OPS:lla koulunkäyntiav.tai ipk.ohjaaja

Ongelmia:

Eli olen hakenut oppisopimuksella kahteen eri paikkaan, joista yllätyksekseni molemmista aukeaisi paikat. Toinen olisi aamu-ja iltapäiväkerho-ohjaajan ammattitutkinto ja toinen koulunkäyntiavustajan amm.tutkinto.

Olen vuoden verran tehnyt nyt töitä tässä iltapäiväkerho-ohjaajan ammatissa ja tykännyt hirveästi. Palkka ei ole kummoinen, kun työ vain osapäivätyötä, mutta olen viihtynyt hirveästi.

Samasta koulusta saisin nyt myös tämän koulunkäyntavustajan ops. paikan 2vuodeksi.

Ongelmani onkin nyt tulevaisuutta ajatellen se, että kummalla olisi paremmin töitä tarjolla ja kummasta olisi enemmän hyötyä tulevaisuudessa.

Itseäni kiinnostaisi ehkä asteen enemmän tämä iltapäiväkerho-ohj. ammatti ja työ, sillä siinä pääsee suunnittelemaan ja toteuttamaan itseään. Kun taas koulunkäyntiavustajanahan ollaan lähinnä opettajan apulaisena ja pompotettavana.

Koulutusta minulla ei ole kumpaankaan alaan. Siispä vaakalaudalla painaakin nyt ensisijaisesti se kummasta ammatista olisi enemmän hyötyä. Olen vasta 22-vuotias, joten aikaa on vielä opiskella, mutta tämä olisi niin mahtava tilaisuus nyt hankkia ihan ammattipohjainen tutkinto ja tulevaisuudessa kunnon työtä. Päätös on vain suuri joka on yksin tehtävä. En vain osaa päättää.

Tulevilla työmarkkinoilla luulisi koulunkäyntiavustajan ammattitutkinnon olevan painavampi sana ja paremmassa arvossa oleva ammatti, "kuin" pelkästään aamu-ja iltapäiväkerho-ohjaajan ammattitutkinto. Jälkimmäinen olisi ehkä enemmän sitä mistä itse nauttisi, mutta se ei ammattina taida olla kovinkaan arvostettu / työllistetty.

Vaikeaa!!!

Mielipiteitä otan mieluusti vastaan :)
105434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suoritan ihan muuta alaa oppisopimuksella. Joten en osaa vastata työllisyysnäkymiin mainitsemallasi alalla.

Mutta usein on niin, että se paikka joka kouluttaa myös työllistää opiskelijan normaaliin vakituiseen työsuhteeseen, varsinkin jos olet kaupungilla tai kunnalla. Oppisopimuksessa on kyse muusta kuin työkkärin jutusta. Koska oppisopimuksen aikanahan oppii talon tavat todella hyvin jos pidempääkin on ja samallahan saa alan tutkinnon.
Ei olisi järkevää laittaa osaavaa tekijää pois, vaikkei velvollisuutta olekaan jatkaa sopimusta.

Pääsääntöisesti työnantaja haluaa jatkaa ja säilyttää "kouluttamansa" työntekijän palkkalistoilla.

Sitten toinen ajatus, liittyy tuohon että olisko sun parempi suorittaa ennemmin perustutkinto kuin ammattitutkinto kun sulla on alle 3 vuotta työkokemusta tolta alalta, siis jos oikein ymmärsin. At:han suoritetaan yleensä jos on jo enemmän alan työkemusta tai perustutkinto olemassa. Eikä sitä at:takaan välttämättä kaikilla aloilla tarvitse, jos on perustutkinto. Ellei sitten itse halua opiskella lisää tai työnantaja haluaa kouluttaa. Itse sun täytyy tietenkin päättää mutta tämmönen sulle pohdittavaksi.

Äänestä
  • Minä lähtisin lukemaan sinuna sitä mikä enemmän kiinnostaa eli kerhotoimintaa. Ei ne koulunkäyntiavustajan palkatkaan kehuttavat ole, varsinkaan jos on vähän tunteja.

    Äänestä

hei Oppisopimuksellako Nimimerkilla oleva.

Olen 24. vuotias nuori nainen. Valmistuin 19.5 Koululaisten aamu- ja itlapäivä toiminnan ohjaajaksi, mutta tällä hetkellä mietin myös sitä, opiskelisinko oppisopimuksella tai monimuoto opiskeluna koulunkäyntiavustajaksi. Minä tykkään ihan hyrveästi sstä amamtista. Olen saanut Kolem harjoittelujakson aikana tutustua nini erillaisiin paikkoihin ja saanut kaikki näytöt yhdellä kertää lävitse. Tällä hetkellä etsin töytä erillaisista iltapäiväkerhoista, olen myös hakenut muutamaan koulunkäyntiavusta kouluun. Musta olisi ihana vaihtaa sinun ja muiden asiasta kiinostuneiden kanssa kokemuksia tästä aiheesta. Minulle voi kirjoittaa [email protected]

Enkeli

ps. olisin kiitollinen jos koulunkäyntiavustajat kirjoittaisivat minulel kokemuksia siitä työstä

Äänestä
  • ...ja määräaikaisia/osa-aikaisia ammatteja molemmat, että lienee aika sama. Hanki ennemmin "kunnollisempi" koulutus.

    Äänestä

  • Ilmis kirjoitti:

    ...ja määräaikaisia/osa-aikaisia ammatteja molemmat, että lienee aika sama. Hanki ennemmin "kunnollisempi" koulutus.

    Enkä edellistä tarkoittanut kirjoittaa loukatakseni, ehkä muotoilin viestin vähän liian jyrkästi.

    Varmasti mukavia ammatteja molemmat, mutta ehkä kannattaisi harkita jotain muuta kasvatusalan ammattia, jossa olisi mahdollisuus saada kokopäiväinen/pysyvä työpaikka ja parempi palkka?
    Esim. opettaja, lastentarhanopettaja tai muu vastaava.

    Sitten pystyisi elättämäänkin itsensä paremmin. Esim. koulunkäyntiavustajia ei juuri pysyvissä työsuhteissa ja kokoaikaisina ole.

    Äänestä

Itse olin hyväpalkkaisella alalla, mutta vaihdoin sosiaalialalle jossa palkka on huono. Sinne vain taipumukseni vetivät minut. Olen ollut töissä kouluttamattomata ja aloitan oppisopimuskoulutuksen syksyllä.

Uskoisin, ettei kannata liikaa ajatella rahaa tässä vaiheessa. Sulla ei varmaan ole lapsiakaan vielä.. Valitse se mikä sinusta tuntuu parhaimmalta! Koska se antaa sinulle eniten tyydytystä ja olet onnellinen sitä tehdessä, eikä mikään raha sitä korvaa.

Myöhemmin voit taas toisessa elämäntilanteessa ajatella asiaa.. aina voi kouluttautua toiseen tai syventää edellistä ammattia..

Äänestä
  • Eri asia onko huono palkka, mutta kaverini on tehnyt koulunkäyntiavustajan töitä, ja palkka on tosiaan sellainen ettei sillä hevin elä. Mieti nyt: täysillä tunneilla bruttopalkka 1400 euron tietämissä, ja useimmiten saat tuon palkan vain osa-aikaisena. Laske jos sulla on vaikka 20 h/viikko niin saat about puolet tuosta. Sitten kaikki kesät kortistossa päälle.

    Kaverini vaihtoi alaa, kun sanoi ettei palkalla elä.

    Äänestä

Ennemminkin lähihoitajaksi tai lapsi-nuoriso-ja perhetyö sosiaalialan oppilaitoksesta.

Silloin saat parempaa palkkaa virallisena lastenhoitajana. Ja pääset koulunkäynti avustajaksikin tai iltapäiväkerhon ohjaajaksikin niillä tutkonnoilla silti jos tahdot sitten välttämättä myöhemmin. Jopa vastaavaksi ohjaajaksi voisit noilla tutkinnoilla päästä.

Äänestä

Joo oon opiskellut itse monimuotona koulunkäyntiavustajan teorioita ja yks näyttökin meni läpi , mutta aika loppui kesken.

Tietääkseni on niin, että Koulunkäyntiavustaja voi toimia koululla, päiväkodissa,leireillä,iltapäiväkerhossa, henk. koht avustajana

Mutta iltapäiväkerho-ohjaajan ammattitutkinnosta en osaa sanoa mutta luulen että ko. käy ip-kerhossa ja kesäleireillä mutt se on vain mun veikkaus.

Niin ja onnittelut että pääsiti oppisopimuksella noille aloille se aikasmoinen ihme!

Äänestä
  • heissan.

    olen itse nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja joka on työskennellyt niin koulunkäyntiavustajana kuin iltapäiväkerhossa. koulunkäyntiavustajan tutkinnolla ei pysty tekemään nuorisotyötä mutta nuorisotyöntekijä on pätevä avustaja koululla.. monimutkaisia juttuja. kannatan nuoriso-ohjausta, laajempialaisempi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oppisopimuksellako kirjoitti:

Ongelmia:

Eli olen hakenut oppisopimuksella kahteen eri paikkaan, joista yllätyksekseni molemmista aukeaisi paikat. Toinen olisi aamu-ja iltapäiväkerho-ohjaajan ammattitutkinto ja toinen koulunkäyntiavustajan amm.tutkinto.

Olen vuoden verran tehnyt nyt töitä tässä iltapäiväkerho-ohjaajan ammatissa ja tykännyt hirveästi. Palkka ei ole kummoinen, kun työ vain osapäivätyötä, mutta olen viihtynyt hirveästi.

Samasta koulusta saisin nyt myös tämän koulunkäyntavustajan ops. paikan 2vuodeksi.

Ongelmani onkin nyt tulevaisuutta ajatellen se, että kummalla olisi paremmin töitä tarjolla ja kummasta olisi enemmän hyötyä tulevaisuudessa.

Itseäni kiinnostaisi ehkä asteen enemmän tämä iltapäiväkerho-ohj. ammatti ja työ, sillä siinä pääsee suunnittelemaan ja toteuttamaan itseään. Kun taas koulunkäyntiavustajanahan ollaan lähinnä opettajan apulaisena ja pompotettavana.

Koulutusta minulla ei ole kumpaankaan alaan. Siispä vaakalaudalla painaakin nyt ensisijaisesti se kummasta ammatista olisi enemmän hyötyä. Olen vasta 22-vuotias, joten aikaa on vielä opiskella, mutta tämä olisi niin mahtava tilaisuus nyt hankkia ihan ammattipohjainen tutkinto ja tulevaisuudessa kunnon työtä. Päätös on vain suuri joka on yksin tehtävä. En vain osaa päättää.

Tulevilla työmarkkinoilla luulisi koulunkäyntiavustajan ammattitutkinnon olevan painavampi sana ja paremmassa arvossa oleva ammatti, "kuin" pelkästään aamu-ja iltapäiväkerho-ohjaajan ammattitutkinto. Jälkimmäinen olisi ehkä enemmän sitä mistä itse nauttisi, mutta se ei ammattina taida olla kovinkaan arvostettu / työllistetty.

Vaikeaa!!!

Mielipiteitä otan mieluusti vastaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu