nokkahuilunostoreissu joka venähti

6-vuotiaana kotoa pihalle potkittuna lähdin ostamaan nokkahuilua itselleni. Siinä sitten astui 24 mustalaista kuvioon ja Tip-Top-liima. Mustalaisille tutulla tavalla harrastimme epärationaalista käytöstä, valittelimme vaivojamme ja imppasimme liimaa. Sitä sitten ajauduttiin Myllypuroon ja lopulta iski ajatus; miksi ostaa nokkahuilu kun huilutella voi muutenkin? Huilut esiin ja tuumasta toimeen. Lähdimme koko kööri etsimään Myllypurosta huiluille kumisia suojia, jotka olivat tuohon aikaan harvassa. Kielenä käytimme suomenruotsia, joka on Suomen kakkoskieli. Ajauduimme paikkoihin joihin ei tavalliset pillipiiparit pääse. Myllypuron pimeimmille mustalaiskujille, joissa tipiä hengitetään kuin viimeistä päivää. Mustalaisilla oli tuohon aikaan Myllypuron menestyvin polkupyöräkorjaamo johon tilattiin suuria määriä Tip-Topia. Impatessani mustalaiset tanssivat ympärilläni mustalaistansseja ja naiset itkivät silmät punaisina. Tanssin lomassa puhuin ystävistäni Jeesuksesta ja Jumalasta. Saarnasin suomenruotsilla, joka on kakkoskielemme tai ainakin sillä kielellä minä pärjäsin ja pärjään tänäkin päivänä. Mustalaiset kuuntelivat haikeena niin haikeena. Myllypuron metroaseman liepeillä vastaan tuli ulkomaalaisen mustalaisen näköinen prostituoitu Ramona, jolle tarjosin impattavaa pussistani. Ramona on siitä saakka istunut kuin tatti pystylamppuisen polttoöljyllä kulkevan mannemersun vänkärinä. Lopulta heräsin päiväunistani itiksen putkasta ja sanoivat että oli pistänyt kuoliaaksi parhaan kaverini tiptopeissani. Kuulusteluissa lauloin suuni puhtaaksi ja koko kuulusteluhuone haisi liimalle. Pistivät takaisin putkaan selviämään. Hakkasin kylminä ja kosteina putkailtoina mustekynällä tyylikkäitä kuvia käsivarsiini. Kolme pistettä syntyi ensimmäisenä. Sitten syntyi ulkomaalaisen näköisen mustalaisnaisen kuva joka sinetöi mieleni lopullisesti mustalaismaailmaan. Kisahallin putkassa näin Tip-Top höyryyn heijastuneena mustalaisten kuninkaan, joka puhui minulle Jeesuksesta ja Jumalasta.

Sain lopulta tuomion henkirikoksesta. Kokonaistuomio oli 8 vuotta 9 kuukautta 13 päivää 4 tuntia ja 22 sekuntia. Siitä vähennettiin itiksen ja nokan aikana 8 kuukautta, 12 päivää, 4 tuntia ja 12 sekuntia. Nokalla pidin kirjoituspöytänä kusista paljulaatikon kantta, jolla runoilin Ramonalle kertomuksia elämästäni, aina silloin kun kansi oli kiinni. Usein kansi oli auki kun minä tai sellitoverini teimme paljuun tarpeitamme. Lopulta keksimme ottaa paljun pois laatikosta ja pistää sen sängyn alle jolloin paljulaatikko vapautui minulle käyttöön täysipäiväisesti. Kirjoitin kaikilla osaamillani kielillä joita on yhteensä 23. Suljin keltaisen laikukkaat kirjeet suudelmalla.

Ramona ja minä olemme monikansallisia liikeihmisiä. Meillä on salaperäisiä tarinoita ja kertomuksia vaikka muille jakaa. Kukaan ei ole kokenut niin paljon kuin minä ja Ramona. Matkustamme ympäri maailmaa polttoöljyä savuttavalla mersullamme ja parannamme maailmaa. Puhumme kierrellessämme Jeesuksesta ja Jumalasta. He antoivat kaikki syntimme anteeksi ja antavat yhä. Joka päivä polttoöljyä tankatessani rukoilen Ramonan kanssa anteeksiantoa ja saanhan minä anteeksi.

Olen matkustanut Sisiliassa jonka pääkaupunki on Messina, Italiassa jonka pääkaupunki on Ankara. Albanaissa jonka pääkaupunki on Milano. Saksassa jonka pääkaupunki on Kööpenhamina, Englannissa jossa on iso kellotorni jonka nimi on Big Pentti. Amerikkaan minulla ei ole enää asiaa. Vietin siellä vankilassa aikaa. Karkasin sitten Alcatrazista. Tekivät elokuvankin. Kaverini Clint Eastwood oli pääosassa. Jos menen takaisin laittavat vankilaan takaisin. Clintin kakkoskieli on italia, niinkuin minunkin, mutta kyllä me Suomeakin puhumme saarnatilaisuuksissa jos nokakkain satumme.
1347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että olen vittuileva ja katkeroitunut homoseksuaali ja haaveilen myös sillätavoin isästäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TERHO T kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu