Olen 13 vuotta, viimeiset n. 3 vuotta olen ollut ilman ystäviä ja kavereita, itseasiassa minulla ei koskaan ole ollut ystäviä, vain ja ainoastaan kavereita. Koulussa minulla on yksi kaveri, mutta haluaisin laittaa poikki, koska en tule toimeen hänen kanssaan, ja hänen juttunsa kuulostavat kovin lapsellisilta, en jaksaisi niitä enään. Olimme ala-asteella leikkikavereita, ja siihen se sitten jäikin..Olemme nykyään vain kavereita siksi, koska ei ole muitakaan, emmekä uskalla laittaa poikki, tai minä en uskalla. Joudun esittämään hänen seurassaan, nauran hänen jutuilleen, vaikka ne ovat tylsimpiä mitä ikinä olen kuullut. Joskus jopa itkettää kun haluaisin niin kovasti laittaa poikki, en kestä häntä ja esittämistäni, tavallaan valehtelen hänelle kaiken itsestäni. Ja hän vain luulee, että olemme parhaat kaverit.
Ensimmäiset kaksi vuotta olivat ihan jees, pidin yksinolosta, en potenut minkäänlaista yksinäisyytta, elämä oli ihanaa jne. Mutta nyt viimeisenä vuotena, olen miettinyt paljon asioita. Tunnen itseni aina vain yksinäisemmäksi, elämäniloni on kadonnut, mutta en halua kuollakkaan. Joskus ajattelen kuolemaa, ja sitä, että eihän elämässä ole mitään järkeä. Olen ujo ja aika epäsosiaalinen, se on syy siihen, miksi minulla ei ole ystäviä. Monet ovat yrittäneet tutustua minuun, esim. koulussa joskus joku saattaa katsoa pitkään, mutta en koskaan vastaa katseeseen, koska en uskalla. Jopa sanoneet minulle muutaman sanan, mutta olen niin, kuin en olisi kuulluutkaan mitään.
Ja nyt monet varmasti valittavat, että oma syyni kun olen yksin, että turha valittaa. Mutta valitan nyt kuitenkin..Se ei ole niin helppoa tosta vaan mennä juttelemaan ihmisille, vaikka kuinka haluaisikin tai yrittäisi. Mikään ei onnistu. Koulukin menee päin vittua... En tiedä miten jaksan seuraavan vuoden koulussa.. Aina tekisi vaan mieli vaan jäädä kotiin.
Kesälomakin alkoi, ja yksin vietän senkin. ja missäs muualla kuin tietokoneen ääressä..
Ensimmäiset kaksi vuotta olivat ihan jees, pidin yksinolosta, en potenut minkäänlaista yksinäisyytta, elämä oli ihanaa jne. Mutta nyt viimeisenä vuotena, olen miettinyt paljon asioita. Tunnen itseni aina vain yksinäisemmäksi, elämäniloni on kadonnut, mutta en halua kuollakkaan. Joskus ajattelen kuolemaa, ja sitä, että eihän elämässä ole mitään järkeä. Olen ujo ja aika epäsosiaalinen, se on syy siihen, miksi minulla ei ole ystäviä. Monet ovat yrittäneet tutustua minuun, esim. koulussa joskus joku saattaa katsoa pitkään, mutta en koskaan vastaa katseeseen, koska en uskalla. Jopa sanoneet minulle muutaman sanan, mutta olen niin, kuin en olisi kuulluutkaan mitään.
Ja nyt monet varmasti valittavat, että oma syyni kun olen yksin, että turha valittaa. Mutta valitan nyt kuitenkin..Se ei ole niin helppoa tosta vaan mennä juttelemaan ihmisille, vaikka kuinka haluaisikin tai yrittäisi. Mikään ei onnistu. Koulukin menee päin vittua... En tiedä miten jaksan seuraavan vuoden koulussa.. Aina tekisi vaan mieli vaan jäädä kotiin.
Kesälomakin alkoi, ja yksin vietän senkin. ja missäs muualla kuin tietokoneen ääressä..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,sinä tyttönen!
Voisin olla äitisi... Niin vanha olen, oma tyttäreni on 15vuotias.
Haluan kuitenkin sanoa sinulle, etä älä vaivu murheeseen, asioilla on tapana selvitä ja kääntyä parempaan suuntaan jossakin vaiheessa,jos vain itse jaksaa uskoa ja haluaa sitä.
Koita puhua murheistasi jonkun kanssa, ehkä äitisi, vaikka se voi tuntua sinusta jo ajatuksena kauhealta. Äitisi aivan varmasti haluaa sinun parastasi ja voi ainakin kuunnella mikä painaa mieltäsi.
Entä onko sinulla serkkuja tai kummitätiä tai setää jos voisit heille kertoa murheitasi, niin pääsisit alkuun asiassasi.
Huomaisit ettet sittenkään ole ihan yksin, vaikka siltä nyt ehkä tuntuukin.
Syksyllä voisit ottaa jonkin harrastuksen jota kautta voisit saada uusia ystäviä.
Jos olet niin ujo, ettet uskalla osallistua kerrassaan mihinkään ota rohkeasti yhteyttä viimestään syksyllä kouluunpalattuasi, koulu terveydenhoitajaan joka osaa varmaan autaa sinua eteenpäin.
Koita nyt nauttia ihanasta kesälomasta ja keksi kaikkea kivaa tekemistä yksin tai voitteko tehdä jotain perheesi kanssa yhdessä.
Käy joskus kirjastossa ja lue vaihteeksi kirja niin saat vaihtelua elämääsi tietokoneen rinnalle.
Tsemppiä sinulle, sinusta välitetään!
Olisin voinu kirjottaa lähes samanlaisen tarinan, tiedän mistä puhut. Oon kanssa aina viihtynyt yksin ja muiden seura ei ole koskaan juurikaan kiinnostanut eikä tuntunut tarpeeksi fiksulta ja viihdyttävältä mutta silti olen parin ihmisen kanssa pysynyt enemmän tai vähemmän väleissä (tosin vain koulussa) ettei tarvi yksin olla tunneilla kun on paritehtäviä tai muuta sellaista, minulla on kun sosiaalisten tilanteiden pelko.
Ensimmäisenä ongelman otti esille terkkari kun pyysin itse päästä jonkinlaiseen hoitoon nettiriippuvuuden takia. 'Jonkinlainen hoito' tarkoitti nuorisopsykologia jonka takia sitten jouduin käymään psykiatrilla joka diagnosoi tuon sos. tilanteiden pelon ja vakavan masennuksen. Diagnoosi masennuksesta ja varsinkin vakavasta sellaisesta tuli täytenä yllätyksenä ja sain reseptin Cipralexille. Oon nyt syöny sitä pari kuukautta ja en oikeastaan enää pelkää sosiaalisia tilanteita, enemmän ne tuntuu olevan 'ihan sama'.
Masennus vain taitaa olla pahentunut siitä ja seuraava aika psykologille on vasta 29. päivä elokuuta.
Toivottavasti tästä oli jotain apua vaikket mitään tainnutkaan kysyä. Jos haluat jutella niin lähetä mailia [email protected]