Keskustan puoluekokous lähestyy ja näyttää siltä, että puoluejohto voi uusiutua parin henkilön osalta. Sen verran kipakkaa on keskustelu ollut kevään aikana. Tällä hetkellä ei juuri muuta varmaa voi sanoa kuin että Matti Vanhanen jatkaa yksimielisesti puheenjohtajana ja Paula Lehtomäki saa varapuheenjohtajavaalissa eniten ääniä. Puoluesihteerikisa on hyvin tasainen ja Martikaisen kannatus varapuheenjohtajien haastajana kasvaa koko ajan. Mielnkiintoinen kokous on siis edessä.
Valintojen alla pitää myös katsastaa menneeseen ja pohtia, miten nykyinen johto on valittu tehtäväänsä. Kokoonpanohan syntyi tilapäis- ja poikkeusjärjestelyjen kautta syksyllä 2003 ja se vahvistettiin kesällä 2004 koska vain reilu puoli vuotta aiemmin oli pidetty ylimääräinen kokous. Vanhaselle, Kiviniemelle ja Rantakankaalle avautuivat uudet paikat puoluejohdossa sen seurauksena, että Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula jättivät paikkansa.
Jäätteenmäen osalta on tunnettua, miksi tämä jätti paikkansa. Sen sijaan on jäänyt pimentoon se, miksi Hannu Takkula jätti paikkansa. Hän on itse kertonut, että ei ole syyllistynyt yhtään mihinkään. Mutta silti hän itse jätti paikkansa "puoluekokouksen varaan" asettumatta kuitenkaan ehdokkaaksi. Mitä hän oikein tällaisella menettelyllä tarkoitti, on jäänyt kaikille epäselväksi. Samoin on ollut hämärän peitossa, mitä hän ylipäätään teki puolueen varapuheenjohtajan vuoden aikana. Siitä ajasta ei ole kenellekään jäänyt mitään myönteistä mieleen.
Valintojen alla pitää myös katsastaa menneeseen ja pohtia, miten nykyinen johto on valittu tehtäväänsä. Kokoonpanohan syntyi tilapäis- ja poikkeusjärjestelyjen kautta syksyllä 2003 ja se vahvistettiin kesällä 2004 koska vain reilu puoli vuotta aiemmin oli pidetty ylimääräinen kokous. Vanhaselle, Kiviniemelle ja Rantakankaalle avautuivat uudet paikat puoluejohdossa sen seurauksena, että Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula jättivät paikkansa.
Jäätteenmäen osalta on tunnettua, miksi tämä jätti paikkansa. Sen sijaan on jäänyt pimentoon se, miksi Hannu Takkula jätti paikkansa. Hän on itse kertonut, että ei ole syyllistynyt yhtään mihinkään. Mutta silti hän itse jätti paikkansa "puoluekokouksen varaan" asettumatta kuitenkaan ehdokkaaksi. Mitä hän oikein tällaisella menettelyllä tarkoitti, on jäänyt kaikille epäselväksi. Samoin on ollut hämärän peitossa, mitä hän ylipäätään teki puolueen varapuheenjohtajan vuoden aikana. Siitä ajasta ei ole kenellekään jäänyt mitään myönteistä mieleen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kun ei tiedä enää eduskuntaan pääsemisestä.
Tsemppiä vaan ja REHELLISYYTTÄ JA NÖYRYYTTÄ peliin niin kyllä se paikka sieltä löytyy!
Sama viesti kaikille tuleville ehdokkaille.:-)
Martikaiseen valinta puoluesihteeriksi taitaa tietää keskustan jatkavan historiallisella punamultalinjallaan, kun Alkio sallisi edes teoreettisen mahdollisuuden kokoomusyhteistyölle.
Toivottavasti keskusta valitsee tien, jossa on muitakin haaroja kuin se, joka kurvaa vasemmalle.
Martikainen on ehdolla varapuheenjohtajaksi. Ja on Alkioon kanssa samoilla poliittisilla linjoilla, pitigvät yhteisen infonkin viime viikolla. Se on Korhonen, joka kilpailee puoluesihteerin paikasta ja on punamullan harras kannattaja.
Kuten jo joku havaitsi, Martikainen pyrkii varapuheenjohtajaksi. Muistini mukaan otti kantaa 2003 vaalien alla keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyön puolesta. Vihreitä ja demareita on arvostellut toistuvasti.
Tarkoitin Korhosta ja puoluesihteerin tärkeää hommaa, mutta sotkin Martikaisen ja Korhosen toisiinsa.
Valitkaapa Martikainen varapuheenjohtajaksi.
Tämä Martikainen oli eduskuntavaaleissa 2003 Kauppalehden nuorista poliitikoista tekemässä sarjassa. Oli hyvä haastattelu, ja korosti haluavansa, että keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyö on mahdollinen. Nyt näkyivät esiintyvän yhdessä Alkion kanssa Pressossa, ja oli hyvä juttu sekin.
Multa on kulunut politiikan seuraamisessa 50 vuotta eikä maalaisliitto keskusta ole sinä aikana antanut mitään merkkejä halustaan yhteistyöhön kokoomuksen kanssa, jos punamulta on ollut jollain tavoin mahdollinen.
Kun nyt saan kuulla edellä kuvattuja lausuntoja Martikaisesta ja Alkiosta, niin herää toivo siitä, että keskustassa kääntyy historian lehti.
Toivottavasti ennätän sen vielä nähdä, ennen kuin katselen ruohonjuuria alhaalta päin. ,-)
Eikös Takkula ottanut kopioita joistain kepun asiapapereista, joihin hänellä oli oikeus, ja jakoi niitä valikoiduille ihmisille? Sittemmin ilmeni, että alkuperäistä versiota oli peukaloitu myöhemmin. Muistaakseni Jäätteenmäen toimesta?
Ulkopuoliselle Takkula näyttäytyi rehellisenä ihmisenä, joka systeemit tuntevana varmisti selustansa ja samalla tuhosi poliittisen tulevaisuutensa kepussa.
jonka Takkula teki "poliittisesti". Meni ja puhui rehellisenä miehenä totta, eikä valehdellut kepulaiseen tapaan. Paljasti annelin pöytäkirja-väärennöksenkin ihan rehellisyyttään, vaikka varmasti arvasi, ettei tulevaisuutta ryökäleiden puolueessa sen jälkeen ole.
Sanonta "ei korppi korpin silmää noki" piti hyvin paikkansa. Takkula kun ei ole korppi!
Itsekin olen sitä mieltä, ettei asiakirjoja saisi jälkikäteen muutella. Annelista tulee mieleen Venäjän bolshevikkihallituksen alkuaikojen valokuvat. Epäsuosioon joutuneen naama ryhmäkuvassa korvattiin seuraajan naamalla.
Takkula tietysti toimi antikeriksen ja individin mielestä rohkeasti ja rehellisesti, kun toimitteli julkisuuteen luottamuksellisia papereita. Ehkäpä hän ei olekaan syyllinen mihinkään. On esitetty kova väite, että häntä vain käytettiin "toljanterina" hyväksi, kun keskustan isommat pojat halusivat raivata Jäätteenmäen tieltään. En pidä mahdottomana tätäkään vaihtoehtoa. Siksi on ollutkin pirun kummallista, kun ei Takkula ole kertonut kaikkea toimistaan ja niiden motiiveista.
että Takkula puhui totta ja anneli valehteli. Siinäpä kiteytettynä koko ruljanssi.
Miksi muuten Kesksutan "isommat" pojat olisvat halunneet annelin syrjään? Valehtelun ja sitä kautta puolueen maineen munaamisenko takia??
Tunnettu tosiasia on, että eräitä äijiä jäi korpeamaan kun eivät kelvanneet Annelille ministeriksi. Yksi heistä oli Takkula itse, muttta olipa niitä muitakin...
Oliko Annelin asiakirjaväärennys mielestäsi oikein? Miten Takkula arvasi tulevan asiakirjaväärennyksen?
Todista väitteesi, että Anneli muka väärensi jotakin. Keskustan työvaliokunnan pöytäkirjat hyväksyy puoluehallitus. Tätä ei ollut siellä hyväksytty, joten ei ollut mitään valmista pöytäkirjaa.
Eli puheenjohtaja hieman "editoi" raakiletta.
puheenjohtaja muuta yksistään kokouksen ulkopuolella. Jos siellä on virheitä, ne korjataan yhdessä seuraavassa kokouksessa. Tämä pätee kaikkiin kokouspöytäkirjoihin.
Edes kepussa ei saa olla noin suurta vääryyttä tapana.
Takkula tunnusti kopioineensa ja jakaneensa pöytäkirjoia parille henkilölle, joihin hän luotti.
Takkula vastasi teostaan avoimesti, mistä hänelle hatun nosto.
Minusta kannattaisi aina miettiä, miksi hyvä ihminen ei luota organisaatioonsa.
on mukana myös cittari eli Sepi Hietsu! Uskovana ihmisenä hän ei halunnut veljeillä pirun sukulaisen kanssa. Onhan keris vähintäänkin itse pirun pikkuserkku!
Inhottava yksilö on anti keris.
ajaksi. Tuollainen kiinnostus perseennuohoamiseen tulee tietenkin palkita. Keris on vailla sëuraa, joten Jollakseen marx,marx!
Kyllähän sinun yhdistystoiminnan tuntemuksesi on hyvin puutteellinen. Kokouksen tärkeimmät toimihenkilöt ovat puheenjohtaja ja sihteeri. He vastaavat pöytäkirjasta. Puheenjohtajan hyväksyy ensin sihteerin laatiman pöytäkirjan ja vasta kun he ovat yhdessä todenneet sen kokouksen kulkua vastaavaksi sen allekirjoittaneet, tulee pöytäkirjan tarkastajien vuoro.
Keskustan työvaliokunnan pöytäkirjat ovat keskustelupöytäkirjoja, usein kymmensivuisia asiakirjoja. Siksi siellä on ollut tapana se, että pöytäkirjaluonnos lähtee kaikille jäsenille, jotta näm ävoivat tarkistaa omine sanomisiensa oikeellisuuden. Kysymys ei siis ole päätöspöytäkirjasta, koska työvaliokunta on valmisteleva elin, jossa vain harvoin tehdään todellisia päätöksiä ja ainoastaan siinä tapauksessa että puoluehallitus on jonkun asian sinne delegoinut. Näin on.
Voihan sitä miettiä, mutta minusta silloin on vaikea suhtautua orgnisaatioon ilman ennakkoluuloja, jos tekee ennakkopäätöksen ihmisen hyvyydestä.