Eero ei ole turhanpuhuja. Sanoo jämptisti asian silloin kun asiaa on. Nyt oli. Natokeskusteluesto loppui asialliseen eero heinäluoman kommenttiin. Nyt tavallinen kansalainenkin voi uskoa demokratian toimivuuden jonkinasteiseen palaamiseen. PAAVO LIPPONEN OLET HÄPÄISSYT TYÖLÄISKANSAN. TODELLISUUDESSA ITSESI. Mene vapis kohlin regiks.
eero
miesten mies
6165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että sillee.
Näin näyttää täältä meidänkin kulmilta, että Heinis ottaa takkiinsa ihan kunnolla. Itsepähän siihen tappipaikalle änkesi ja nyt nähdään,
ettei kyvyt oikein riitä.
Siis: halua on, muttei kykyä. Ei mikään ennnekuulumaton yhdistelmä suomalaisessa politiikassa. Ja tyhmä kansa äänestää.
mahdollisuus, jooko?
Mahdollisuus mihin ? Mitä enemmän Eero töpeksii (huom. Suomen puheenjohtajuus EU:ssa loppuvuoden 2006)sitä paremmin sataa (ääniä) kokoomukseen laariin kevään 2007 vaaleissa. Tosi on !
Lähtee politiikasta ensivuonna ja valitsee itselleen sellaisen viran jonka katsoo parhaaksi. Kysyntää on aina hyvälle miehelle. Paavo ei peittele koskaan todellisuutta mikä tulee eteen. Ei Natossakaan.
Tuuliviiri taikka mestari takinkäännössä. Mitä vikaa Natossa ? Ei keskustella Natosta ennen vaaleja jne. jne. - elintarvikevirastosta puhumattakaan.