1:1 tontilla.

    Jos kerran yksi ainoa mahdollinen ratkaisu on jo olemassa tilaajan päässä - mitään muuta ei kannata edes harkita eikä testata. Siitä vaan itse piirtämään. Sehän käy niin että aloitetaan vasemmasta yläkulmasta ja lopetetaan oikeaan alakulmaan. Varsinkin kun on olemassa nämä tietokoneohjelmat ja niitäkin voi imuroida ilmaiseksi netistä.

    Onnea matkaan.

    tulee hintoihinsa pelkkä "suunnittelu". Kuitenkaan ei ole mitään varmuutta voidaanko ne "arvotut ja testatut" luonnokset edes rakenteellisesti toteuttaa ja mihin hintaan. Tietysti sitten pitää palkata rakennesuunnittelija joka sitten pistää omalta osaltaan uusiksi sen ensimmäisen "neron" arvonnan ja testauksen tulokset. Seuraavaksi taas omien erikois-alojen suunnittelijat tekevät omat välttämättömät muutoksensa arvonnan ja testauksen tuloksiin. Viimeiseksi tuon usean eri suunnittelijan arvonnan ja testauksen tuloksen saa käsiinsä sen toteuttaja, joka ei enää voi suorittaa testauksia ja arvontoja. Siellä sitten työmaalla seistään ja ihmetellään vähän väliä, odotellessa milloin minkäkin alan erikois-suunnittelijaa katselemaan vähän mitä on tullut suunniteltua, ja kertomaan miten se voidaan toteuttaa. Arvaa vaan kuka sen lystin maksaa.

    Äänestä

  • varmaan niistä rakennuttajista kirjoitti:

    kun joudutaan murskaamaan ne suunnittelijan piirtämät unelmat. Alkaa vaan vituttaa että on sellainen ammattiryhmä joka töpeksii, eikä ota vastuutaan mistää vaan siirtää sen aina seuraavalle. Pitävät kuitenkin kovinta meteliä kuinka tarpeellisia ja välttämättömiä ovat - paskanmarjat, saunan taakase ..... ja sitä rataa. Alkaisivat ehkä oppia, kun välillä tuuletettaisiin se perusteeton itseluottamus, joka nähtävästi istutetaan noissa alan opinahjoissa.

    Sinulla lienee esimerkkitapauksia väitöksiesi tueksi, jossa suunnittelija on menetellyt kuvauksiesi mukaan? Laitappa niitä esille, jotta niitä voi analysoida.

    Äänestä

  • Ihmekös se sitten että kirjoitti:

    tulee hintoihinsa pelkkä "suunnittelu". Kuitenkaan ei ole mitään varmuutta voidaanko ne "arvotut ja testatut" luonnokset edes rakenteellisesti toteuttaa ja mihin hintaan. Tietysti sitten pitää palkata rakennesuunnittelija joka sitten pistää omalta osaltaan uusiksi sen ensimmäisen "neron" arvonnan ja testauksen tulokset. Seuraavaksi taas omien erikois-alojen suunnittelijat tekevät omat välttämättömät muutoksensa arvonnan ja testauksen tuloksiin. Viimeiseksi tuon usean eri suunnittelijan arvonnan ja testauksen tuloksen saa käsiinsä sen toteuttaja, joka ei enää voi suorittaa testauksia ja arvontoja. Siellä sitten työmaalla seistään ja ihmetellään vähän väliä, odotellessa milloin minkäkin alan erikois-suunnittelijaa katselemaan vähän mitä on tullut suunniteltua, ja kertomaan miten se voidaan toteuttaa. Arvaa vaan kuka sen lystin maksaa.

    Ei taida rakentaminen olla tuttua muunlaisissa projekteissa kuin liiterin laajennuksissa tai puusee-uudisrakennuksissa. Jos hanke on yhtään kylmää autokatosta isompi niin

    Suunnittelu nyt vaan on ryhmätyötä, kullakin on oma erikoisalueensa ja suurin vaikutus kaikkeen on suunnittelun alussa. Aika luontevaa on myös se, että kun rakentaminen alkaa niin asiat on lyöty lukkoon.

    Työmaalla joutuu joskus keskustelemaan siitä miten joku asia tehdään koska onhan piirustukset vaikeaselkoisia. Ei toisin ihan kaikille.

    Äänestä

  • faktaa, kirjoitti:

    Sinulla lienee esimerkkitapauksia väitöksiesi tueksi, jossa suunnittelija on menetellyt kuvauksiesi mukaan? Laitappa niitä esille, jotta niitä voi analysoida.

    lähes jokaisella rakentajalla oikein omakohtaisesti.
    Eiköhän analysoinnit, testaamiset ja arpomiset ala riittää.

    Äänestä

  • arxitehti kirjoitti:

    Ei taida rakentaminen olla tuttua muunlaisissa projekteissa kuin liiterin laajennuksissa tai puusee-uudisrakennuksissa. Jos hanke on yhtään kylmää autokatosta isompi niin

    Suunnittelu nyt vaan on ryhmätyötä, kullakin on oma erikoisalueensa ja suurin vaikutus kaikkeen on suunnittelun alussa. Aika luontevaa on myös se, että kun rakentaminen alkaa niin asiat on lyöty lukkoon.

    Työmaalla joutuu joskus keskustelemaan siitä miten joku asia tehdään koska onhan piirustukset vaikeaselkoisia. Ei toisin ihan kaikille.

    Vai joskus joutuu työmaalle keskustelemaan, enemmänkin ihmettelemään mitäs pirua on tullut suunniteltua ja sitten pikaisesti karkuun ja uudet, täydentävät suunnitelmat tulemaan (taas kerran)
    Ryhmätyö suunnittelijoille on sellaista, että jokainen suunnittelee oman alueensa, välittämättä muista. Työmaalla sitten tekijät ovat ammattitaidottomia kun eivät millään saa niitä suunnitelmia sopimaan keskenään, siihen toteutukseen. Paperilla näyttää kivalta, mutta mahdottomia ratkaisuja ja useasti olisi laittomia ja virheellisiä edes tehtäviksi työmaalla. olisi aika mielenkiintoista tietää kuinkas kokenut moniosaaja supersuunnittelija se siellä huhuilee.

    Äänestä

  • Tapauksia lienee riittävästi kirjoitti:

    lähes jokaisella rakentajalla oikein omakohtaisesti.
    Eiköhän analysoinnit, testaamiset ja arpomiset ala riittää.

    Tällästä vastausta odotinkin, turhanpäiväinen ******jauhaja. Ei sinulta ole tullut tähän keskusteluun mitään älykästä.

    Äänestä

  • nimimerkki huolissaan kirjoitti:

    Tällästä vastausta odotinkin, turhanpäiväinen ******jauhaja. Ei sinulta ole tullut tähän keskusteluun mitään älykästä.

    tietää mistä kirjoittaa, ja selvästi se et ole sinä. Kerrohan mikä on älykästä keskustelua? Hurrataan ja kehutaan kaikki suunnittelijoita, varmasti ne jotka sen ansaitsevat saavat kehut. Kyllä niitäkin muuten on, mutta tuntuu että tällä on vain näitä opintojaan aloittelevia ja suunnittelijoiksi haluavia 1. vuoden opiskelijoita.

    Äänestä

löytyy kustannuksetkin hallitsevia suunnittelijoita. Työni puolesta tapaan kaikki pientalorakentajat tällä paikkakunnalla ja usein olen kuullut kustannusarvioiden pitäneen valmistumisvaiheessa, joskus on alittunutkin. Mielenkiintoista on ollut se, kun suunnittelija on antanut kustannusarvion joka on rakennuttajan ajattelemaa suurempi. Suunnittelija on vakuuttanut, että kyllä siihen näin paljon menee, ja onneksi rakentajat ovat (yleensä) uskoneet. Että joskus voi rakentamisessakin jotakin mennä hyvin ;-). Enkä itse ole suunnittelija enkä rakentaja, vain tapahtuneita nähnyt.

Äänestä

Älykästä keskustelua, sitä on monenlaista, mutta minun mielestä se, että provoat täällä ilman mitään konkreettista tapausta, ei sitä ole. Sinä tietenkin olet aivan toista mieltä, eikö vain? On täysin oikeutettua syyttää jotain ammattikuntaa, sen takia, kun sinä kaipaat viihdykettä elämääsi!?

Yksi älykkään keskustelun piirre on, että siinä molemmat osapuolet perustelevat näkemyksiään, oletko sitä tehnyt? Sinulle on moni kirjoittanu aiheesta ja syytät aina kaikkia selittelystä, no tapahan se sekin on ylläpitää valheellista luuloa, että itse on oikeassa ja kaikki muut väärässä.

Allekirjoittanut poistuu takavasemmalle ja jättää sinut paasamaan kustannuksista ja ammattitaidottomista suunnittelijoista. Eikös siinä olisi sinun kaltaiselle yleisnerolle loistava homma? Olisit Suomen ainoa kustannuksien päälle ymmärtävä suunnittelija!!

Äänestä
  • Kiitos siitä, mutta selittelyjähän nuo olivat - eivät mitään perusteltua älykästä keskustelua (oman määritelmäsi mukaan)

    Äänestä

  • sen kuvauksesta. kirjoitti:

    Kiitos siitä, mutta selittelyjähän nuo olivat - eivät mitään perusteltua älykästä keskustelua (oman määritelmäsi mukaan)

    Kyllä tällä hepulla (niin, sinulla juuri) varmaan on hauskaa näine "selittelyineen". Voi,että sentään nyt kun niin voivoi,oioioijjoi että nyt sentään taas.

    Äänestä

  • multakurkku kirjoitti:

    Kyllä tällä hepulla (niin, sinulla juuri) varmaan on hauskaa näine "selittelyineen". Voi,että sentään nyt kun niin voivoi,oioioijjoi että nyt sentään taas.

    Jatkat näköjään samalla mussuttamisen linjalla, jossa ei asiaa koskevaa sanomaa näy. On tainnut tulla oikein suunniteltua nämä jutut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi yhtään ajatella kirjoitti:

asiakkaille taloja piirtäessään sen toteutuskustannuksia, joko eivät välitä tai sitten eivät tiedä. Mutta kysyisivä sitten neuvoja niiltä jotka niiden toteutuksista joutuvat tarjouksia tekemään. Vikahan korkeisiin kustannuksiin ei tietenkään ole suunnittelijassa vaan ahneissa toteuttajissa. Kuitenkin talon kustannukset määritellään suunnittelupöydällä, eikä toteutuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu