Sahti.

Itse haen hyviä sahtirespetejä, joten antaa tulla vaan. Itse olen keittotaito kirjasta vuodelta 1957, löytänyt seuraavan reseptin.

8 kg ohramaltaita
6 kg ruismaltaita
1. kourallinen humaloita
2 rkl hivaa
katajia
60 l vettä.

Jauhot pannaan pitävään saaviin. Ne kostutetaan poreilevalla vedellä- ei suinkaan kiehuvalla vedellä. Annetaan imeytyä peitteen alla tunnin ajan, jonka jälkeen lisätääm poreilevalla vedellä, hyvin hämmentäen lavanteella. Näin lisätään joka puolentunnin välein vettä siihen saakka kun saavi tulee täyteen. Neljän ensinmäisen kerran aikana lisätään paljasta vettä, sen jälkeen käytetään katajavettä.

Kun vierre on selinnyt kirkkaaksi päälle, keitetään se ja kuumassa vedessä kastetut humalat pannaan vierteeseen. Saavat kiehua ainoastaan jonkin minuutin, Sakka pannaan kuurnaan, johon sitä ennen on laitettu katajia ja olkia kerroksittain. Vierre kaadetaan kiehuttuaan kuumana sakan päälle kuurnaan ja annetaan kirkkaana juosta saaviin. Vierteen jäähdyttyä pannaan pienempään osaan hiivaa ja annetaan käydä. Sitten lisätään vierrettä, kunnes kaikki ovat hyvässä käynnissä, jolloin sahti pannaan tynnyriin sekaan voi laittaa pieniä jääpalasia jottei sahti happanisi. Tynnyrin suu-aukko tiivistetään ruistaikinalla.
1303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Janne83 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu