University of South Africa / UNISA

Onkohan kenelläkään kokemuksia etäopiskelusta University of South Africassa? http://www.unisa.ac.za/

Kyseessähän on yliopisto, jossa suurin osa opiskelijoista opiskelee etänä, vaikka oppilaitoksella onkin kampukset Pretoriassa ja Floridassa. Ko. oppilaitoksella näyttäisi olevan yhteistyötä myös suomalaisten korkeakoulujen kanssa ja googlettamalla löytyy pelkästään pelkästään positiivisia asioita.

Tuition feet ja muut maksut näyttävät sen verran alhaisilta, että olen jo tosissani miettimässä opiskelujen aloittamista ko. oppilaitoksessa (edellyttäen tietenkin, että pääsen sisään.. ;-)

Negatiivinen asia on se, että tentit joutuu tekemään valvottuna ns. tenttikeskuksissa. Onneksi sentään Suomessa on yksi.
151679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

tunnen joitakin jotka ovat opiskelleet etänä.

Miksi et mielummin opiskele etänä University of London:in kautta.
Samanlainen systeemi. Paitsi englannin university of London on aika paljon tunnetumpi.

Mitä ajattelit opiskella?

Äänestä
  • Aloittaja

    Muitakin vaihtoehtoja on ollut, mutta minulla ei ole varaa maksaa 30 000 dollaria tms. tutkinnosta. UNISAn hinnat ovat halvempia (ei tosin ilmaista) ja luulen että opetus on kuitenkin ihan pätevää.

    Tuo University of London on mennyt hieman ohi. Kiitos vinkistä. Hinnat ei ainakaan näyttäneet kohtuuttomilta.

    Ajattelin kandin tutkintoa joko tietotekiikkassa tai mahdollisesti liiketaloudessa.

    Äänestä

  • UPDATE_5470258 kirjoitti:

    kerro mihin päädyt.
    Minäkin olen ajatellut tietotekniikkaan univ. of London:in kautta.

    Joissakin aineissa pitää käydä tunneilla ja he antavat listan missä kouluissa opetetaan sitä ainetta (esim java) jota tarvit siihen aineeseen. Tietenkin jos jo osaat kielen niin tunneilla käyminen ei ole pakollista.

    Olisin aloittanut opiskelut jo kauan sitten jos voisin olla varma että aikaa riittää. Mutta kokopäiväinen tyo ja 2 lasta ja aviomies mutkittaa asiaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    beatr1ce kirjoitti:

    Tuo Bsc in Information Systems and Management näyttää aika mielenkiintoiselta ja minulle ehkä sopivimmilta.

    Pitänee muutama päivä vielä tutkailla eri vaihtoehtoja ja tehdä sen jälkeen päätös.

    Hakemus näemmä kannattaa laittaa mahdollisimman aikaisin, jotta pääsee ajoissa opiskelemaan.

    minua kiinnostaa taas tuo comp & inf sys.

    olen jo tietokone alalla ja on aika paljon tyokokemusta mutta on jäänyt vaivaamaan se että ei ole kunnnon koulutusta.

    www.londonexternal.ac.uk/prospective_students/undergraduate/goldsmiths/cis/structure.shtml

    Äänestä

  • beatr1ce kirjoitti:

    Kävin katsomassa noita University of London hintoja, ja ne näytti kyllä tosi paljon kalliimmilta kuin mitä University of South African hinnat... Vai olinkohan kenties väärillä University of London sivuilla, voitteko kirjottaa Uni of London- sivun osotteen niin varmistan katsoinko oikeita hintoja..??

    Äänestä

  • Aloittaja

    Adalai kirjoitti:

    Ne on todellakin halvempia UNISASSA. En keksi mitään muuta syytä sille kuin sen, että ko. yliopiston opiskelijoista suurin osa on Afrikan maista ja hintojen täytyy olla kohdallaan suhteutettuna ihmisten tulotasoon..

    Äänestä

  • UPDATE_5470258 kirjoitti:

    Ne on todellakin halvempia UNISASSA. En keksi mitään muuta syytä sille kuin sen, että ko. yliopiston opiskelijoista suurin osa on Afrikan maista ja hintojen täytyy olla kohdallaan suhteutettuna ihmisten tulotasoon..

    Afrikan maassa tyontekijät eivät saa rahaa punnissa ja heillä on siten huomattavasti pienemmät kustannukset.

    Minä taas en oikein halua pelkän rahan takia valita yliopisto kun kerran tuntuu siltä että tuo englannin yliopisto olisi tunnetumpi maailmalla ja arvostetumpi. Joten pitkällä aikatähtäimellä se varmaan olisi parempi vaihtoehto

    En minäkään rahan takia halua valita, mutta jonkin verran se vaikuttaa kuitenkin päätökseen. Tosin kahden viestiketjussa mainitun opinahjon välillä ei ole älyttömän suurta eroa kustannuksissa, huomattavasti kalliimpiakin vaihtoehtoja on.

    Tuo UOL voi todellakin olla länsimaissa tunnetumpi vaihtoehto. Ja sen kannalle minäkin alan pikku hiljaa kallistua, jos ei jotakin vielä parempaa löydy.

    Äänestä

  • Aloittaja

    beatr1ce kirjoitti:

    kerro mihin päädyt.
    Minäkin olen ajatellut tietotekniikkaan univ. of London:in kautta.

    Joissakin aineissa pitää käydä tunneilla ja he antavat listan missä kouluissa opetetaan sitä ainetta (esim java) jota tarvit siihen aineeseen. Tietenkin jos jo osaat kielen niin tunneilla käyminen ei ole pakollista.

    Olisin aloittanut opiskelut jo kauan sitten jos voisin olla varma että aikaa riittää. Mutta kokopäiväinen tyo ja 2 lasta ja aviomies mutkittaa asiaa.

    Tuli useampi päivä kesäkuun alkupuolella vietettyä Internetissä ja etsittyä sopivaa ohjelmaa. University of London oli pitkään mielessä, mutta epäilin, että en pääse papereillani sisään (vain C:n paperit, on tosin yo-todistuksen lisäksi opistoasteen tutkinto suoritettuna), joten etsin vielä lisää vaihtoehtoja. Alunperin oli tarkoitus päästä opiskelemaan tietoturvallisuutta, ja kun sen alan opintoja ei Englannissa juurikaan järjestetä kuin postgraduate-tasolla, niin päädyin sitten aluksi etsimään Information Systems Management -opintoja, joiden kautta olisi myöhemmin voinut päästä turvallisuusalan opintoihim.

    No, tarpeeksi etsittyäni löysin University of Portsmouthista minulle sopivan opintokokonaisuuden, BSc in Risk and Security Management. Alasta on jo hieman aiempaa kokemusta.

    Lähetin hakemuksen sähköpostilla ja faksasin todistukset viime viikolla, ja tänään tuli ilmoitus, että minut on hyväksytty ohjelmaan.

    Tietenkin epäilyttää, niillä on pula opiskelijoista, kun näin äkkiä ottivat sisään, mutta toisaalta työkokemus yms. ovat voineet painaa valinnassa.

    Yliopisto on ranking-listoilla jossakin sijalla 74-76, mutta toisaalta sen Institute of Criminal Justice Studies:in pitäisi tarjota laadukasta opetusta, ainakin jos netistä löydettyyn tietoon on uskomista. Käsittääkseni kyseinen laitos on aika tunnettu turvallisuusalan opintoja järjestävä taho UK:ssa.

    Itse oon nyt jo ollu yhteydessä London universityyn ja siellä olis tarkotus opinnot alottaa. Mielestäni ei sivuilla mainittu mitään siitä, että yo-todistuksen tarvitsisi olla erityisen hyvä?? Kun mullakin on C:n paperit. Jos opiskelee avoimessa yliopistossa, mikä on tutkintoon johtava, voikohan silloin saada opintotukea??

    Niin tosiaan, noissa etäohjelmissa ei ollutkaan ihan samanlaisia kriteerejä kuin paikan päällä. Ainoastaan matematiikasta tarvitaan yleensä jokin tietty arvosana, muihin riittää pelkkä 'pass'.

    Jos menee englantiin opiskelemaan, niin University of Londonin kouluihin tarvitaan L/E:n paperit.

    Itse vähän epäilin, että olisivatko hyväksyneet meikäläisen papereilla. No päätös on nyt tehty ja tuo koulu, jossa aloitan, hoitaa nuo opintojaksojen arvostelut esseiden ja etätehtävien avulla, joka on minusta ihan hyvä asia, ei olisi mahdollista esim ensi keväänä mennä tekemään tenttejä esim Helsinkiin..

    Pistä paperit ihmeessä sisään, voihan se paikka sieltä tullakin..

    Mitä tuohon opintotukeen tulee, niin yritin ottaa hieman selvää.. Aluksi näytti hyvältä, mutta sitten Kelan sivuilta löytyi teksti ulkomailla opiskelun kohdalta:

    "Kokonaan etäopintoina järjestettyihin opintoihin ei myönnetä opintotukea."

    Äänestä

Tiedättekö, missä muissa maissa voi suorittaa etäopistoja? Voiko esim. Ruotsin opintoja/ tutkinnon suorittaa täällä etänä, esim. talousala kiinnostaa? Tapahtuvatko siis kaikki opinnot etänä?

Äänestä
  • Saako etäopintoihin opintotukea?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kysymys:) kirjoitti:

    Saako etäopintoihin opintotukea?

    Etäopiskeluna tutkinnon voi suorittaa tätä nykyä aika monessa maassa.. Englannissa, Yhdysvalloissa, osassa Aasian maista ja joissakin Afrikan maissa ollaan tällä hetkellä pisimmällä. Googlea kannattaa käyttää hyväksi opiskelupaikkaa etsiessä. sanoilla distance learning, online learning ja external study löytyy paljon hyviä mahdollisuuksia. Kannattaa huomioida opiskelupaikkaa hakiessa, miten tenttijärjestelyt hoituvat.. Kaikki koulut eivät pysty tarjoamaan tenttimahdollisuutta Suomessa..

    Opintotuesta kannattaa kysyä asiantuntijoilta, mutta epäilen, että opintotukea ei saa. Suomessakaan ei saa opintotukea ilta- tai verkko-opintoihin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5470258 kirjoitti:

Onkohan kenelläkään kokemuksia etäopiskelusta University of South Africassa? http://www.unisa.ac.za/

Kyseessähän on yliopisto, jossa suurin osa opiskelijoista opiskelee etänä, vaikka oppilaitoksella onkin kampukset Pretoriassa ja Floridassa. Ko. oppilaitoksella näyttäisi olevan yhteistyötä myös suomalaisten korkeakoulujen kanssa ja googlettamalla löytyy pelkästään pelkästään positiivisia asioita.

Tuition feet ja muut maksut näyttävät sen verran alhaisilta, että olen jo tosissani miettimässä opiskelujen aloittamista ko. oppilaitoksessa (edellyttäen tietenkin, että pääsen sisään.. ;-)

Negatiivinen asia on se, että tentit joutuu tekemään valvottuna ns. tenttikeskuksissa. Onneksi sentään Suomessa on yksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu