hammaspeikkoja :(

Onko muita joilla lapsella ollut maitohampaissa reikiä ennen kouluikää? Meillä oli hammaslääkäri viime viikolla ja pari reikää löytyi ja harmitti ihan hirveesti,hampaita ollaan kyllä ohjeiden mukaan pesty ym. olen ollut huolellinen siinä asiassa. Mutta silti reikiä,olen niin pettynyt itseeni,nolottaa. Asiaan varmaan vaikutti että lapseni kahdessa vierekkäisessä hampaassa on lohjennut pala hammasta ja se kohta reikiintyy helpommin kun hampaan pinta on rikki. Pelottaa että löytyykö jatkossa lisää reikiä tai tuleeko muille lapsille. Ihan kurjaa,tuli tosi paha mieli.
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

meillä on ollut ns. tuttipulloreijät ja sitten katkeilleita hampaiata jolloin bakteerit pääsee hommiin oikein urakalal. Lisäksi maitokorvikkeesta tuli yhdelle lapselle reikiä, vaikka ei kuulemma pitäisi. Kuitenkin tällä ja muilla samaa jauhoa juoneella on ollut reikiä jo aika pienenä eli kiille ilmeisesti kärsii? Myös armoitettu pulauttajamme on saanut reikiä osakseen. Kukapa ihan oiekasti alkaa pesemään hampaita kolmestikkin yössä kun lapsi köhiessään aina pulauttaa hieman? Myrkkyähän se on hampailla, mutta unettomuus kaikelle muulle..

Hammaslääkärillä ainakin meillä on ollut oikein tehokas tapa syyllistää vanhemmat asiasta. Todella epäonnistuneena tunnen itseni tässä asiassa. Kuitenkin tosiasia on se, että mitään ei oikein olisi toisinkaan voinut tehdä. Tieto siitä auttaa luuserina olossa oivasti vaikka hetkeksi masentaakin.

Meille sattui toisen lapsen kohdalle vielä sellainen hamamslääkäri joka vain totesi ensin reijän hampaassa, mutta ei yrittänytkään paikata sitä. Reikä kasvoi ja bakteerit lisääntyivät ja sitten alkoi tilanne mennä ihan överiksi kokonaan. Onneksi saimme ajan toiselel lääkärille joka hoiti suun kuntoon. Eka jäikin siinä oivasti eläkkeelle..

Tuttavlla on lapsi jolla paljon reikiä suussaan pienenä ihan tietystä syystä. Pikkuveli sitten näppäränä tietysti lainaili isoveljen lusikoita ja mukeja ys jolloin sai alle vuotiaana jo bakteerikannan suuhunsa ja seuraukset olivat arvattavissa. Hammaslääkäri syytti suunnilleen heitteillejätöstä ja oli sitä mieltä että lapset olisi huostaanotettava hoidon puutteessa jne. Kukapa vaan pystyy kahden alle 3v touhuja seuraamaan niin ettei mikään mene toisen suusta toiseen? Monta itkua sielläkin itkettiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heli kirjoitti:

Onko muita joilla lapsella ollut maitohampaissa reikiä ennen kouluikää? Meillä oli hammaslääkäri viime viikolla ja pari reikää löytyi ja harmitti ihan hirveesti,hampaita ollaan kyllä ohjeiden mukaan pesty ym. olen ollut huolellinen siinä asiassa. Mutta silti reikiä,olen niin pettynyt itseeni,nolottaa. Asiaan varmaan vaikutti että lapseni kahdessa vierekkäisessä hampaassa on lohjennut pala hammasta ja se kohta reikiintyy helpommin kun hampaan pinta on rikki. Pelottaa että löytyykö jatkossa lisää reikiä tai tuleeko muille lapsille. Ihan kurjaa,tuli tosi paha mieli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu