Täsmäisku

1. JERUSALEM ISRAEL

Hamasin johtamalle hallitukselle asetettiin kansainvälisesti vaaditut kolme ehtoa, jotta se voitaisiin tunnustaa lailliseksi ja hyväksytyksi Palestiinan Auktoriteetin hallitukseksi. Yksi niistä oli Israelin tunnustaminen, toinen aiemmin sovittujen sopimusten hyväksyminen sitoviksi, kolmas luopuminen väkivallasta. Hamas ei suostu yhteenkään näistä ehdoista, minkä johdosta palestiinalaisia runsaskätisesti avustaneet valtiot ovat pidättyneet avustusten suorittamisesta, vaikka varat on jo myönnetty siihen tarkoitukseen.

Tämä on saattanut Hamasin johtaman hallituksen vararikon partaalle, koska sillä ei ole varoja maksaa 160 000 siviilivirkailijan kuukausipalkkoja, joita jotkut ovat odottaneet kolme kuukautta .

Epätoivossaan PA:n talousministeri Omar Abdel Razek lähetti ministeriön viralliselle kirjelomakkeelle kirjoitetun yksisivuisen kirjeen Israelin talousministeri Avraham Hirchsonille vaatien tätä siirtämään välittömästi Israelin keräämät satojen miljoonien USD tulli- ym. saatavat. Näitä varoja kerätään n. 50 miljoonaa USD kuukausittain, mutta niitä ei ole siirretty PA:lle Hamasin ottaessa hallitusvallan.

Razek oli lähettänyt kirjeensä Hirchsonille osoitteella Jerusalem. Israel. Razek viittaa kirjeessään mm. Pariisin protokollaan vuodelta 1994, joka on osa Oslon sopimuksia, joita Hamas ei tunnusta.

Israelin talousministeriö ei katso kirjeen osoittavan muutosta Hamasin periaatteissa, eikä näe mitään syytä muuttaa suhtautumistaan siihen. Israel tarjosi lääkkeitä 50 miljoonan NIS arvosta, mutta Hamas vaatii rahaa.

Varoja ei ole siirretty PA:lle. Israel on lyhentänyt PA:n alueille menevien sähkö-, vesi- ja bensiinitoimitusten maksamattomia velkoja pidättämistään varoista, noin 25 miljoonaa USD kuukaudessa.

2. ZARQAWIN KUOLEMA

Abu Musab al-Zarqawi, oikealta nimeltään Ahmed Fadhil Nazzal al-Khalayleh, syntyi 20.10.1966 palestiinalaisille vanhemmille jordanialaisessa kylässä nimeltä Zarqa, mistä hän sai kutsumanimensä.

Zarqawi oli lähimpine apulaisineen suunnittelemassa päivän ohjelmaa ns. turvallisessa talossa Bagubassa, Bagdadista pohjoiseen, aamuhämärissä torstaiaamuna, kun USA:n hävittäjäpommittaja pudotti klo 06.15 236 kilon pommin taloon, joka tuhoutui täysin. Amerikkalaiset olivat saaneet vihjeen Zarqawin olinpaikasta Jordanian tiedustelusta sekä Zarqawin järjestön sisältä. Zarqawin päästä oli luvattu 25 miljoonan USD palkkio, jota joku voi yrittää vaatia oman turvallisuutensa vaarantaen.

Zarqawin kuolema on herättänyt kahdenlaisia tuntemuksia. Länsimaitten johtajat ilmaisevat tyytyväisyytensä, joku arabijohtaja valittaa luotetun veljen ja marttyyrin menetystä. Siviilit Irakissa ja Jordaniassa jakaantuvat samoin kahteen leiriin. Shia-muslimit ovat tyytyväisiä, sunnit vannovat kostoa. Hamasin ja Fatahin johto on pidättynyt julkisista lausunnoista, mutta Gazassa Hamas julkisti tiedotteen, jossa se sanoo ”sydän täynnä uskoa kunnioittavansa veljeä ja taistelijaa, joka kärsi marttyyrikuoleman raivokkaan ristiretkikampanjan käsissä, joka Irakista alkaen kohdistuu arabien kotimaahan.”

ZarQawi osallistui nuorena rikollisuuteen, käytti alkoholia ja syytettiin tytön raiskauksesta. Hän taisteli venäläisiä vastaan Afganistanissa kuten bin Ladenkin, jonka päästä myös maksetaan 25 miljoonaa USD.

Palattuaan Jordaniaan hänet vangittiin 1990-luvun puolivälissä, ja vankilassa hän omaksui radikaalin uskonnollisuutensa. Hänen sellitoverinaan oli radikaali muslimi-saarnaaja Isam Muhammad al-Bargawi, tunnettu nimellä Abu Muhammad al-Magdisi, josta tuli hänen hengellinen johtajansa ”tafkirissa”, islamin äärisuunta, jonka mielestä suunnan vastustajat, kafir tai infidel, tulee surmata. Vuonna 1999 päästyään vapaaksi vankilasta hän meni uudelleen Afganistaniin, jossa hän solmi suhteita bin Ladeniin. Hän meni Irakiin 2001 Iranin kautta. Hänet tuomittiin 2001 Jordaniassa poissaolevana 15 vuodeksi vankeuteen.

Hänen tilillään on ainakin 60 ihmisen surma ja hänen oletetaan surmanneen omakätisesti useita kaappaamiaan länsimaalaisia, kaksi heistä amerikkalaisia.

3. VENÄJÄ VAATII ISRAELIA PYSYMÄÄN EROSSA IRANISTA

Israelilla on hyvät ja toimivat diplomaattisuhteet Venäjän kanssa, mutta ehkä kuvitellen USA:n sanan painavan enemmän, Venäjä ilmoitti vastustuksensa Israelin oletetusta sotilaallisesta iskusta Irania vastaan USA:n diplomaattikanavien kautta. Venäjä perustaa diplomatiansa Iranin ydinasekiistassa olettamukseen, että Iran saa ydinaseensa valmiiksi aikaisintaan viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, mikä antaa tilaa löytää neuvotteluratkaisuja kiistassa. Toisaalta Iran yllätti myös Venäjän siinä, miten pitkällä se on ydintutkimuksessaan. Diplomaatit olettavat Venäjän perimmäisen huolen, menetettävien tuottavien kauppojen ohessa, olevan, että Iranin levottomuudet voivat levitä Kaukasukselle ja Venäjän eteläosien muslimi-enemmistöisille alueille.

Mediassa on ollut uutisia, joitten mukaan USA myöntyisi siihen, että Iran voisi rikastaa uraania kotimaassaan ja että USA voisi avustaa siinä. Toiset lähteet kieltävät tämän ja toteavat, että USA suosittelee Venäjän ja Iranin sopivan uraanin rikastamisesta Venäjän laitoksissa.

4. OLMERT JORDANIASSA

Olmertin ja Jordanian kuninkaan Abdullah II:n tapaamiselta ei paljon odotettu eikä juuri mitään saatu.

Miehet keskustelivat 90 minuutin ajan, osan siitä työlounaan aikana. Olmert pysyi tiukasti omassa lempi-suunnitelmassaan Juudean ja Samarian yksipuolisessa evakuoinnissa muistaen kuitenkin mainita ”tiekartan” palestiinalaisille asettamien vaatimusten toteuttamisen, mutta muuten hänen lausuntonsa noudatteli sanasta sanaan jo tutuksi tulleita fraaseja.

Abdullah oli puolestaan yhtä suorasanaisesti Olmertin suunnitelmia vastaan todeten, että kahden valtion ratkaisut täytyy saavuttaa kaksipuolisten neuvottelujen kautta ”tiekartan” vaatimusten mukaan.

Abdullah esitti huolensa taloudellisen ja inhimillisen tilanteen huononemisesta palestiinalaisalueilla, mihin Olmert lupasi Israelin auttavan siinä, missä se pystyy.

5. IAF:N TÄSMÄISKU GAZAAN

Israelin ilmavoimien koneet ampuivat 4 ohjusta myöhään eilen torstai-iltana PRC:n (kansan vastarintakomitea) Salah a-Din Prikaatin koulutuskeskukseen, jonka PRC rakensi entisen juutalaiskylän Slavin raunioille Gazan eteläosassa lähellä Rafian kaupunkia. Hamasin hallituksen sisäministeriön pääjohtajaksi nimitetty Jamal Abu Samhadana sattui ajamaan autollaan keskuksen kautta juuri samaan aikaan. Hän sai iskussa surmansa neljän muun miehen lisäksi. Samhadana oli PRC:n perustaja ja päällikkö, ja hän oli vastuussa USA:n autosaattuetta vastaan tehtyyn iskuun 2003, jossa kolme amerikkalaista sai surmansa. Hamasin Gazan alueen johtaja Ghazi Hamad syytti iskusta Israelia lisäten, että nyt kaikki PA:n hallituksen jäsenet ovat IDF:n iskujen kohteina. Israel sanoo, ettei Samhadana ollut iskun suunniteltu kohde.

Israelin turvallisuusjoukot ilmoittavat, että heillä on 90 yleistä varoitusta terrorismista, ja he ovat lisänneet valppauttaan Samhadanan kuoleman kostotoimien pelossa. (www.israelnationalnews.com)
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. VERINEN VIIKONVAIHDE

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, että Israel käy pienoissotaa palestiinalaisten kanssa, tämä viikonvaihde antanee kouriintuntuvan esimerkin siitä, mikä tilanne todella on tällä rintamalla.

- Torstai-iltana IAF:n koneet tuhosivat PRC:n (kansan vastarintakomitean) koulutusleirin, jonka se oli rakentanut entisen juutalaiskylän Slav raunioille, surmaten neljä palestiinalaista, yksi heistä Israelin eniten etsitty terrorismista syytetty Abu Samhadana. IDF:n mukaan miehet harjoittelivat terrori-iskua Israelia vastaan, kun hyökkäys lopetti harjoitukset.

- Perjantaina klo 15.00 IDF:n sotilaat havaitsivat Kassam-miehistön valmistautuvan ampumaan rakettiaan Gazan alueen pohjoisosassa. IAF:n kone ampui ohjuksen heitä kohti surmaten kolme ja haavoittaen neljää muuta.

- Perjantaina 17.00 seitsemän palestiinalaista sai surmansa Gazan rannikolla Beit Lahiyasta pohjoiseen. He olivat leiriytyneet hiekkarannalle telttoineen. Kuusi heistä kuului samaan Ghalian perheeseen, josta kuolivat mm. isä, hänen toinen vaimonsa, vauva-ikäinen poika ja 18-kuukauden ikäinen tyttö. Räjähdyksessä haavoittui yli 30 ihmistä. Räjähdyksen aiheutti joko IDF:n tykistön harhautunut ammus tai suunnastaan eksynyt Kassam-raketti. IDF tutkii asiaa.

- Perjantaina 17.20 IDF:n sotilaat havaitsivat Kassam-miehistön olevan matkalla ampumaan rakettinsa Negeviin. IAF:n koneet ampuivat ohjuksen heitä kohti surmaten kaksi Hamasin jäsentä, jotka IDF:n mukaan olivat viime viikolla ampuneet raketit Sderotiin.

- Perjantaina klo 18.15 Dan Halutz lopetti kaikki tykistöiskut Gazan alueelle tutkimusten ajaksi.

- Lauantaina klo 10.00 Hamas alkoi levittää Gazan alueella lentolehtisiä, joissa se sanoo irti aloittamansa tulenlopettamisen ja vannoo aloittavansa ”maanjäristykset sionistisissa kaupungeissa” uudelleen. PA:n pääministeri Haniyeh sanoo adoptoivansa Huda Ghalian, 12, jonka perhe koki raskaita menetyksiä Gazan hiekkarannan räjähdyksessä.

- Lauantaina Mahmoud Abbas julistaa pitävänsä kansanäänestyksen ns. vankien-suunnitelmasta 26. heinäkuuta 2006 kello 7.00 – 18.00 välillä. Siinä kysytään vain yksi kysymys: ”Hyväksytkö vankien kansallisen sovintodokumentin?” PA:n virkailijat vahvistavat, että tarkoituksena on Hamasin hallituksen kaataminen.

- Hamasin johto tuomitsee kansanäänestyksen ja vaatii palestiinalaisia pidättymään äänestyksestä, koska se on laiton. Se kutsuu Abbasia petturiksi, ja sanoo, että ”se päivä on uusi onnettomuus, nagba, palestiinalaisten historiassa.”

- Israelin vankiloissa elinkautisiaan kärsivät suunnitelman laatijat sanoutuivat irti suunnitelmastaan, koska ”se oli tarkoitettu yhdistämään palestiinalaisia eikä hajottamaan.”

- Lauantaina Hamasin pyssymiehet tulittivat kenraali Rashid Abu Shabakin autosaattuetta Gazan kaupungissa haavoittaen kolmea henkivartijaa, yhtä hengenvaarallisesti. PA:n estävän turvallisuuspalvelun johtajaa Shabakia vastaan tehtiin pommi-isku yritys pari viikkoa sitten. Viime viikolla Hamasin pyssymiehet ampuivat kolme rakettia Shabakin päämajaan Gazassa.

- Hamas-johtaja Damaskoksessa, Khaled Mashaal, antoi kaikille palestiinalaisryhmille julkilausuman, jossa hän kehottaa ”unohtamaan erimielisyydet, kokoamaan voimat sionistista hyökkäystä vastaan ja aloittamaan intifada uudelleen.”

- Israelin puolustusministeri Amir Peretz kehotti palestiinalaisia lopettamaan Kassam-rakettiensa ampumisen Israeliin, koska Israelin täytyy asukkaittensa puolustamiseksi vastata niihin entistä tehokkaammin.

- PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas syytti Israelia kansanmurhasta ja verisestä massamurhasta siviilejä vastaan todeten, että ”Israel suorittaa suurimpia inhimillisen kansanmurhan rikoksia palestiinalaisia vastaan.”

- Fatahin alajärjestö al-Aksa ilmoitti aloittavansa itsemurhaiskut uudelleen, kaappaavansa sotilaita sekä hyökkäävänsä sotilaita ja siviilejä vastaan Juudeassa ja Samariassa. .

2. IDF:N VASTAINEN MIELENOSOITUS

Gazan hiekkarannikoilla sattunut onneton räjähdys sai aikaan mielenosoituksen järjestämisen IDF:n yleisesikuntapäällikkö Dan Halutzin Tel Avivin asunnon lähellä lauantai-iltana. Mielenosoituksen järjestivät mm. Gush Shalom, Yesh Gvul ja turva-aidan vastaiset anarkistit.

Tilaisuutta kuvaavat TV-toimittajat havaitsivat mielenosoittajien joukossa pääministeri Ehud Olmertin vasemmistolaisista aatteistaan tunnetun tyttären Danan, joka huomattuaan tulleensa kuvaajien tähtäimiin peitti kasvonsa ja pian sen jälkeen pakeni paikalta. Mielenosoituksen järjestäjät julkistivat lentolehtisen, jossa ne toteavat ”Israelin hallituksen olevan kiinnostunut hukuttamaan meidät kaikki väkivallan ja veren mereen.”

Likudin edustajat julkistivat oman arvionsa tapahtumasta todeten mm. ”On outoa, että pääministeri tytär osallistui tämän kaltaiseen mielenosoitukseen, joka aiheuttaa korjaamatonta vahinkoa Israelille.”

3. UUTISOTSIKOITA

- Sharonin luotetuimpia neuvonantajia vuodesta 2001 ja Olmertin hallituksen ulkomaisen lehdistön avustaja Ra´anan Gissin tungetaan Olmertin kanslian toimesta ulos.

- Hamasin johto kieltää julkaisseensa lausuman, jossa se suree Zarqawin kuolemaa. Hamas syyttää Reutersin uutistoimistoa toimimisesta Fatahin hyväksi julkistaessaan lausunnon, jonka tekijäksi Palestinian Informationcenterin ( Palestiinan tiedotuskeskuksen) mukaan osoittautui Tayeb Abdel Rahim, yksi Mahmoud Abbasin tärkeimmistä neuvonantajista. Hamasin lähteiden mukaan se oli laadittu tahallisesti vahingoittamaan Hamasin entisestään huonoa mainetta.

- USA:n kongressi vahvisti äänin 312-97 lain, jolla lopetetaan USA:n Saudi Arabialle myöntämä vuosittainen avustus 420 miljoonaa USD. Varat oli tarkoitettu luokkahuoneiden rakentamiseksi ja opetuksen tarpeisiin. Avustus on ollut varmaan lajissaan yksi oudoimmista, koska sillä on avustettu maata, joka itse käyttää miljardeja USD opetus- ja kulttirakennusten rakentamiseksi ympäri maailmaa islamin levittämisoperaatioissaan. Joku edustaja puolusti avustusta selittäen, että sen lopettaminen vaikuttaa negatiivisesti saudien haluun taistella terrorismia vastaan. Toisten mukaan lain tarkoituksena on symbolisesti osoittaa USA:n tyytymättömyys saudien haluttomuudesta taistella kiihotusta ja suvaitsemattomuutta vastaan arabimaailmassa.

- Kongressi myönsi Israelilla 2.46 miljardin USD avustuksen, josta 2.3 miljardia on tarkoitettu sotilaalliseksi avustukseksi ja 120 miljoonaa taloudelliseksi avustukseksi. 40 miljoonaa USD on tarkoitettu pakolaisten sijoittamiseksi Israeliin.

- USA rakentaa ohjusten torjunta-asemia ja myöntää lisää varoja torjuntajärjestelmien kehittämiseksi. Yksi torjunta-asema on tarkoitus rakentaa Puolaan Venäjän vastustuksesta huolimatta. USA joutuu myös suunnittelemaan koko torjuntajärjestelmänsä uudelleen, koska aiempi oli rakennettu Pohjois-Koreasta tulevaa uhkaa vastaan, mutta nyt Iran on ajankohtaisempi uhka. USA:n ohjustentorjuntajärjestö (MDA) pyytää kongressilta 77 miljoonan USD lisämäärärahan Arrow-torjuntajärjestelmän uusimiseksi ja uuden Arrow-4 järjestelmän kehittämiseksi, jolla tulee olemaan paremmat sieppausominaisuudet. Israel perustaa ohjustentorjuntansa Arrow-järjestelmän varaan, mutta USA tarvitsee mannertenvälisiä ohjuksia vastaan kaksinkertaisen torjuntajärjestelmän, josta ensimmäinen vaihe sijoitetaan Eurooppaan (maahan sijoitettu keskimatkan puolustusjärjestelmä), ja toinen vaihe USA:n mantereella Kaliforniassa ja Kanadassa. Ensimmäisen vaiheen torjuntaa pidetään hätätoimenpiteenä, koska sen laitteita ei ole täysin testattu. Niitä suunnitellaan Euroopan lisäksi muihin ystävällisiin maihin, kuten ehkä Afganistaniin.

- Hollanti on yksi Euroopan maita, jossa holokaustin kieltäminen ei ole rikos. Tämä puute aiotaan nyt korjata äskettäisen tapahtuman johdosta. Israelista Hollantiin muuttaneen juutalaisperheen 11-vuotias tytär sai koulussa luokkatovereiltaan huomautuksia: ”Onpa vahinko, ettei Hitler ehtinyt tehdä hommaansa loppuun.” Uuden lain mukaan holokaustin kieltäminen, sen ylistäminen tai sillä toisen halventaminen ovat rangaistavia rikoksia.

- Englantilainen Guardian-lehti julkaisi metropolitanin poliisin tekemän tutkimuksen, jossa todetaan muslimiupseerien muita todennäköisemmin olevan alttiita korruptiolle perheensä, laajennetun perheen tai muslimiyhteisön painostuksesta johtuen. Tutkimuksessa mainitaan erityisesti Pakistanista maahan muuttaneet upseerit. Raportin mukaan pakistanilaiseen ”käteiskulttuuriin” kuuluu perheenjäsenen tai sukulaisen auttaminen.

Muslimiupseerien järjestön puheenjohtaja, ylitarkastaja Dal Bahu pitää tutkimusta rasistisena ja ihmettelee, minkälaisia tuntemuksia se herättää poliisin uusissa palkkalaisissa.

- Marylandin islamilainen ryhmä vaatii muslimivapaapäivien sisällyttämistä koulun kalenteriin tai

juutalaisten juhlapäivien pudottamista pois. The Towson Times-lehti kertoo Baltimoren muslimien taistelleen kolme vuotta saadakseen kaksi muslimien juhlapäivää, Id al-Fitr ja Id al-Adha, sisälletyiksi koulun kalenteriin, jolloin niistä tulisi vapaapäiviä. Koulun edustajan mukaan juutalaisten juhlapäivien sisällyttäminen koulun kalenteriin tehtiin taloudellisista syistä, koska siten vältyttiin palkkaamasta ylimääräisiä opettajia juutalaisille oppilaille.

- Torstai-iltana poliisin kolmen vuoden ajan jahtaama tunnettu rikollinen ja karjavaras, 25-vuotiaan miehen Idnasta, nähtiin ajavan Sde Davidista varastamallaan autolla. Poliisi yhdessä IDF:n tiedustelujoukkojen ja helikopterin avustamana saivat miehen piiritettyä ja aiempien kokemusten opastamina varmistettua, ettei mies tällä kertaa päässyt piirityksen läpi ajamalla tiesulun läpi poliisiautoja ruhjoen. Lopulta mies yritti pakoon jalkaisin, mutta hänet saatiin kiinni. Mies oli erikostunut varastelemaan maatiloilta karjaa ja välineistöä.



4. HUOMAUTUS LUKIJOILLE

Edellä esitetystä voisi saada kuvitelman, että Israel on vaarallinen maa vierailla. Näin ei ole asianlaita; levottomuudet tapahtuvat vain palestiinalaisalueiden liepeillä tai sisällä, muuten maa on täysin turvallinen. Käsittelen asiaa toisessa raportissa. – Mahdolliset katkot toimituksissa johtuvat internet-ongelmista.

Äänestä

1. PROPAGANDASOTA

Gazan hiekkarannalla perjantaina sattunut räjähdys, joka surmasi seitsemän palestiinalaista, kuusi heistä samasta perheestä, on herättänyt Israelissa keskustelun tavasta, millä vastaavista onnettomuuksista tiedotetaan ja mitä vaikutuksia sillä on kansainvälisesti.

JPostin kommentoijat näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että nimenomaan Gazan tapaus hoidettiin taitamattomasti ja että se aiheutti suurta vahinkoa Israelin muutenkin huonolle maineelle ulkomailla.

Tapausta kuvanneet TV-toimittajat välittivät järkyttäviä kuvia kanaviensa kautta pitkin maailmaa selittäen samalla palestiinalaisten kannan, että räjähdyksen aiheutti IDF:n tykinammus. Armeijan edustajilta meni 12 tuntia, ennen kuin ne alkoivat tuoda esille omaa versiotaan tapahtumasta, että sen aiheuttikin luultavasti Hamasin ampuma, suunnastaan eksynyt Kassam. Mutta se oli silloin auttamatta myöhässä, vahinko oli jo päässyt tapahtumaan. Vaikka se olisikin totta, mitä komitea tutkii tiistaihin saakka, siinä on peittelyn maku. Lisäksi erään artikkelin mukaan IDF havaitsi jotain epätavallista liikettä hiekkarannalla, mutta ampuiko se tykistöllä sinne, selvinnee tutkimuksissa. Armeijalla on tiettävästi käytettävissään kokeneita ja päteviä PR-henkilöitä, mutta jostakin syystä heidän asenteensa on kuin näpistelystä kiinni joutuneen pikkupojan, syyllinen ja anteeksipyytelevä, vaikka ei olisi paljon aihettakaan.

2. HAMASIN JOHTO RAUHAAN

Palestiinalaiset ampuivat perjantaista lähtien yli 50 Kassam-rakettia, sunnuntaina yksistään yli 30, useimmat niistä Beit Hanousta. Niiden aiheuttamat vahingot eivät olleet kovin suuria, mutta perheiden eläminen tällaisen ”venäläisen ruletin” alaisena päivästä ja yöstä toiseen ei kuulu normaalin ihmisen elämään.

Sderotin asukas Jonathan ”Nati” Angel sai Kassamin sirpaleita alavatsaansa ja hän on kriittisessä tilassa sairaalassa. Lisäksi kaksi muuta haavoittui lievemmin.

Esitellessään suunnitelmaansa Hamasin johdon saattamiseksi vastaamaan hengellään Kassam-tulituksesta puolustusministeri Amir Peretz kertoi, että haavoittunut mies on hänen läheinen ystävänsä.

Sderotin kaupunginjohtaja Eli Moyal uusi Avi Dichterin esittämän vaatimuksensa, että Israelin tulee valita Sderotin ja Beit Hanoun välillä: Jos Beit Hanouta ei tuhota, Sderotista tulee haamukaupunki. Tämä vaatimus lähtee olettamuksesta, ettei Kassam-tulitusta saada loppumaan.

Kaikesta huolimatta Amir Peretz esitti hallitukselle, neuvoteltuaan asiasta IDF:n, IAF:n ja Shin Betin korkeimman johdon kanssa, että hänen suunnitelmansa täsmäiskujen kohdistamisesta Hamasin johtoa vastaan hyllytetään toistaiseksi. Tässä hän palasi vuosia vanhaan ja jo pahoin kuluneeseen fraasiin: ”Annetaan Hamasille vielä kerran mahdollisuus hillitä Kassam-tulitusta, ja jos se ei auta, suunnitelma käynnistetään.” Näitä ”vielä-yksi-mahdollisuus” tapauksia on niin paljon, ettei niitä pysty enää laskemaan.

Sderotin asukkaat ovat pitäneet mielenosoituksia, joissa he ilmaisevat lähtevänsä kaupungista, jos joku maksaa heille korvaukset menetyksistään. Hallitus ei näytä täysin tajuavan tilanteen vakavuutta, ei sitä, että Sderotin kaupungin esteetön terrorisoiminen, Gazan ja Samarian pohjoisosan juutalaisasukkaitten evakuointi sekä Olmertin realignment-suunnitelma edes mahdollisuutena antavat Israelin vihollisille ja ulkomaailmalle kuvan maasta, joka on valmis luovuttamaan ja pakenemaan. Viittaan tässä raporttiin 447, jossa kerroin Pipesin näkemyksestä tahtojen välisestä kamppailusta, jossa Israel näyttää jo luovuttaneen.

3. OLMERT LONTOOSSA JA PARIISISSA

Pääministeri Ehud Olmert aloitti Euroopan matkansa, jonka aikana hän tänään tapaa Englannin pääministeri Tony Blairin tänään klo 10.00 pääministerin kansliassa Downing Street 10. Englannin Israelin lähettiläs Simon MacDonald matkusti Olmertin mukana. Hän ei pitänyt ajankohtaa parhaana mahdollisena juuri Gazan onnettomuuden jälkeen, mutta ei uskonut sen pahasti haittaavan keskusteluja.

Olmert kertoi lehtimiehille tärkeimmän kysymyksen olevan realignment-suunnitelma, mutta toinen aihe on tietenkin ajan tasalla olevan informaation esittäminen Gazan seitsemän palestiinalaisen kuolemasta, kuitenkin suhteessa jatkuvaan ja kiihtyvään Kassam-tulitukseen. Olmert ottanee esille 30. syyskuuta 2000 sattuneen 12-vuotiaan palestiinalaisen Dura-pojan kuoleminen isänsä syliin IDF:n ja palestiinalaisten ristitulessa. Silloin esitettiin maailmalle yksisuuntainen versio, että poika kuoli IDF:n luodeista, mutta 3 vuotta myöhemmin tehtyjen ballististen tutkimusten mukaan hänet tappoi palestiinalaisten oma tuli.

4. HAMAS KIIHDYTTÄÄ VÄKIVALTAA

Bar Ilan yliopiston Begin keskuksen strategisten tutkimusten johtaja Ephraim Inbar kertoi Jpostille sunnuntaina, että nykyisissä olosuhteissa Hamasin vaikea pidättyä hyökkäämästä israelilaisia kohteita vastaan. Hän kertoo, että 16 kuukauden yksipuolinen julistus väkivallasta pidättymisestä on heikentänyt sitä toisten terrorijärjestöjen eduksi, jotka ovat jatkaneet väkivaltaansa esteettä. Nykyinen Hamasin aloittama väkivalta on siirtänyt yleisen huomion Abbasin julistamasta kyseenalaisesta kansanäänestyksestä sekä Hamasin ja Abbasin ja Fatahin kannattajien välisestä kasvavasta väkivallasta.

Hamasin ongelmina ovat kuitenkin PA:n virkailijoitten palkkasaatavat sekä ulkomailla saavutettava uskottavuus ja laillisuus ruohonjuuritason kotoisten kannattajien suosiessa Israelin vastaista taistelua, kertoo Inbar, mutta vielä enemmän kuin kunnioitusta Hamas kaipaa rahaa.

Asiantuntijat uskovat, että jos raketti-iskut Gazasta jatkuvat tai mahdollisesti vielä kiihtyvät ja tulevat tarkemmiksi pitemmällä kantomatkalla, IDF voi joutua uusimaan maaoperaatioitaan Gazan alueelle, jopa miehittämään ainakin joksikin aikaa entisten juutalaisasutusten raunioita, joista Kassam-raketteja ammutaan.

5. KANSANÄÄNESTYKSEN LAILLISUUS

Hamas-enemmistöinen PLC (Palestiinan lakiasäätävä neuvosto) aloittaa Abbasin julistaman kansanäänestyksen laillisuuden käsittelyn tänään. Rintamalinjat ovat ennakolta täysin selvät: Hamas vastustaa kansanäänestyksen järjestämistä vedoten siihen, että jännitys on korkealla Hamasin ja Fatahin välillä, ja että, kuten pääministeri Ismael Haniyeh sanoo, se hajottaa palestiinalaisen kansan ja aiheuttaa sisällissodan.

Vankien dokumentin laatineet Hamasin ja myös Jihadin johtajat ovat ilmoittaneet vastustavansa dokumentin käyttämistä Hamasia vastaan kansanäänestyksen järjestämiseksi, mikä on tappio Abbasille, mutta pysyvät esitystensä takana.

Hamasin aseistetun siiven Izzadin al-Qassam johtaja Abu Obaidah sanoi sunnuntaina, että Hamas ottaa Israelin uhkaukset täsmäiskuista sen johtajia vastaan vakavasti, mutta ettei se pelkää niitä.

Israelin hallituksen edustajat sanovat, ettei vankien dokumentin hyväksyminen tuo mitään uutta eikä Israel ota sitä vakavasti.

Ulkoministeri Tzipi Livni sanoi, että Israel mieluiten sopii palestiinalaisten kanssa ennen yksipuolisia toimia, mutta ettei se odota loputtomasti. Hän ei pidä neuvotteluja Abbasin kanssa realistisina.

6. ACREN RISTIRETKELÄISET

Muinaisen Acren vanhankaupungin halki kulkeva maanalainen pääkäytävä, Eteläinen Tie, on kunnostettu ja avataan turisteille lähikuukausien aikana. Tietä käyttivät tuhannet kaupungissa vierailevat pyhiinvaeltajat tuhat vuotta sitten erikoisesti ristiretkeläisten aikana 1095-1291. Siellä pyhiinvaeltajaryhmät kokoontuivat ennen valmistautumistaan matkalle syvemmälle Pyhään Maahan. Tien varrella on ollut kauppoja ja sen alkupäässä monumentaalinen portti, jonka ansiosta kaupunki ja tie voitiin sulkea yön ajaksi.

Paikasta tulee UNESCO:n suojelema kansainvälinen perinnepaikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yms. kirjoitti:

1. JERUSALEM ISRAEL

Hamasin johtamalle hallitukselle asetettiin kansainvälisesti vaaditut kolme ehtoa, jotta se voitaisiin tunnustaa lailliseksi ja hyväksytyksi Palestiinan Auktoriteetin hallitukseksi. Yksi niistä oli Israelin tunnustaminen, toinen aiemmin sovittujen sopimusten hyväksyminen sitoviksi, kolmas luopuminen väkivallasta. Hamas ei suostu yhteenkään näistä ehdoista, minkä johdosta palestiinalaisia runsaskätisesti avustaneet valtiot ovat pidättyneet avustusten suorittamisesta, vaikka varat on jo myönnetty siihen tarkoitukseen.

Tämä on saattanut Hamasin johtaman hallituksen vararikon partaalle, koska sillä ei ole varoja maksaa 160 000 siviilivirkailijan kuukausipalkkoja, joita jotkut ovat odottaneet kolme kuukautta .

Epätoivossaan PA:n talousministeri Omar Abdel Razek lähetti ministeriön viralliselle kirjelomakkeelle kirjoitetun yksisivuisen kirjeen Israelin talousministeri Avraham Hirchsonille vaatien tätä siirtämään välittömästi Israelin keräämät satojen miljoonien USD tulli- ym. saatavat. Näitä varoja kerätään n. 50 miljoonaa USD kuukausittain, mutta niitä ei ole siirretty PA:lle Hamasin ottaessa hallitusvallan.

Razek oli lähettänyt kirjeensä Hirchsonille osoitteella Jerusalem. Israel. Razek viittaa kirjeessään mm. Pariisin protokollaan vuodelta 1994, joka on osa Oslon sopimuksia, joita Hamas ei tunnusta.

Israelin talousministeriö ei katso kirjeen osoittavan muutosta Hamasin periaatteissa, eikä näe mitään syytä muuttaa suhtautumistaan siihen. Israel tarjosi lääkkeitä 50 miljoonan NIS arvosta, mutta Hamas vaatii rahaa.

Varoja ei ole siirretty PA:lle. Israel on lyhentänyt PA:n alueille menevien sähkö-, vesi- ja bensiinitoimitusten maksamattomia velkoja pidättämistään varoista, noin 25 miljoonaa USD kuukaudessa.

2. ZARQAWIN KUOLEMA

Abu Musab al-Zarqawi, oikealta nimeltään Ahmed Fadhil Nazzal al-Khalayleh, syntyi 20.10.1966 palestiinalaisille vanhemmille jordanialaisessa kylässä nimeltä Zarqa, mistä hän sai kutsumanimensä.

Zarqawi oli lähimpine apulaisineen suunnittelemassa päivän ohjelmaa ns. turvallisessa talossa Bagubassa, Bagdadista pohjoiseen, aamuhämärissä torstaiaamuna, kun USA:n hävittäjäpommittaja pudotti klo 06.15 236 kilon pommin taloon, joka tuhoutui täysin. Amerikkalaiset olivat saaneet vihjeen Zarqawin olinpaikasta Jordanian tiedustelusta sekä Zarqawin järjestön sisältä. Zarqawin päästä oli luvattu 25 miljoonan USD palkkio, jota joku voi yrittää vaatia oman turvallisuutensa vaarantaen.

Zarqawin kuolema on herättänyt kahdenlaisia tuntemuksia. Länsimaitten johtajat ilmaisevat tyytyväisyytensä, joku arabijohtaja valittaa luotetun veljen ja marttyyrin menetystä. Siviilit Irakissa ja Jordaniassa jakaantuvat samoin kahteen leiriin. Shia-muslimit ovat tyytyväisiä, sunnit vannovat kostoa. Hamasin ja Fatahin johto on pidättynyt julkisista lausunnoista, mutta Gazassa Hamas julkisti tiedotteen, jossa se sanoo ”sydän täynnä uskoa kunnioittavansa veljeä ja taistelijaa, joka kärsi marttyyrikuoleman raivokkaan ristiretkikampanjan käsissä, joka Irakista alkaen kohdistuu arabien kotimaahan.”

ZarQawi osallistui nuorena rikollisuuteen, käytti alkoholia ja syytettiin tytön raiskauksesta. Hän taisteli venäläisiä vastaan Afganistanissa kuten bin Ladenkin, jonka päästä myös maksetaan 25 miljoonaa USD.

Palattuaan Jordaniaan hänet vangittiin 1990-luvun puolivälissä, ja vankilassa hän omaksui radikaalin uskonnollisuutensa. Hänen sellitoverinaan oli radikaali muslimi-saarnaaja Isam Muhammad al-Bargawi, tunnettu nimellä Abu Muhammad al-Magdisi, josta tuli hänen hengellinen johtajansa ”tafkirissa”, islamin äärisuunta, jonka mielestä suunnan vastustajat, kafir tai infidel, tulee surmata. Vuonna 1999 päästyään vapaaksi vankilasta hän meni uudelleen Afganistaniin, jossa hän solmi suhteita bin Ladeniin. Hän meni Irakiin 2001 Iranin kautta. Hänet tuomittiin 2001 Jordaniassa poissaolevana 15 vuodeksi vankeuteen.

Hänen tilillään on ainakin 60 ihmisen surma ja hänen oletetaan surmanneen omakätisesti useita kaappaamiaan länsimaalaisia, kaksi heistä amerikkalaisia.

3. VENÄJÄ VAATII ISRAELIA PYSYMÄÄN EROSSA IRANISTA

Israelilla on hyvät ja toimivat diplomaattisuhteet Venäjän kanssa, mutta ehkä kuvitellen USA:n sanan painavan enemmän, Venäjä ilmoitti vastustuksensa Israelin oletetusta sotilaallisesta iskusta Irania vastaan USA:n diplomaattikanavien kautta. Venäjä perustaa diplomatiansa Iranin ydinasekiistassa olettamukseen, että Iran saa ydinaseensa valmiiksi aikaisintaan viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, mikä antaa tilaa löytää neuvotteluratkaisuja kiistassa. Toisaalta Iran yllätti myös Venäjän siinä, miten pitkällä se on ydintutkimuksessaan. Diplomaatit olettavat Venäjän perimmäisen huolen, menetettävien tuottavien kauppojen ohessa, olevan, että Iranin levottomuudet voivat levitä Kaukasukselle ja Venäjän eteläosien muslimi-enemmistöisille alueille.

Mediassa on ollut uutisia, joitten mukaan USA myöntyisi siihen, että Iran voisi rikastaa uraania kotimaassaan ja että USA voisi avustaa siinä. Toiset lähteet kieltävät tämän ja toteavat, että USA suosittelee Venäjän ja Iranin sopivan uraanin rikastamisesta Venäjän laitoksissa.

4. OLMERT JORDANIASSA

Olmertin ja Jordanian kuninkaan Abdullah II:n tapaamiselta ei paljon odotettu eikä juuri mitään saatu.

Miehet keskustelivat 90 minuutin ajan, osan siitä työlounaan aikana. Olmert pysyi tiukasti omassa lempi-suunnitelmassaan Juudean ja Samarian yksipuolisessa evakuoinnissa muistaen kuitenkin mainita ”tiekartan” palestiinalaisille asettamien vaatimusten toteuttamisen, mutta muuten hänen lausuntonsa noudatteli sanasta sanaan jo tutuksi tulleita fraaseja.

Abdullah oli puolestaan yhtä suorasanaisesti Olmertin suunnitelmia vastaan todeten, että kahden valtion ratkaisut täytyy saavuttaa kaksipuolisten neuvottelujen kautta ”tiekartan” vaatimusten mukaan.

Abdullah esitti huolensa taloudellisen ja inhimillisen tilanteen huononemisesta palestiinalaisalueilla, mihin Olmert lupasi Israelin auttavan siinä, missä se pystyy.

5. IAF:N TÄSMÄISKU GAZAAN

Israelin ilmavoimien koneet ampuivat 4 ohjusta myöhään eilen torstai-iltana PRC:n (kansan vastarintakomitea) Salah a-Din Prikaatin koulutuskeskukseen, jonka PRC rakensi entisen juutalaiskylän Slavin raunioille Gazan eteläosassa lähellä Rafian kaupunkia. Hamasin hallituksen sisäministeriön pääjohtajaksi nimitetty Jamal Abu Samhadana sattui ajamaan autollaan keskuksen kautta juuri samaan aikaan. Hän sai iskussa surmansa neljän muun miehen lisäksi. Samhadana oli PRC:n perustaja ja päällikkö, ja hän oli vastuussa USA:n autosaattuetta vastaan tehtyyn iskuun 2003, jossa kolme amerikkalaista sai surmansa. Hamasin Gazan alueen johtaja Ghazi Hamad syytti iskusta Israelia lisäten, että nyt kaikki PA:n hallituksen jäsenet ovat IDF:n iskujen kohteina. Israel sanoo, ettei Samhadana ollut iskun suunniteltu kohde.

Israelin turvallisuusjoukot ilmoittavat, että heillä on 90 yleistä varoitusta terrorismista, ja he ovat lisänneet valppauttaan Samhadanan kuoleman kostotoimien pelossa. (www.israelnationalnews.com)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu