Miten mökkeilette? Vai mökkeilettekö?

Tämä kysymys tuli mieleeni, kun kuuntelin työkaverin tilitystä mökkiviikonlopusta. Heillä yhteismökki miehen sisarusten kanssa ja ilmeisesti vielä miehen vanhemmatkin siellä silloin tällöin viettävät aikaa. Monenmoista puuhaa mökillä piisaa ja talkoita vietettiin tämäkin viikonloppu. Kesän saunapuut piti tehdä ja piha siivota ja laituri korjata. Siinä sivussa piti tietenkin ruokkia koko porukka ja vahtia nuorimpia lapsia, etteivät huku järveen.
Työkaveri sanoikin, että on mukava tulla töihin lepäämään.
Itse ajattelin, että en varmaan tuollaisessa koko suvun yhteispaikassa jaksaisi olla päivääkään.
Miten sinä mökkeilet - vai mökkeiletkö ollenkaan?
181479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Meillä ei enää kesämökkiä ole, ja olen siitä tosi pahoillani. Mökkeily on aina ollut minulle sitä, että pääsee pakoon kiirettä, ihmisiä ja velvollisuuksia: saa rauhassa maata auringossa laiturilla, lämmittää saunan jos huvittaa ja kuunnella luonnon hiljaisuutta. Ja kun pitää pihat ja paikat mahdollisimman luonnontilaisina, ne eivät vaadi kummoistakaan huoltoa.

Tuota sinun kuvailemaasi mökkeilyä en menisi lähellekään, kuulostaa ihan kamalalta.

Äänestä

Mökki vaikka viikoksi ihan omalle perheelle. Niin me teemme, eikä tarvitse vaivata päätänsä laiturinkorjauksella, katon korjauksella, maalaushommilla, ruohonleikkuulla, sukulaisten kanssa seurustelemisella jne. Sen kun vain saunoo, kaljottelee, lököttelee ja pitää vaimoa hyvänä ja unohtaa kaikki vastuut ja velvollisuudet. Mitä enemmän omistat ja mitä enemmän sitoudut, sen enemmän on sulla huolia.

Äänestä

Omalla uudella mökillä saimaalla, työnjako on selvä, minä tykkään puuhata koko ajan jotain, muut (emäntä lapset ) huilailee tai laittelee ruokaa, lukee tms mitäpähän haluavat,auttelevatkin joskus.

Äänestä

en tykkäisi kolhoosimökkeilystä, vaikka joskus on mukavaa kokoontua yhteen muistelemaan niitä vanhoja.., mutta ei joka viikonloppu työleirille - herraparatkoon.

Äänestä

Pari viikonloppua menee mökin laittoon kesäkuntoon ja sitten kesä huilataan..
Mökillä ei saa olla TV:tä, radiota, kännykkä kiinni ja sanomalehti ei saa tulla..
Periaatteessa ei mielellään vieraitakaan, mutta pari päivää voi kesästä varata vieraille, jos tuovat sapuskat mukanaan..

Muuten mökillä palataan takaisin luontoon kun neljä viikkoa on aatamin asussa, ui, saunoo ja hieman kalastelee, niin täytyy sanoa että nauttii kesästä..

Äänestä

Kesäloma lähenee. Melko tasan viidentoista vuoden kokemuksella:

Ensin menee pari-kolme päivää ruohoa leikatessa ja talven jälkiä korjaillessa. Joskus mennyt enenpikin koska paikka oli aika villiintynyt alussa. Joskus talvella aikoinaan ajoin auton sen verran syvään hankeen että kolme päivää piti sitä sieltä kaivaa lapiolla ylös...

Halkopino on todennäköisesti kaatunut. Noh ei se mitään, siinäpähäne net samalla pinoaa kun yhtä traktori peräkärryllistä rankoja naputtelee haloiksi.

Lapio hommia olisi vaikka kuinka veto-ojien (puoli kilometriä)teettämisen jälkeen. Samaten pitäisi istuttaa koivun taimia joitakin kymmeniä.

Luhdin katto pitäisi pellittää ja savusauna tunkata ykös ja vaihtaa alahirret...

Mutta, mutta: kaikkea nyt ei kuitenkaan kerkeä tekemään joten jos mitään yllättävää ei ole niin koitan lähinnä saada lipputangon jalan valettu jotta saisi juhannuksena vetää lipun salkoon :D

Sitä ihminen ei kaupunkioloissa paljoakaan pääse tekemään itselleen eikä käsillään. Vaikka aina tekemistä on niin jos jotain saa valmiiksi niin tulee siitä hyvä mieli. Ja voihan sitä iltasella ottaa keskiketterää ja käydä koskessa perhoa heittelemässä( ja grillaamassa makkaraa koska kalaa ei koskaan saa silloin kun olisi nälkä).

Jos loman lopussa on aikaa niin pitää kutsua vanhoja tuttuja ja naapureita istumaan iltaa.

Alussa mökki oli nimenomaan kimppakivana. Se oli ihan syvältä juuri seikoista johtuen mitä mainitsit raha-asiat. Nykyisin tuntuu että on miehellä edes jotain omaa ja tottakait sen eteen sitten mielellään jotain koittaa tehdäkin. Ja halonhakkuuta parempaa hyötyliikuntaa ei kirjoituspöytä- ihmiselle muuten ole olemassakaan.. Hmmm no lumenluonti, se on vain hankalaa näin kesäisin :DDDD


=DW=

Äänestä

Kaksi vuotta rakennettiin.
Seuraavat kaksi vuotta mökkeiltiin.
Ei sopinut meille.

'Mökkeilemme' Espanjan kerrostaloasunnolla.
Työttömälle se sopii hyvin työnhaun merkeissä.
Pienipalkkainen muija ei paljoa ansioitaan menetä kun pitää 'omaa lomaa'.

Äänestä
  • että työnhaun lomassa lomailet Espanjassa.
    Työttömällä työnhakijalla on mahdollisuus lomailla ulkomailla vain 1 viikko /vuosi, ilman että päiväraha yms. keskeytyy. Mutta ehkä olettekin siellä vain viikon.

    Äänestä

  • työtön nainen kirjoitti:

    että työnhaun lomassa lomailet Espanjassa.
    Työttömällä työnhakijalla on mahdollisuus lomailla ulkomailla vain 1 viikko /vuosi, ilman että päiväraha yms. keskeytyy. Mutta ehkä olettekin siellä vain viikon.

    EU-alueella voi olla työnhakijana 3 kuukautta täydellä ns. ansiosidonnaisella päivärahalla!

    Muut kuin suomalaiset ja ruotsalaiset saavat olla 6kk. Olen kuullut?

    Viikon takia ei kannata papereita pyörittää ( Espanjassa yksinkertaisempaa kuin Suomessa ) mutta kuukauden vuoksi jo mielestäni kannattaa!

    Makuasia on se onko työnhakijaksi ilmoittautunut lomalla vai ei. Lomalta se ainakin tuntuu!

    Lyhyempiä jaksoja, viikko - kaksi, olen lomaillut muuallakin mutta ilmoittanut työkkäriin etten ole käytettävissä. Samoin kassaani että keskeyttävät maksut.

    Äänestä

siirtolapuutarhamökki on käytössä koko kesän niin pitkään kuin säät ja muut olosuhteet sallii ja toinen mökki kotisuomessa puhtaan järven rannalla kaukana kaikesta hälystä!

Voisiko paremmin olla!!

Äänestä

nykyään on vain harvoin aikaa olla omalla mökillä.ystäviä kutsun sinne aina välillä saunomaan ja pitämään hauskaa.
jos haluan rauhoittua töistäni sekä muusta maailmasta. lähden mökille.rentoutumaan. istumaan laiturilla..ottamaan aurinkoa.nauttimaan suomen kesästä.
onhan tietysti mökillä töitäkin. mutta niistä selviää.ja sen jälkeen mikäpä mieluisampaa kun saunoa ja uida..kirkas vetisessä järvessä.
lomalla on enempi aikaa mökkeillä..kun yleensä.

Äänestä

Kerrostalossa, kun talven kärvistelen, suorastaan palan halusta päästä leikkaaman nurmikkoa, haravoimaan, hakkaaman halkoja, kuopimaan kukka- ja kasvimaita, lämmittämään saunaa, kantamaan
vettä jne. Mutta, kun ei ole omaa mökkiä, ei asia ole aivan niin yksinkertainen ...
Vanhempien mökillä sanotaan, että ota nyt rennosti ja ole vaan!!!
Siinä ei aina auta selitys, että juuri nämä ”ihanat kesähommat” on sitä mitä henkisesti kaipaa.
Kavereiden mökeillä on asia myös hieman pulmallinen. Eihän siellä voi mennä kuopimaan kasvimaata tai hakkaamaan halkoja, jos ei siihen nimenomaiseen hommaan käsky käy tai alun perin ollut kutsu talkoisiin.
Sitten taas, jos siellä vieraana vaan makoilee, voi sekin olla huono juttu.

Joutenolo on taito, joka on pitänyt opetella. Yksinhuoltajana, kun on monta vuotta ollut on oppinut siihen, että aina on tehtävä jotain, jotta arki pyörii ja hommat hoituu.
Vuokramökki on aika hyvä ratkaisu tällaiseen opetteluun.
Siellä, kun ei tarvitse/voi tehdä mökin tai ympäristön huoltohommia jää aikaa väkisinkin olla vaan… maata päivä laiturilla kuunnellen luonnon ääniä tai istua yötä myöden rantakalliolla kuunnellen ei mitään. Ahh!!
Ei viikkoa kauemmin kuitenkaan tätä pelkkää makoilua, sitten pitää jo päästä vaikka halonhakkuuseen :)

Äänestä

tuollainen kolhoosimökkeily. Kyl täytyy olla todella hyvät välit kaikilla, et onnistuu. Meille mökkeily on ennen kaikkea luonnon rauhaan lähtemistä täältä kaupungin pölyistä ja hälyistä. Nelisen viikonloppua uhraamme kesästä vieraiden kestitykseen. Muuten olemme omalla perheporukalla. Touhutaan kaikenlaista. Uidaan, pelataan, löhötään, luetaan... tietysti korjataan ja maalataankin silloin tällöin jos tarve vaatii. Mutta mitään pakko-tehdä-kaikki-heti-urakoita emme järjestä itsellemme.

Äänestä
  • ja ihmettelen välillä tämänpäivän mökkihintoja - pyynnit on nousseet taivaisiin. Ihan perusmökistäkin (oma ranta) pyydetään jo 200 000! Ei voi kovin monella olla varaa mökkiä ostaa. Ilmeisesti ne on suurimmaksi osaksi perittyjä??

    Äänestä

ei muuta kuin kaupunkiin
pökköä pesään bemariin

Äänestä

Minulla kaikilla mukavuuksilla mökki, suihkut, astianpesukone/pesukone yms rensselit. rakensin sitä pari vuotta. Nyt aikas yksin siellä, ei tule jälkikasvut kuin harvoin....kas heillä mukavampaa teineinä olekella kaveriporukassa kaupungissa. Yksin kalastelen ja grillailen, hörpin keskikaljaa ja nautin kun on iso mökki mukavuuksilla 4h k s. Vai nautinko vain illuusiosta jonka halusin rakentaa ja lapset eivät nautikkaan siitä....ainakaan tuon ikäisinä, ehkä myöhempänä ajankohtana?

Äänestä
  • lapset aikanaan hyvän perinnön..?

    Äänestä

Olen mökkeilijä -tyyppiä, mitä se sit lie tarkoittaakaan. Olen mielelläni mökillä, varsinkin nyt kun olen vanhempi ja lapset isoja voin nauttia olosta yksin tai miehen ja koiran kanssa. Omaa mökkiä meillä ei ole, vuokrataan tai menen tätin mökille. Siellä saa olla suh´t rauhassa, serkut ovat hankkineet puut, haen järvestä veden ja lämmitän saunan. Suurin riemu olossa siellä on se rauha ja hiljaisuus, jota ei kaupungissa asuva koskaan varmaan koe.
Mökkikin on sellaisen metsän keskellä, ettei autolla edes pihaan asti pääse.

Työni on sellainen että rauhaa ja hiljaisuutta kaipaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sivusta on hyvä seurata kirjoitti:

Tämä kysymys tuli mieleeni, kun kuuntelin työkaverin tilitystä mökkiviikonlopusta. Heillä yhteismökki miehen sisarusten kanssa ja ilmeisesti vielä miehen vanhemmatkin siellä silloin tällöin viettävät aikaa. Monenmoista puuhaa mökillä piisaa ja talkoita vietettiin tämäkin viikonloppu. Kesän saunapuut piti tehdä ja piha siivota ja laituri korjata. Siinä sivussa piti tietenkin ruokkia koko porukka ja vahtia nuorimpia lapsia, etteivät huku järveen.
Työkaveri sanoikin, että on mukava tulla töihin lepäämään.
Itse ajattelin, että en varmaan tuollaisessa koko suvun yhteispaikassa jaksaisi olla päivääkään.
Miten sinä mökkeilet - vai mökkeiletkö ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu