vanhasen Mopo

Keskusta keskittyy perusturvaan ja työttömiin!!!

Vanhasen mopo pysyy kateissa

g Keskusta määritteli puoluekokouksessaan tulevan vaalikauden tavoitteet ja uusi myös periaateohjelmansa. "Yhteistyön ja sovinnon liikkeeksi" julistautunut puolue aikoo muun muassa vähentää työttömyyttä ja laskea ruuan hintaa. Keskusta haluaa jatkaa kansaneläkkeiden ja perusturvaan kuuluvien vähimmäisetuuksien korottamista. Etuudet tulee lisäksi sitoa indeksiin vastaamaan hintojen ja palkkojen muutoksia. Keskusta asettaa tavoitteeksi myös työllisyysasteen nostamisen seuraavan vaalikauden aikana yli 70 prosentin ja työttömyyden laskun alle kuuden prosentin. Kun tähän päästään, voidaan myös kokonaisveroastetta laskea.

Lisäksi ruuan hintaa halutaan laskea alentamalla elintarvikkeiden arvonlisäveroa. Sen sijaan yritysverokannan alentamiselle ei ole välitöntä tarvetta. Kannanotossa puhutaan lämpimästi myös uusiutuvien energialähteiden puolesta. Suomessa on keskustan näkemyksen mukaan hyvät mahdollisuudet bioraaka-aineiden sekä niistä jalostamalla saatavien biokaasun, etanolin ja biodieselin tuotantoon.

Keskusta tekee periaatteidensa toteuttamiseksi ennakkoluulottomasti yhteistyötä muiden kanssa "keskinäisen kunnioituksen ja ymmärtämyksen hengessä sekä sovintohenkeä viljellen".

Vaalien kunniaksi kevennyksiä köyhien rosvoamiseen

g Vuoden 2007 alusta tulevat voimaan ulosmittausta koskevat uudet säännökset, jotka tuovat jonkin verran lievennyksiä erityisesti heikossa taloudellisessa asemassa oleville velallisille. Lainmuutokset sisältyvät laajaan ulosottolain uudistukseen, jonka voimaantulo vahvistetaan presidentin esittelyssä tänään.

Uusilla säännöksillä ulosoton ns. suojaosuutta korotetaan 567 eurosta 585 euroon kuukaudessa velallisella, jolla ei ole elätettäviä perheenjäseniä. Jos hänellä on kaksi huollettavaa, suojaosuus nousee 980,40 eurosta 1 005 euroon.

Velalliselle on palkan, eläkkeen ja muun toistuvaistulon ulosotossa jätettävä säädetty suojaosuus omaan ja perheensä elatukseen. Suojaosuuden lisäksi velalliselle on nykyisin jätettävä neljäsosa suojaosuuden ylittävästä nettopalkan osasta. Kun nettopalkka ylittää tietyn tulorajan, ulosmitataan koko nettopalkasta yksi kolmasosa ja velalliselle jää kaksi kolmasosaa.

Yleinen ulosmittauksen määrä on jatkossakin edelleen kolmasosa nettotulosta. Pienituloisten velallisten suoja paranee jonkin verran niin, että mainittua "kolmasosa nettotulosta" -sääntöä lievempää ulosmittausta sovelletaan jatkossa nykyistä laajemmin. Nykyisin sitä ei sovelleta lainkaan mm. Joensuussa. Velalliselle on jätettävä suojaosuuden lisäksi kolmasosa suojaosuuden ylittävästä nettopalkan osasta.

Suojaosuudessa otetaan vuoden 2007 alusta huomioon myös velallisen elatuksen varassa oleva avopuoliso. Lisäksi perheenjäsenen elatuksenvaraisuuden edellytystä väljennetään nykykäytäntöön nähden.

Erittäin hyvätuloisten ulosmittaukseen ulosottolain uudet säännökset ovat sen sijaan tuomassa tiukennuksia vuoden 2009 alusta. Velalliselle jää kuitenkin aina vähintään puolet nettopalkasta.

Vapaakuukausia nykyistä automaattisemmin

Pienituloinen velallinen saa ensi vuodesta alkaen automaattisesti vuosittain kaksi vapaakuukautta eli keskeytystä ulosottoon. Muutoin velallisella on oikeus nykyiseen tapaan yhdestä kolmeen vapaakuukauteen vuodessa. Oikeus vapaakuukausiin alkaa vuoden jatkuneen toistuvaistulon ulosmittauksen jälkeen.

Velallisen maksettavaksi kuuluva ulosottomaksu peritään nykyisin jokaisesta kertyneestä maksuerästä. Jatkossa näiden ns. taulukkomaksujen perintä lakkaa, kun ulosmittaus on kestänyt kaksi vuotta ja velallinen on sinä aikana suorittanut määrätyn määrän maksuja. Lisäksi käyttöön otetaan nykyistä alempia maksuluokkia pienten kertymien ulosotossa. Näin entistä suurempi määrä kertymästä menee velan lyhennyksiin.

Työnantajien päivitettävä palkanlaskentaohjelmansa

Palkasta ulosottoon pidätettävän määrän laskentaperusteiden muutosten johdosta on työnantajien päivitettävä palkanlaskentaohjelmansa vuodenvaihteeseen mennessä. Niiden työnantajien avuksi, joilla ei ole käytössään omia laskentaohjelmia, oikeusministeriö avaa verkkopalvelussa www.oikeus.fi http://www.oikeus.fi> laskurin, jolla ulosmitattavan määrän voi laskea. Verkkopalveluun tulee myös laskuesimerkkejä.

Yritystoiminnan jatkamiselle parempi suoja

Vuoden 2007 alusta voimaan tulevien säännösten mukaan elinkeinotulon suoja, joka nykyisin koskee vain luonnollista henkilöä, koskee kaikenlaista yksityisen elinkeinonharjoittajan saamaa tuloa. Ulosmittauksen määrää saadaan rajoittaa, jos se mahdollistaa toiminnan jatkamisen eikä olennaisesti vaaranna velkojan etua. Sama mahdollisuus laajenee koskemaan myös yhtiöitä.

Uusien säännösten mukaan ulosottomies voi pakkohuutokaupan sijasta myydä ulosmitatun omaisuuden myös vapaalla myynnillä. Ulosottomiehen tulee valita myyntimuodoista se, joka kulloinkin tuottaa parhaan tuloksen. Useimmissa tapauksissa vapaa myynti edellyttää velallisen ja velkojien suostumusta. Jatkossakin ulosmitattu omaisuus käytännössä myydään useimmissa tapauksissa julkisella huutokaupalla.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

katehisissa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu