Ihmettelen yleensäkin, miksi täällä kannattaa yrittää mitään. Valtaeliitti ryppää, rällästää, matkustelee ja myöntelee naimakumppaneilleen mitättömistä elokuvista satojatuhansia ellei miljoonia euroja ja samalla kansa, niin lapset, vanhukset, työttömät kuin työssäkäyvät näkevät nälkää.
Suomiparemmaksi -linkissä, http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/omawebsivu12.msnw , kerrotaan kuinka valtion ylemmältä taholta on tehty päätös, että ihmiset ajetaan ikuiseen velkavankeuteen.
Vanhuksia tapetaan lääkkeillä, ihmisille, työssä käyville ja muuten väsyneille, määrätään pilleri pillerin perään.
Perheitä hajotetaan tahallaan. Käytetään verukkein huoltajuusriita, kadonnut vanhemmuus, oppimisvaikeudet, perheväkivalta tai jopa hoidolliset toimenpiteet vaativat huostaanottoa. Mieluummin tuetaan lapsille tuikituntemattomia ihmisiä kuin että pyrittäisiin ratkaisemaan ongelmat lapsen omassa perheessä. Kuitenkaan ei pystytä eikä edes haluta valvoa näitä lapsille tuikituntemattomia ihmsiä jotka saattavat tehdä lapsille sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.
Suomi24 keskusteluissa isät ja äidit sekä sijaisvanhemmat että biovanhemmat löytyy kirjoituksia, joissa kerrotaan lasten vanhempiin suunnattua henkistä väkivaltaa ja siitä piittaamattomuudesta, miten viranomaiset ja sijoituspaikat kohtelevat myös huostaanotettuja ja sijoitettuja lapsia.
Myös vanhemmat.comissa on isät kertoneet, kuinka erotilanteissa heiltä on viety tai yritetty viedä oikeus isyyteen ja vanhemmuteen ja huostaanotettujen lasten vanhemmat kertovat saamastaan kohtelusta viranomaistaholta ja lastensa kokemasta kaltoinkohtelusta sijoituspaikoissa.
http://www.vanhemmat.com/phpbb/index.php
EOK:n sivuilla ihmiset kertovat kokemistaan ihmisoikeusloukkauksista.
http://eok.fi/forum/index.php?board=
http://eok.fi/forum/index.php?board=1
Vanhusten saamasta kaltoinkohtelusta kerrotaan suomi24 keskustelusivuilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&subcat=996
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&posting=22000000016385214
Vanhemmat.com:ssa:
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=482
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=792&start=60
Eok:n sivuilla:
http://eok.fi/forum/index.php?board=1;action=display;threadid=444
Väkivallaton -sivuilla kerrotaan, että Suomessa on järjestetty 2 kertaa mielenosoitus vanhustenhoidon parantamiseksi:
http://personal.inet.fi/yhdistys/vakivallaton/
Onko näin, ettei Suomessa ole kuin valtaeliitillä, heidän lapsillaan ja omaisillaan oikeus turvalliseen ja onnelliseen elämään:
http://groups.msn.com/SuomiNousuun/lipposellaerioikeusedustuskuiteissa.msnw

Vastaukset 17
Vanhimmat
________
Lipposen politiikka on paaponut.
Minä olen niitä, joita Lipposen politiikka on tuhonnut ja myös lasteni elämän!
Sen voit lukea täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&posting=22000000016436286
ikävää mitä olet kokenut.... mutta yleistäminen, koko Suomen demonisointi on kohtuutonta. toki voit tehdä nin; mutta niin kuin jo sanoin, ongelmattomia maita ei ole. pohjoismaat, myös suomi, myös Sinä ja läheisesi, me olemme täysin etuoikeutettuja maailman ihmisiin verratuna.,.
tuhottiin, emme ole etuoikeutettuja. Vai väitätkö, että on etuoikeutettu kun kun on yritetty tappaa kuten äitini tai joutunut elämään 1300 markalla kuukaudessa, josta olisi vielä pitänyt ostaa Espoon kaupungin huostaanottamille ja sijoitetuille lapsilleni vaatteet ja kengät, koska sijaisperhe oli niin köyhä, että kulukorvaus ja lapsilisät meni sijaiskodin omiin kuluihin. Meinaatko, että minä ja läheiseni olemme etuoikeutettuja?
Jos käyttäydyt yhtä kärkkäästi Espoon sosiaalivirastossa kuin täällä, niin vanha sanonta toteutuu; niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Toisaalta; mitä ihmettä mangut asiasta täällä presidenttipalstalla. Ota yhteyttä kansanedustajaasi/Espoon virastoihin/ministereihin....
Muuten, mistä kirjoitat tätä viestiä, millä? Leivänpalallako?? Kuolemasako?
Niin kuin jo sanoin, on ikävää jos teillä on vaikeata... Mutta se on sinun tilanteesi, sitä ei voi yleistää koko Suomeen....
kuuntelemaan sosiaalityöntekijöiltä, että "mikset luovu lapsistasi, yleensä vanhemmat luopuvat aikaisemmassa vaiheessa" ja lapset kirjoittavat, kuinka voivat huonosti sijoituksessa.
Meinaatko, että kuinka on etuoikeutettu kuuntelemaan, kuinka minun pitäisi ollaa kiitollinen kun sijaisvanhemmat, jopa hyväpalkkainen siskoni, "hyvää hyvyyttään huolehtivat lapsistani" ja kuinka minun, minimitoimeentulolla elävän pitää olla kiitollinen, että lapseni edes tapaavat minua. Että minun velvollisuus on ottaa lapseni luokseni ilman ruokarahaa, koska lapseni tarvitsevat äitiä varsinkin silloin kun sijaisvanhemmat, jotka hyvää hyvyyttään huolehtivat lapsistani saivat palkkallisen lomansa.
On todella etuoikeutettu olla suomalainen ja varsinkin espoolainen.
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=360
lähimmäistään, jos ei edes tällä palstalla heru ilmaista myötätuntoa kärsivälle ihmiselle. Luulisi suomalaisenkin perusoikeuksiin saada nauttia omista lapsistaan ja pystyä suomaan heille tarvittava suoja ja turva. Mitenkäs nyt Halosen hyvinvointiyhteiskunta rientää auttamaan apua tarvitsevaa? Huh-huh!
Köyhäkin oma perhe on lapselle parempi kuin vieras sijoitusperhe. Alkoholismi on vakava sairaus, mutta rikas vanhempi saa kaikessa rauhassa ryypätä ja hakatakin lapsiaan ilman huostaanottopelkoa.
Toivon ja rukoilen Sinulle oikeutta ja jaksamista elämääsi. Vielä se päivä paistaa risukasaankin, usko pois!
Eipä siis ihme, että elämä käy ylivoimaiseksi. Kannattaakin kyllä tarkkaan harkita lapsen hankintaa. Kyllä yhdellä kokopäivätyöllä pitäisi pystyä huolehtimaan lapsiperheestäkin ja yksinhuoltajilla pitäisi olla erityisoikeus mielekkääseen kannattavaan työhön. Vapaaehtoistoiminta voisi tukea avun tarpeessa olevia, eikä se maksaisi penniäkään! Henkinen tuki ja opastus sosiaaliviidakossa auttaisi monia. Lapsilla olisi myös lisätuki elämässään. Kyselkää SPR:n ystäviä ja muita vapaaehtoisyhdistyksiä apuun.
Jos sinä olet, älä niputa kaikkia kastiisi!
tarjoaa työtä kaikille ja palkalla, jolla tulee toimeen:
http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/omawebsivu12.msnw ,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&posting=22000000016436756
http://vanhemmat.com/phpbb
T:Ari www.vanhemmat.com
Kenellään ei ole oikeutta onnelliseen elämää. Elkää yrittäkö.
Kirkon pitäisi ottaa ihmistä kädestä ja taluttaa ahdistuksen yli. Mitä nämä tekee? Laskee rahojaan.
Siinä mielessä näen nykyisen nuorison tempaukset
oikeutettuina. Lisää vain.
Tää on niin tätä. Kauhee angsti päällä, vaikka elellään hyvinvointivaltiossa. Elämä ei oo helppoo, lusikoilla ranteet auki.
Kovat on salaliittoteoriat sun muut. Kyllä varmasti elämä osaa potkia päähän oikeen urakalla, mutta olen samaa mieltä eräiden kanssa ettei Suomen demonisointi sun tilaas auta.
Jatkoja vaan.