Mitä 1. psykologikäynnillä tapahtuu?!? VASTATKAA..... pelottaa mut en haluais peruakkaan sitä kun olen jo saamassa elämästä kiinni----
Nyt Apua ja HETI!
LasiEnkuLi
9956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
käsittääkseni erinäköisiä asioita ja koettaa hahmottaa sinusta jonkinlaista kokonaiskuvaa.
Kannattaa ehdottomasti mennä psykologille ja vaikka olisi melko tervekin ihminen niin se ei pahaa tee. Siellä saa ainakin päivitettyä oman tilanteensa ja lisäksi sielä määritetään ymmärtääkseni avuntarve.
on kuullut kaikkea mahdollista, joten voit puhua ihan kaikesta. Mikään ei ole niin mitätöntä tai häpeällistä ettei siitä voi puhua. Etenette sun tahtiin, mitä jaksat ja haluat puhua. Ja psykologilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus.
Äläkä pelästy, kun hän tekee muistiinpanoja. Sillä tavalla hän esim. palauttaa keskustelunne mieleen ennen seuraavaa käyntiä ja seuraa edistymistä.
itse olen käynyt kaksi vuotta psykoterapiassa ja se on kannattanut. Ja välillä on todella paha olla kun lähtee pois, mutta silloin tietää, että nyt ollaan päästy lähelle jotain tärkeää asiaa.
Voi yhtä hyvin puhua seinille tai metsän pikku linnuille. Psykologi ei puhu, ei paranna.
Minä kävin kolme vuotta analyyttisessä psykoterapiassa. Se todella muutti koko elämäni.
Ja alkuperäiselle kysyjälle: eka kerta on lähinnä tutustumista vaan, psykologi kyselee tilanteestasi, tuntemuksistasi, odotuksistasi.
saada reseptin, jotain lääkkeitä, joilla voit paeta todellisuutta. Jos olet oikein pihalla.
Tai rauhoittavia lääkkeitä.
Siitä se sitten alkaa mömmöjä mömmöjen perään, kunnes alkuperäisen ongelman rinnalla sinulla on lääkeriippuvuus ongelma. Aivojen kemiatasapaino sotkettu tehokkaasti lääkkeillä.
Lihot menetätä seksuaalisuutesi, ajatuksesi kulkevat pätkittäin, itse et tilaasi huomaa. Alat vain ihmetellä mihin ystäväsi on kadonneet.
Ystäväpiirisi alkaa muodostua muista lääkityksessä olevista ihmisistä. Maailmasi muuttuu, kuvittelet sen olevan normaalia, koska lääkärikin niin sanoo.
Niin minunkin elämäni oli mielestäni normaalia, kun elin vain huumepiireissä. Puolustin niiden käyttöä henkeen ja vereen, ne olivat minun maailmani ja elämäni. Niillä minä pysyin elossa ja selvisin. Samoja lääkkeitä, käytetään huumepiireissäkin, mitä lääkärit määräävät, jotta päästään pakoon todellisuutta. Annostukset vain ei ole samat, mutta tarkoitus on, eli saada itselleen parempi olo.
Tosi ironista tekstiä, voi kai näin käydäkin. Mutta jos on niin masentunut, ettei arkipäivä suju millään ja on jo itsetuhoisia ajatuksia, on apua saatava. Tietääkseni kaikki psyykenlääkkeet eivät vaikuta noin.Itselläni on 10 mg Ciprami puoleksi vuodeksi.
masennus kevempi kuin toisilla. Toiset käyttävät kovempia otteita sen taltuttamiseen.
Nuo lääkkeet ja lääkäreihin ja terapioihin koukuttuminen on oma filosofiansa. "Lammasfilosofia"=ruotuun ja laumaan, avohoitoon.
Kaksi hyvää ystävää mennyt sitä tietä muuttunut täysin zombiksi. Silmissä tyhjä katse, lääkkeillä rauhoitettu ja alistettu.
Homma lähti hanskasta, kun iski työttömyys ja sitä seuraavat parisuhdeongelmat. Ensin kevyttä lääkitystä, sitten koko ajan raskaampaan. Lopputulos kemiallinen lobotomia.
No tarinoissa on mukana myös miesten kyseessä ollessa agressiivistä puhetta ja asennetta ei toteutunutta väkivaltaa. Mutta mielenterveysongelmia kuitenkin masennusta parissuhdeongelmista.
Itse olin huumepiireissä, narkkareilla on kuitenkin vielä asennetta touhussa. On itsensä herra ja etsii itse ratkaisuja ongelmiinsa. Ei alistu kemialliseen lobotomiaan.
Vaihtoehtoja löytyy monia ongelmien ratkaisuun. Monelle nuo hoidot auttaa, useille se näkyy olevan tien pää. No ehkä kyseessä on sitten sellaiset joille ei voi mitään tehdä. Alistua kaikkeen ei silti pidä.
Jos et vielä ole käynyt... niin Älä suotta pelkää, vastassa on vaan ymmärtävä ja kunteleva LÄHIMMÄINEN ja Sinulle tulee vaan hyvä olo, kun pääset purkamaan tunteitasi.
Tsemppiä Sinulle!
psykologille..minäki odotan justiin aikaa sinne.Se kyllä varmasti auttaa.se eioo sama juttu ku puhut tutuille ihmisille omista ongelmista tai mistään.minä oon selitelly äitille omia ongelmia varmaan 10 kertaa..mutta se eioo sama asia,eikä ne miksikään muutu.Joskus 16 vuotiaana ei pystynyt juttelemaan kun sitä sillon ajatteli että sitä on tullut jonnekki "hullujen huoneelle":)
tänäänki vaan oon nukkunu koko päivän ja kattonu vähän telekkaria.
Tämmösiä on minun päivät ollu nytten varmaan vuoden tai 2. Ei jaksa puhua, ei pahemmin naurata..en kule missään ulukona.yhtäkkiä alakaa vaan itkettämään ..
Parempi lähtä kertomaan asioista jonnekki..