En tiedä kuuluuko tämä asiani tälle palstalle, mutta kerronpa kuitenkin.
Olen mietiskellyt mikä saa ihmisen laihduttamaan itsensä äärirajoille, mutta kuin luin näitä kirjoituksia ja mietein itseäni ja sitä mikä sai minut ajattelemaan painoani, niin tajusin että toiset ihmiset ovat idiootteja.
Sukulaisen tai terveydenhoitajan viaton kommentti; hieman olet pyöreä tai pieni pulukka voi saada suurta tuhoa aikaan nuoren päässä. Itselleni pahin komentti tuli omalta isältäni; Ei aina tartte kaikkea syödä mitä nokan eteen laitetaan. Nykyäänkin eräs sukulainen joka käy meilläpäin harvoin haluaa aina halata minua vain koska olen pieni pullukka.
Koko elämäni, joku on kommentoinut painoani. Sanoivat he sen sitten minulle suoraan tai selkäni takana, niin aina se tuntuu yhtä pahalta. Kaikki mitä minulle on painostani sanottu vuosien aikana, vainoaa minua vielä tänäkin päivänä, minusta on tullut omanitseni vihollinen. Ongelmat painoni kanssa johtivat minut masennuksen ja viiltelyn tielle, koulu vain pahensi asiaa ja uskoinkin että koulu oli kaiken alku ja juuri. Mutta kun koulu loppui, niin paha mieli pysyi ja tajusin sen johtuvan painostani. Nyt olen kiduttanut itseäni syömättömyydellä ja liikunnalla. Terapiassa en ole edes maininnut siitä pahasta olosta, jonka painoni minulle tekee. Nyt olenkin terapeuttini mielestä parantumisenseni loppuvaiheilla ja terapiajakso on pian tiensä päässä. Miten käy kun ei enää tarvitse keskustella omista tunteistaan?
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea, vaikka tämä nyt olikin tällaista tyhjänpäiväistä mutinaa.
Voimia kaikille!!! = )
Olen mietiskellyt mikä saa ihmisen laihduttamaan itsensä äärirajoille, mutta kuin luin näitä kirjoituksia ja mietein itseäni ja sitä mikä sai minut ajattelemaan painoani, niin tajusin että toiset ihmiset ovat idiootteja.
Sukulaisen tai terveydenhoitajan viaton kommentti; hieman olet pyöreä tai pieni pulukka voi saada suurta tuhoa aikaan nuoren päässä. Itselleni pahin komentti tuli omalta isältäni; Ei aina tartte kaikkea syödä mitä nokan eteen laitetaan. Nykyäänkin eräs sukulainen joka käy meilläpäin harvoin haluaa aina halata minua vain koska olen pieni pullukka.
Koko elämäni, joku on kommentoinut painoani. Sanoivat he sen sitten minulle suoraan tai selkäni takana, niin aina se tuntuu yhtä pahalta. Kaikki mitä minulle on painostani sanottu vuosien aikana, vainoaa minua vielä tänäkin päivänä, minusta on tullut omanitseni vihollinen. Ongelmat painoni kanssa johtivat minut masennuksen ja viiltelyn tielle, koulu vain pahensi asiaa ja uskoinkin että koulu oli kaiken alku ja juuri. Mutta kun koulu loppui, niin paha mieli pysyi ja tajusin sen johtuvan painostani. Nyt olen kiduttanut itseäni syömättömyydellä ja liikunnalla. Terapiassa en ole edes maininnut siitä pahasta olosta, jonka painoni minulle tekee. Nyt olenkin terapeuttini mielestä parantumisenseni loppuvaiheilla ja terapiajakso on pian tiensä päässä. Miten käy kun ei enää tarvitse keskustella omista tunteistaan?
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea, vaikka tämä nyt olikin tällaista tyhjänpäiväistä mutinaa.
Voimia kaikille!!! = )
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun luin sun tekstin tajusin/MUISTIN erään tapahtuman ala-asteelta. Oli välkkä menossa, harhailin yksin koulun pihalla. Yhtäkkiä mun eteen potkastiin jalkapallo, ja yks poika huus et "potkase tänne!" No mähän näppäränä tyttönä potkasin huti.. poika kommentoi tähän "vauhtia nyt läski!"
toi tapahtuma tuli oikeasti vasta just äsken mieleeni! En ole ikinä ollut ylipainoinen, ala-asteella tuohon aikaan voisi sanoa, että olin hoikka! tai no, kaikillahan on hieman lapsenpyöreyttä, ja minulla tuo pyöreys on aina ollut kasvoissa:( rupesi suoraan sanottuna vituttamaan, kun muistin tuon tapahtuman. Vaikka se olikin pientä, ja en tiedä, onko tuolla ollut mitään merkitystä siihen että olen aina värkännyt lihomista jne mutta kummasti se tuli mieleen näin monen vuoden jälkeen. Mistä sitä tietää, mistä ihmismieli ajatuksensa ottaa.. menipäs psykologiseksi:)
kuitenkin, kiitos kirjotuksestasi!!! herätti ajatuksia ja muistoja. Älä välitä mitä muut sanoo susta, ite sä tiedät millon sulla on hyvä olla, ja minkä painoisena! Koita jaksaa:)
ps. itsekin viiltäneenä suosittelen lopettamaan HETI! näin myöhemmin noi arvet ei muutaku hävetä:(
Tosta viiltelstä sen verran, että olen jo lopettanut sen ja harmittaa aivan hirveästi. Varsinkin ne arvet jotka siitä jäävät. Enään en edes kehtaa pitää t-paitaa päällä, joten kukaan ei edes tiedä arvistani. Olivatpa ne sitten ulkopuolella tai siälläni.
Tätini oli laihdutuskuuriilla ja tuli käymään meillä. Hän kysyi minulta paljonko painoin ja kun vastasin, totesi hän että " no sittenhän minä olen vielä hyvässä lihassa, jos painan suunnilleen saman verran ja näytän vieläkin noin pulskalta".
Mittani olivat tuolloin 13 vuotiaana 164/52. Olin juuri syönnyt viikon ajan salaa kuivattua persiljaa, koska olin lukenut, että se poistaa turvotusta. Tämän tapauksen jälkeen elämä onkin sitten ollut viimeiset 16 vuotta pelkkää laihdutuskuuria.
Menin muutama vuosi sitten naimisiin ja anoppini hoki koko häitä edeltävän ajan, kuinka hänen tyttärensä oli vielä hoikempi kuin minä mennessään naimisiin. Hääpäivänäni mittani olivat samat kuin nyt, 166/45.
Mieheni sisko on roteva ja paljon "isoluisempi" kuin minä, myös hääkuvissaan.
Viimeksi kun vierailimme mieheni siskon luona, kysyi hän olenko vihdoinkin saannut lihotettua itseäni...
Ja taas laihdutetaan, vaikkei enää ole mistä laihduttaa...
164/52 on normaalipaino! Tuostahan sen huomaa että yhden ihmisen kommentti voi vaikuttaa koko elämään.
No, opinhan siitä sen, etten ikinä sano mitään vastaavaa kenellekään.
Huomatutin myös asiasta anopilleni, joka huomautti 15-vuotiaalle mieheni serkulle, joka olisi halunut lainata minun mekkoani, että ei se taida sinulle mahtua,kun olet hieman pulskempi...