pikaraitiotie

Tampere kasvaa ... tarvetta on

Kai ehditte ennen Turkkua??!
6438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tampere ei kasva riittävän nopeasti, tänne tarvittaisiin kiireesti 200 000 uutta asukasta, että saataisiin hieman enemmän uudistuksia, ajattelua ja avarampi ilmapiiri toimia yhteiskunnan, yksilöiden ja elinkeinoelämän hyväksi muutenkin kuin reaalisosialismin pohjalta. Tällä en sitten tarkoita mitään kannabis, homppeli, bolsevikki tms. toimintaa vaan rehellisempää ja suomalaisempaa otetta asioihin!

Ensiksi reippaasti uutta väestöä ja sitten vasta muut ja vähemmän merkitykselliset seikat.

Äänestä
  • Eli odotellaa peukkuja pyöritellen kunnes Tampereelle on muuttanut 200 000 uutta asukasta, ja sitten aletaan toimimaan?

    Joukkoliikenne pitää saada kuntoon tälläkin väestöpohjalla. Oli se ratkaisumalli mikä tahansa. Keski-Euroopassahan toimii pikaratikat Tampereen kokoisissa kaupungeissa.

    Toimiva joukkoliikenne on myös elinkeinoelämän etu.

    Äänestä

  • kuntoon kirjoitti:

    Eli odotellaa peukkuja pyöritellen kunnes Tampereelle on muuttanut 200 000 uutta asukasta, ja sitten aletaan toimimaan?

    1. Tampere kasvaa vi...sti

    2. pikaraitiotievaunuja tarvitaan

    Äänestä

  • kuntoon kirjoitti:

    Eli odotellaa peukkuja pyöritellen kunnes Tampereelle on muuttanut 200 000 uutta asukasta, ja sitten aletaan toimimaan?

    Joukkoliikenne pitää saada kuntoon tälläkin väestöpohjalla. Oli se ratkaisumalli mikä tahansa. Keski-Euroopassahan toimii pikaratikat Tampereen kokoisissa kaupungeissa.

    Toimiva joukkoliikenne on myös elinkeinoelämän etu.

    Onhan niitä sellaisiakin esimerkkejä olemassa, joissa on myös toimiva kevytliikenne? Tampereen kokoisessa kaupungissa on fillari mitä paras kulkuneuvo. Kunto laskee ja ei tule rahdattua turhaa tavaraa kaupoista, kun luontainen laiskuus panee välttelemään ponnisteluja eri kokoisten esineiden kuljetuksen kanssa.

    Tarpeellinen liikenne on välttämätön, sensijaan pikkukaupungin liikennekartellit ja yksityisautoilu ovat kansan -ja yksityistalouksien rahareikä.

    Äänestä

  • kuntoon kirjoitti:

    Eli odotellaa peukkuja pyöritellen kunnes Tampereelle on muuttanut 200 000 uutta asukasta, ja sitten aletaan toimimaan?

    Joukkoliikenne pitää saada kuntoon tälläkin väestöpohjalla. Oli se ratkaisumalli mikä tahansa. Keski-Euroopassahan toimii pikaratikat Tampereen kokoisissa kaupungeissa.

    Toimiva joukkoliikenne on myös elinkeinoelämän etu.

    Siellä vain on n. 77 miljoonaaa maksajaa enemmän. Mutta kyllä eurooppa on hyvä juttu, Ranskassakin on pulla paljon pehmeempää kun täällä junddilassa...

    Äänestä

Seuraavaksi tulee Finnairin uusi reitti välillä Hervanta-Tesoma jahka saadaan kentät raivattua, arvovaltainen delegaatio on jo ryyppäämässä Heathrow:issa. Ja seuraavaksi mennaan Frankfurt a.m:ään!!! Ja sitte suunnitellaan laivalinjaa Moskova-Tampere. Pitää ensin vaan käydä opetusmatkalla Niilillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fjalle klaaraa kirjoitti:

Tampere kasvaa ... tarvetta on

Kai ehditte ennen Turkkua??!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu