Minkä kokoinen Kapkaupunki on? Keskustan koko, entä esikaupunkialueen eteäisyys keskustasta???
Helmikuussa ollaan tulossa, kunhan löydetään mieluinen majoitus. Nyt on paikkoja tarjolla useita, mutta etäisyys keskustaan askarruttaa.
Kapkaupunki, minkä kokoinen?
4
1377
Vastaukset
- siellä asunut
Kapkaupungissa kompakti ydinkeskusta, jonka tursti selvittää mainiosti jalkaisin. Myös tärkeimmät nahtävyydet ja museot sijaitsevat juuri siellä. Liikkukaa kuitenkin jalkaisin silloin, kun kansaa on kaduilla
(yöllä/sunnuntaisin taksilla). Suosittelen majoittumista nimenomaan hieman ydinkeskustan ulkopuolelle, esim. rantabulevardin ympäristössä on paljon eritasoista majoitusta tarjolla ja yhteydet sieltä erinomaiset joka suuntaan julkisillakin.
Waterfrontin alue on luku sinänsä ja jo nyt varsinainen turistikeskus. Siellä katsomisen arvoista mm. eräs maailman hienoimmista meriakvaarioista. Käykää ihmeessä myös Robben islandilla, joka kuuluisa Mandelan vankilasaari. Laivat sinne lähtevät juuri Waterfrontin laiturista. Käykää myös pöytävuorella, viinialueilla sekä ajelu järjestetyllä bussiajelulla mustien slummeihin on kokemisen arvoinen. Alkää unohtako myöskään mustien toria, joka auki joka sunnuntai stadionilla. Helmikuu hyvää aikaa lomailla siellä.- Tulossa ollaan
Kiitos tiedosta. hienoa, että näit viestini.
Meille tarjottiin tänään Kapkaupungista vajaan sadan kilometrin päässä (sisämaan suuntaan) olevaa uudehkoa hotellihuonetta. Mitä arvelet? - siellä asunut
Tulossa ollaan kirjoitti:
Kiitos tiedosta. hienoa, että näit viestini.
Meille tarjottiin tänään Kapkaupungista vajaan sadan kilometrin päässä (sisämaan suuntaan) olevaa uudehkoa hotellihuonetta. Mitä arvelet?Jos valaiset mihin suuntaan, niin kerron lisää...
- Observeri
Jos aiotte viettää aikaa itse kaupungissa niin en valitsisi majoitusta kovin kaukaa keskustasta. Esikaupungeista ei välttämättä saa kovin helposti taksia ja ne saattavat kuitenkin olla aika kaukana. Kun kerta olette tänne asti tulossa niin en suunnittelisi koko lomaa pelkästään itse kaupungin keskustan tai Waterfrontin varaan, molemmat on äkkiä koluttu. Suosittelen auton vuokraamista ja kiertelyä lähiseudulla (viinialueet, Simon´s town, Cape of Good Hope, Little Karoo jne jne). Pari viikkoa saa helposti kulumaan pelkästään niissä pakollisissa nähtävyyksissä.
Kapkaupunki on täynnä Bed & Breakfast paikkoja jotka ovat hotelleja paljon viihtyisämpiä. Niitä löytyy jopa ihan keskustasta lukuisia ja hintataso on HUOMATTAVASTI keskustan hotelleja edullisempi. Ohessa pari hyvää linkkiä B&B -paikkoihin:
http://www.sa-venues.com/westcape2.htm
Katso Cape Town City Bowl kohdan alta. Suosittelen kaupunginosaa nimeltään Oranjezicht. Varsinaiseen keskustaan kävelee 20 minuutissa ja takaisin 50 minuutissa ylämäestä johtuen ;)
http://www.discoverthecape.com/bed-and-breakfast-ct.html
Sivuilla hyvä karttahaku jonka avulla saa hyvin hahmotettua Kapkaupungin aluetta.
http://www.tourismcapetown.co.za/
Lisää majapaikkoja ja vähän kaikkea Kapkaupungista ja lähitienoosta.
Helmikuu on High Season -aikaa, joten sen majapaikan varaaminen on todellakin jo ajankohtaista. Kannattaa olla suoraan yhteydessä majapaikkoihin ja pyytää tarjousta sekä kertoa toiveista. Etelä-Afrikkalaiset ovat höveliä porukkaa jotka auttavat mielellään, joten rohkeasti e-mailia matkaan. Jos kerrot hieman enemmän suunnitelmistanne niin pistetään lisää vinkkejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1152971EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22693- 40688
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632