kitarisaleikkaus

Kertoisiko joku kokemuksia kitarisleikkauksesta taaperoikäisellä. Itselläni on 2 v tytär jolla on ko. leikkaus edessäpäin. Tahtoisin kuulla onko jollakin leikkaukseen johtavia syitä muitakin kuin toistuvat korvatulehdukset. Tyttärelläni ei tulehduksia ole juuri ollut, eli pohdin leikkauksen tarpeellisuutta :(
3657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meidän 2 vuotiaalta pojalta poistettiin kita- ja nielurisat, koska oli selviä hengityskatkoksia ja kuorsaamista yöllä. Käytännössä vaivan todettiin johtuvan ylisuurista nielurisoista, mutta lääkäri totesi, että samalla vievät nuo kitarisat, jottei tarvitse sitten mahdollisesti vuoden päästä mennä niitä poistattamaan.

Nyt tyttärellämme on mietitty myös risojen poistoa, koska on suuret nielurisat sekä toistuvia angiinoja.

Äänestä

useimminhan ne poistetaan juuri siksi että ne kasvavat liikaa ja tukkivat siten hengitysteitä. Turvonneissa risoissa saattaa pesiä pöpöjä vaikka kuinka ja jatkuvat ylähengitystiesairaudet ovat seuraamusta siitä.

Risojen poisto korvien takia on aika uusi juttu. Kasvaneety risat tukkivat tällöin korvien ilmastoinnin ja takaavat tietysti edelleen pöpöille suojaa..

Omani on poistettu koska en enää pystynyt nielemään koska nielussa oli noin kynän kokoinen reikä..

Äänestä
  • hei. kuulostaa varmaan ihan tollolta kysymykseltä mutta mitä mieltä olette, onko seuraamuksia siitä että ne poistettaisiin ns.turhaa. meillä ollaan kahden vaiheilla. lääkäri kovin helposti määräsi tyttäremme, hänki 2 vuotias kitarisaleikkaukseen. pian saamme tietää päivänkin. tytöllä nyt on tuota nuhaa, talvella yksi korvatulehdus ei hengitys eikä ruokanielemis ongelmia.. täällä pähkäilen. kiitos kommenteista jo nyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitarisa kirjoitti:

Kertoisiko joku kokemuksia kitarisleikkauksesta taaperoikäisellä. Itselläni on 2 v tytär jolla on ko. leikkaus edessäpäin. Tahtoisin kuulla onko jollakin leikkaukseen johtavia syitä muitakin kuin toistuvat korvatulehdukset. Tyttärelläni ei tulehduksia ole juuri ollut, eli pohdin leikkauksen tarpeellisuutta :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu