DaVinci koodi

No niin, tulipa käytyä elokuvissa ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan. Oli viehättävää seuraa, karamellia ja leffakin kävi laatuunsa.

DaVinci koodi on hyvä elokuva, mielenkiintoinen, kaunis, upea visuaalisesti ja elokuva sisältää myös kosolti mielenkiintoista nippelitietoa, joten se käy sivistävästäkin kokemuksesta. DaVinci koodin heikkous on siinä, että itse perusjuoni on yksinkertainen tai paremminkin sanoen yksiulotteinen ja epäuskottava. Tarinan poliisit ovat älynlhjoiltaan jossakin säälittävän ja naurettavan välimaastossa ja muiltakin osin henkilöhahmot ovat enemmän tai vähemmän viivanohuita.

Jos näyttelijätyötä tarkastelee, niin se ei anna aihetta kehuihin. Tom Hanks on kuin väärässä elokuvassa, hän ei oikein omaksu roolihahmoaan missään vaiheessa. Syy ei ole Hanksin, sillä DaVinci koodin kirjoittaneen Dan Brownin heikko kohta on nimenomaan roolihahmot, joihin ei ole saatu syvyyttä ollenkaan. Näyttelijät ei pysty tuomaan eloa hahmoon, jos se alunalkaenkin on kuin hahmotelma, joka ajelehtii tapahtumien heittelemänä.

Tällaista elokuvaa pitää tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin itsenäisenä elokuvana ja toisaalta kirjafilmatisointina eli miten se onnistuu siirtämään kirjan tarinan valkokankaalle. Kummassakin mielessä DaVinci koodi onnistuu suhteellisen hyvin. Elokuvana se on upeaa katsottavaa puutteistaan huolimatta. Elokuva on selvästikin mielenkiintoisempi kuin hollywood-tuotannot keskimäärin.

Elokuva onnistuu myös yllättävän hyvin alkuperäisen tarinan elokuvallisena versiona. Elokuvan vahvuudet, samoin kuin heikkoudetkin, ovat pitkälti samat kuin kirjassakin. Juonikuvion yksinkertaisuudelle ohjaaja ei voi tehdä mitään. Sen sijaan ihailtavan hyvin Ron Howard on onnistunut saamaan elokuvaansa kaiken oleellisen kirjan tapahtumista. Toki se tietää, että osa kirjan tapahtumista sivuutetaan melkoisella vauhdilla, mutta kaikki oleellinen on mukana. Arvosana: 8
0211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rosewater kirjoitti:

No niin, tulipa käytyä elokuvissa ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan. Oli viehättävää seuraa, karamellia ja leffakin kävi laatuunsa.

DaVinci koodi on hyvä elokuva, mielenkiintoinen, kaunis, upea visuaalisesti ja elokuva sisältää myös kosolti mielenkiintoista nippelitietoa, joten se käy sivistävästäkin kokemuksesta. DaVinci koodin heikkous on siinä, että itse perusjuoni on yksinkertainen tai paremminkin sanoen yksiulotteinen ja epäuskottava. Tarinan poliisit ovat älynlhjoiltaan jossakin säälittävän ja naurettavan välimaastossa ja muiltakin osin henkilöhahmot ovat enemmän tai vähemmän viivanohuita.

Jos näyttelijätyötä tarkastelee, niin se ei anna aihetta kehuihin. Tom Hanks on kuin väärässä elokuvassa, hän ei oikein omaksu roolihahmoaan missään vaiheessa. Syy ei ole Hanksin, sillä DaVinci koodin kirjoittaneen Dan Brownin heikko kohta on nimenomaan roolihahmot, joihin ei ole saatu syvyyttä ollenkaan. Näyttelijät ei pysty tuomaan eloa hahmoon, jos se alunalkaenkin on kuin hahmotelma, joka ajelehtii tapahtumien heittelemänä.

Tällaista elokuvaa pitää tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin itsenäisenä elokuvana ja toisaalta kirjafilmatisointina eli miten se onnistuu siirtämään kirjan tarinan valkokankaalle. Kummassakin mielessä DaVinci koodi onnistuu suhteellisen hyvin. Elokuvana se on upeaa katsottavaa puutteistaan huolimatta. Elokuva on selvästikin mielenkiintoisempi kuin hollywood-tuotannot keskimäärin.

Elokuva onnistuu myös yllättävän hyvin alkuperäisen tarinan elokuvallisena versiona. Elokuvan vahvuudet, samoin kuin heikkoudetkin, ovat pitkälti samat kuin kirjassakin. Juonikuvion yksinkertaisuudelle ohjaaja ei voi tehdä mitään. Sen sijaan ihailtavan hyvin Ron Howard on onnistunut saamaan elokuvaansa kaiken oleellisen kirjan tapahtumista. Toki se tietää, että osa kirjan tapahtumista sivuutetaan melkoisella vauhdilla, mutta kaikki oleellinen on mukana. Arvosana: 8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu