Jouduin menneenä viikonloppuna niin hämmentävään tilanteeseen, etten keksi mitään muutakaan kuin purkaa sekavia tuntojani kirjallisesti tänne. Hyvä ystäväni nuoruusvuosiltani, itse asiassa lukio-ajoista saakka, teki itsemurhan kevättalvella. Tämän samaisen isännän kanssa pätevöidyimme lukuisilla pitkillä kiertueilla pikkuhiljaa ansioituneiden alkoholistien sankkaan joukkoon. Juopottelimme vuosikaudet välillä samoissa ympyröissä, välillä pitkiäkin aikoja toisiamme tapaamatta kumpikin tahoillamme. Lopettamispäätöksenkin teimme samoihin aikoihin, minä rämmin kuiville omin avuin ja kaveri löysi lopulta raittiutensa AA:sta. Kaikki vaikutti päällisin puolin olevan suhteellisen hyvässä ojennuksessa, kunnes hän palasi reilusti yli vuoden täysraittiuden jälkeen vanhoihin kuvioihin viime talvena. Juominen oli heti alkuunsa sen näköistä, että noutaja aivan varmasti jossain muodossa odotti kulman takana. Kaveri oli kolmisen kuukautta täysin räkä poskella, kunnes päätti saapastella pikajunan kanssa samaan aikaan samoille kiskoille. Yritin auttaa sen minkä puhumalla ja kuuntelemalla pystyin, mutta ilmeisen huonoin tuloksin. Lopulta jäi minullekin arvoitukseksi miksi hän aloitti ryyppäämisen uudelleen ja mikä sai aikaan päätöksen lopullisesta ratkaisusta.
Viime sunnuntaina soitti edesmenneen kaverin vaimo, ihminen jonka olen tavannut hautajaiset mukaanlukien kolme kertaa. Niistä parista aiemmasta kohtaamisesta minulla on sangen hatarat muistikuvat, tapahtuivat jossain suuremmissa käänteissä silloin kun minunkin elämässäni vielä viina määräsi sekä suunnan että vauhdin. Pidemmittä puheitta rouva heti itsensä esiteltyään kertoi käyvänsä jossain ryhmässä, ja että osana omaa selviytymistään (tai miten lienee asian muotoillut) halusi "keskustella" kanssani muutamista tärkeistä asioista. Sitten seurasi viiden minuutin monologi, jonka aiheena oli minun kelvottomuuteni ihmisolentona, vittumainen suhtautumiseni kanssaeläjiin yleensä ja hänen kuolleeseen puolisoonsa erityisesti, sekä sokerina pohjalla syyllisyyteni kaverini ajautumiseen juoppouteen ja sittemmin itsemurhaan. Monta sanaa en saanut väliin, enkä kyllä oikein tiennyt mitä olisin sanonutkaan. Rouva ilmoitti lopulta saaneensa sanottua sen, mikä olisi pitänyt sanoa jo hautajaisissa ja täräytti luurin korvaan.
Jäin ihmettelemään paria asiaa. Onko tosiaan olemassa jokin "ryhmä" joka rohkaisee tällaiseen käytökseen? Toisaalta, pitäisikö minun huolestua itselleni miltei tuntemattoman ihmisen mielenterveydestä niin paljon että yrittäisin ottaa häneen yhteyttä ja selvittää millä mallilla asiat ovat? Ja tottakai luonteelleni uskollisena olen muutaman kerran yllättänyt itseni pohtimasta oliko päälleni kaadetussa pahan olon vuodatuksessa joku totuuden siemen. Olisinko sittenkin jotenkin ollut myötävaikuttamassa kaverini kohtaloon, jollain sellaisella tavalla jota en itse ole kyennyt näkemään tai tajuamaan? Tiedä häntä. Hiljaiseksi vetää.
Viime sunnuntaina soitti edesmenneen kaverin vaimo, ihminen jonka olen tavannut hautajaiset mukaanlukien kolme kertaa. Niistä parista aiemmasta kohtaamisesta minulla on sangen hatarat muistikuvat, tapahtuivat jossain suuremmissa käänteissä silloin kun minunkin elämässäni vielä viina määräsi sekä suunnan että vauhdin. Pidemmittä puheitta rouva heti itsensä esiteltyään kertoi käyvänsä jossain ryhmässä, ja että osana omaa selviytymistään (tai miten lienee asian muotoillut) halusi "keskustella" kanssani muutamista tärkeistä asioista. Sitten seurasi viiden minuutin monologi, jonka aiheena oli minun kelvottomuuteni ihmisolentona, vittumainen suhtautumiseni kanssaeläjiin yleensä ja hänen kuolleeseen puolisoonsa erityisesti, sekä sokerina pohjalla syyllisyyteni kaverini ajautumiseen juoppouteen ja sittemmin itsemurhaan. Monta sanaa en saanut väliin, enkä kyllä oikein tiennyt mitä olisin sanonutkaan. Rouva ilmoitti lopulta saaneensa sanottua sen, mikä olisi pitänyt sanoa jo hautajaisissa ja täräytti luurin korvaan.
Jäin ihmettelemään paria asiaa. Onko tosiaan olemassa jokin "ryhmä" joka rohkaisee tällaiseen käytökseen? Toisaalta, pitäisikö minun huolestua itselleni miltei tuntemattoman ihmisen mielenterveydestä niin paljon että yrittäisin ottaa häneen yhteyttä ja selvittää millä mallilla asiat ovat? Ja tottakai luonteelleni uskollisena olen muutaman kerran yllättänyt itseni pohtimasta oliko päälleni kaadetussa pahan olon vuodatuksessa joku totuuden siemen. Olisinko sittenkin jotenkin ollut myötävaikuttamassa kaverini kohtaloon, jollain sellaisella tavalla jota en itse ole kyennyt näkemään tai tajuamaan? Tiedä häntä. Hiljaiseksi vetää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jokaisen kai pitää purkaa tuntojaan/ vihaansa jonnekin. Nyt se olit sinä. Syynä voi nimenomaan olla se että leski tunsi sinut vain miehensä juopottelukamuna ja siinä roolissa sitten saat vihat niskaasi.
Tuskin tuo minkään kriisiryhmän syytä oli. Korkeintaan senverran että oli saanut siellä ajatuksiansa liikkeelle.
Olit koittanut auttaa kaveriasi omalta osaltasi, enenpäähän ei kai voi tehdä kuin yrittää. Tavallaan autoit leskeäkin kuuntelemalla purkauksensa.
Sellaista on elämä välillä, hiljaistakin.
....................
Leski ei kai oikein tiedostanut purkauksessaan sitä, että et ollut kaverisi kuolemaan johtaneessa juomiskierteessä mukana, vaan yritit auttaa. Hän ehkä ei tiennyt sitä, vaan muisti sinut vain miesvainajansa uskollisena ryyppykaverina. Traagisissa tapauksissa etsitään aina syytä tai syyllistä.
Olen pahoillasi kaverisi kuoleman johdosta. Sinä et ole syyllinen hänen ratkaisuihinsa. Alkoholismi on sairaus, ei kenenkään toisen aiheuttamaa.
Miehen vaimo on käyttäytynyt hoitamattoman alkoholistin läheisen tavoin ja tuntee mahdollisesti itse syyllisyyttä kaikista huutamisistaan, mykkäkouluistaan ja turhista miehensä raitistamisyrityksistä. Pahimmassa tapauksessa juuri vaimo on holhoamisellaan mahdollistanut sen, että kaverisi on voinut jatkaa juomistaan katkeraan loppuun saakka.
Älä syytä itseäsi äläkä ketään muutakaan. Näin vain kävi, se oli kaverin oma ratkaisu, kenties sekavuustilassa tehty mutta sittenkin. Alkoholismi on aina hoitamattomana ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus, niin tässäkin tapauksessa.
Hyvää elämää toivon sinulle päivä kerrallaan. Iskulause "Tämäkin menee ohi" on yksi parhaista, pilvet ovat viisaita opettajia - jo huomenna ne ovat toisin kuin tänään, muualla tai kokonaan haipuneet.
Siis, sun jutut on yleensä ihan järkeviä, olen lueskellut.
Vähän sattuu tuo kohta:
"Pahimmassa tapauksessa juuri vaimo on holhoamisellaan mahdollistanut sen, että kaverisi on voinut jatkaa juomistaan katkeraan loppuun saakka."
Varmaan tiedät, että useimmiten muutenkin alkoholistien puolisoita syylistetään kivutta.
Mielestäni juuri noita 'syytteitä' puoliso pakenee, kun suostuu piilottelemaan ja salailemaan miehen juopottelua. Hoitaa tämän asioita, kokkaa ja pyykkää, jopa rahoittaa toisen juomista.
Toisin sanoen pitää perhekulisseja pystyssä.
Tällöin sutta pakoiltaessa tuleekin karhu vastaan, sillä alkoholisti tarvii viimeiseen asti jonkun pitämään näitä kulisseja pystyssä, ja samalla mahdollistaen juomisen jatkumisen.
Käyn Al-Anonryhmissä ja holhoamistarina on kuultu niin moneen kertaan. Holhoaminen kohdistuu tavallisesti puolisoon tai omaan lapseen. Tässä tarinoista vain yksi:
Menestyvän ja lahjakkaan miehen älykäs, kaunis ja sivistynyt vaimo seuraa miestään kaikkialle edustustilaisuuksiin voidakseen hoidella miehen huomaamattomasti taksiin, jos tämä alkaa lähestyä sammumispistettään. Vaimo keksii aina hyvät selitykset ja koska hän on hyvin älykäs, nokkela ja herttainen, hänen selityksensä menevät läpi. Kukaan miehen johtamassa yrityksessä, naapurustossa tai suvussa ei tiedä (näin siihen asti, kunnes vaimo romahtaa).
Vaimo vie miestään ilokaasuhoitoon ennen tärkeitä tilaisuuksia, että mies kestäisi krapulansa ja selviäisi velvollisuuksistaan.
Tarvittaessa vaimo ajaa autolla toiselta puolelta Suomea järjestääkseen miehen ilokaasuhoidon mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Vaimo huolehtii, että miehen vaatteet on aina kunnossa, tukka parturin jäljiltä, ajaa tarvittaessa parran ja tekee ns. amerikkalaisen parranajon, hoitaa että miehen tilillä on aina rahaa sopivasti, mutta ei liikaa - antaa vitamiinit, tarvittaessa vie miehen myös B-vitamiinipiikille.
Tämä onnistuu, koska pariskunnalla ei ole lapsia.
Vaimo keskittyy täysin miehen uran pönkittämiseen ja kulissien ylläpitämiseen, tätä jatkuu 20 vuotta, kunnes vaimo romahtaa! Vaimo muuttaa pois yhteisestä asunnosta. Puolen vuoden kuluttua tästä mies on sotkenut kaikki asiansa ja tietysti menettänyt myös sekä ajokorttinsa että työpaikkansa. Mies löytää oman pohjansa, jota alemmas hän ei halua joutua.
Vuoden kuluttua pariskunta muuttaa takaisin yhteen. Mies on menettänyt entiset kulissinsa, mutta henki säästyi. Rakkautta näyttää riittävän yhä, mies on raittiina päivä kerrallaan ja elämä hymyilee. He ovat kuin vasta rakastuneet, vasta nyt he tutustuvat todella toisiinsa ihmisinä, eivät toistensa kuoriin, eivät alkoholin valhesumun läpi.
Mies on itse sanonut, että jos ei vaimo olisi jättänyt häntä, hän olisi kuollut viinaan. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että mies valehtelisi.
ymmärsin jotain, tajunnut en kaikkea.
^Menestyvän ja lahjakaan miehen älykäs, kaunis ja sivistynyt vaimo^
Elikkä siis kumpikin järjissään ja voimissaan. Ja vielä töissä ja tajuissaan. Molemmat kauniita ja rohkeita...menestystä ja sivistystä..
Toinen kiskoo, ja toinen kuskaa.........
Veti hiljaiseksi...
Jouduit ilmeisen syyttömänä pahanolon purkauksen kohteeksi. Vaimo oli kerännyt oloaan jo kauan, ja nyt se sitten purkautui kuin ukkosen salama, kovalla voimalla sinuun.
Teitä oli kaksi alkoholisti kaverusta joiden elämä kulki eri latuja. Minua on usein mietityttänyt raitistumisen mahdollisuus ilman ulkopuolista apua. Itse kuulun niihin, jotka eivät ilman apua olisi kyenneet jättämään alkoholia, mutta tiedän tapauksia joissa se on, kuten sinullakin, onnistunut.
Kaverisi haki AA:sta apua, mutta ei ilmeisesti saanut sitä riittävästi. Luulen silti, että hänelle oli selvinnyt retkahtamisen vaarallisuus, ja myös se, ettei hän oppisi koskaan juomaan kohtuudella, vaikka sitä ilmeisesti halusi hakea.
Ehkä retkahdus ja juomisen jatkuminen heti entistä rajumpana masensi ja mursi hänet. Hän tajusi olevansa taas siinä helvetissä, mitä alkoholismi pahimmillaan aiheuttaa. Ehkä hänellä oli myös jo lääkitys päällä, ja sekakäyttö aikaansai itsetuhon.
Olen itse niinikään ollut hautaamassa 'parasta kaveriani', jota yritin (tai en ehkä yrittänyt tarpeeksi) auttaa. Hän lähti myös oman käden kautta.
Ihmisen elämään kuuluvat niin surut kuin murheetkin. Ne on vain kyettävä ensin kohtaamaan, sitten käsittelemään ja lopulta ne voi jopa hyväksyäkin. Olivat sitten kuinka epäoikeudenmukaisia tahansa.
yleensä olla, että syyllisyys painaa ja tässäkin tapauksessa vaikuttaisi, että leski kärsii syyllisyyttä ja purki mieltään puhelimitse ventovieraalle ja halusi syyllisyyttä jakaa. Itsemurhat on aina ikäviä asioita lähipiirille ja aiheuttavat tietynlaisia syyllisyyden tunteita, omantunnon tuskia ja kysymyksiä, että olisinko jotenkin voinut auttaa paremmin ja miksi näin pääsi käymään.
Varmaankin Denson ajatuksissa pyörii se, että olisinko voinut auttaa paremmin ja olenko osittain syyllinen, että näin pääsi käymään. Mielestäni, jos kaveri aiemmin halusi ottaa alkoholia, niin oli se ryyppykaveri kuka tahansa, niin siltihän olisi ryypännyt ja ajautunut ongelmiin. Vaikuttaisi, että turhaan Denso ottaa omantunnon tuskia, ellei tieten tahtoen ole aiheuttanut kaverille henkisiä ongelmia tai ikävyyksiä ja tuskinpa näin on tapahtunut, koska on halunnut enempi auttaa.
Olisinko voinut tehdä jotain enemmän, paremmin tai kokonaan toisin? Kysymys jonka kaikki tästä elämästä omasta halustaan poistuneet jättävät läheistensä mieliin pyörimään. Ennen saamaani synkähköä palautetta kuvittelin päässeeni tämän asian kanssa rauhaan, mielestäni tein sen minkä omilla rajallisilla kyvyilläni pystyin. Silloin kun ihminen on päättänyt itse kohtalostaan ja rakentanut ympärilleen muurin niitä varten jotka päätöstä yrittävät muuttaa, paljoakaan ei kai ole tehtävissä. Ystäväni kohdalla minulle jäi sellainen kuva että uudelleen aloitetun juomisen päämääränä oli itsetuho. Viina ei ilmeisesti vain vienyt henkeä tarpeeksi nopeasti. Mitään yksittäistä syytä pahalle ololleen ja masennukselleen hän ei keskusteluissamme osannut kertoa, kaikki kuulemma vain tuntui tyhjältä ja turhalta. Lääkäriin ei miestä olisi saanut ilman fyysistä pakkoa ja AA:ssa käymisenkin hän lopetti, tosin ilmeisesti vasta siinä vaiheessa kun oli päättänyt hukuttautua Tapio -pulloon. En tiedä olisiko omassa asenteessani kuitenkin ollut hieman tarkistamisen varaa, olen aina lähtenyt siitä että minä en ole tässä maailmassa elämässä muiden elämää, omassakin on työmaata yllinkyllin. Tämän kaverinkin kohdalla kaiketi annoin jossain vaiheessa periksi ja totesin etten pysty häntä raitistamaan enkä pelastamaan kun ei omaa halua löytynyt. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt tempaista kaveri tonttiin ja laahata väkipakolla tohtorin ihmeteltäväksi. Vaikka turhaa kai tätä enää on vatvoa, asiat kulkivat latuaan ja lopputulos oli tämä.
No ihmisen oma tahto on arvossaan länsimaissa, ketään ei voi väkisellä viedä hoitoon. Surullista katsottavaahan se on kun aavistelee lopputuloksen mutta ei voi paljoakaan tehdä.
Surutyö on jokaisella omanlaisensa prosessi, läheltä seuranneille raskas. Juhannus tulossa, se voi virkistää!
Jaksuuta.