Eikö noita Hervannan nuorisojengejä saada kuriin?
Samat naamat terrosisoivat päivät, illat ja yöt Hervannan keskustassa.
He varastavat mummoilta kasseja, hiprakassa olevilta kännykät, varomattomilta lompakot sekä huutelevat kaikkea herjaa ohikulkijoille ja hajoittavat ja tuhrivat paikat.
Pahimissa tapauksissa ovat käyneet porukalla jonkun yksinäisen kulkijan kimppuun ja mukiloineet sairaala kuntoon.
Te Hervannan teinien vanhemmat, KATSOKAA LASTENNE PERÄÄN!!!
Hervannan jengit
36
5863
Vastaukset
- yllättyikö kukaan tiedosta
Unohdit mainita tärkeän seikan, hervannassa terrorisoivat jengit ovat pääsääntöisesti maahanmuuttajista koostuneita.
- Anonyymi
HUOM. vuoden 2006 kirjoituksia ja jo silloin matuken kanssa ongelmia ja nyt 20 vuotta myöhemmin matuja Hervanta täynnä ja isot ongelmat sen mukaiset.
"Missä matu, siellä ongelma!" - Anonyymi
ei tuo ole mikään uusi uutinen. sama maahanmuutajien virta on esiintynyt yli 50 vuotta. joten katso katukuvaa jos et halua ymmärtää lukemaasi.
- asunut
siellä 79-90 ja silloin oli ihan helvetillistä menoa. Nyt rasistit huom! olivat ihan perussuomalaisia. Nykyään lisäksi on tullut näitä mamuja (maahanmuuttaneita). Turha on vanhempiakaan aina syyttää. Kakarat vois ihan itsekkin kontrolloida omaa käytöstään. Aina on sellaisia mukuloita joihin ei mikään keino tehoa, niistä tulee sitten niitä vankilakierreporukkaa. Hervannassa on paljon väkeä ja sinne sullotaan huonon maineen vuoksi lisää kaikkia sosiaali/ongelmatapauksia. Ovat sitten pois muualta tampereelta pahaa tekemästä. Ne on kuitenkin ne samat naamat jotka siellä aina sekoilee ja vaikka olis kuinka huonot kotiolot niin ei se sitä tarkoita että tarvii lähteä ostarille mummoja potkiin. Eli kakaroissa itsessään on vikaa ja niille pitäis tehdä jotain
- fennoman
nuo jengit koostuvat suomalaisista nuorista,mitä sinä tänne kirjoittelet.
- Anonyymi
fennoman kirjoitti:
nuo jengit koostuvat suomalaisista nuorista,mitä sinä tänne kirjoittelet.
suomessa mamu perheeseen syntynyt saa suamen kansalaisuuden.
- saa??
Oletko sinä joku pyörätuolipotilas? Onko kaikki Herantalaiset vanhuksia, lapsia, naisia tai invalideja?
Paskajengit saa kuriin erittäin helposti.- Anonyymi
kaikki vaan kuriin
- Anonyymi
keinothan toki on, tosin niiden käyttämisestä joku voi pahottaa mielensä.
- tyttö
No eipä ole moisia jengejä näkynyt, ei kertaakaan sen kymmenen vuoden aikana mitä olen Hervannassa "puoliksi asunut". Ei edes yöaikaan. Ihan tavallinen lähiö Hervanta on, juopuneita keski-ikäisiä näkyy ehkä poikkeuksellisen paljon (jotka kyllä mielellään voisi poistaa katukuvasta), mutta muuten alue on erittäin rauhallinen.
- Anonyymi
ystävänikin vahtii ikkunasta hervannan menoa ja havaitsee jatkuvaa häiriköintiä 24/7/365.
- minä asun
asunut vuodesta 1980 ja en ole tuota kuvaamaasi elämää nähnyt.
Kuljen kellon ympäri ulkosalla koska omistan koiria.
Jos ei muuta asiaa ole kun parjata Hervantaa onpa asiasi tosi ikävästi.- notnothot
Asun myös Hervannassa koirineni ja itse taas olen lähes päivittäin törmännyt koirien kanssa tai ilman näihin häirikkö nuoriin (iältään n.12.-17.vuotiaita).
Olen myös itse joutunut heidän "uhrikseen" on herjattu, uhattu käydä päälle ja pummattu rahaa tai tupakkaa.
Olen myös kuullut monen muunkin törmänneen näihin nuoriin joista osa polkee fillareineen ahvenisjärven ja keskustan väliä tai notkuvat kirjaston/Kupolan tienoilla.
Eräs ystäväni on myös tuon nuorison uhri ja häneltä vietiin laukku jossa oli lompakko rahat ja henkilöpaperit sekä kännykkkä.
Syksyllä löysin Ahvenisjärven tienoilta lompakon jossa oli henkilöllisyyspaperit tallella, otin yhteyttä lompakon omistajaan ja hän kertoi, että illalla oli joku nuorisojoukko käynyt päälle ja siinä hötäkässä vieneet hänen lompakkonsa, jossa silloin oli rahaa.
Tuskimpa vaan tuo jengi-juttu on aivan tuulesta temmattu.
PS:Itse en ole huomannut ulkomaalaisia nuoria joukossa mukana... - Matiainen
notnothot kirjoitti:
Asun myös Hervannassa koirineni ja itse taas olen lähes päivittäin törmännyt koirien kanssa tai ilman näihin häirikkö nuoriin (iältään n.12.-17.vuotiaita).
Olen myös itse joutunut heidän "uhrikseen" on herjattu, uhattu käydä päälle ja pummattu rahaa tai tupakkaa.
Olen myös kuullut monen muunkin törmänneen näihin nuoriin joista osa polkee fillareineen ahvenisjärven ja keskustan väliä tai notkuvat kirjaston/Kupolan tienoilla.
Eräs ystäväni on myös tuon nuorison uhri ja häneltä vietiin laukku jossa oli lompakko rahat ja henkilöpaperit sekä kännykkkä.
Syksyllä löysin Ahvenisjärven tienoilta lompakon jossa oli henkilöllisyyspaperit tallella, otin yhteyttä lompakon omistajaan ja hän kertoi, että illalla oli joku nuorisojoukko käynyt päälle ja siinä hötäkässä vieneet hänen lompakkonsa, jossa silloin oli rahaa.
Tuskimpa vaan tuo jengi-juttu on aivan tuulesta temmattu.
PS:Itse en ole huomannut ulkomaalaisia nuoria joukossa mukana...Minä olen myös törmännyt. Asun ihan Hervannan keskustassa, levotonta aluetta ja haluan pois. Nuorisojengi on oikeasti säälittävää, käyvät varomattomien ja voimattomien kimppuun. Liekö mukana päihteitä tai huumeitakin - kuka tietää?
Eikö poliisi ole kiinnostunut lainkaan? - Jokkara
Matiainen kirjoitti:
Minä olen myös törmännyt. Asun ihan Hervannan keskustassa, levotonta aluetta ja haluan pois. Nuorisojengi on oikeasti säälittävää, käyvät varomattomien ja voimattomien kimppuun. Liekö mukana päihteitä tai huumeitakin - kuka tietää?
Eikö poliisi ole kiinnostunut lainkaan?Matiainen kirjoitti: "Eikö poliisi ole kiinnostunut lainkaan?"
Otappas selvä kuka hervannassa on poliisina niin ymmärrät paremmin.
Nim. Hervannassa syntynyt ja siellä kuoleva 1976-20** - Matiainen
Jokkara kirjoitti:
Matiainen kirjoitti: "Eikö poliisi ole kiinnostunut lainkaan?"
Otappas selvä kuka hervannassa on poliisina niin ymmärrät paremmin.
Nim. Hervannassa syntynyt ja siellä kuoleva 1976-20**En ole asunut Tampereella kuin puolisen vuotta, joten siksi en tunne taustoja enemmän. Mitä erikoista on Hervannan poliisissa? Kai jokaisen tulisi valvoa oikeutta ja turvallisuutta parhaansa mukaan. Sitä paitsi onhan tässä poliisikoulukin, eikö se mitään vaikuta?
- mistä puhutte
Hervannassa viisitoista vuotta asunneena kuuskymppisenä mummelina voin kyllä sanoa että Hervantalais nuoriso on aivan normaalia nuorisoa. Kohteliaita ja fiksusti käyttäytyviä. Vastaavat kun kysytään ja auttavat tarvittaessa. Provosoituvat kyllä kun provosoidaan. Nuoruuteen kuuluu sellainen malttamattomuus.
Hervannassa käyvät muista kaupunginosista nuoret riehumassa, kiusaamassa ja paikkoja sotkemassa. Samat nuoret käyvät sitten täällä esittelemässä rasistisia näkemyksiään muka tietonaan.
Hervannan herjaajat ovat elämäänsä katkeroituneita sivukatujen kulkijoita jotka haluavat nähdä pahaa joka ainoassa vastaantulijassa.- mammatiia
Niinhän se on että omat lapset eivät koskaan tekisi mitään pahaa ne on ne naapurin kakarat.
Olen asunut Hervannassa vuodesta -85 ja voin vakuuttaa, että on tämän oman Hervannan muksuissa myös pois raiteeltaan suistuneita.
Totta on, että valtaosa nuorista on fiksuja, mutta aina sitä jyvien sekaan eksyy akanoita.
Kävin tavalliseen tapaan iltakävelyllä reilu tunti sitten, niin eiköhän taas noita akanoita silmiin pistänyt Ahvenisjärven vieressä olevalla jalkapallokentällä, siellä ne Hervannan kultamussukat iältään ehkä nipinnapin 14-vuotiaita kittasivat kaljaa ja näkyi mukana olevan kossuakin.
Ei pidä sulkea silmiään omilta ongelmilta, uskotellen itselleen sinisilmäisesti, että kaikki on meillä hyvin. - aikuiset
mammatiia kirjoitti:
Niinhän se on että omat lapset eivät koskaan tekisi mitään pahaa ne on ne naapurin kakarat.
Olen asunut Hervannassa vuodesta -85 ja voin vakuuttaa, että on tämän oman Hervannan muksuissa myös pois raiteeltaan suistuneita.
Totta on, että valtaosa nuorista on fiksuja, mutta aina sitä jyvien sekaan eksyy akanoita.
Kävin tavalliseen tapaan iltakävelyllä reilu tunti sitten, niin eiköhän taas noita akanoita silmiin pistänyt Ahvenisjärven vieressä olevalla jalkapallokentällä, siellä ne Hervannan kultamussukat iältään ehkä nipinnapin 14-vuotiaita kittasivat kaljaa ja näkyi mukana olevan kossuakin.
Ei pidä sulkea silmiään omilta ongelmilta, uskotellen itselleen sinisilmäisesti, että kaikki on meillä hyvin.Samanlaisia pussikalja nuoria löytyy joka asuinpaikkakunnalta, miksiköhän?
- Matiainen
aikuiset kirjoitti:
Samanlaisia pussikalja nuoria löytyy joka asuinpaikkakunnalta, miksiköhän?
Hätkähdin melkoisesti käydessäni lenkillä Suolijärven pururadalla tiistai-iltana 6.6. Siellä liukumäen luona kumosivat Karhuja kurkustaan alas kaksi ala-asteikäistä pikkupoikaa. Hoipertelivat, sammalsivat, melkoisessa kunnossa.
Pöyristyttävää, mikä on vanhempien kanta tällaiseen! Tätäkö on Hervanta? Muutin tänne avoimin mielin "juorut ovat juoruja ja jokaisessa paikassa on paljon hyvää", mutta kantani alkaa vähitellen muuttumaan. - aina aikuisella
Matiainen kirjoitti:
Hätkähdin melkoisesti käydessäni lenkillä Suolijärven pururadalla tiistai-iltana 6.6. Siellä liukumäen luona kumosivat Karhuja kurkustaan alas kaksi ala-asteikäistä pikkupoikaa. Hoipertelivat, sammalsivat, melkoisessa kunnossa.
Pöyristyttävää, mikä on vanhempien kanta tällaiseen! Tätäkö on Hervanta? Muutin tänne avoimin mielin "juorut ovat juoruja ja jokaisessa paikassa on paljon hyvää", mutta kantani alkaa vähitellen muuttumaan.Mutta et sitten kuitenkaan soittanut poliisiakaan paikalle? Olis pitäny, lapsethan ovat hengenvaarallisessa tilanteessa jos juovat alkoholia tuonikäisenä kun elimistö on vielä kyvytön käsittelemään niinkin voimakasta myrkkyä kuin alkoholi.
- missä kuljet
Matiainen kirjoitti:
Hätkähdin melkoisesti käydessäni lenkillä Suolijärven pururadalla tiistai-iltana 6.6. Siellä liukumäen luona kumosivat Karhuja kurkustaan alas kaksi ala-asteikäistä pikkupoikaa. Hoipertelivat, sammalsivat, melkoisessa kunnossa.
Pöyristyttävää, mikä on vanhempien kanta tällaiseen! Tätäkö on Hervanta? Muutin tänne avoimin mielin "juorut ovat juoruja ja jokaisessa paikassa on paljon hyvää", mutta kantani alkaa vähitellen muuttumaan.Mitäs jos tarkastaisit kartasta missä olit?
Hervannassa Ei ole pururataa.
Asunnut vuodesta 1980. - tiinuliinukka
Matiainen kirjoitti:
Hätkähdin melkoisesti käydessäni lenkillä Suolijärven pururadalla tiistai-iltana 6.6. Siellä liukumäen luona kumosivat Karhuja kurkustaan alas kaksi ala-asteikäistä pikkupoikaa. Hoipertelivat, sammalsivat, melkoisessa kunnossa.
Pöyristyttävää, mikä on vanhempien kanta tällaiseen! Tätäkö on Hervanta? Muutin tänne avoimin mielin "juorut ovat juoruja ja jokaisessa paikassa on paljon hyvää", mutta kantani alkaa vähitellen muuttumaan.Vastuu on vanhemmilla tosiaankin ja sinä mukaan lukien lukeudut vanhempiin, jos olet yli 18.v, eli sullakin on vastuu, jos et tässä mainitsemassasi tilanteessa ilmoittanut esim. poliisille voisi sanoa, että syyllistyit heitteillejättöön...
- Anonyymi
samaa mieltä. Hervannassa ei tapahdu rikoksia paitsi suomalaisten tekemiä.
- Anonyymi
mammatiia kirjoitti:
Niinhän se on että omat lapset eivät koskaan tekisi mitään pahaa ne on ne naapurin kakarat.
Olen asunut Hervannassa vuodesta -85 ja voin vakuuttaa, että on tämän oman Hervannan muksuissa myös pois raiteeltaan suistuneita.
Totta on, että valtaosa nuorista on fiksuja, mutta aina sitä jyvien sekaan eksyy akanoita.
Kävin tavalliseen tapaan iltakävelyllä reilu tunti sitten, niin eiköhän taas noita akanoita silmiin pistänyt Ahvenisjärven vieressä olevalla jalkapallokentällä, siellä ne Hervannan kultamussukat iältään ehkä nipinnapin 14-vuotiaita kittasivat kaljaa ja näkyi mukana olevan kossuakin.
Ei pidä sulkea silmiään omilta ongelmilta, uskotellen itselleen sinisilmäisesti, että kaikki on meillä hyvin.käy ulkona pakkasilmalla näet että häiriköt ovat aurinkolampun alla ikävöimässä huamista lämpimämmässä paikasaeli kotonaan.
- teekkari
Ompahan jäänyt yksi näkökulma kokonaan pois. On totta että Hervanta on Suomen Monaco eli 48 kansallisuutta eikä kukaan maksa veroja. No ei. Ulkkareita löytyy varmaan joka mantereen edustajina.
23 ja 30 bussit ovat aina melko kansainvälisiä. Itsessään ei siinä mitään pahaa. Lisäksi on tietty huomattava määrä pulsuja ja juoppoja sekä niitä vanhuksia ja onpa niitä opiskelijoitakin melkoinen määrä täällä Hervannassa.
Mitä itsessään tulee aiheeseen niin onpahan outoa tekstiä. Olen todella usein tullut Hervannan keskusta yöaikaan pois. KERTAAKAAN ei ole mitään näkynyt/tapahtunut. Kerran joku vanha pasu istui penkillä pimeässä ja kyseli jotain ihmejuttuja.
Yhteensä kerran olen nähnyt ns. "jengin" Hervannassa, he olivat maahanmuuttaja taustaisia ja mitenkään häiritsevästi eivät käyttäytyneet. Ja mitä "omiin poikiin tulee" kertaakaan en ole nähnyt mitään häiriökäyttäytymistä.
Itsessään harmittaan kun suuren enemmistön mielestä Hervanta on tosiaan HERVANTA eli jotain Chicago meininki. Täällä jo tovin asuneena on vain pelkkää hyvää sanottavaa. Kaikki herjaava mielipide on vain jonkun kynäniskan katkeraa olematona tekstiä.- avartaa katsettaan
Tähän teekkarin huomioon voi täysin yhtyä. Kansaenvälisyys bussissa ei liene enään niin ihmejuttu missäänpäin maailmaa, missä vähänkin enemmän on liike- ja yritystointaa saati opiskeljoita.
Suurin osa Hervannassakin kulkevasta kansaenvälisestä porukasta ovat opiskelemassa tai saamassa jotain erityiskoulutusta palatakseen takaisin alkuperäismaahan paikallisten yritysten palvelukseen.
Ikävä kyllä näiltä kriitikoilta jää yleensä havaitsematta kaikki se korkeatasoinen ja maailmalla hyvinkin tunnettu teknologian osaaminen ja opettaminen mitä Hervannassa on. - xxxxxxx
avartaa katsettaan kirjoitti:
Tähän teekkarin huomioon voi täysin yhtyä. Kansaenvälisyys bussissa ei liene enään niin ihmejuttu missäänpäin maailmaa, missä vähänkin enemmän on liike- ja yritystointaa saati opiskeljoita.
Suurin osa Hervannassakin kulkevasta kansaenvälisestä porukasta ovat opiskelemassa tai saamassa jotain erityiskoulutusta palatakseen takaisin alkuperäismaahan paikallisten yritysten palvelukseen.
Ikävä kyllä näiltä kriitikoilta jää yleensä havaitsematta kaikki se korkeatasoinen ja maailmalla hyvinkin tunnettu teknologian osaaminen ja opettaminen mitä Hervannassa on.Miksi näihin keskusteluihin pitää aina liittää rasismi?
Jos nuorisojengeistä puhutaan miksi ne nuoret pitää jaotella eri ryhmiin ja väittää, että ulkomaalaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri ja houkuttelevat suomalaisnuoretkin pahoille teille. - ja joka kerta
xxxxxxx kirjoitti:
Miksi näihin keskusteluihin pitää aina liittää rasismi?
Jos nuorisojengeistä puhutaan miksi ne nuoret pitää jaotella eri ryhmiin ja väittää, että ulkomaalaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri ja houkuttelevat suomalaisnuoretkin pahoille teille.No juu tätä voi kyllä ihmetellä. Minkähän laiset ajatusmallit tälläisiä päätelmiä tekee?
- Anonyymi
kansainvälisyys kunniaan vaikka rahapussi hukkuisikin.
- SEMMOSTA
voi voi!
kovasti on iloinen kuva ihmisistä ja ongelmista. todellisuudessa ne ongelmat ovat paljon suurempia. teekkarit nyt eivät tunnetusti juuri mistään mitään tiedä, mutta monet muut kyllä tietävät miten paljon huumeita nykyisin liikkuu nuorten (ja vähän vanhempien) keskuudessa. eikä mitään pilveä pelkästään, paljon on esim. amfetamiinia, ekstasia, lääkkeitä ja monia muita aineita.
kyllä niitä ihmisiä kuolee huumeisiin, väkivaltaan ja viinaan.
joku tupakan pummiminen tai huutelu on toki rasittavaa, mutta hyvin pieni juttu.
meno on aika paljon suurempaa. ei ne asiat kaikkien näkyvillä tietenkään tapahdu.
tietätämättämiä tuntuvat monet olevan.
no, tämä ei liity pelkästään Hervantaan. Itse en muuten siellä asu, vaikka käynyt olen. Ihan mukavalta paikalta se näytti. - mouru
Aivan turhaa on näitä maahanmuuttajia parjata, olen työskennellut hervannassa ja asiakkaisiin kuului juuri näitä hervannan nuorisojoukkoja. Tottakai hekin oppivat "tavoille", suomalaisesta kulttuurista poiketen heidän monissa kulttuureissaan kunnioitetaan vanhempia. Kyllä sitä V****a huutelee useimmin suomalainen. Ja mitä tuohon lähipoliisiin tulee, yksi herra siellä on muodostunut eläväksi legendaksi saamattomuudellaan. Nuoret tarvitsevat valtavasti tekemistä ja mielenkiintoista ja "coolia" sellaista. Minun työpaikallani on selvät säännöt ja jos niitä ei noudata, saa porttikiellon ja kappas, sääntöjä noudatetaan, kukapa nyt haluaisi yksin jäädä ulos jonkun typerän pään aukomisen takia.
- ......xxx
Kuka ei usko Hervannan jengeihin lukekoon viimeisimmän Hervannan sanoman missä peräänkuulutetaan nuorisojoukon uhreiksi joutuneita.
- Anonyymi
Psrikymmentä vuotta vanhaa aloitustaan joku spämmää. Ei ollut mamuja varmaan silloin.
- Anonyymi
Keski-ikäisiä ihmisiä jo ne nuoret.
- Anonyymi
olet väärässä. 1980 luvulla alkoi hervannan monikansallistaminen eikä loppua näy.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370