En ymmärrä miksei vaalijärjestelmä voi olla sellainen että ensin lasketaan koko maassa annetuista äänistä eduskunnan paikkajakauma ja sen jälkeen paikat jyvitetään eri vaalipiireihin. Nythän tehdään päinvastoin. Kokonaisuus on osien summa ja se kokonaisuus ei vastaa todellista kansan ilmaisemaa tahtoa vaan on täysin vino.
Paras vaihtoehto olisi toki tiettyjen toimintaperiaatteiden teettäminen kansan tahdon pohjalta ja sitten valita tietty ja pätevä joukko hoitamaan asioita näiden periaatteiden mukaan. Silloin ei voitaisi enää kamppailla vallasta ja hallitus olisi suoraan tai ilman välikäsiä kansan ohjaama renki (työrukkanen).
Siis kansa loisi tavallaan 'liikennesäännöt' joiden mukaan hallitus toimisi. Puolueet voitaisiin samalla lakkauttaa kokonaan.
Ja aina määrävälein näitä sääntöjä tarkistutettaisiin kansalaisia kuulemalla.
Tämä ei tietenkään sovi päättäjille jotka ovat vallanhimoisia ja omasta mielestään tietävät paremmin kaiken kuin kansan enemmistö.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.