eli oletteko menneet raskausajan aikana naimisiin tai kihloihin, vai oletteko ollenkaan lapsen toisen vanhemman kanssa kihloissa/avioliitossa?
itse en ole, ollaan vaan muutama vuosi seurusteltu.
mietin, että mitähän vanhemmat sanoo asiaan.
onko kenelläkään kokemusta, miten vanhoilliset vanhemmat suhtautuu aviottomaan lapseen? tuleeko saarnaa vai ilostuvatko periaatteistaan huolimatta?
itse en ole, ollaan vaan muutama vuosi seurusteltu.
mietin, että mitähän vanhemmat sanoo asiaan.
onko kenelläkään kokemusta, miten vanhoilliset vanhemmat suhtautuu aviottomaan lapseen? tuleeko saarnaa vai ilostuvatko periaatteistaan huolimatta?
Vastaukset 67
Vanhimmat
Nykylainsäädäntö ainakin meillä takaa sen että lapset hommataan ensin ja sitten kun ollaan sitä mieltä että niitä on tarpeeksi niin mennään naimisiin - jos vielä tuntuu tarpeelliselta.
Jos tekisimme lapsia naimisissa, olisin automaattisesti isä eikä sille voisi mitään. Nyt homma varmistetaan erikseen dna-testeilä ja asiaan saadaan varmuus. Eipähän tarvitse sitten vanhempana käyttää sitä "meidän mirkku näyttää ihan naapurin ramilta" -korttia tappeluissa. :)
Isyys sinänsä on toki aivan muuta kuin perimä, mutta onhan se käytäntökin aivan muuta kuin teoria. :)
Kihloissa kyllä ollaan ja mentiin heti mukulan itsestään ilmoiteltua. Ihan vain ilmoittaaksemme maailmalle varatusta tilanteestamme. :)
Ei sinänsä liity lapsiin. Oli tarkoitus mennä kihloihin muutenkin.
ja saadaan lapsi, ja isä tunnustaa isyyden, tehdäänkö aina joku dna testi?
Ei tehdä jos tunnustaa.
Mutta ei kannata tunnustaa vaan tehdä testi.
Menee muutama viikko, mutta ei maksa mitään (ei siis mitään), ja asia on sitten varma. Isältä otetaan kai verta, lapselta suusta näyte.
Ongelmahan on se että jos lapsi ei olekaan oma (tiedetään, kyllä kumppaniin pitää luottaa) ja se "oikea" isä ilmaantuu vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Tunnustaneen isän oikeudet lapseen loppuvat kuin seinään.
On kaikkien kannalta parempi tehdä tuo testi.
Eihän tuo pettäminen harvinaista ole, mutta luulisi aikuisilla ihmisillä olevan edes sen verran älliä, että käyttäisivät kumia syrjähypyissä. Silloin ei mitä todennäköisemmin tarttis epäillä edes, että kumpi se nyt onkaan isä..
Vaan eivätpä kaikki käytä. Ja joskus tuo "pettäminen" ei ole edes tahallista...
Vaikka itse olenkin aika varma siitä että lapsi on oma, niin ihan perherauhan vuoksi tuo tulee testattua... Ja sen 0,001% todennäköisyyden vuoksi että olisinkin väärässä. :)
Vaikka nykyaikana pettäminen ei olisi yleisesti harvinaista sen merkitys ei ole kuitenkaan muuttunut.
Ei Jumala meidän kiusaksemme ole säätänyt avioliittoa. Ei ole tarkoituskaan, että naimisiin mennään kenen tahansa ekana vastaantulevan kanssa, vaan parhaan kanssa. Pettäminen kertoo tyhjyydestä ja kylmyydestä. Ihmiset saattaa kuvitella tietävänsä paremmin kuin Jumala mikä on hyväks meille, mut ei se oo totta. Jumalan ajatukset on mijoonasti..... isommat kuin meidän, eihän Hän muuten ois Jumala!
Tietty monille saattaa olla ihan sama, onko Jumalaa vai ei. Jokaisen sydämessä on kuiteski paikka Jumalalle, kuka sen nyt sitten ottaakaan.
Tässä maassa on ok olla suvaitsevainen, ymmärtäväinen ja jopa pettää ym... Siinä mielessä pitäis varmaan Jumalastakin saada puhua muutakin kuin valhetta.
...miten kumppanisi on suhtautunut dna-testiin? Itse ehkä kokisin sen loukkaavana, varsinkin kun satun olemaan ilmeisesti niitä harvoja uskollisia tyyppejä näinä nykyaikoina (anteeksi yleistys). Mutta älä ymmärrä väärin, en arvostele valintaasi. Hyvähän se on varmistaa, varsinkin, jos sellainen mahdollisuus on, ettei lapsi olisikaan sinun. Ajattelin asiaa vain kumppanisi kannalta...
Kumppani väittää että on aivan sama tehdäänkö testiä vai ei. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta miksipä ei pitäisi. :)
Joku voi tuostakin loukkaantua, mutta kyllä se niin vain on että ainoastaan nainen tietää varmasti onko pettänyt vai ei... Oli suhde miten terve tahansa. :)
Meillä on ollut mieheni kanssa ikuinen kiistakapula se, kun olen sanonut, etten koskaan tule pettämään häntä. Hänen kantansa on, ettei koskaan voi sanoa ei koskaan, johon minä olen aina todennut, ettei hän näköjään sittenkään tunne minua niin hyvin kuin luulin.
Oikeassahan hänkin periaatteessa on, mutta toisaalta aikoinaan petettynä osapuolena olleena tiedän, millaista tuhoa pettäminen saa aikaan. Siksi tiedän, etten ikimaailmassa voisi tehdä sitä henkilölle, jota rakastan niin kovin kuin miestäni vieläkin rakastan, en, vaikka houkutus olisi kuinka suuri tahansa. Minä nimittäin tiedän, mitä minulla jo on, enkä halua menettää sitä mistään hinnasta. :)
Sitä elää parhaansa mukaan, mutta tulevaisuuden tuntee tarkasti vain Uusipaavalniemi... :)
Eli vaikka minä en koskaan pettäisi nykyistä avovaimoani, saattaa olla että viiden vuoden kuluttua en enää ole sama ihminen kuin nyt - eikä ole hänkään.
Kaikki virtaa. Et voi astua samaan virtaan kahdesti. Ja niin edelleen. :)
...mutta sen verran omalta kohdalta vielä tarkentaisin tuota pettämistä... Nimittäin, tottahan se on, ettei voi tietää, miten tunteet toista kohtaan muuttuvat ajan saatossa.
Mutta jos minun kohdalla kävisi niin, että omat tunteet jostain käsittämättömästä syystä viilenesivät niin, että ruoho rupeaisi näyttämään liiankin houkuttelevalta aidan toisella puolella, minä ennemmin lopettaisin suhteen kuin menisin ja pettäisin.
Toivotaan nyt kumminkin, ettei näin koskaan käy... :)
Mutta kun nykyisen kumppanin kanssa on niitä lapsia, niin suhteen lopettaminen ei olekaan enää ihan niin helppoa. Jossain vaiheessa se tietysti pitäisi tehdä, mutta...
ei ole "tahallista"? Luulisin että suurin osa naisista loukkaantuisi moisista testivaatimuksista!
...mutta jos elää epätyydyttävässä suhteessa vain yhteisten lasten takia, kyllä siitä ennen pitkään kärsivät myös lapsetkin.
Tiedän eräänkin suhteen, jossa toinen osapuoli haluaisi lähteä ja olisikin jo lähtenyt, ellei heillä olisi lapsia. Hänellä ei sinänsä ole mitään hätää eli mies tekee kaikkensa pitääkseen naisen tyytyväisenä, mutta jos tunteet toiselta osapuolelta ovat täysin viilenneet, ei siinä enää mitkään vippaskonstit auta. Nainen joutuu elämään puolinaista elämäänsä kultaisessa häkissä näin vertauskuvallisesti. Yhteiset lapset luonnollisesti pitkittävät eroprosessia, mutta mielestäni lapset eivät kumminkaan saisi olla se ainoa syy olla yhdessä.
Elämällä on paha tapa heittää toisinaan ikäviäkin yllätyksiä eteen kun niitä vähiten osaa odottaa... Siksi pitäisikin elää vain päivä kerrallaan ja nauttia jokaisesta harvinaisesta onnenhetkestä, joita joskus elämän varrelle osuu. :)
Raiskaukset ja niihin verrattavat tapahtumat. Siksipä pettäminen oli lainausmerkeissä.
Ja jos et usko, niin kysy psykologilta. Monet ihmiset tuppaavat pyrkimään unohtamaan traumaattiset tapahtumat... Eivät toki kaikki.
Ehkäpä monet sitten loukkaantuvat, mutta miksi? Jos minun mies haluaisi dna testit, niin voisin vaan nauraa ja sanoa että no tehdäänpä vain - kyllähän minä ne tulokset tiedän jo! Mutta ymmärrän ihan hyvin miehiä, jotka ne testit haluavat, jos itse olisin mies niin saattaisin jopa testit halutakin.. ja ehkä tyytyisin siihen, että toinen reagoisi vain kylmän viileästi "ok", eli jos toiselle ei ole mitään testejä vastaan, niin siitäkin voi päätellä että tulos mitä todennäköisemmin on odotettu.
...olleet reilut 6 vuotta yhdessä, reilut 5 vuotta kihloissa, reilu 1/2 vuotta avoliitossa ja nyt ensimmäinen lapsi tulossa (la 7.10.).
Mieheni on aina karsastanut naimisiinmenoa ja varoittelikin jo seurustelun alkuaikoina, ettei tule koskaan menemään naimisiin kenenkään kanssa, ei edes minun. Hänelle kihlautumisemme vastasi avioliittoa.
Nyt kuitenkin, kun vauva on tulossa, hän on alkanut hieman pehmetä kantansa suhteen ja todennut jopa, että JOS me joskus menemme naimisiin, se tapahtuu maistraatissa ihan hissunkissun, ilman mitään hää-hössötyksiä... :)
Minulle ei koskaan ole naimisiinmeno ollut tärkeää, tärkeämpää on, että rakastaa kumppaniaan ja valitsee olla vain ja ainoastaan hänen, ilman virallisia kaavoja. Mutta JOS sellainen ihme joskus tapahtuu, että mieheni "sekoaa" ja kosia paukauttaa minua, en takuulla tule vastaamaan kieltävästi... :)
Rv 23 (22 2)
...molempien vanhemmat olivat onnensa kukkuloilla kuullessaan tulevansa isovanhemmiksi huolimatta siitä, että lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella.
:)
Miten miehesi voi kosia sinua, kun olette jo kihloissa?
Kihlaushan on kuitenkin lupaus avioliitosta, niin jos koette että yhdessäolo ei tarvitse avioliittoa, miksi sitten edes kihlasormuksia, kun niitten merkitys on kuitenkin avioliiton solmiminen.
Olen itsekin ollut kihloissa ilman tarkoitusta mennä naimisiin.
Oikeastaan nykyään minusta homma menee seuraavassa järjestyksessä: Seurustelu, avoliitto, kihlaus, avioliitto.
Kihlaus vain julkisesti ilmaisee vakavamman aikeen. Avioliitto on sitten juridinen toimenpide joka tehdään lähinnä verotuksen ja perinnön takia.
..mutta ei kai sitä nykyaikana tarttis kaikkia asioita uusiks laittaa, annettais nyt joittenkin asioitten tarkoittaa sitä mitä ovat alunperinkin tarkoittaneet :) Etenkin, jos puhutaan siitä, ettei yhteiselo tartte sinetiksi naimisiinmenoa, niin eikö sitä yhtä hyvin sitten voisi olla myös ilman niitä kihlasormuksia sinettinä..
Kihlasormuksilla tehdään tavallaan yksityisestä julkista. Kyllähän kaverit toki tietävät, mutta työkavereille on kiva näyttää että on varattu (vaikka pikkujouluja varten sitten). :D
Perinteet ovat toki hienoja. Itselläkin on tarkoituksena mennä naimisiin, niin käytännön syistä kuin muutenkin...
Mutta jokainen sukupolvi luo oikeastaan omat perinteensä. Vanhoja vähintäänkin muokataan, mahdollisesti uudistetaan isolla kädellä, mahdollisesti luovutaan kokonaan.
Ja onhan niitäkin jotka syvästi uskonnollisina pitävät avioliittoa pyhänä, jne. Itse en heihin lukeudu. :)
...virallista kosintaa eli suoranaista naimisiinmenopyyntöä :). Meillä kun tuolla kihlautumisella on ollut vähän eri merkitys kuin perinteisesti (eli juuri The Rat iski naulan kantaan). Meille se jo merkkasi tavallaan lupautumista toiselle niin kuin avioliittokin, mutta ilman itse instituution "paineita".
Kukin meistä tavallaan... Meillä nimittäin n. vuoden seurustelun jälkeen mentiin kihloihin jouluna 2000 (asuttiin eri paikkakunnilla) ja vasta viime vuoden syksynä muutettiin virallisesti yhteen eli solmittiin avoliitto. Alunperin ajatus oli yhteenmuutto, kihlaus ja vauva, mutta ainoa noista, joka on pysynyt alkuperäisellä paikallaan, on vauva... :)
Olethan sinäkin kihloissa ja kuitenkin kirjoitat, että ette ole aikeissakaan mennä naimisiin.
kun vanhan perinteen mukaanhan naimisiin kuuluu mennä vuoden kuluttua kihlauksesta.
...mukaan, mutta kuten jo sanoin, meille henk.koht. kihlautuminen jo itsessään merkitsi lupautumista ja sitoutumista kumppaniinsa ilman, että sen pitäisi perinteisesti johtaa avioliiton auvoiseen satamaan. :)
Voihan sitä elää elämänsä onnellisena yhdessä (toivottavasti) ilman naimisiinmenoakin. Ja kuten myös aiemmin sanoin, ei se avioliittokaan välttämättä ole poissuljettu tulevaisuuden suunnitelmista... :)
Katoin, että tuo Jihuun kommentti alapuolella, jonka otsikko on "noup" olisi ollut sun kommentti. Sorry:/
Tarkemmin sanottuna katsoin, että Jihuu olis siis kirjoittanut sinun kommenttisi. No toivottavasti ei mitään hämminkiä:)
Nyt mä tajusin miten tää homma meni. Sä oot varmaan vahingossa vastannu mun viestiin, jonka siis kirjoitin otsikolla "öh", vaikka se oli tarkotettu Jihuulle:) Pysyitkö perässä:)?
Välillä tosiaan menee ihan sekaisin tämän viestivyyhdin kanssa. :)
kosinut sinua,tai sinä häntä,jos olette kihloissa. Kihlaus on lupaus avioliitosta. Kuulostaa kummalliselta jos ollaan kihloissa mutta ei ole tarkoitus mennä naimisiin. Se on harhaanjohtamista.
on lupaus avioliitosta. Jos menee kihloihin sellaisella ajatuksella,että ei ole tarkoituskaan mennä naimisiin,on se turhaa ja tarpeetonta ja toisen huijaamista.
...että on harhaanjohtamista, kun kumpikin on asiasta samaa mieltä eli olemme jo kihlautumisella lupautuneet ja sitoutuneet toisillemme. Itse avioliitto tulee aikanaan jos on tullakseen. :)
...se voi olla toisen huijaamista, jos kihlautuminen sinänsä merkitsee molemmille jo itsessään lupautumista ja sitoutumista kumppaniinsa? Eihän se ketään vahingoita, jos me olemme valinneet pelkän kihlautumisen avioliiton sijaan? Eikä se mielestäni ole turhaa, vaan merkki siitä, että on sitoutunut kumppaniinsa ja parisuhteeseen ihan tosissaan.
on lupaus avioliitosta. Ilman sitä ajatusta kihlautuminen on aivan turhaa.
mennään vain siinä tapauksessa että on myö varma ajatus mennä naimisiinkin. Käypäs vilkaisemassa keskusteluja palstalla kosiminen ja kihlaus;)
...minä annan periksi ja puran kihlautumisemme, koska se on vastoin yleistä ja perinteistä käsitystä...!!! ;)
...miten se "kihlaus on lupaus avioliitosta" on vieläkin joillekin suorastaan ehdottomuus. Minä olen kyllä tietoinen, mitä kihlautuminen perinteisesti merkitsee, mutta ihmettelen vaan miksi joitakuita tuntuu loukkaavan niin kovin se, että esim. meille kihlautumisella on eri merkitys kuin perinteisesti? Miksi kihlautumisen pitäisi johtaa avioliittoon, kun kumpikaan ei sitä välttämättä ainakaan nyt halua?
Kuten olen jo moneen kertaan sanonut, meille sormusten vaihto oli symbolinen ele siitä, että minä olen sitoutunut mieheeni ja hän minuun. Se riittää meille. Piste.
Kihlauksen ja sormusten merkitys nimettömissä kun on se avioliiton solmiminen. Itseäni tuo yritys muuttaa sitä merkitystä harmittaa siltä osin, että sitten taas ne, jotka kihlautuvat mennäkseen naimisiin, eivät saa enää automaattisesti onnitteluja tulevan avioliiton johdosta, vaan kysymyksiä "menettekö te naimisiin". Minusta olisi siis mukavaa että annettaisiin niitten sormusten nimettömissä olla niillä, jotka ovat naimisissa tai aikovat naimisiin. Etenkin, kun ne, jotka ovat kihloissa ilman aikomustakaan mennä naimisiin, puhuvat siitä ettei sitoutumiseen tarvitse avioliittoa - niin miksi siihen sitten tarvitsee edes niitä kihlasormuksia? Olisi kivaa, että tällaisille pareille olisi joku oma symboli, vaikka sormus keskisormessa tai jotain :D Se siinä hecate72, joitakin "loukkaa", että sitä kihlauksen virallista merkitystä muunnellaan omiksi symbolisiksi tavoiksi. Kuten sanoinkin, olisi mukavampaa että tuo symbolinen sitoutumisen ele olisi ihmisille joku muu kuin kihlasormus. Kihlaus on kuitenkin monille yhä merkitsevä asia ja lupaus siitä avioliitosta, niin on se vähän hölmöä että sille nykyään on yritetty ja onkin myös veistetty eri merkityksiä. Jotkut ihmiset jopa kihlautuvat jatkuvasti uusien kumppanien kanssa eli heilläkin syyksi riittää usein vaan se "sitoutumisen" tunne, eli toisin sanoen kun on alettu seurustella vakavasti, päätetään kihlautua. Sitten kun tulee bänät, puretaan kihlat ja kohta taas tavataan uusi ihminen jonka kanssa kihlaudutaan jne.
Ja mä en edes jaksanut vastata siihen, kun se kysymys oli ihan puuta heinää. "puhut koko ajan ettette ole edes aikeissakaan mennä naimisiin".
...että perinteistä pidetään näemmä kynsin ja hampain kiinni ;), mutta oudoksun hieman tätä "hyökkäystä" mielipidettäni vastaan, kun lähipiirille siinä ei ollut mitään epäselvää. Naimisiin mennään, jos siltä rupeaa joskus tuntumaan. Jos ei, elämme (toivottavasti) loppuelämämme paheksittuna, mutta edelleen rengastettuna "susiparina"... :)
ei minullakaan ole mitään lisättävää:)Oikein tyhjentävä selitys.
itse halusin naimisiin ennen vauvan tuloa tai jo mielellään ennen raskautta. siis yritimme vauvaa jo ennen häitä :)
naimisiin menimme reilu vuosi sitten ja nyt vauvaa odotellaan viimeisillä metreillä. itse olemme 3-kymppisiä ja ehkä hieman "vanhanaikaisia" siis tämän suhteen. molemmilla on nuoremmat sisarukset avoliitoissa vauvojen kera, eikä sitä tietty mitään vastaan.. kukin tyylillään :)
oltu pari vuotta, naimisiin sitten kun on varaa järjestää kunnon häät. isovanhemmat saattaa saada hepslaakin, mutta saakoon. eiköhän niille hepslaakin aiheita tule kaikesta muustakin...
Suvun puolelta ei taida kukaan ihmetellä avoliittoa, kun on muitakin avopareja. Kihloissa ollaan oltu jo pitkään ennen raskautta, eikä naimisiin meneminen raskauden takia ole käynyt mielessäkään. Jotkut ihan ulkopuoliset ihmiset sen sijaan ovat jopa ihan suoraan sanoneet, että olisihan se hienoa lapsen kannalta olla naimisissa. Siis täh, mihin se paperin pala vaikuttaa lapsen kannalta?? Eikä raskaus/lapsi ole muutenkaan syy kihlaukselle/naimisiinmenolle, että lapsen takia pitäisi juuri järjestää sormuskuvioita. Ainoa mikä vähän harmittaa, on se että haluan lapselle miehen sukunimen ja täten itse olen sukunimeltäni eri kuin lapsi, siihen asti että mennään naimisiin :/ Hääpäiväkin on ajat sitten päätetty ja siihen on vielä jokunen vuosi aikaa, ihan vaan sen takia että häät maksetaan itse ja halutaan kuitenkin tarjota vieraille hyvät sapuskat jne. ja ajateltiin että mennään naimisiin sitten kun on varmasti varaa järjestää ne häätkin.
Tietysti se sillä tavalla voi vaikuttaa, että jos avopuoliso kuolee, niin et ole oikeutettu hänen omaisuuteensa. Toki jos on tehty testamentti (joka kannattaa tehdä VIIMEISTÄÄN, kun lapsia tulee mukaan kuvioihin), niin asia on toinen. Mutta siinäkin tapauksessa omaisuudesta maksetaan korkeampaa veroa, kuin jos kyseessä olisi aviopuoliso.
Muuten sillä ei olekaan oikeastaan muuta kuin "henkistä" merkitystä eli olen melkolailla samaa mieltä kanssasi! :)
..ja sittenhän on se leskeneläkekin. No mutta jos tuo nyt ei potkasis tyhjää ennen häitä eikä mielellään niitten jälkeenkään :P
Ja tuota omaisuutta nyt ei tällä hetkellä edes ole, jotta siitä kukaan muukaan pääsisi jaolle, heh. Mutta itse olen kuitenkin naimisiin menevää tyyppiä, häitten ajankohta vaan ei ole juuri nyt :)
Eikös testamentti ole turha sen jälkeen kun lapset ovat tulleet? Siis lapsethan perivät automaagisesti?
Leskeneläke todellakin unohtui... Onkohan se minkä kokoinen (ei, tarkoituksena ei ole päästä avokista eroon heti häiden jälkeen). :D
...ystävänikin halusi naimisiin, kun tunsi itsensä jotenkin ulkopuoliseksi isällä ja lapsella ollessa eri sukunimi kuin itsellään.
Heidän seremoniansa oli erittäin simppeli: sakastissa 2 todistajan läsnäollessa, koko toimitus kesti n. 25 min., jonka jälkeen elämä jatkui normaalisti. :) Sukulaiset saivat tietää asiasta vasta seremonian jälkeen.
Itsekin olen miettinyt juuri tuon sukunimen takia naimisiinmenoa, mutta ei kait nykypäivänä välttämättä naimisiin tarvitse mennä, jotta sukunimen saa vaihdettua...? Mutta ei luonnollisestikaan vastaa avioliiton kautta saatavaa sukunimeä, olettaisin...?
Tietysti lasten kannalta testamentti on turha, koska lapset perivät vanhempansa aina automaattisesti. Tarkoitinkin niin, että avopuolisoiden kesken on tärkeää olla testamentti kuoleman varalta.
Ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu ja jos asiat ovat rempallaan toisen kuollessa, niin jo siinä sitten sörkkivät yksi jos toinenkin sukulainen kuolinpesää lasten perintöoikeudesta huolimatta...
sitä juridista puolta,etenkin nyt kun tulee lapsi. Tai tehkää edes keskinäinen testamentti.
mihin tahansa sukunimeen vaikka nimilaki antaa nimen nykyään helpommin vaihtaakin.
Ei sitä puolison sukunimeä pysty itselleen vaihtamaan, jos se ei todistetusti ole esiintynyt omassa suvussa aiemmin tai jotain muuta vastaavaa.. eli jos minä nyt haluaisin nimekseni Räikkönen, ei onnistuis :D
Me mentiin kihloihin silloin kun odotin esikoistani n.puolessa välissä raskautta. Nyt odotan toista lasta ja voi olla mahdollista että jossain vaiheessa mennään naimisiin, mutta ei varmaan ennen vauvan syntymää.
Me halusimme mennä naimisiin. Se kertoo meille sitoutumisesta. Hääkuvakin muistuttaa nuoruudesta ja suurista rakkauden päätöksistä.
..itse olen rekisteröidyssä parisuhteessa puolisoni kanssa ja vanhemmat on suhtautunut paremmin kuin hyvin :)
Meillä on esikoinen vasta toiveissa, mutta toivotaan "kuumeisesti" plussausta. :D No, sitten jos se plussa joskus tulee, niin matka maistraattiin tulee ajankohtaiseksi. Ei vanhempien takia, vaan itsemme ja oman (tulevan) perheen takia. Oman nimeni ajattelin silti pitää. Yhdessä ollaan oltu jo aikoja, ei kihloja sen enempää.
Joku tuolla sanoi, että haluaa isyyden todistettavan joka kerta, mutta meillä mies haluaa nimenomaan niin päin, että lasta ei tarvitse erikseen kenellekään todistella. Senkin takia naimisiin ennen syntymää. :)
-mitä kauemmin yhdessä ja enemmin lapsia, sitä selvempää että iloitsen enemmän avoliitosta kuin avioliitosta!
.. laskettu aika kahden kuukauden päästä.
Kolmatta odotellaan ja naimisissa ollaan oltu pian 4 vuotta, jota ennen kihloissa 6,5 vuotta. Kun aloin odottaa esikoista, ei kukaan kysellyt häistä. Kai me tavallaan jo olimme "naimisissa", sillä olimme olleet yhdessä vauvan syntyessä kahdeksan vuotta.
Mieheni on lajia: ei-mitään-juhlia. Hän sanoi kerran jopa, että voi mennä naimisiin jos joku muu hoitaa alttarille kävelyt ja pippaloedustuksen:) Joten ehdotin esikoista odottaessani, että meidät vihittäisiin vauvan ristiäisissä. Niin sitten tehtiin, sillä mieheni halusikin meidät kaikki samalle sukunimelle. Lähimmät sukulaiset kutsuttiin vain ristiäisiin. Hieman hämmästyivät, kun kastetilaisuuden sijaan kirkossa kajahti häämarssi. Vihkimisen jälkeen suoritettiin kaste.
Itse aikoinaan haaveilin isoista kirkkohäistä. Lasta odottaessani aloin miettiä miten paljon niissä olisi hommaa. Siihen päälle vielä minun sekä mieheni eripuraiset suvut... Nautin näistä "häistämme" todella paljon. Ja lähimmät sukulaisetkin pääsivät mukaan. Tosin meillä ei ollut mitään hääjuhlia, esim. häävalssia emme tanssineet, mikä minusta oli helpottavaa.
Meidän kaste/vihkitilaisuuden jälkeen on moni avoliitossa elänyt tuttavaparimme mennyt samalla tavalla naimisiin. Pappi on melkein jokaisella tulossa, joten samalla vaihtuu siviilisäätykin:)
mutta mun mielestä, jos on valmis sitoutumaan toiseen ihmiseen suvunjatkamisen merkeissä, niin on sitten oltava valmis sitoutumaan samaiseen tyyppiin myös lain silmissä.
Meillä pillerit jäivät pois pari viikkoa ennen häitä... joka nyt puolentoista vuoden naimisissaolon jälkeen tuntuu tietysti naurettavalta hätävarjelun liioittelulta... :(
7 vuotta avioliittoa ja ekaa lasta odotellaan.
Ei edes puhuttu lapsista, kun seurusteltiin. Tai siis puhuttiin, mutta molemmat haluttiin, että on koti, työt molemmilla ja ollaan naimisissa. Turvallista lapselle.
Mutta kyllähän se lapsi saa turvaa, vaikkei noita olekaan. Rakastavat vanhemmat ovat tärkeimmät.
Ollaan seurusteltu nyt viidettä vuotta, ja ollaan oltu kerran kihloissa.Meille tuli pesäero pariksi kuukaudeksi, ja nyt päätettiin että kihloihinkaan ei mennä ennenkuin ollaan päätetty hääpäiväkin!
Mulle kihlaus on avioliittolupaus. Ei mua tarvitse rengastaa lapsen takia.Ihan yhtä hyviä vanhempia me ollaan ilman sormuksiakin.
viisi lapsukaisista synnissä =), keltään ei moitteen sijaa ei tullut.sitten mentiin naimisiin viidennen ristiäisten yhteydessä..(15v yhdessä) se vain tuntui oikealta.
ja kuudes tehtiin avioliitossa...pitihän se kokeilla miltä =)).no eipä tarvinnut tehdä isyyden selvittelyä....
Me ollaan ollut melkein 4v yhdessä, yli vuoden kihloissa, avoliitossa melkein 4v :)
Vauveli on tulossa joulukuussa. Ei suunniteltu namisiin menoa vielä, sitten ku tuntuu. Emme halua namisiin lapsen takia eikä muiten takia!!
Se pitää olla sen takia että me halutaan namisiin!!
Meille menee tosi hyvin näin ja ollaan onnellisia että vauva tulossa:)
Lycka till...
niin
Kihlattuni on kirstitetty ja itse olen, tai vanhemmat ovat muslimeja.
Eikä niillä mitään sanottava, ovat vaan onnellisia meidän puolesta.