Jeesus tuli ihmiseksi, että meillä elämä olisi Jeesuksessa Kristuksessa, Herramme tulee pian, Hän toivoo, ettei tapaisi meitä nukkumasta.
Synnin uneen, kun tuudittautuu ei huomaa, kuinka pitkälle olemme edenneet. "2000" vuotta on Jumalalle 2päivää siis elämme kolmatta päivää, Jeesus Heräsi kolmantena päivänä.
Nytkin olemme kolmannessa päivässä, Jumala antaa Pyhänhengen lahjohjoineen ja uudesti syntymisen Hänessä, jos tahdotte.
Pakoita Hän ei meitä, mutta muistutaa, että raamatun sana ei ole kuollut, sana vaan elävä. Elävässä Sanassa on meille opetettu, Pyhähenki ja lahjat, se on tähdelliset lopun ajalla, etti eksyisi, hiuksen hieno on eksytys.
Rakkaudella Hän kutsuu omiaan, tulkaa, että Minun ruumiini jäsenet, koosuisvat. Pian minä tulen omiani noutamaan. Oletko valmis onko lamppusi palamassa.
Siunausta sinulle lukijani.
PYHITETTY JEESUS
LUKIHÄIRIÖINEN
3
346
Vastaukset
- Haist v*ttu
Oletko lukihäiriöinen vai muuten vaan tyhmä?
Ja sit se heräs ja tajus, et voi *PIIP*, tässähän ollaan elelty satukirjan ohjeiden mukaan.- ._.
Moi.
Olen pahoillani puolestasi.
Sinulla täytyy olla todella hankalaa ja ahdistavaa kun joudut sitä noin täällä purkamaan.
Siunausta sinulle. Kysele Jeesusta ja Hän vastaa. Hän tuo rauhan elämääsi ja tosi Ilon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184211Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032350Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421871- 761484
- 1581456
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91244- 106737
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34724- 27711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25691