Onko puolet autoilijoista todella sokeita, koska eivät osaa ajaa liikennesääntöjen mukaan Bilteman parkkipaikalla Jyväskylässä.
Heti pysäköintipaikalle tultaessa on liikennemerkki, jossa on valkoinen nuoli sinisellä pohjalla. Se ilmaisee ainoan ajosuunnan, mutta aina tulee porukkaa vastakarvaan myös sinne pääovea kohti. Edes asvalttiin maalatut valkoiset nuolet ja kaistamerkinnät eivät taulapäitä pidätä. Tuo yksisuuntaiseksi tarkoitettu kaista on turhan ahdas kaksisuuntaiselle liikenteelle.
Pitäisikö vain kylmästi joka kerta olla antamatta tilaa ja odottaa, josko hoksottimet alkaisivat pelata? Jos eivät, voisi näyttää käsimerkkiä. Jos sekään ei tepsi, pitäisi nousta autosta opettamaan.
Helpompi on kuitenkin kiltisti antaa tietä. Auttaisikohan edes kielletyn ajosuunnan merkki?

Vastaukset 14
Vanhimmat
ei ole kielletty jos ei sitä liikennemerkein ole kielletty.
Eipä taida Sulla olla ajokorttia, ei ainakaan saisi olla.
Kyllä kyseinen merkki kertoo PAKOLLISEN AJOSUUNNAN.
Pakollisen ajosuunnan merkki on sininen pyöreä, jossa valk. nuoli. Jos merkki on suorakaiteen muotoinen, jossa sinisellä pohjalla valkoinen nuoli, niin merkki on "yksisuuntainen tie".
etten vain satu samaan aikaan sinne parkkikselle. Voithan tosiaan nousta autosta ja alkaa opettamaan...
RUAHAHAHAAAAAHAAHAAHAAHAAHAAAAAAHHHAAAAHAHAA....
Olen nyt kesälomalla, joten ei minulla ole niin kiirettä, että pitäisi nousta autosta sinua opettamaan. Istuisn vain omassani niin kauan, että peruutat pois;-)
jo sisäänajo liittymä kaikkinensa on täysin susi , mahtaa palokkalaisia vituttaa ku joutuvat pe-la päivinä biltema/plantagen ruuhkassa jonottamaan sairaasti kotiinpääsyä kun risteys on täysin jumissa
sit ku pääsee sisään ni siin tosiaan vois merkit olla selkeämmät eli ajokiellon merkki siihen nyk. pikkunuolen tilale ja kunnon nuolikyltti sen ajokieltomerkin alle mikä olis oikea suunta autoille
Juuri nuo vastakarvaan pyrkijät aiheuttavat liikenteen pysähtymistä parkkipaikalla, jolloin vaikutus toisinaan ulottuu kadulle asti, kun ei parkkipaikka vedä sisään.
Olisi tosiaan kirveelle töitä. Kielletyn ajosuunnan merkki varmaankin jonkin verran tehoaisi. Myös ne kaistaan maalatut nuolet ovat jo ihmeen himmeät, vaikka paikka on vasta maaliskuussa avattu.
Höh. Miten ihmeessä saatte JYVÄSKYLÄN Bilteman pihaan ruuhkan? Ajakaahan nyt jyväskyläläiset ihan rauhassa vuorotellen parkkikselle, niin mahdutte molemmat.
Biltema Saarijärvellekin!
Joo tuskin tulee…
Jäät siihen kaistalle eteen seisomaan ja odotat että väärinpäin ajava peruuttaa pois edestä, kyllä ne sillä oppii.
Mapsista kun katsoo niin siinä on kielletty ajosuuntamerkki jossa samassa pylväässä yksisuuntaisen merkki ja nuoli oikealle. Muuta risteystä ei näy.
Kyllä tuo pitäisi ymmärtää jyväskylässäkin.
Ja Mapsissa on aina ihan tuoreimmat kuvat ja päivitykset, hihii!
Ei tuo aloituskaan ihan uusimmasta päästä ole... hihiiii