Onko muille tuttua, että jälkeen päin ajattelee liikaa, mitä tuli jossain tilanteessa sanottua tai tehtyä??
Itse usein, varsinkin kun olen puhunut vieraamman ihmisen kanssa, tulee mietíttyä että mokasinkohan jotenkin huomaamattani... esim. jos sanon jotain hauskaa ja toinen nauraa, saatan jälkeen päin ajatella: "Nauroikohan se sille jutulle, vai oliko mulla housujen vetoketju auki tms."
Tai sitten: "Puhuinko liian kovaa?" (Minulla on tosi kova ääni kun sille päälle satun. Riippuu tietysti seurasta.) "Kuuliko kukaan ulkopuolinen, jonka ei olisi pitänyt kuulla juttujani?" vaikka kukaan ei olisi osoittanut mitään sellaista.
Säälittävää. Noloa.
Yleensä jos olen uskaltautunut tilanteeseen, joka vaatii minulta paljon rohkeutta (esim. soittaminen puhelimella vieraalle ihmiselle.)
Mietin ihan älyttömästi tilanteen jälkeen, että sanoinko jotain hassusti tms. vaikka sellaista ei olisi ilmennyt. Sitten nolostun enemmän ja seuraava soittokerta tuntuu mahdottomuudelta.
Ihan hirveää. Kohta en uskalla elää tai käydä missään.
Itse usein, varsinkin kun olen puhunut vieraamman ihmisen kanssa, tulee mietíttyä että mokasinkohan jotenkin huomaamattani... esim. jos sanon jotain hauskaa ja toinen nauraa, saatan jälkeen päin ajatella: "Nauroikohan se sille jutulle, vai oliko mulla housujen vetoketju auki tms."
Tai sitten: "Puhuinko liian kovaa?" (Minulla on tosi kova ääni kun sille päälle satun. Riippuu tietysti seurasta.) "Kuuliko kukaan ulkopuolinen, jonka ei olisi pitänyt kuulla juttujani?" vaikka kukaan ei olisi osoittanut mitään sellaista.
Säälittävää. Noloa.
Yleensä jos olen uskaltautunut tilanteeseen, joka vaatii minulta paljon rohkeutta (esim. soittaminen puhelimella vieraalle ihmiselle.)
Mietin ihan älyttömästi tilanteen jälkeen, että sanoinko jotain hassusti tms. vaikka sellaista ei olisi ilmennyt. Sitten nolostun enemmän ja seuraava soittokerta tuntuu mahdottomuudelta.
Ihan hirveää. Kohta en uskalla elää tai käydä missään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
...nauramaan itsellesi. Ei nolot tilanteet kuitenkaan ole maailmanloppu. Jos kokoajan ajattelet mitä tuli tehtyä tai sanottua niin minne katoaa inhimillisyys?
Jos naurat mokillesi niin muutkin osaavat suhtautua niihin rennosti, eivätkä häpeä puolestasi. KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN VAIKKA KUINKA YRITTÄISI OLLA TÄYDELLINEN! muista tämä.
Mulla on samanlaisia ongelmia, kuin ketjun aloittajalla. Hirveästi menee energiaa kaiken suustaan päästämisen analysoimiseen, joskus se on uuvuttavaa. Ja jos on mielestään mokaillu, niin siitä alkaa kauhea itsesyytösten ketju.
On niin helppoa sanoa, että naura omille mokille. Niin, tiedän etten ole täydellinen ja mokailuja tulee väistämättä. Mutta miten nauraa mokailuilleen, kun ne eivät mitenkään tunnu huvittavilta. Lähinnä ne tuntuvat suunnattoman noloilta tilanteilta. Miten siinä voi alkaa nauraa itselleen? Eivät edes muidenkaan mokailut tunnu huvittavilta. Enemmänkin nolostun itsekin mokailijan puolesta ja tunnen myötätuntoa häntä kohtaan. Kaikkein kauheinta on jos joku alkaa nauraa mokailulle.
Tämä ei ole provoilua, näin tunnen ja näin toimin. Pois haluaisin päästä toki tästä typeryydestä, mutta turhaan.
Jokainen meistä varmasti sanoo ja tekee elämässään paljon noloa. Mutta harva niitä (onneksi) muistaa jälkeenpäin - ainoastaan me itse mokanneina saatamme vielä kauan tuskailla tapahtunutta. Eli parasta on kun ajattelet, ettei kukaan enää muista niin vanhoja asioita. Ja harvoin - korjataan erittäin harvoin - olen nähnyt ystäväni tekevän jotain hävettävää. Siis ei sellaisiin asioihin edes tule kiinnitettyä huomiota. Ainoastaan silloin, jos ystäväni itse nolostuu vaikka sille, että housujen vetoketju on auki saatan itsekin alkaa säälitellä hänen puolestaan. Mutta jos ystäväni suhtautuu asiaan naureskellen ja olkiaan kohautellen itsekin huomaan asian olevan lähinnä vain huvittava.
Älä ota asioita liian vakavasti. Mikään moka ei ole nolo, jos siihen osaa suhtautua huumorintajulla. :)
Sama juttu mullakin. Mutta minä en nolostu jos housujen vetoketju on auki. Tai ainaki harvemmin nolostun. Ei siinä minun mielestäni hirveästi hävettävää ole, verrattuna esimerkiksi siihen jos housuista roikkuu paskainen vessapaperi. ;)
Tai naapuri kysyy rappukäytävässä että mikä toi on osottaa otsaasi, pyyhkästyäsi on kämmen paskassa..
sitä voi melkeen miettiä että mitä sitä on tullu tehtyä illalla..
Voin sanoa kokemuksesta. Sairastut lähi tulevaisuudessa paniikkihäiriöön ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. ennen kaikkia alat vältteleen "Ärsyttäviä" ihmisiä. kuten ite pelkään vastakkaista sukupuolta koska olen saanu rukkaset liian monesti ja on liikaa aikaa miettiä että mitä tein väärin.
Olen itse jo vähän päässyt eroon tuosta jatkuvasti mietiskelystä, että "sanoinkohan nyt jotakin tyhmää", mutta toisinaan joidenkin ihmisten seurassa mietin koko ajan sanomisiani hyvin tarkasti. Jälkikäteen saatan ajatella, että mitäköhän se nyt ajatteli, kun sanoin sillä tavalla..Sairasta. Mitä väliä sillä oikeasti on mitä muut ajattelee siitä, mitä puhut tai teet. Yleensä ne muut ei sitä paitsi edes jää miettimään, että "sanopas toi nyt typerästi". Jos jää niin mitäs sitten!
Onko tuo väistämätöntä vai voiko tuota jotenkin välttää?
Huomasin juuri, etten millään pysty vastaamaan puhelimeen, jos joku soittaa vieraasta numerosta.
Pelkään myös, että paikasta, jonne hain kesätöihin, soitetaan.
olin samanlainen. Mietin loputtomiin mitä olen jossakin tilanteesa sanonut, millä tavalla jne. Jatkuvasti mietin, miltä sanomani kuulosti toisten korvissa ja sanoinko jotain hölmöä tai käyttäydyinkö typerästi. Etsin toisten ihmisten eleistä ja ilmeistä merkkejä siitä, sanoinko jotain typerää, huvittavaa, vai kenties ne oikeat sanat sillä hetkellä.
Jossain vaiheessa aloin pääsemään tavastani eroon. Olin masentunut ja turhautunut, ja sanoin huomaamattani asioita ilman mitään sen kummempia miettimisiä. Olin todella avoin ja spontaani puheissani ja eleissäni. Tuntui toisaalta todella hyvältä puhua mitä mieleen tuli, ja huomata, miten ihmiset eivät jättäneetkään, vaikka tulikin sanottua varmasti typeriä asioita mutta toisaalta olen myös onnistunut loukkaamaan paria henkilöä näyttäessäni vihamielisyyttä.
Sen seurauksena, olen taas alkanut enemmän vahtimaan sanomisiani. Toisaalta nautin siitä, että pystyin olemaan paremmin ja aidommin oma itseni, mutta toisaalta erimielisyydetkin rasittavat.