Onkos täällä muita Vietnamin sodassa palvelleita suomalaisamerikkalaisia?
Oma tarinani oli sellainen että suoritin USA:ssa asepalvelusta sodan loppupuolella ja päätin sitten tyhmänä kossina lähteä sinne. Tietämyksestäni kertoo jotain se, että vasta sodan jälkeen aloin ymmärtämään miksi sinne mentiin. Mutta silloin oli sellainen lapsellinen kaikki tai ei mitään -asenne meillä pojilla.
Astuin Vietnamiin 13. divisioonan täydennysjoukkoihin Saigonissa ja olin kranaatinheitinmies. Oli kyllä ikävä paikka, kun piti oudossa maassa rämpiä jossain viidakossa hirveässä kuumuudessa ja kosteudessa.
Ensimmäinen tehtävä oli sellainen, että komennettiin pehmittämään erästä maalaiskylää, jonne oli pesiytynyt Vietkongin joukkoja. Ammuimme kranaatinheittimellä oletettuihin asemapaikkoihin kaksi vuorokautta, mutta silti jalkaväki koki vastarintaa eikä päässyt kylään. En tiedä valloitettiinko kylää sodan aikana ollenkaan, mutta jälki oli varmasti hirveää; siellä kun oli tuolle sodalle tyypilliseen tapaan lapset ja naiset seassa.
Laahustimme erään kiilan eturyhmän perässä usean kylän läpi ja näimme silpoutuneita ihmisiä ja palaneita ruumiita aivan pikkuvauvasta lähtien. Saatoin bensankäryn seassa vielä aistia se lämmön, mikä syntyy kun napalmlasti roihahtaa.
Järkyttävin muisto oli eräs kuollut tyttö, jonka olimme (siis emme juuri me, vaan jenkit) ampuneet ilmeisesti sen takia, että hänellä oli ase mukana. Tytön paidanhelma oli nostettu ylös niin, että rinnat näkyivät. Ja me nauroimme ivallisesti!
Vajaan vuoden kuluttua homma alkoi tuntumaan järjettömältä ja liityin niihin jotka halusivat vain päästä pois. Jouduimme kuitenkin odottamaan, kunnes käsky perääntymisestä tuli. Olin onnellinen, kun pääsin kotiin, mutta surullinen niiden 1,5 miljoonan kuolleen vietnamilaisen puolesta.
En ikinä voi antaa itselleni anteeksi Vietnamin reissua. En ikinä voi katsoa kasvoihin vietnamilaista. Tein niin väärin heidän maassaan.
Oma tarinani oli sellainen että suoritin USA:ssa asepalvelusta sodan loppupuolella ja päätin sitten tyhmänä kossina lähteä sinne. Tietämyksestäni kertoo jotain se, että vasta sodan jälkeen aloin ymmärtämään miksi sinne mentiin. Mutta silloin oli sellainen lapsellinen kaikki tai ei mitään -asenne meillä pojilla.
Astuin Vietnamiin 13. divisioonan täydennysjoukkoihin Saigonissa ja olin kranaatinheitinmies. Oli kyllä ikävä paikka, kun piti oudossa maassa rämpiä jossain viidakossa hirveässä kuumuudessa ja kosteudessa.
Ensimmäinen tehtävä oli sellainen, että komennettiin pehmittämään erästä maalaiskylää, jonne oli pesiytynyt Vietkongin joukkoja. Ammuimme kranaatinheittimellä oletettuihin asemapaikkoihin kaksi vuorokautta, mutta silti jalkaväki koki vastarintaa eikä päässyt kylään. En tiedä valloitettiinko kylää sodan aikana ollenkaan, mutta jälki oli varmasti hirveää; siellä kun oli tuolle sodalle tyypilliseen tapaan lapset ja naiset seassa.
Laahustimme erään kiilan eturyhmän perässä usean kylän läpi ja näimme silpoutuneita ihmisiä ja palaneita ruumiita aivan pikkuvauvasta lähtien. Saatoin bensankäryn seassa vielä aistia se lämmön, mikä syntyy kun napalmlasti roihahtaa.
Järkyttävin muisto oli eräs kuollut tyttö, jonka olimme (siis emme juuri me, vaan jenkit) ampuneet ilmeisesti sen takia, että hänellä oli ase mukana. Tytön paidanhelma oli nostettu ylös niin, että rinnat näkyivät. Ja me nauroimme ivallisesti!
Vajaan vuoden kuluttua homma alkoi tuntumaan järjettömältä ja liityin niihin jotka halusivat vain päästä pois. Jouduimme kuitenkin odottamaan, kunnes käsky perääntymisestä tuli. Olin onnellinen, kun pääsin kotiin, mutta surullinen niiden 1,5 miljoonan kuolleen vietnamilaisen puolesta.
En ikinä voi antaa itselleni anteeksi Vietnamin reissua. En ikinä voi katsoa kasvoihin vietnamilaista. Tein niin väärin heidän maassaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvällä onnella löydät Vietnamin jopa maailmankartalta, vaikka sodan aikoina olit vielä nutipää tuntemattoman juoppoisäsi palleissa.
Yleensä normaalit ihmiset tutkivat sellaiset asiat,joka tuntuu epäselvältä!!!!!!Ts.tutkitaan ennen kuin hutkitaan.Mutta jos olet tehnyt niin,pyydän anteeksi nöyrästi kirjoitukseni!!!!!(jos lakia tutkitaan tarkasti antamasi lausunnon takia,niin asianomaisella on mahdollisuus tehdä tutkintopyyntö siitä.Että silleen.....)
Kyllä siellä Vietnamissa taisteli muutamia suomalaisiakin. Lauri Törnihän siellä katosikin ja julistettiin myöhemmin kaatuneeksi. Lisäksi nk. Marttisen miehiä taisteli U.S.ARMYssä. Muistelen erään veteraanin (helikopterilentäjä) olleen nimeltään Matti Kosonen (joka oli naimisissa Tabe Sliorin kanssa). Korjatkaa, jos olen väärässä.
Muuten tämä on ihan mielenkiintoinen keskustelun aihe tämä Vietnamin suomalaisveteraanit. Sitä paitsi Afganistanin sodassa taisteli neuvostojoukoissa joku Vladimir Mutanen niminen mies. Suomalaiset sukujuuret, asui Petroskoissa.
moni jättää kertomatta olleensa sotimassa jossain päin maailmaa. voi tulla ongelmia täällä kotipuolessa, jos esim. kertoo ampuneensa ihmisiä.
... kertoo sotineensa. Olen aina ihmetellyt sitä miten paljon suomalaisia siellä Ranskan muukalaislegioonassa onkaan, kun siellä palvelleita tuntuu olevan joka kapakassa...
Lisäksi tiedän erään "Talvisodan vänrikin", joka tosin on tainnut syntyä 50- luvulla, mutta noihin juttuihin syyt lienevät lääketieteelliset.
Kyllä siellä muukalaislegioonassa on on suomalaisiakin. Ennen muinoin oli enemmänkin, kun sinne lähdettiin rahan takia. Luin kerran Sota-lehdestä jutun suomalaismiehen muukalaislegioona-ajalta ja huomasin, että ei ole niin mystinen paikka kuin kapakkasankarit antavat ymmärtää.
... että on, mutta ei niin tuhatmäärin, kuin noista kapakkatarinoitsijoista voisi päätellä.
Lisäksi he ovat eri henkilöitä...
john taitaa puhua asiaa mikä on aika harvinaista tässä keskustelussa.olen nimittäin nähnyt netissä tuollaisen puoliksi riisutin vietnamilaisnaisen jonka ympärillä on sotilaita. yritin etsiä sitä johnille mutta en tietenkään löytänyt :(
Ei mutta minä kavin sotimassa Zairen tasavallassa vuonna (Nyk. Kongo) 1978 2 eme R.E.P. riveissä, siis melkein samoihin aikoihin kun Vietnamin sotaa käytiin.
Tehtävämme oli kapinallisten motittaminen, tappaminen ja heidän ottamiensa panttivankien pelastaminen lähellä Kolwezin kaupunkia kuumassa Itä-Zairessa.
Siellä oli kovat paikat eräs Englantilainen korpraali tapettiin jo ilmaan kun hyppäsimme koneesta. Muistan vieläkin miten raskaskaliberinen venäläisvalmisteinen konekivääri nakutti. Laskuvarjon varassa killuvien sotilaiden tulittaminen on kielletty Geneven sopimuksessa mutta siitä kapinalliset vähän välittivät. Luoti meni päänläpi repäisten niin, että kasvoista ei jäänyt jäljelle paljon mitään.
Vaikka taistelut eivät kestäneet kuin muutaman päivän se aika tuntuu ikuisuudelta tiheässä ruohikossa kapinallinen saattoi piileskellä missä tahansa ja miinoja saattoi olla missä tahansa.
Onnistuimme kiertämään kapinallisten konekivääriryhmän taakse maastoa ja erilaisia syvennyksiä hyväksikäyttäen lopulta olimma parinkymmenen metrin päässä heidän takanaan. He huomasivat meidät vasta kun avasimme tulen osa yritti ampua takaisin osa paeta. Minä viimeistelin työn nakkaamalla kranaatin kapinallisten pesäkkeeseen. Siinä sitten seisoimme viiden kuolleen kapinallisen kanssa, yhdeltä puuttui pää, toisella vatsa auki ja jalat poissa, kolmanella käsivarsi irti ja jalat poissa. Rumaa katseltavaa.
Kapinalliset, jotka olivat hiilen mustia miehiä olivat huonosti aseistautuneita pelkästään ruosteisilla kiväärin rohjoilla. Osa taas hieman paremmin. Ruumisauton homman jätimme petojen armoille.
Välillä edetessämme tuli vastaan ryhmä kapinallisia, jotka vain juoksivat meitä kohti tulittaen samalla ei tietokaan mistään sotilaallisesta tekniikasta. Olimme paljon parempia sotilaita. Me maastouduimme heti ja vastasimme tulitukseen. Emme menettäneet yhtään miestä ja päätimme näiden päättömien kanojen lennon. Keräsimme kapinallisten aseet ja jatkoimme matkaa.
Armoa ei sillä annettu, eikä sääliä tunnettu. Hengissä selvittiin. Välillä oli pinna tiukalla eräs kerran eräs puolalainen tyhjensi lippaan ammuksia kapinallisten ruumiisiin pelkästään "huvikseen". Itse en oikein tälläistä hupia ymmärtänyt.
... niiden palkkasoturikirjojesi kanssa. Vai että vielä Geneven sopimus kieltää maahanlaskujoukkojen torjunnan....
Ehkä kuitenkin ko. sopimuksessa puhutaan laskuvarjolla pelastautuvasta lentäjästä tms.
Saako jalkaväen aseella ampua ilma-aluksesta esim. jalkaväkeä?
Kokemukseni ei vastannut nuoren miehen innokkaita odotuksia, vaan suurin osa ajasta meni odottamiseen ja siirtymiseen. Kärsivällisyyttä piti (olisi pitänyt) olla ja koko homma turhautti minua.
Toki kosketukseenkin päästiin, mutta emme olleet ihan etulinjassa. Kertaakaan en nähnyt vihollissotilaita muuten kuin vankeina ja kuolleina. Mutta kyllä välillä oikein pelotti.
Tuntuu siltä etten pääse kokemuksestani yli, vaan minun on tehtävä jonkinlainen hyvitysmatka Vietnamiin. Muuten asiat vaivaavat minua kuolinvuoteelleni saakka.