Olen miettinyt pitkään miksi oikein roikun vielä kotona. Minulla on kaksi lasta ja elämäni solmussa, tai siltä se ainakin tuntuu. Halusin kiihkeasti olla tosi hyvä äiti, vaikka oma lapsuuteni oli lähinnä turvattomuuden siivittämää.En uskonut sen vaikuttavan kuitenkaan omaan äityteeni. Toisin kuitenkin kävi. Suutun räjähtämällä jos en saa vaikka päivärytmiä menemään eteenpäin ja lapset kitisee jaloissa. Vanhemman pojan kolmen kuukauden koliikki ja pienemmän korvatulehduskierteet olivat lähinnä maanpäällistä helvettiä. Olen nukkunut melko huonosti jo muutaman vuoden ajan.(mies mukaan lukien)ja paine sisällä sen kuin kasvaa, ja vanhanaikaisestihan siinä käy. Lapset kärsii:(
Tässä kirjoitellessani mietin, kenelle oikein haluan todistaa olevani hyvä äiti ja onko sellaisia edes olenmassa?? Minun "hyvän äidin" kriteerit olivat että lapset kasvatetaan kärsivällisesti ja rakkaudellisesti ainakin kolme vuotiaiksi kotona(mieleuiten pidempäänkin). Nyt kuitenkin tajuan rajusti epäonnistuneeni tavoitteessani. Kasvatukseni on lähinnä kärsimätöntä kilpahuutoa lasten kanssa, vaikka kuinka yritän olla parempi heille. En kykene muuttumaan joten itsesyytökset ovat kamalia! Surullista.
Päätin tehdä asialle jotain ennen kuin alan piestä pieniä lapsiani. Hain opiskelupaikan, jota odotellessani laitan lapset PÄIVÄHOITOON ja menen vaikka siivoustöihin hetkeksi että saan tehdä jotain missä koen onnistumisen tunteita.
ÄLKÄÄ ÄIDIT LEIKKIKÖ SANKARIÄITIÄ KUTEN MINÄ, MENKÄÄ TÖIHIN TAI OPISKELEMAAN HETI KUN SE ON MAHDOLLISTA. EI VÄLTTÄMÄTTÄ KANNATA ODOTTAA ETTÄ MUKSUT ON 3V!! EI AINAKAAN KAIKKIEN. SIUNAUSTA TEILLE JOKAISELLE!!
Tässä kirjoitellessani mietin, kenelle oikein haluan todistaa olevani hyvä äiti ja onko sellaisia edes olenmassa?? Minun "hyvän äidin" kriteerit olivat että lapset kasvatetaan kärsivällisesti ja rakkaudellisesti ainakin kolme vuotiaiksi kotona(mieleuiten pidempäänkin). Nyt kuitenkin tajuan rajusti epäonnistuneeni tavoitteessani. Kasvatukseni on lähinnä kärsimätöntä kilpahuutoa lasten kanssa, vaikka kuinka yritän olla parempi heille. En kykene muuttumaan joten itsesyytökset ovat kamalia! Surullista.
Päätin tehdä asialle jotain ennen kuin alan piestä pieniä lapsiani. Hain opiskelupaikan, jota odotellessani laitan lapset PÄIVÄHOITOON ja menen vaikka siivoustöihin hetkeksi että saan tehdä jotain missä koen onnistumisen tunteita.
ÄLKÄÄ ÄIDIT LEIKKIKÖ SANKARIÄITIÄ KUTEN MINÄ, MENKÄÄ TÖIHIN TAI OPISKELEMAAN HETI KUN SE ON MAHDOLLISTA. EI VÄLTTÄMÄTTÄ KANNATA ODOTTAA ETTÄ MUKSUT ON 3V!! EI AINAKAAN KAIKKIEN. SIUNAUSTA TEILLE JOKAISELLE!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan fiksu päätös sinulta. Osoittaa kypsyyttä tajuta, milloin ei ole enää järkevää jatkaa ennakkosuunnitelman mukaan. Töihin meno antaa voimia kotielämään ja päinvastoin. Kaikille nuorille äideille haluaisin sanoa, että älkää edes tehkö niitä tiukkoja päätöksiä etukäteen tyyliin "teemme ainakin 4 lasta ja hoidan heidät itse vähintään kouluikäiseksi". Lapsi kerrallaan kannattaa katsoa eteenpäin ja joustovaraa suunnitelmien suhteen pitää olla. Voimia sinulle!
Olen itsekkin saman paineen alla, tosin menossa kyllä ensisijaisesti töihin. Hain elokuuksi lapsille yks. perhepäivähoitajalle paikat, ja nyt ei puutu kuin työpaikka.... minulla on näet määräaikainen työsuhde ennen muksuja.
Mutta sinulle todellakin voimia, olet tehnyt hyvän päätöksen, toivottavasti saat opiskelupaikan, jotta saat jotain muutakin ajateltavaa kuin kodin neljät seinät ja lapset. Kyllä lapset pärjäävät hyvin siellä pk:ssa! Eivätkä tunne itseänsä äidin hylkäämiksi, siellähän on paljon kavereita, ja ohjattua toimintaa....
Esikoisen kanssa jäin kotiin, olin juuri sitäpaitsi päässyt lastenhoitajakoulusta kun esikoinen syntyi. Kuopus syntyi 1,5v. esikoisen jälkeen ja ennen kuin äitiysloma päättyi, lähdin opiskelemaan toista alaa. Olin aivan puhki, avioliitto oli karilla, mies aina pois ja masentunutkin olin, paniikkihäiriötä pukkasi jne.
Nyt, kymmenen vuoden päästä hoidan toisten ihmisten lapsia omassa kotonani työkseni, on sekä päivähoitolapsia, että sijoitettuja, ja jaksan hyvin. Hoidin kyllä silloin aikanaankin yhtä lasta omieni lisäksi, mutta enempää en olisi jaksanut.
Omat lapset olivat hoidossa koko hoitoiän. Poden siitä huonoa omaatuntoa - mutta en olisi siinä tilanteessa jaksanut, joten turha kai jossitella jälkeenpäin. Nyt kun ovat koulussa, olen heitä varten kotona, kun tulevat päivällä koulusta.