Työttömyyden vankeus

Pienikin työnteko leikkaa köyhän tukia ja sekoittaa perheen talouden pitkäksi aikaa020105

n Tukien muutosten laskennallinen lopputulos voi olla työntekoon kannustava, mutta tosiasiassa uusien päätösten hakeminen ja odottelu tekee työnteosta kannattamattoman, sanoo kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön johtaja HEIKKI HIILAMO Helsingin Sanomissa.

Toisinsanoen vallan väärinkäyttäjät estävät työllistymisyritykset, koska se on poliittisesti tarkoituksenmukaista. Samat tyypit ylläpitävät myös harmaata taloutta, koska monien on aivan pakko etsiä perheelleen leipää sen jälkeen kun neljän viikon välein maksettavat almut ovat loppuneet. Lapsilisät ovat 14 % alemmalla tasolla kuin 1994. Kuvion absurdius on niin totaalinen, että valtakunnankusettajat ovat lisänneet virkaelättien jo ennestään nelinkertaisesti ylisuurta laumaa jahtaamaan harmaan talouden "rikollisia". Lähin rikollinen näkyisi peilissä, jos siihen vain katsottaisiin.

TILAPÄINEN TYÖ ON VIISASTA VAIN PIMEÄNÄ

Paradoksi on siinä että tilapäiseen työhön lisätulojen toivossa haksahtaneiden on oltava säästäväisempiä kuin pakkotyöttömien. Jos lisätuloja onnistuu saamaa, ne on jätettävä vallankäyttäjille! Kun byrokratialle selviää että työtön on tehnyt pari päivää töitä, byrokratia vaatii kahden päivän päivärahat takaisin! Joulun edellä vouti vie monilta sen muutaman kympin veronpalautuksen, jonka syrjäytetty on verollisesta työstään liikaa maksanut. Syrjäytetyltä viedään paitsi työpalkka myös joulukinkku. Maapallolta tuskin löytyy yhtä typeriä vallanpitäjiä kuin Suomesta. Valtiovallan syrjäyttämille ei yksinkertaisesti jätetä mahdollisuutta tehdä muuta kuin pimeää tilapäistyötä. Kiusanteko ja holhoaminen ovat ensisijaisia vallankäytön motiiveja, maksoi mitä maksoi, koska veronmaksajat maksavat.

Diakoniatyöllä ei ole taloudellisia resursseja, joilla byrokraattinen loukku seurauksineen voitaisiin poistaa. Seurakunnan maksoivat 2003 ruoka- ja muina taloudellisina avustuksina vajaat kuusi miljoonaa euroa. Toimeentulotuen menot olivat noin 490 miljoonaa euroa.

Eduskunta päätti joulukuussa jatkaa toimeentulotuen etuoikeutetun tulon lakikokeilua ja korottaa etuoikeutetun tulon määrää korkeintaan 150 euroon kuukaudessa. Käytännössä etuoikeutetun tulon määrä jää edelleen paljon pienemmäksi, sillä etuoikeutettu tulo on vain 20 % palkkatulosta. Lakikokeilu ei myöskään korjaa edellä kuvattuja tukien yhteensovittamisen ongelmia. On syytä kysyä, takaako sosiaaliturvajärjestelmä ihmisarvoisen elämän, jos se ei anna ihmiselle mahdollisuutta parantaa taloudellista tilannettaan omilla ponnistuksillaan.

KÖYHÄN VIISAUTTA ON KIELTÄYTYÄ PÄTKÄTYÖSTÄ

Mikäli uskomme niin kuin opetamme, että työ luo hyvinvointia, on kaikilla oltava mahdollisuus osallistua työmarkkinoille omilla edellytyksillään.

Suomen perustuslain mukaan "jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon". Ihmisarvoisen elämän vähimmäisehdot on kirjoitettu lakiin toimeentulotuesta ja niitä luetaan kuntien sosiaalitoimistoissa. Kykenemistä ihmisarvoiseen elämään mitataan palkkatuloilla. Yhä edelleen uskotaan, että köyhät ovat laiskoja. Jos he vain suostuisivat ottamaan vastaan sitä työtä, mitä on tarjolla, he voisivat elättää itsensä. Todellisuudessa köyhän viisautta on se, ettei hän ota vastaan lyhytaikaista työtä.
12367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

juu ja siis kun ottaa parin päivän/viikon työn, esim. kaupungilta tai kirkolta niin sitten odotat palkkakuitteja ja työttömyyskorvaus viivästyy, otappa sit lainaa, että saat edelliset velat ja vuokrat maksettua jne.

kiitos paljon Oikeusvaltio Suomi, haluat minun kuolevan pois!

Äänestä

niin sitten saa oottaa monta kuukautta tukiaan mitkä tuli..eipä kiva..ja sitten vielä karenssia vähästäkin..lomapäivät jne..elätä siinnä sitten perhe.Ja miten laskuja maksaa kun rahaa ei tuu ko 3-6kk päästä.

Äänestä

Työttömyysministeriön ratkaisut samoin kuin Koiviston konklaavin ratkaisut ovat niin järjettömiä ja kansakuntaa tuhoavia, että siinä täytyy olla jokin paljon korkeampi motiivi, kuin mitä meikäläinen ymmärtää. Tai sitten on ihan vaan näihin ratkaisuihin päätyneiden päättäjien tyhmyydestä kyse. Hesarissa on viime aikoina paljon yleisönosastolla ja muuallakin pohdittu älykkyyden olemusta. Eikö nyt olisi aika sen sijaan ruveta pohtimaan tyhmyyden olemusta. Tyhmyys on todella tuhoava voima koko kansakunnalle, levitessään, kuten nyt on käynyt kaikesta päätellen. Pohtiminen on syytä tehdä niiden toimesta, joilla vielä järkikulta on tallella. Tyhmähän ei tajua olevansa tyhmä, jos tajuaisi, ei hän niin hirveen tyhmä oliskaan.

Äänestä
  • Alkakaa varastamaan elintarvikkeita ja muita tarvikkeita, siitä vain, röyhkeästi. Jos todella ei voi elää, siitä vain espanjan tyyliin isolla porukalla naamarit naamas kauppaan ja tavaraa mukaan sen verran mitä jaksetaan kantaa. ei siitä kiinni jää ja jos jääkin, se tuottaa ilmaisen leivän ja katon pään päälle. elämää tämä vain on, turha täällä on miettiä, mitä muut "meistä" miettii, eläkää, älkääkä pelätkö, tämä on teidän elämäänne, eläkää se omine sääntöinenne

    Äänestä

  • Polle kirjoitti:

    Alkakaa varastamaan elintarvikkeita ja muita tarvikkeita, siitä vain, röyhkeästi. Jos todella ei voi elää, siitä vain espanjan tyyliin isolla porukalla naamarit naamas kauppaan ja tavaraa mukaan sen verran mitä jaksetaan kantaa. ei siitä kiinni jää ja jos jääkin, se tuottaa ilmaisen leivän ja katon pään päälle. elämää tämä vain on, turha täällä on miettiä, mitä muut "meistä" miettii, eläkää, älkääkä pelätkö, tämä on teidän elämäänne, eläkää se omine sääntöinenne

    Puhe hyvistä oloista Suomessa on mitalin toisella puolella höpöhöpöä. Tavallisen työntekijän pieni palkka herättää katkeruutta. Pätkätyöt lisäävät sitä. Presidentti on unohtanut, että lakeja ja sopimuksia on muutettu kansalaisten vahingoksi. Miksi sitten ei Fortumin optioiden kohtuullistamisessa?

    Äänestä

  • Enkä ihmettele kirjoitti:

    Ei korppi korppia noki.

    Äänestä

Elävää sanaa ja uskoa!

Toimeentuloturvan pitäisi tosiaan kannustaa positiivisella tavalla työtöntä hankkimaan lisätienestiä eikä pitää pienne sos. turvan vankina ja nälkäkuurilla, kun ei voi lisäansioita tehdä. Miksi järkevä ajattelu on aivan mahdotonta siellä eduskunnassa?

Äänestä

Voi ei, äsken oli haamutyövoimakoulutuksesta juttu telkkarissa ja työvoimatoimiston edustaja ei todellakaan ollut mitään hyvää mainosta työvoimatoimistolle. Tuoko nyt oli parasta, mitä työministeriöllä tuoda estraadille.
Ei ihme, ettei siellä mikään onnistu.

Äänestä
  • Kurssista pitää valittaa työvoimatoimiston edustajan mukaan heti alussa eikä sitten kun kurssi on jo ohi. No kuka voi tietää kurssin alussa, kuinka mielettömän huono se kurssi on??? Senhän näkee vasta, kun kurssin on käynyt ainakin yli puolenvälin. Täysin skitsoa edellyttää, että työtön heti ekana päivänä voisi tietää ettei homma petraannu sillä kurssilla ja mitään näyttöähän ei alussa voi olla valituksen tueksi. Että sillä tasolla liikutaan työvoimatoimiston älynväläyksissä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Kurssista pitää valittaa työvoimatoimiston edustajan mukaan heti alussa eikä sitten kun kurssi on jo ohi. No kuka voi tietää kurssin alussa, kuinka mielettömän huono se kurssi on??? Senhän näkee vasta, kun kurssin on käynyt ainakin yli puolenvälin. Täysin skitsoa edellyttää, että työtön heti ekana päivänä voisi tietää ettei homma petraannu sillä kurssilla ja mitään näyttöähän ei alussa voi olla valituksen tueksi. Että sillä tasolla liikutaan työvoimatoimiston älynväläyksissä.

    Ilman muuta työttömällä työnhakijalla on sentään oikeus valita, kenen kanssa asioi. Jos työvoimatoimistossa tulee täydellinen nolla vastaan, ei ole ihmisarvon mukaista edellyttää työtöntä tämmösen kanssa kommunikoimaan. Työttömän työnhakijan nöyryytyksen raja menee paljon korkeammalla kuin siinä, että on pakotettu leikkikoulutasolla lässyttämään. Jos työvoimatoimiston edustaja selvästi tekeytyy typeräksi, niin mikään laki ei edellytä työtöntä työnhakijaa nöyrtymään mukaan samaan leikkiin. Pidän ihmisoikeusloukkauksena työvoimatoimistolta pakottaa työttömät asioimaan selvästi ala-arvoisella tasolla.

    Äänestä

  • Tätä koulutusta jossa työvoima ajetaan johonkin "kurssille" on jatkunut jo toista vuosikymmentä.

    Enää ei kuitenkaan mennä Kiinaan, Saksaan, Viroon ja Puolaan kurssille.

    Tänään mennän oopimaan pois syrjäytymisestä.

    taloudellisesti kannattavaa työvoimatoimistoille, valtiolle, kunnille, työvoimakoulutuksenpitäjille ja niille "opettajille, projektityöntekijöille" jotka kursseja vetelevät.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Ilman muuta työttömällä työnhakijalla on sentään oikeus valita, kenen kanssa asioi. Jos työvoimatoimistossa tulee täydellinen nolla vastaan, ei ole ihmisarvon mukaista edellyttää työtöntä tämmösen kanssa kommunikoimaan. Työttömän työnhakijan nöyryytyksen raja menee paljon korkeammalla kuin siinä, että on pakotettu leikkikoulutasolla lässyttämään. Jos työvoimatoimiston edustaja selvästi tekeytyy typeräksi, niin mikään laki ei edellytä työtöntä työnhakijaa nöyrtymään mukaan samaan leikkiin. Pidän ihmisoikeusloukkauksena työvoimatoimistolta pakottaa työttömät asioimaan selvästi ala-arvoisella tasolla.

    Ihmiset jotka ovat työttömänä ovat vähemmistö enemmmistön ehdoilla.

    Työttömyyttä ei saa ihannoida eikä sitä pidä pitkittää.

    Työttömänä ei saa pitää ihmistä kuukausia ja vuosia.

    Kannattavaksikaan työttömyyttä ei saa tehdä.

    Joten parasta olisi imuttaa työvoimasta pois karkea aines.

    -rikkaat
    heidän olisi ensin itse maksettava koulutuksensa ja yritettävä.

    -koulutetut
    heille tulisi järjestää varallisuutensa mukaan mahdollisuus jatko opintoihin niin pitkälle että varmasti olisi töitä.

    -haluttomat olis ohjattava palkattuun työhön niin että ihmisarvo palautuisi

    -sairaat
    tähän voisi tippua noista ryhmistä ja heidän diagnoosinsa perusteella he saisivat sairaseläkkeen tai hoitoa

    -lapset
    tarkoitan nuoria ja nuorisotyöttömyyttä.
    heille tulisi taata elämän aloitus ja työ valtio toimesta.
    lahjakkaimmille kouluun takaisin valtion tai yrityksien toimesta.

    -vanhukset 50 eläkkeelle

    -osaamattomat olisivat ovallista työväkeä ja koulutettavia nykyisellä työvoimapoliittisella koulutuksella.

    Jäisikö jäljelle vielä työntekijöitä yrityksille?.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vapaaduunari kirjoitti:

Pienikin työnteko leikkaa köyhän tukia ja sekoittaa perheen talouden pitkäksi aikaa020105

n Tukien muutosten laskennallinen lopputulos voi olla työntekoon kannustava, mutta tosiasiassa uusien päätösten hakeminen ja odottelu tekee työnteosta kannattamattoman, sanoo kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön johtaja HEIKKI HIILAMO Helsingin Sanomissa.

Toisinsanoen vallan väärinkäyttäjät estävät työllistymisyritykset, koska se on poliittisesti tarkoituksenmukaista. Samat tyypit ylläpitävät myös harmaata taloutta, koska monien on aivan pakko etsiä perheelleen leipää sen jälkeen kun neljän viikon välein maksettavat almut ovat loppuneet. Lapsilisät ovat 14 % alemmalla tasolla kuin 1994. Kuvion absurdius on niin totaalinen, että valtakunnankusettajat ovat lisänneet virkaelättien jo ennestään nelinkertaisesti ylisuurta laumaa jahtaamaan harmaan talouden "rikollisia". Lähin rikollinen näkyisi peilissä, jos siihen vain katsottaisiin.

TILAPÄINEN TYÖ ON VIISASTA VAIN PIMEÄNÄ

Paradoksi on siinä että tilapäiseen työhön lisätulojen toivossa haksahtaneiden on oltava säästäväisempiä kuin pakkotyöttömien. Jos lisätuloja onnistuu saamaa, ne on jätettävä vallankäyttäjille! Kun byrokratialle selviää että työtön on tehnyt pari päivää töitä, byrokratia vaatii kahden päivän päivärahat takaisin! Joulun edellä vouti vie monilta sen muutaman kympin veronpalautuksen, jonka syrjäytetty on verollisesta työstään liikaa maksanut. Syrjäytetyltä viedään paitsi työpalkka myös joulukinkku. Maapallolta tuskin löytyy yhtä typeriä vallanpitäjiä kuin Suomesta. Valtiovallan syrjäyttämille ei yksinkertaisesti jätetä mahdollisuutta tehdä muuta kuin pimeää tilapäistyötä. Kiusanteko ja holhoaminen ovat ensisijaisia vallankäytön motiiveja, maksoi mitä maksoi, koska veronmaksajat maksavat.

Diakoniatyöllä ei ole taloudellisia resursseja, joilla byrokraattinen loukku seurauksineen voitaisiin poistaa. Seurakunnan maksoivat 2003 ruoka- ja muina taloudellisina avustuksina vajaat kuusi miljoonaa euroa. Toimeentulotuen menot olivat noin 490 miljoonaa euroa.

Eduskunta päätti joulukuussa jatkaa toimeentulotuen etuoikeutetun tulon lakikokeilua ja korottaa etuoikeutetun tulon määrää korkeintaan 150 euroon kuukaudessa. Käytännössä etuoikeutetun tulon määrä jää edelleen paljon pienemmäksi, sillä etuoikeutettu tulo on vain 20 % palkkatulosta. Lakikokeilu ei myöskään korjaa edellä kuvattuja tukien yhteensovittamisen ongelmia. On syytä kysyä, takaako sosiaaliturvajärjestelmä ihmisarvoisen elämän, jos se ei anna ihmiselle mahdollisuutta parantaa taloudellista tilannettaan omilla ponnistuksillaan.

KÖYHÄN VIISAUTTA ON KIELTÄYTYÄ PÄTKÄTYÖSTÄ

Mikäli uskomme niin kuin opetamme, että työ luo hyvinvointia, on kaikilla oltava mahdollisuus osallistua työmarkkinoille omilla edellytyksillään.

Suomen perustuslain mukaan "jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon". Ihmisarvoisen elämän vähimmäisehdot on kirjoitettu lakiin toimeentulotuesta ja niitä luetaan kuntien sosiaalitoimistoissa. Kykenemistä ihmisarvoiseen elämään mitataan palkkatuloilla. Yhä edelleen uskotaan, että köyhät ovat laiskoja. Jos he vain suostuisivat ottamaan vastaan sitä työtä, mitä on tarjolla, he voisivat elättää itsensä. Todellisuudessa köyhän viisautta on se, ettei hän ota vastaan lyhytaikaista työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu