mä olisin kun saisin lapsen niin 16 w .. entä muita*?? miten ootte selvinny .. jne.. mun poikaystävä on tosi innoissaan asiasta ja on nytten 18w .. ollaan muuttamassa ens kuussa yhteen..
kaikki jotka on saanu lapsen alle 18 vuotiaana.
minä vain..
233556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
joo eipä noi lasten tekemät lapsiliitot tuu kestämään..luultavasti sinustakin tulee jossain vaiheessa yksinhuoltaja...
että kaikki nuorena solmitut seurustelu suhteet päättyisivät automaattisesti eroon, kun lapsi putkahtaa maailmaan... Tiedän monia pariskuntia, jotka ovat lukiossa alkaneet seurustelemaa, hommanneet lapsia ja ovat vieläkin yhdessä... Ikää heillä on yleisesti 30-40 vuotta... Ja eiköhän 16 vuotias ole nuori eikä mikään lapsi ja tietääkseni 18 vuotias on jo täysi-ikäinen eli aikuinen Suomen lain mukaan...
Tällä hetkellä pääasia on että tällä nuorella parilla menee hyvin ja että lapsen isäkin on asiasta onnellinen ja haluaa olla mukana!
Sori nyt vaan, mutta esim. mun porukat ovat tavanneet 16 vuotiaana ja vielä ovat onnellisesti naimisissa. Yli 50 wee molemmat.
Ei ne kaikki suhteet kariudu vaikka nuorena lapsen tekisikin.
Itse olen raskaana ja täytin pari viikkoa sitten 18 ja olen 2 vuotta ollut yhdessä lapsen isän kanssa.
Äitini sai minut 16 vuotiaana ja täytti syntymäni jälkeen parin kuukauden päästä 17 ja hienosti on äitinä pärjännyt ja lapsia on jo kertynyt yhteensä 5. Ja mun äiti oli naimisissa mun ja siskon ja veljen isän kanssa yli 10 vuotta. Sit tuli vasta ero ja nyt on uusissa naimisissa josta on 2 lasta.
Ja onnellisia ollaan..
mä rupeen poistaa täält näit typeriä pään aukomis kommenttei.
onks teil oikeesti noin onnettomat elämät??
uskomatonta!
Huom se että ihminen on JO 18 vuotta elikkäs täysi-ikäinen niin se ei tarkoita täysi älykkyyttä. 18 vuotias on vielä niin pieni verrattuna siihen mitä hänellä on edessä. Ei annata hankkia lasta vaan koska on täysi-ikäinen. Täysi-ikäinen ja aikuinen ei sovi yhteen..
Mä sain lapseni 2,5kk sitten 16 vuotiaana. Täytän parin viikon päästä 17.
Meillä on mielestäni mennyt hyvin. Asumme mieheni(18w) ja poikani kanssa tilavassa kaksiossa ja elämme tavallista lapsiperheen elämää. Rahaongelmia tietenkin on ja välillä on nöyrryttävä pyytämään vanhempien apua ruokaostoksiin. Poika nukkuu yöt lähes kokonaan joten olen siinä tilanteessa onnellisessa asemassa..toisinkin voisi olla.
Olen erittäin onnellinen lapsestani enkä voisi kuvitella asioiden olevan toisin. Välillä tietenkin väsyttää, sillä pojallani on allergista ihottumaa johon ei ole vielä hoitoa löytynyt, mutta toiveikkaana mennään eteenpäin!
Jos uskot jaksavasi ja tiedät poikaystäväsi olevan tukenasi niin uskoisin teidänkin selviävän hyvin! Kuinka pitkällä raskautesi on?
3lla kuulla .. :D
Ihminen on valmis äidiksi kun tuntee itsensä valmiiksi. Kun tavallinen arki tuntuu turvalliselta ja tekee onnelliseksi.
Itse olen 16-vuotias ja esikoiseni syntyy muutaman viikon sisällä.. Olen maailman ylpein äiti..
Tiedätkö, että synnytät ihan oikean vauvan, etkä nukkea, jonka voi laittaa nurkkaan, kun ei jaksa enää leikkiä?
Olen minäkin sitä mieltä, ettei 16-vuotias kykene yksin 18-vuotiaan poikaystävän kanssa hoitamaan pientä vaativaa vauvaa. Tuki joukkoja tarvitaan aivan varmasti.
Mielestäni niin kauan, kun tytöt puhuvat, että heillä on poikakaveri, eikä mies ystävä, lapsi ei kuulu kuvioihin. Sehän kertoo jo, että 16-vuotias on vielä lapsi. Tyttö on tyttö, eikä nainen. Poika on poika, eikä mies. Siinä on huima ero. Fyysisesti ollaan ehkä valmiita, mutta uskallan väittää, ettei yksikään 16-vuotias ole valmis äidiksi tai isäksi, vaikka kuinka väittäisi. Yksinkertaisesti ei tiedä mitä edes väittää.
On pakko kuitenkin sanoa, että odotusaika on pitkä! Siinä ennättää valmistautua monenlaiseen vastoinkäymiseen ja miettiä asioita läpi. Kyllä ainakin minä pistin elämänarvoni uuteen järjestykseen kun sain kuulla olevani raskaana. Ja jokaisen lapsen jälkeen olen käynyt muutoksen läpi, näiden toisten kanssa kyllä pienemmän kuin esikoista odottaessa.
Tiedän nuoria äitejä ja vanhoja äitejä, jotka olisivat voineet pistää asioitaan vähän parempaan järjestykseen ennen lasten hankkimista. Tiedän äitejä, joilla henkistä kasvua ei ole tapahtunut suuntaan tai toiseen. Tiedän aikaisemmin itsekkäitä äitejä, jotka ovat kuin pysähtyneet miettimään mikä heille ja heidän jälkikasvulleen on tärkeintä ja nostaneet itsensä mm. huumehelvetistä vauvansa vuoksi. Meitä kun on moneen junaan. Henkisestä kasvustahan tässä on kyse. Ei se aina ole helppoa näillä... "vanhoilla ja viisailla" äideilläkään.
Äitini oli vasta täyttänyt 17:sta kun sai isosiskoni. Miksiköhän sitä ei kummeksittu tai siitä nostettu meteliä 70-luvun alussa? Ei häntä ole koskaan tituuleerattu "teini-äidiksi" tai "lapseksi". Hän ei ole koskaan kuullut kommentteja kyvyttömyydestään hoitaa lapsiaan tai siitä, ettei olisi muuten kuin fyysisesti valmis hoitamaan ja kasvattamaan jälkikasvuaan. Oliskihan kyse myös aikaudesta jossa elämme. Teiniäitiys on sinänäs uusi ilmiö, että siitä on tehty sellainen. Ja sillä tykätään mässäillä!
Ei kannata ihannoida mitenkään 70-luvun äityttä.
Silloin oltiin vielä ahdasmielisempiä. Otappa selvää millainen nainen olit, jos sinulle siihen aikaan olisi syntynyt lapsi avioliiton ulkopuolella ja vielä niin nuorena? Yksinhuoltajilla ym. ei ollut helppoa, jos ei ole tänä päivänäkään. Leskeys oli eri juttu.
Ehkä äitisi on jättänyt kertomatta jotain tai aika tehnyt tehtävänsä.
Itse asiassa tiedän tarkalleen. Usko tai älä, minä oikesti keskustelen äitini kanssa. En tiedä, onko sinusta sitä niin hankala uskoa vai ei.
Tätini oli muuten yksinhuoltaja ja kyllä häntä katsottiin vähän karsaasti. Mutta jostain syystä hän ei vain välittänyt pahemmin koko asiasta ja kun välitti ei näyttänyt sitä muille tai antoi samalla mitalla takaisin. Äitini suvun naiset ovat aina olleet... hmm... itsepäisiä ja vähän ylpeitäkin.
Kuten mummoni aikaan. 14 lapsen yksinhuoltaja (leskeytynyt), eikä suostunut ottamaan vastaan köyhäinavustusta. Ehkäpä se vahvuus on juuri se, mitä ihannoinkin äitini suvun naisissa. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta jokainen heistä on kantanut päänsä ja kohdannut mukisematta sen mitä eteen on tullut. Kasvonsa menettää vasta kun itse siihen alistuu. Ja miksi kukaan ei alistu, koska jokaisella meistä on ristimme ja jokainen meistä naisista kantaa vastuun muistakin kuin itsestään, lapsistamme.
siis häh.. olen 24 vuotias ja mun poikaystävä 32, eli meidänkö ei pitäisi vielä lasta yrittää saada koska kutsun miestäni poikaystäväksi enkä miesystäväkseni.. jooh, tuollahan on todellisuudessa ihan törkeesti merkitystä..
haloo, ota järki käteen, yritä elää hiukan avara katseisemmin ja muista, että meitä ihmisiä on monenlaisia ja kukin toimii tavallaan..
Tiedätkö mulle tulee jotenkin mahdottoman ahdistunut olo, kun luen kirjoituksia jotka ovat kirjoittaneet 15-18 vuotiaat nuoret. Mielestäni 15-16 vuotias on vielä lapsi. Sen ikäisten pitäisi vielä viettää varsin vapaata elämää.
Kuvittelen itseni 15- vuotiaaksi ja ajattelen sitä ajatusta, että itse olisin tullut raskaaksi silloin. Voi itku, olisin ollut ahdistunut ja todella huolissani tulevaisuudesta. Musta tuntuu, että asiaa kaunistellaan täällä. Sain itse esikoiseni 24 vuotiaana ja vielä silloinkin odottaessani tuli mieleeni, mihin sitä on päänsä lykännyt, eikä ensimmäisen lapsen kanssa ollut siinäkään iässä aina niin kamalan ruusuista. Vauvalla oli koliikki ja kokemus vauvoista 0. Ei siinä aina naurattunut.
Älkää nyt käsittäkö niin, että epäilen, ettei "urakasta" selviä vaan ajattelen näin, että olette kyllä ottaneet melkoisen haasteen vastaan. Ihmisellä on kyllä tapana selvitä varsin monenlaisita tilanteista ihan kunnialla. Taaksepäin katsoessa sitä joskus ajattelee, että jos olisin tuon ja tuon jutun tiennyt etukäteen olisin uupunut jo pelkkään ajatukseen, mutta onneksi emme tiedä.
Hyvä on, myös se ettei me tiedetä mitä huominen tuo tullessaan.
Jaksamista kaikille nuorille äideille ja isille. Toivon teille paljon paljon jaksamista ja rakkautta jaettavaksi, myös lapselle.
15-vuotias kun tulin raskaaksi,plussasta muutama viikon kuluttua täytin 16.Lähtökohdat lapseen oli kaikkea muuta kuin ihanteelliset,asuin kotona,koulu kesken ja suhde takanamme oli todella lyhyt.Kaikesta huolimatta päätin pitää lapsen,pitkän harkinnan jälkeen.Tiesin mitä vauvaperheen arki on,aina on joku sisaruksista ollut vauva.Eihän se ole lähellekään sama asia,mutta olin seurannut sivusta mitä se on pahimmillaan ja parhaimmillaan.
Raskausaikana kehityin henkisesti todella paljon.Arvot muuttuivat totaalisesti.Peruskoulun suoritin loppuun,jonka jälkeen muutimme 1.5kk ennen lapsen syntymää yhteen.Lapsi on onneksi helppo,mutta arki on yllättävän raskasta.Pitäisi hoitaa koti,lapsi,pitää parisuhde kunnossa ja löytää vielä omaa aikaakin välillä.Aina ei ole todellakaan helppoa.
Oli lapsenkin isä innoissaan odotusaikana.Silti hoidan lapsen lähes yksin.Suhde on nyt toistaiseksi kunnossa,mutta alamäkiä on tämän yhteiselon aikana ollut enemmän kuin tarpeeksi.Ehkä meille kävi liian paljon liian nopeasti.
Päivääkään en ole tätä lasta katunut ja tuskin tulen katumaankaan.Jälkikäteen ajateltuna,olisin ehkä ollut parempi äiti myöhemmin,enemmän elämää nähneenä,koulut olisi käyty ja talous paremmalla tolalla.Rahalla ei lapsia kasvateta,mutta rakkaudella ei saa vuokraa maksetuksi tai ruokaa pöytään.
Olin ehkä turhan nuori äidiksi.Silti lapseni on parasta mitä minulle on ikinä käynyt ja tärkein asia elämässäni.
ja myönnän vielä sen,ettemme olisi pärjänneet kaksin/kolmisin,vaan tukiverkosto(sis.mummit,ukit ja ystävät) oli korvaamaton ohjeineen ja apuineen.
Kiva lukea kirjoitustasi. Huomaa, että olet kasvanut lapsesi ja parisuhteesi rinnalla ja siihen kuuluu nämä kipeätkin asiat. Harva sitä lastaan katuu, mutta on asiallista, että puhutaan realistisesti. Vaikka lapsen saisi esim. 35-vuotiaana ei elämä aina ole sitä ihanaa, auvoista vauvan tuoksua. Vauvat kasvavat, heistä tulee leikki-ikäisiä ja kaiken kruunaa suloinen murkku. Ja vauvasta murkkuun mahtuun monta päivää ja yötä.
Toivon sinulle paljon niitä ihan tavallisia tasaisia päiviä ilman suurempia murheita :)..
kun sain ensimmäisen lapseni ja poikaystäväni 20v.
Silloin jaksoi eri tavalla ja, kun oli pakko ottaa vastuuta ja jaksaa.
Myöhemmin olen saanut 2 lasta lisää ja ne onneksi myöhemmällä iällä.
Oma tyttäreni sai ensimmäisen 19v. ja sanon suoraan, että hän ei ole valmis äidiksi.
Toki lastaan ja kumppaniaan rakastaa ja hoitaa lastaan taidoillaan, mutta kyllä kaikesta näkee
mikä rasite se vauva on.
Itkee jatkuvasti vaatii täydet 24 tuntia huomiotasi joka päivä, yövalvomiset jne....
En noin nuorelle suosittele ja itsekin olet vielä lapsi eli elä lapsuutesi ensin, koe nuoruutesi hullutukset ja elä.
Lapsia kerkiät aikuisena ja kypsemmällä iällä tekemään.
mene niiku olet suunnitellut, ja ihmisillä on monenlaista kohtaloa. Kuka sen tietää mikä ikä on paras? Riippuu ihan henkisestä kypsyydestä ja halusta sitoutua.
Tyttäreni meni naimisiin 16 vuotiaana, sai lapsen 17 vuotiaana ja on ollut naimisissa nyt 14 vuotta.
Ei näytä hullumpi elämä olevan.
Olin 17 vee kun sain esikoiseni, lapseni isä kuoli vauvani ollessa pieni. Hienosti olen lapseni kasvattanut, ylä- ja alamäkiä ollut mutta niistä alamäistäkin selvittiin. Lapsukaiseni on nyt 22 vee ja hänelläkin on jo vuoden ikäinen taapero.
Onnea teille vauvasta ja tsemiä tulevaisuuteen! Pärjäätte varmasti hienosti, luottakaa vain itseenne!
Hei,
ärsyttää yleistys, etteivät teiniäidit pärjää. Itse olen nyt 17vuotias ja lapseni on 2kk vanha. Poikaystäväni kanssa olimme 3vuotta yhdessä, ennen kuin aloimme keskustella vauvasta. Molemmat koki olevansa valmiita ja halusimme lapsen. Kaikki on sujunut melko hyvin. Poikaystäväni on 19vuotias ja käy töissä, joten rahaa tulee edes vähän. Vanhempani osallistuvat mielellään meidän elämäämme, eikä heitä ollenkaan haittaa, että halusin näin nuorena lapsen.
Juuri mietimme muuttoa uuteen asuntoon, mutta sopivaa ei vielä ole löytynyt. Kuinka ison asunnon mielestänne 3henkinen perhe tarvitsee? Tällä hetkellä asumme kaksiossa Espoossa, mutta olemme miettineet kolmiota, joka olisi sen verran tilava, että siinä pystyisi asumaan pidemmänkin aikaa. Ja perheenlisäyskin olisi mahdollista ilman muuttoa.