Usa..

hävinnyt persianlahden ristiretken. Rupeavat jo kuuntelemaan muitenkin mielipideitä. Nyt olisi Iranin paikka painaa höyryä lisää. Toivotaan vain että Usa tulee lopullisesti järkiinsä, meidänkin kannattaa viellä ajella autolla sen jälkeen.
5163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se nyt kuuluu demokraattisen valtion periaatteisiin kuunnella hieman muitakin. USata on syytetty siitä ettei se kuuntele ketään ja nyt kun se sitä tekee, niin se onkin häviäjä. Nassikkalogiikkaa. Ei se ole koskaan häviötä tarkoittanut. Neuvostolitto ei kuunnellut ketään. Ja hävisi. Kokonaan.

Äänestä
  • alkaa kuunnella. Ei mennyt Irakin sotaretki niinkuin piti. Osa liittolaisista on jo lähtenyt sieltä (Espanja) ja osa tulee lähtemään (Italia) lähiaikoina. USA lisää joukkojaan. Sieltä on USA:n vaikea lähteä tässä tilanteessa, koska se aiheuttaisi vielä pahempaa jälkeä, mitä tähän mennessä on tapahtunut (sisällissota). Tämän lisäksi USA:lta kirpoaisi ote Irakin öljyvaroihin, mikä oli päällimmäinen syy hyökätä sinne.

    Äänestä

  • on pakko kirjoitti:

    alkaa kuunnella. Ei mennyt Irakin sotaretki niinkuin piti. Osa liittolaisista on jo lähtenyt sieltä (Espanja) ja osa tulee lähtemään (Italia) lähiaikoina. USA lisää joukkojaan. Sieltä on USA:n vaikea lähteä tässä tilanteessa, koska se aiheuttaisi vielä pahempaa jälkeä, mitä tähän mennessä on tapahtunut (sisällissota). Tämän lisäksi USA:lta kirpoaisi ote Irakin öljyvaroihin, mikä oli päällimmäinen syy hyökätä sinne.

    Espanjalla ja Italialla oli näön vuoksi muutama tuhat sotilasta Irakissa.

    Ei minkäänlaista käytännön merkitystä...

    Äänestä

  • Voi pientä kirjoitti:

    Espanjalla ja Italialla oli näön vuoksi muutama tuhat sotilasta Irakissa.

    Ei minkäänlaista käytännön merkitystä...

    merkitystä, että yleinen mielipide kääntyy yhä enemmän sotaa ja USA:ta vastaan. Myös USA:ssa Mr Bushin kannatus on pudonnut 30%:iin. Ei kansa halua maksaa enää enempää sotaseikkailuista.

    Äänestä

Mistä ristiretkestä oikein puhut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on.. kirjoitti:

hävinnyt persianlahden ristiretken. Rupeavat jo kuuntelemaan muitenkin mielipideitä. Nyt olisi Iranin paikka painaa höyryä lisää. Toivotaan vain että Usa tulee lopullisesti järkiinsä, meidänkin kannattaa viellä ajella autolla sen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu