koska pisteeni eivät okl:n pääsykokeeseen asti yltäneet haluaisin vuodeksi ouluun kouluavustajakasi, mutta kuinka lähteä liikkeelle? jotkut sanovat että nyt on juuri se aika jolloin tulisi ottaa yhteyttä rehtoreihin ja kysellä vapaista paikosta, mutta mistäs ne rehtorit näin kesällä löytää? lisäksi en ole oululainen minkä vuoksi oululaiset työvoimatoimistolaisetkin kohauttelivat vaan hartioitaan ja sanovat että mun pitäs saaha nyt osote ouluun jotta vois jotenki rekisteröityä työnhakijaksi?! olen ihan pihalla ja pelkään että koska en tiedä mitä pitäs tehdä niin jää tuo harjottelupaikka saamatta. myöhässä en haluis olla! elikkä oisko kellään täällä kokemusta tuollasesta tilnateesta :)??
kouluavustajaksi?
6
1541
Vastaukset
- wa_
Itse otin yhteyttä kouluihin elokuussa, jolloin ajattelin, että heinäkuun helteet yms. ovat ohi ja myös pääsykoetulokset olivat tulleet. Yleisesti ottaen rehtorit ottavat varmaan ihan mielellään mahdollisen kouluavustajan puhelun vastaan. Yleensähän rehtoreilla on työkännykkä erikseen, johon vastataan kun on työasioita. Oma vikansa jos pitävät auki, kun eivät haluaisi puhua. Elikäs koulun nettisivuille, yhteystiedot ylös ja puhelin käteen ja soittamaan.
Kouluavustajiksi (ilman koulutusta olevia) palkataan ymmärtääkseni melko harvoin nykyään, vaikka kouluavustajia tarvittaisiin enemmän kuin heitä on. Mielellään hyödynnetään valmistuneita ja ylioppilaita, joista ei aiheudu paljon tai ei ollenkaan kustannuksia kouluille, sillä nämä yleensä alalle haluavat motivoituneet yksilöt elävät KELAn harjoittelun aikaisen työmarkkinatuen varassa. Juuri lakkinsa saanut ylioppilas ei siis saa työmarkkinatukea ellei ole ilmoittautunut työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja 5 kk:n odotusaika ei ole kulunut. Työmarkkinatukea voi siis saada kun on ollut työttämänä työnhakijana 5 kk, mutta sitä voi saada myös olemalla työharjoittelussa eli tässä tapauksessa kouluavustajana. Työmarkkinatukea voi saada tuon 5 kk:n jälkeenkin vaikka et tekisi mitään, jos vain haet syksyn haussa koulutukseen ja olet pääsemättä sinne. Pakkohan ei ole hakea, mutta odotusaika jatkuu tällöin toisella 5 kuukaudella, jolloin on pakko olla harjoittelussa, jos meinaa saada työmarkkinatukea.
Oletko jo ilmoittautunut omalla paikkakunnallasi työttömäksi työnhakijaksi? Jos et ole, niin kiireesti sitten työkkäriin juttelemaan. Siellä osaavat varmasti auttaa enemmän. Odotusaika nimittäin lähtee kulumaan vasta kun olet ilmoittautunut työkkäriin.
Kun olet ilmoittautunut työkkäriin, niin voit alkaa soitella niille Oulun rehtoreille. Mielestäni sillä ei ole väliä oletko kirjoilla jollain toisella paikkakunnalla kuin olet harjoittelussa, mutta ainahan se helpottaa, kun voit mennä Oulun työkkäriin asioimaan. Asioit siis siellä työkkärissä, minkä paikkakunnan kirjoilla olet.
Siis ensin oman paikkakunnan työkkäriin, sitten kirjoille Ouluun ja siellä työkkäriin ja sitten soittelet rehtoreille. Itse tekisin näin ja tässä järjestykssä tämän homman.
Kysy lisää jos selitin epäselvästi. Muut korjatkaa jos tilanne on muuttunut parissa vuodessa. - Löytyy rehtorit
Rehtorit ovat normaaleja virkamiehiä joilla on normaalit vapaat joten heidät löytää kesäisin töistä koulusta.
- ...
Olen itse ollut kouluavustajana yhden syksyn. Tehtävät vaihtelivat hyvin laidasta laitaan; PALKATTOMiSTA opettajan sijaisuuksista aina johonkin silittämis ja siivoomisjuttuihin. Tämän jälkeen saa tietty kontaktin kouluun (suuresta koulusta on etua), jolloin voi päästä tekemään sijaisuuksia lopettaessaan kouluavustajan hommat. Opettajan sijaisuuksista tienaa hyvin ja ala-asteella päivät ovat lyhyitä. Plus: opettajan sijaisuudet luetaan hyväksi okl:lla. Nämä ovat toki lyhytaikaisia, mutta jos ilmoittautuu koko kaupungin sijaislistoihin, voi varmasti saada useampia tilaisuuksia.
- Niiski
Moi. Mä olin kouluavustajana ylioppilaaksitulon jälkeen 8kk (sen vaadittavan josta saa 2pistettä OKL:een). Tiesin meneväni kouluavustajaksi jo toukokuussa, joten otin toukokuun aikana erääseen rehtoriin yhteyttä ja sovimme haastattelun.
Haastattelun jälkeen viikon päästä sain tietää, että pääsen juuri sinne ala-asteelle, jossa itsekin olen ala-asteeni käynyt.
Avustajana tein erilaisia juttuja laidasta laitaan.
Keväällä (tänä keväänä) sain tehdä palkallisia sijaisuuksia aina silloin tällöin ja se todella opetti millaista opettajantyö on !
Jos haluat OKL:een opiskelemaan, suosittelen ehdottomasti kouluavustajaksi menemistä.
Nyt etsit vain rehtorin numeron ja soitat !
Elokuussa olet luultavasti jo myöhässä.
Onnea yritykseen :)- entinen koulunavustajaharjo...
ite soitin vasta syyskuun alussa ja pääsin, (Oulussa) kyllä niitä paikkoja on.
- ...
entinen koulunavustajaharjo... kirjoitti:
ite soitin vasta syyskuun alussa ja pääsin, (Oulussa) kyllä niitä paikkoja on.
Itse toimin koko kuluneen lukuvuoden kouluavustajana keskisuurella ala-asteella. Otin yhteyttä kuntani koulutoimeen ja sitä kautta niitä paikkoja olisi ollut tarjolla useampiakin,erilaisilla viikkotuntimäärillä tosin. Minun palkkani maksoi kunta ja sain 80% pätevän kouluavustajan palkasta.Työnkuva vaihteli laidasta laitaan, tietysti enimmäkseen tunneilla avustamista mutta opettajan sijaisuuksia oli lähes viikottain ja aina niistä sijaisen palkan sai. Ota reilusti vaan yhteyttä kouluihin mutta tällä hetkellähän lähes kaikki ovat lomalla, joten heti elokuun alussa kannattaa alkaa soittelemaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287925Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01720epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161452- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601230Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411101