Dario Argento

Kuinka moni teistä kauhun ystävistä on tutustunut
italialaisen kauhuohjaajan, Dario Argenton teoksiin?

Katselin pitkästä aikaa Suspirian ja taas kerran totesin,
että kyseessä on kyllä huomattavasti karmivampi teos
kuin nykyäjan teinikauhuelokuvat ja monstereilla
mässäilevät räpellykset.

Mitäs mieltä olette? Pureeko Argenton kauhu, vai ovatko
esim. Suspiria ja Inferno joutuneet ajan hampaisiin?
221190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Suspiria varmaan menis vieläkin, mutta joku Deepred vaikuttais jo lähinnä parodialta. Nykyään.

Äänestä

Viime yönä aloitin Stendhal syndromen (joka oli teksteissä käännetty Stendahl-syndroomaksi), se ei kyllä ainakaan ole kauhean hyvä. Argentolle tyypilliset pitkät ei-puhuta-mitään-kun-musiikki-on-niin-hyytävää -pätkät tuntuu ehkä hiukan väljähtäneeltä jo. Sitä vastoin Suspiria on edelleen loistava ja Tenebrekin ihan hyvä. Profondo Rosso oli mennyt nauhoituksessa jotenkin huonoksi, ja näkyi maaoravanäänillä, joten siitä en oikein tiedä. Infernoa en edes ole löytänyt.

Vanhoissa kauhuelokuvissa eniten harmittaa se, etten 1980-luvun loppupuolella syntyneenä oikein osaa pelätä elokuvaa, jossa tädeillä on kummat vaatteet. Argenton leffoissa tämä ei niin häiritse, mutta joissain jenkkileffoissa kyllä.

Uusien elokuvien ongelma (perusteellisen selkärangattomuuden lisäksi) tuntuu olevan typerät juonenkäänteet: muuten lupaava elokuva Saint Ange sai minut parkumaan reikäisellä juonellaan. Mutta onneksi once in a while ilmestyy oikein hyviäkin elokuvia tuollaisen kuran lisäksi.

Äänestä

Eivät mielestäni ole yhtään kuluneita esim Argenton leffat Suspiria, Phenomena, Inferno, Tenebrae, Opera, ym.

Pidän myös muiden italialaisten leffoista, esim. Lucio Fulci: The Beyond, The New York Ripper, City of the Living Dead, Don't Torture the Duckling; Pupi Avati: The House with the Laughing Windows, Zeder, Mario Bava: Blood and Black Lace, Ecologia del Delitto, La ragazza che sapeva troppo

Äänestä
  • italia rulaa

    Äänestä

Ihan hyviähän ne ovat paitsi Phenomena, siinäpä osaa olla paska elokuva.

Äänestä
  • ... katsottavia. Fulcin The Beyond on kyllä italialaisten kauhuleffojen klassikoita.Nämä monet italia kauhuleffat on selkeästi eri tyylisiä kuin jenkit ja moninpaikoin pitkäveteisiä ilman toimintaa.

    Äänestä

  • Kevin kirjoitti:

    ... katsottavia. Fulcin The Beyond on kyllä italialaisten kauhuleffojen klassikoita.Nämä monet italia kauhuleffat on selkeästi eri tyylisiä kuin jenkit ja moninpaikoin pitkäveteisiä ilman toimintaa.

    Mainitsemastasi Fulcista tuli mieleen "House By the Cemetery", joka sisältää loistavaa musiikkia.
    Toinen loistavaa musiikkia sisältävä kauhuelokuva on "Devonsville Terror" ja musiikki ylipäänsä on erittäin tärkeä elokuvan tunnelman luoja, mutta siihen ei aina kiinnitetä riittävää huomiota.

    Äänestä

  • musiikki---- kirjoitti:

    Mainitsemastasi Fulcista tuli mieleen "House By the Cemetery", joka sisältää loistavaa musiikkia.
    Toinen loistavaa musiikkia sisältävä kauhuelokuva on "Devonsville Terror" ja musiikki ylipäänsä on erittäin tärkeä elokuvan tunnelman luoja, mutta siihen ei aina kiinnitetä riittävää huomiota.

    ...ja tietysti nimenomaan D.Argenton parhaissa elokuvissa musiikilla on ollut erittäin tärkeä osuus: SUSPIRIA, PHENOMENA jne.

    Äänestä

Kyllä Argenton elokuvat purevat. Itse omistan Future Filmin julkaiseman sarjan kaikki elokuvat ja pitää myöntää, että Argento osaa elokuvien teon jalon taidon. Parhaita on Suspiria, Tenebre ja Stendhalin Syndrooma. Ja todellakin parempia kun nykyajan teinipaska"kauhu" elokuvat.

Äänestä
  • Omistan kaikki FutureFilmin Argento- julkaisut paitsi Phantom of the Opera. Tilasin juuri Infernon ja Demons 1&2 boxin.

    Äänestä

  • DarioFan kirjoitti:

    Omistan kaikki FutureFilmin Argento- julkaisut paitsi Phantom of the Opera. Tilasin juuri Infernon ja Demons 1&2 boxin.

    .. Demons leffat ovat Lamberto Bavan ohjaamia ja aika erityylisiä kuin Argentot.

    Äänestä

  • DarioFan kirjoitti:

    Omistan kaikki FutureFilmin Argento- julkaisut paitsi Phantom of the Opera. Tilasin juuri Infernon ja Demons 1&2 boxin.

    Future Filmin julkaisuissa on se vika, että monissa on mono-ääni, vaikka leffasta ois olemassa myös Dolby 5.1 -äänellä varustettu versio. Jos ei välttämättä kaipaa suomenkielisiä tekstejä, niin Argenton leffat kannattaa tilata suoraan Italiasta.

    Äänestä

Juuh. Ja vanha italokauhu toimii muutenkin. Ei nykyään tehdä enää kuin lastenelokuvia.

Äänestä

EILEN TULI VISSIINKI JONKU NUOREN DARIO ARGENTON LEFFA AI ET MITEN HYVÄ OLIKAA EIKÄ TOI OLLU MITÄÄ KAUHUA.. LISÄÄ ARGENTOA SUOMEN TELEVISIOON

Äänestä

DARIO ARGENTON KUOLEMAN LINTU
SAAKO TOTA DVDEENÄ

Äänestä
  • saa totta kai

    Äänestä

"Mitäs mieltä olette? Pureeko Argenton kauhu"

no ei todellakaan, pari kattinut ja ei kiinnosta nähä samaa sontaa enää sorry. Siis aivan surkeita räpellyksiä oli ja mitä lukenut niin kaikki muutkin on samaa huttua. En edes laske kauhuksi vaan lähinnä komediaksi tai jonkun opeskelija tekemiksi räpellyksiksi jollain anttilan halpiskameralla :D.

Äänestä

TYKKÄÄN JA FANITAN ARGENTOA. LAMBERTO BAVAA JA MONIA EUROKAUHUN EDUSTAJIA

Äänestä

Ei oikein nämä Argenton leffat ole koskaan sytyttänyt vaikka Suspiria on ihan katsomisen arvoinen. Odotan tuota Sandmania, jos joskus saavat kuvattua/valmiiksi tai edes tekevät.
Stendhal-syndromesta pidin, pääosassa on ohjaajan tytär Asia Argento.

Itse Asia Argentolla on yksi loistava ohjaustyö The Heart Is Deceitful Above All Things mikä on loistava "taide-elokuva". Meni vähän asian vierestä.

Äänestä

Italiaanot osaavat! mutta argenton viimeinen hyvä leffa on Opera, kaikki sen jälkeen tullut on passsskaaa...

Äänestä
  • Tykkään ois kiva muutenkin kattoo 60-70 l italoelokuvia

    Äänestä

TEEMALTA KATOIN KUOLLUT LINTU DIGGAAN MYÖS RANSKAA 60-70 L TAITE ELOKUVAT

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kjip kirjoitti:

Kuinka moni teistä kauhun ystävistä on tutustunut
italialaisen kauhuohjaajan, Dario Argenton teoksiin?

Katselin pitkästä aikaa Suspirian ja taas kerran totesin,
että kyseessä on kyllä huomattavasti karmivampi teos
kuin nykyäjan teinikauhuelokuvat ja monstereilla
mässäilevät räpellykset.

Mitäs mieltä olette? Pureeko Argenton kauhu, vai ovatko
esim. Suspiria ja Inferno joutuneet ajan hampaisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu