Minulla todettiin paniikkihäiriö ja saan apua sen hoitamiseen. En kuitenkaan koskaan voi rentoutua täysin kenenkään seurassa, koska pelkään saavani kohtauksen ja kukaan ei osaa auttaa minua rauhoittumaan. Kohtaukset ovat aika pahoja, mutta en silti uskalla kertoa edes ystävilleni asiasta. Tai no, kerroin yhdelle, ja hän alkoi keksiä "piloja" siitä. Sen jälkeen on ollut vaikea edes katsoa häntä silmiin. Pitäisikö vain uskaltaa kertoa, vai olla hiljaa ja tuntea olonsa epävarmaksi, milloin saan varmasti uuden kohtauksen?
Kertoako kaverille?
Juuh..
4310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sinuna kertoisin,jos sulla on tosi ystäviä niin varmasti ymmärtää:) Sitä ei kannata hävetä kun siinä ei oo mitään häpeämistä. Sähän voit sen pilkkaamisenki kääntää omax edux ja ajatella että sulla on enemmän elämänkokemusta, eli tiedät elämästä vähä muutakin ku ruusuilla tanssimisen. Hyvää Kesää.
En ole varma kannattaako, yleensäkin kaikkien kanssa on hyvä miettiä kenelle siitä puhuu, esim vanhemmat on hyvä mutta sukulaisille en kertoisi (tosin olen kertonu ja ne lopetti vierailun koska olen ns Mielen vikainen), ehkä parhaalle kaverille kertosin mutten vähänkään vieraammalle.
tosin helpotti paljon kertoa kaupan kassalla, mutta vain yhen kesän kunnes myyjä vaihtu.
Mä oon kertonu monille kavereille, perheelle ja joskus mainitsin luokallenkinki. Mutta kaikki ihmiset ovat tuntuneet ymmärtävn, eikä ole mitään kyselleet. Monet kaverit sattuu olemaan hoitoalalla niinkun itekkin olen, ni asia on ehkä vähn tutumpi.. Mutta helpompi on kertonu nyt "jälkikäteen" kun kohtauksia ei ole ollut, ja on hyvä lääkitys (olen vähentelemässä). Ja olen voinut olla apuna kavereille, kaksi kaveria on jo kertonut mulle oireistaan,kysellyt mitä oireita mulla oli jne. ja lääkityksen saivat hekin..
tulipas paljo kirj. virheitä edelliseen.. Lääkityksenä mulla on Cipralex, aikoinaan söin jopa 20mg/pvä, nyt 5mg/pvä ja sen lisäksi karnosiinia ja e-epaa. Hyvin on mennyt!:) Olen paljon seurallisempi ja avoimempi kuin ennen tätä paniikkihäiriötä, ja se on auttanut mua ymmärtämään paljon paremmin psyykkisesti sairaita potilaita.. Oon syöny nyt Cipralexia 2 vuotta. Sitä ennen Xanoria ½ vuotta, se ei sopinut mulle ollenkaan! Teki olon ihan ulkopuoliseks, "hörhöks".