Saitin

Katsoin, ketkä ovat tänään saaneet eniten huomiota vastauksia/lukijoita yhdellä avauksesta.

Korhonen 78/1249

Hietanen 33/625

Vertailu sortaa hieman Hietasta, kun hän aloitti myöhemmin. Korhosta taitaa myös päivän luonne auttaa. Joka tapauksessa kaikki muut ovat kaukana takana. Ovatko tässä meidän idolimme.
13305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Demari pilkaavat vain ja ivala alistavat visaampiaan.
Seppo Hietanen on silli parsa ja Keskuta suuri puolue ja kaikkien asioila.

Äänestä
  • Mutta mitä sitten Hietanen siellä tekee? Hän on nero. Vähän enemmänkin. Tiedättehän, mikä alkaa sitten, kun nerous päättyy?

    Kuvitellaanpa ihmisen älykkyys kellotauluksi. Suuri osa meistä heiluu siellä taulun alaosassa klo 17-19 välillä. Huippuälykkäät nousevat aina klo 10 -11 välille. Einstein, Hawking ja jorkut muut huippunerot ovat jossain lukemissa 11.50-11.59. Hietanen on mennyt jo yli klo 12:sta. Sen jälkeen välittömästi alkaa äärimmäinen hulluus, joka sitten loivenee sitä mukaa miten mennään kohti suurempia numeroita.

    Siis ei Hietanen keskustaan kuulu. Näkyy jo itsekin sitä epäilevän. Mistäpä hänelle uusi ja sopivampi puolue?

    Äänestä

  • sanoi Jo vain kerran. kirjoitti:

    Mutta mitä sitten Hietanen siellä tekee? Hän on nero. Vähän enemmänkin. Tiedättehän, mikä alkaa sitten, kun nerous päättyy?

    Kuvitellaanpa ihmisen älykkyys kellotauluksi. Suuri osa meistä heiluu siellä taulun alaosassa klo 17-19 välillä. Huippuälykkäät nousevat aina klo 10 -11 välille. Einstein, Hawking ja jorkut muut huippunerot ovat jossain lukemissa 11.50-11.59. Hietanen on mennyt jo yli klo 12:sta. Sen jälkeen välittömästi alkaa äärimmäinen hulluus, joka sitten loivenee sitä mukaa miten mennään kohti suurempia numeroita.

    Siis ei Hietanen keskustaan kuulu. Näkyy jo itsekin sitä epäilevän. Mistäpä hänelle uusi ja sopivampi puolue?

    Keris on mennyt jo muutaman kerran sen kellotaulun ympäri.

    Äänestä

Oma käsitykseni on että ko. nimimerkit toimivat eräänlaisina palstan roskakoreina. Kun he avaavat sylinsä, kaikille tulee tilaisuus tyhjentää omat kuonansa sinne. Useinhan nämä sitten vielä kippaavat kuormiaan toistensa niskaan.

Äänestä

viisaita ja fiksuja ihmisiä, niinkuin Korhonen.
Ei kapi-ukon mieleen tule koskaan, mennä esittämään näkemyksiään mihinkään typeryspuolueiden palstoille!

Äänestä
  • Onko ne typeryspuolueet niitä, joiden kannatus on yhteensä noin 80%?

    Äänestä

  • Typerys. kirjoitti:

    Onko ne typeryspuolueet niitä, joiden kannatus on yhteensä noin 80%?

    mussimaan sitä pilkkua!

    Äänestä

  • palstalle.... kirjoitti:

    mussimaan sitä pilkkua!

    Mussin jo oman puoleen palstalla.
    Kukapa haluaisi olla minkään typeryspuolueen kannattaja?

    Äänestä

  • Kepuli-Keijo kirjoitti:

    Mussin jo oman puoleen palstalla.
    Kukapa haluaisi olla minkään typeryspuolueen kannattaja?

    kuin keksuta se on parsa!

    Äänestä

sellaiseen uhoon ja paloon tuolla, että sheriffin ehkä tulisi harkita parin viikon jäähyä molemmille ja ehkä meidän muiden osalta pitäisi nettietikettiin lisätä: Älä hullua yllytä.

Äänestä
  • Ei ole hauskempaa kuin keriksen yllyttäminen!

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    Ei ole hauskempaa kuin keriksen yllyttäminen!

    vanha harmaa pukki vauhkoontuu

    Äänestä

  • Kunkuista on pitkä matka näihin kahteen, jotka ovat kukkoina tunkiolla. Tarkoittaen siis sitä että siellä missä he toisiaan narkissoksen peileissään nokittelevat alkaa tunkio lemuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuninkaat kirjoitti:

Katsoin, ketkä ovat tänään saaneet eniten huomiota vastauksia/lukijoita yhdellä avauksesta.

Korhonen 78/1249

Hietanen 33/625

Vertailu sortaa hieman Hietasta, kun hän aloitti myöhemmin. Korhosta taitaa myös päivän luonne auttaa. Joka tapauksessa kaikki muut ovat kaukana takana. Ovatko tässä meidän idolimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu